Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Vakuutuksista syntyy varmaan keskustelua enemmän seuraavan lehden ilmestymisen jälkeen. Oheisen artikkelin perusteella kuitenkin voi haarukoida sitä, tuleeko jk-metsästä korvattavaa vai ei eli onko se vakuutusyhtiölle riski.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/
mets%C3%A4/mets%C3%A4
vakuutusten-ehdoissa-on-
eroja-1.8918Toinen kiinnostava asia artikkeleissa oli pellonmetsityskohteiden korkea riski. Oletin, että ne ovat taudista vapaita. Jostain syystä, jota en vielä tiedä, näin ei artikkelien mukaan olekaan. Lieneekö syynä ravinne-epätasapainon aiheuttama stressi? Koivu olisi helppo ratkaisu, ellei hirvet sitä estäisi. Lisäksi koivun laatu ei pellolla ole yleensä kovin hyvä, joten kuusi olisi houkutteleva valinta, ellei sitä pilaakin lahoaminen. Ja peltokoivikon alla oleva alikasvoskuusikko on sitten varmaan mahdollisimman riskialtista hommaa. Että piti tämäkin asia mutkistua.
Metsämaalla kuusen kasvatus lyhyellä kiertoajalla ei tutkimustulosten valossa näyttäisi olevan aivan mahdoton ajatus. Jos siihen yhdistää suhteellisen alhaisen runkoluvun, jota täydennetään ensiharvennusvaiheeseen saakka energiapuuksi korjattavalla lehtipuustolla, ei sekään ole poissuljettu vaihtoehto. Täytyykin paremmalla ajalla perehtyä artikkeleissa olleisiin tuloksiin, josko niistä selviäisi sekametsän merkitys tällaisessa tilanteessa. Se todettiin, että sekapuuston osuus pitää olla suuri, jotta tautia rajoittava vaikutus on olemassa. Istutustaimien kohdalla esim. lakiraja tarjoaa helposti mahdollisuuden kasvattaa n. 50% sekoitusta, joten potentiaalia pitäisi olla. Ja ainahan on mahdollista tässäkin menetelmässä koittaa hyödyntää Peten ajatusta lahokartasta tavalla tai toisella, Pähkäilijän huomio huomioiden.
Kantojen noston vaikutusta selvittäneessä artikkelissa (käsitelty jossain toisessa keskustelussa tällä palstalla) havaittiin viitteitä siitä, että maahan jääneistä juuren osista laho häviäisi n. 5 vuoden aikana merkittävältä osin. Toisaalta riskinä nähtiin se, että noston yhteydessä saastuneita juuren osia leviää koko alalle. Toivottavasti tähän liittyen saadaan lisätietoa. Jossain aikakauskirjassa mainittiin, että juurikääpä on sairauksista eniten tutkittu (2200 artikkelia), joten pohjaa pitäisi löytyä.
Kiitos Anneli hyvistä artikkeleista!
Muutama uusia asia tuli esiin ja alkoi kiinnostaa. Kuusikossa kasvavan alikasvoksen herkkyydessä ei minullekaan ollut uutta, enkä siten edes yritä säästää sellaista. Päinvastoin, se on raivattava ajoissa pois. Mutta kun artikkelissa mainittiin alikasvoksen olevan mm. juuriston ominaisuuksien takia herkempi tartunnalle kuin istutustaimien, antaa se uuden näkökulman asiaan. Jos erona ei olekaan se, että alikasvos on istutustaimiin verrattuna iäkkäämpää ja vuosia sairaan puuston keskellä kasvaneena herkempi tartunnalle, voi olla syytä arvioida uudestaan männikönkin alle kasvavan kuusikon kohtaloa. Minulla yksi tällainen kuvio on, mutta puuston historiasta tietoa ei ole. Jos paikalla on ollut laho kuusikko, joka on uudistettu männylle, riski alikasvosten sairastumisesta on olemassa.
Tähän liittyen yllättävää on se, että Timo Pukkala on yhden artikkelin kirjoittajana. Eikös hän ole sama, joka puolustaa alikasvokseen perustuvaa jatkuvaa kasvatusta? Kirjassa Metsän jatkuva kasvatus muistaakseni juurikääpä pidetään kurissa sekapuuston avulla, mutta tutkimusten mukaan se ei ole tehokas menetelmä. Lisäksi muun kuin kuusen uudistuminen alikasvoksena on ongelmallista, joten… jääköön spekulointi jk:n roolista tämän keskustelun ulkopuolelle.
Itseäni kiinnostaa Peten kysymyksen lisäksi myös se, millä nopeudella laho päätehakkuuta lähestyvässä kuusikossa etenee. Jos kasvu on vaikka 6 m3/ha, paljonko tuosta menetetään lahon takia. Eli missä vaiheessa kuvio kannattaa uudistaa. Anneli, sinulla on hyvä tuntuma tutkimustietoon, joten kohdistan tämän kysymyksen erityisesti sinulle.
Peten ajatus lahokartan tekemisestä on ainakin minulle uusi ja siksi kiinnostava. Toisaalta kun itse en kantojen nostosta ole innostunut, tuoreen päätehakkuun jäljiltä lahot kannot erottuu hyvin. Jos ne merkkaa muokkauksen jälkeen vaikka punaisilla kepeillä, siinä on meillä hieno kartta. Heikkoutena on tietysti viimeisen harvennusvaiheen kantojen huomiotta jääminen.
Energiapuun kasvatus kiinnostaa varmasti monia. Rankana tulevaisuudessa(kin) se voi olla hyvä vaihtoehto kuidulle ja miksei olisi hoidetulla kuviolla, kun lajikkeet vähenevät ja ainakin teoriassa kuitua pienemmän latvaläpimitan takia takia kertymä on suurempi. Tällöin voisi istuttaa suht harvaan kuusta ja muuten kasvatettaisiin pääosin ensiharvennuksessa poistettavaa muuta puustoa. Tuossa on kuitenkin ongelmana se, että päätehakkuussa kaadetun kuusen juuret ulottuvat usean metrin säteelle kannosta, joten riskialueelle tulee väkisinkin uusia kuusen taimia. Sairastumisprosentti ei ole 100, mutta merkittävä kuitenkin. Tällöin varmistetaan, että laho säilyy kuviolla jossain määrin ainakin seuraavat 60-80 vuotta.
Vaikka lahopesäkkeen merkkaus kuulostaakin hyvältä ajatukselta, vähän vierastan kuitenkin tuollaista pienipiirteisyyttä. Uudistamisessa vielä pärjää, mutta mitä tapahtuu 10 vuoden kuluttua tehtävässä taimikon harvennuksessa? Onko paikat vielä tiedossa ja onko edes omistajana sama henkilö? Entä millä tavalla raivausta käytännössä tekevä paikat osaa maastossa huomioida, gps ranteessa?
Metsä on niin monimuotoinen kokonaisuus, että jk-puheiden totuuden mukaisuuden tai -vastaisuuden osoittaminen oikeudessa voi olla mahdoton tehtävä. Kirjallisuuskin perustaa väiteensä mittauksiin, joten paha niitä on kiistää. Mutta kuten Metsälehden artikkelissa todettiin, laskemalla saa sellaiset luvut kuin itse haluaa. Lähtöarvot vain valitaan sopivasti.
Toivottavasti tällaisia asioita ei tarvitse oikeudessa tai muissakaan tyhjää pyörittävissä byrokratialaitoksissa käsitellä. Omistaja kuitenkin on se, joka päätökset tekee ja joka luotettaviksi katsomansa tietolähteet valitsee. Jos metsäalan toimijoiden puheita aletaan mitata oikeudessa, loppuu pian aiheesta keskustelu, mikä ei ole kenenkään etu. Esimerkkejä tämänsuuntaista toimintaa harjoittavista paikoista alkaa löytyä, kun pyöritetään karttapalloa myötäpäivään. Meilläkin on kritisoitu yhden totuuden politiikkaa metsäasioissa.
Voihan olla, että ko. Hitachi on ihan käyttökelpoinen saha. Riski valinnan epäonnistumisesta on kuitenkin suuri noissa harvinaisemmissa merkeissä, joten itse ottaisin jonkun 45 cc stihilin, Huskin tai Jonseredin. Nämä luokitellaan usein isäntälinjan sahoiksi tms. määritelmillä. Mökkisahoiksi luokitellut jättäisin väliin. Ellei saha toimi sen muutaman kerran vuodessa kun sitä tarvitsee, ei satasen tai kaksi halvempi hinta lämmitä yhtään. Rautakauppojen sahojen varaosien saatavuuskin voi olla heikompaa kuin sahaliikkeissä myytävien valtamerkkien kohdalla.
Minusta on turhaa verrata avohakkuuta ja jk:ta luonnonmukaisuuden perusteella. Metsissä uudistumista tapahtuu kahdella tavalla. Toinen on avohakkuuta muistuttava tilanne, jossa tapahtuu isompi tuho, kuten metsäpalo tai myrskytuho. Niissäkään ei avohakkuun kaltaista totaalituhoa tapahdu, mutta sillä tasolla kuin metsätalouden tapahtumia voi luonnon tapahtumiin verrata, ovat nämä ehkä toistensa vertailukohtia.
Luonnossa tapahtuu isomman tuhon lisäksi myös pienialaisempaa uudistumista esimerkiksi lehtipuiden kuoltua. Myös myrsky saattaa kaataa yksittäisiä puita tai pieniä ryhmiä. Tätä uudistumismenetelmää jk matkii.
Molemmissa on siis perusteensa, mutta metsätalouden kannalta ei ole merkitystä, millaisia luonnon tapahtumia halutaan matkia. Ratkaisut tehdään muilla perusteilla.
