Käyttäjän e-salo kirjoittamat vastaukset
-
Tehdaspuu-lehdessä kirjoitti aikanaan nimimerkki ’ostopomo’ samansuuntaisia ajatuksia kuin mehtäukko nyt. Ostopomo tais olla muutama vuosi sitten edesmennyt TP:n ostojohtaja. Mihinkähän mehtäukon jäljet johtaakaan…
Itsellä on kumppanuussopimus yhden edellämainituista kanssa. Olen myös mhy:n jäsen, ja käytän senkin palveluja.
Kumppani on ihan hyvä kun toimitaan sopimukseen kuuluvilla mailla. Mutta kun pitää ottaa yhteishankeeseen muitakin metsänomistajia, niin sittenpä sopimus ei enää taivukaan kaikkeen tarpeelliseen.
Semmostahan se tahtoo olla että joka paikkaan pitää päästä vahintään sähköpyorällä, mieluummin mönkijällä.
Suomessa on aivan tarpeeksi muitakin paikkoja paikkoja pyöräillä kuin kansallispuistot.
Kun noita vanhoja mitta- ja kauppatapoja käy läpi, niin huomaa helposti, että samojen kysymysten äärellä on oltu ennenkin kuin mitä tässä viestiketjussa.
Pystymitassakin on ollut pakko laskennassa ottaa huomioon mahdolliset keskimääräiset välivähennykset, lumpit yms.
Toi on totta mitä jätkä edellä kirjoitti että metsuri mittaus antoi paljon isommat kuutiot mitä pinomitta. Pinomittaa ei saanyt käyttää työmittana pitkälle kuitupuulle, tyonantajat sitä yritti saada, mutta metsuriliitto aina torjui.
Pystymitalla ostettiin leimikoita. Käytännössähan se oli juuri rungonosamitta. Metsurit kuitenkin mitan kanssa katkoivat tukit ja joskus laittoivat numerot päihin, mutta palkkaus pystymitan mukaan.
Pystymittaus oli melko kallis , ja siitä luovuttiin kun motomitta tuli käyttöön.
Sitten oli metsurin suorittama pystymitta jota käytettiin ensiharvennuksella pelkkänä työmittana. Metsuri kirjasi ylos runkojen läpimitat sitä mukaa kuin kaateli puita.
Toi natsamenetelmän käyttöönotto siten kuin jätkä kirjoitti olis mielestäni selvittämisen arvoinen. Siinä sais monta ongelmaa taklattua samalla kertaa. Oli hinnoittelu mikä tahansa.
Vuoskymmeniä sitten tukin ja kuidun hintaero oli paljon pienempi kuin nykyään, erityisesti kuusella. Vaikka kysymys katkonnasta on sama, niin sen rahallinen merkitys on nykyään isompi.
Kyllä pystymitta-aikaan tukkirunkoja piti tehdä kuiduksi jos oli lahoa tms jota ei voinut päällepäin nähdä. Samoin saattoi olla latvasta alamittainen ja sen takia kuituun.
Jotkut hiomopaperia valmistaneet firmat, esim Yhtyneet Paperitehtaat, laittoivat kuusitukkia hiomoon, siinä saanto oli parempi kuin kuitupuun kokoisella puulla. Puutavaralaji oli silloin ’kuitutukki’.
Ainahan muutokset tahtoo johonkin ’kapitalisoitua’ Ois tosiaan mielenkiintoinen keskustelu miten edellä mainittu tulee näkyviin puun hinnassa.
Hyviä ajatuksia AJ:lla.
Käytännössähän tuollainen rungonosahinnoittelu on jo ollut olemassa siihen aikaan kun oli pystymittaus joitakin vuosikymmeniä sitten. Silloin laskennallisesti määräytyi tukkiosuus, ostaja sai sitten katkoa puut miten parhaaksi näki. Tehtaalla puut mitattiin usein uudestaan, mutta myyjä ja puun korjaajat saivat maksut pystymitan perusteella.