Käyttäjän derHorst kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä laiskat naapurit pitää ehdottomasti nostaa metsänomistajien harmituksen lähteeksi. Jopa vihreiden EUn ja jatkuvan kasvatuksen kannattajien rinnalle.
Jos ei järjestäytynyttä tiekuntaa, vaan pelkkä kulkuoikeus, niin ei muuta kuin vesuri käteen ja raivaamaan. Omaan piikkiin. Järjestäytyneen tiekunnan tilanne paljon parempi kaikin puolin.
Kyllähän varmasti joka maassa on yksikkökuluissa eroja mm. puunkorjuuseen ja kuljetukseen liittyen. Väittäisin kuitenkin, että Suomessa ja Ruotsissa nuo ovat aika hyvin kilpailutettuja. Syitä alhaiseen puunhintaan hakisin puumarkkinoista. Kun Suomessa ei ole oikeuden päätöksellä osoitettua kartellia, niin ehkä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä tai kilpailun puutetta kuitenkin. Eli kuitupuun hinta ei nouse, kun sitä ei päästetä nousemaan, ja myyjät tyytyvät tähän.
Yhtenä päivänä oli juttua mediassa polttoaineen (bensa, diesel) hinnoista, joka todettiin Suomessa verotus huomioon ottaen olevan Euroopan kalleinta. Syyksi todettiin vähäinen kilpailu, eli myyjäpuolen keskittyminen. Puumarkkinoilla toisinpäin eli ostajapuolen keskittyminen, mutta molemmissa pohjimmiltaan kilpailun puutteesta kyse. Suomessa sama toistuu maan tapana monessa muussakin: päivittäistavarakauppa, pankkipalvelut, elintarviketeollisuus ja jokainen itse pohtimalla jatkaa listaa. Suomessa on ollut pitkään tapana, että isojen rahojen toimialat pyrkivät keskittymään ja lopputulos on sen mukainen.
Eipä tuohon auta kuin julkinen keskustelu raakapuun hinnoista ja myyjien asennemuutos omien hintaodotusten asettamisen kautta. Ei myydä liian halvalla. Edunvalvonnan terästäytyminen ei taida olla se vaihtoehto, kun mhy-kenttä on ihan yhtä syvällä tuossa nykyisen puumarkkinan rakenteessa.
Elämme mielenkiintoista aikaa. Jos teollisuus pystyy korvaamaan venäjän tuonnin loppumisen ilman merkittävää puun hinnankorotusta, niin kyllä se todistaa että joku asia markkinassa on pielessä. Markkinataloudessa kysynnän lisäys kun tuppaa nostamaan hintaa. Vuoden päästä viisaampia. Mutta veikkaan että hinta suht sama. Lippiksien menekki lisääntyy.
Tämä puun hinnan kehitys on Suomessa jatkunut metsänomistajan näkökulmasta negatiivisena pitkään eikä muutosta ole näköpiirissä. Tästä pitää huolen kilpailuviranomaisten hampaattomuus. Ostajilla ei ole mitään pidäkkeitä pitää hinta suunnilleen samana ja käytännössä laskea reaalihintaa vuosi toisensa perään inflaation tahtiin. Suomi on tässä kuitupuun hankinnassa vähän kuin kehitysmaa, jota suurteollisuus kauppaa, tosin vähän banaanikauppaa hienostuneemmin.
Se mikä itseäni ihmetyttää on, että metsänomistajat kaikesta huolimatta ovat valmiita investoimaan mm. metsänuudistamiseen aika isoja summia, vaikka jokainen näkee kehityksen. Kyllä ne luontaisestikin aukot uudistuisivat. Teollisuus lopettaa investoinnit heti, kun tuotti laskee liian alas, mutta metsätaloudessa ei tuollaista rajaa taida olla. Metsänomistajien laskutaidottomuus on yksi metsäteollisuuden tärkeimmistä luonnonvaroista Suomessa.
Vaikka runkohinta teknisenä ratkaisuna alkuun. Mieluummin kuitenkin aito kilpailu, kun tuo edellinen on johdannainen nykykäytännöistä. Tai korjuun ja käytön eriyttäminen lainsäädännöllä. Kaipa tietäjät keksivät lisääkin vaihtoehtoja.
Mutta hei, MTKin lukee palstaa:
Jospa nostaisivat kissan pöydälle ’maan tavan ’suhteenkin (puukaupassa).
Onhan tuo suomalainen puukauppatapa aika poikkeuksellinen: ostaja kertoo hinnat, millä on valmis itse korjaamaan puuta parhaaksi katsomallaan katkonnalla myyjän omistamalta kohteelta. Ei tuota puunmyyjän intresseistä ole rakennettu. Ulkomailla vallitseva tapa taitaa olla vähän toinen. Ei itse asiassa oikein tule helposti edes mieleen vastaavaa muiltakaan aloilta. Tai mansikan itsepoiminta voisi olla sellaista, paitsi siinäkin myyjä asettaa hinnan marjoille.
Suomalaisen tavan hyvänä puolena kai voi pitää sitä, että kauppa käy edes kohtuullisesti suhdanteesta riippumatta. Joka paikassa ei matalasuhdanteessa ollenkaan. Mutta sitten se hintapuoli, onko taloudellisesta toiminnasta suurta iloa jos tuottaa vain liikevaihtoa:
Hinnalla eivät suomalaiset raakapuumarkkinoilla siis revittele.
Kannattavuuden näkökulmasta suurin uhka suomalaiselle metsätaloudelle on tuo pysyvältä vaikuttava puun reaalihinnan lasku. Se yhdistettynä jatkuvasti kasvaviin (huom ei jatkuvaa kasvatusta) kustannuksiin on aika tuhoisaa. Ei puun hinnan ja kustannusten nousun tarvitse repiä kuin pari prosenttia vaikka elinkustannusindeksiin vuosittain, niin 20-30 vuodessa aika siivu on menetetty. Tuolla yhdistelmällä on menetetty maailmalla kokonaisia teollisuudenaloja kannattavuuskriisin näivettämänä, ei metsätalouttakaan oikein pelasta tuolta muu kuin metsäomistajien laskutaidottomuus ja rahan aika-arvon kieltäminen.
Mitä olisi tehtävissä? Hyvä kysymys, mutta kyllä ratkaisu liittyy vahvasti puumarkkinoiden toimivuuteen ja pelisääntöihin. Lisäkilpailu, vienti, kertaluokkaa lisääntyvä vaihtoehtoiskäyttö (energia, polttoaineet tms) tai kilpailuviranomaisten väliintulo. Muuten ostajapuolelle riittää, että nimellishinta pidetään pitkällä aikavälillä samana maailman tappiin ja inflaatio hoitaa kilpailukyvyn. Maksaja nykylystille sentään on tiedossa.
Tein joku talvi sitten sukulaisen saaritontilla väljennyshakkuuta, jotta aurinko pääsisi jälleen paistamaan pihaan saakka. Noin 50-60 runkoa pääasiassa hieskoivua, ehkä vajaat parikymmentä mottia. Ajomatkaa moottorikelkalla puolitoista kilometriä mantereelle ja puut menivät itselle polttopuuksi. Sovimme, että vien puut, en koske risuihin kuin niiltä osin kuin jäälle kaatuvat, eikä laskua tule puolin tai toisin.
Tuommoisen hakkaamisessa on omat haasteensa, kun rakennuksia on ympärillä, joutui välillä taljallakin varmistamaan kaatosuuntaa. Lunta oli hakkaajan kardaaniin saakka. Kolmena päivänä parikymmentä tuntia ja puut olivat mantereella. Tietysti päälle liikumiset työmaalle yms. Bensaa tuollainen ikääntynyt kaksitahtikelkka imee kuin vanha jenkkiauto.
Tuli vaan siinä mieleen, että paljonkohan olisi yrittäjä hommasta laskuttanut? Jos sellaista olisi ylipäätään tuollaiselle työmaalle saanut. Ja jos siihen lisättäisiin risujen hävittäminen, joita omistaja kasaili ja poltteli kuulemma kolme-neljä päivää, niin työmäärä olisi tuplaantunut. Käsi pystyyn, kuka ammatikseen tekevä ryhtyisi tuollaiseen noin parinkymmenen koivukuitukuution hankintapuista saatavalla tulolla? Ei kukaan. Tuonnehan ei mitään muuta konetta olisi saanut jäätä pitkin kuin kerran kymmenessä vuodessa ilman tien jäädyttämistä (ja se vasta maksaisi). Kesällä lautalla olisi varmaan joku moto-ketju ohikulkiessaan (jonakin kesänä) tuon saattanut käydä tekemässä, mutta ajankohtaa ei varmasti olisi päässyt valikoimaan ja olisihan pieni mökkitontti ollut telojen tallaamana aika vinkeän näköinen.
Alkuperäisestä tapauksesta pitäisi saada vähän enemmän tietoa kuin motit ja yksikköhinnat, että hommaa pystyisi arvioimaan. Jos toimeksiantona on ollut se, että puut (100 m3) poistuvat jälkiä jättämättä, risut kerätään ja varvikko kammataan, niin tuleehan siinä yrittäjällekin työtunteja. Ei sitä voi moto-ketjuun verrata.