Käyttäjän derHorst kirjoittamat vastaukset
-
Minkä takia on huono juttu, jos kemera-varoja on käytetty vähemmän? Sehän vain kertoo siitä, että:
A. Valtion varoja säästyy tarkoituksenmukaisempiin kohteisiin
B. Metsänomistajat ovat alkaneet maksaa harrastuksestaan itse tai kokevat kemeran hakemisen jotenkin muuten epätarkoituksenmukaiseksi.
C. Markkinamekanismi alkaa toimia siihen suuntaan, että hyvistä tulevista harvennusleimikoista maksetaan ehkä joskus korjuuolosuhteiden mukaan.
On aika maalaisliittolainen ajatuksenkulku, että esim. taimikot jäävät hoitamatta, jos niihin ei saa kemeraa. Aktiiviset hoitavat ja passiiviset jättävät hoitamatta kemerasta riippumatta. Pois koko kemera ja hoidon / hoitamattomuuden vaikutus puun hinnan kautta markkinoilta, niin sen markkinataloudessa pitäisi mennä. Jos puun hinta on niin alhainen, ettei taimikonhoito ole taloudellisesti perusteltavissa, niin se ei ole. Sitten pitää metsäyhtiöiden katsoa peiliin, että tulikohan pudotettua hinta liian alas.
derHorst 13.8.2022, 18:05Sellufirmojen puunhankinnan näkökulmasta tukkipuun hinnoittelu on sellainen, että tukista noin puolet vilahtaa sellukattilaan. Latvat muut kuitupuuta tietysti myös. Eli päätehakkuuleimikosta puolet ainakin sinne kattilaan menee, ehkä vähän ylikin, kun sahan asetuksia voi muutella pintahaketta suosivaksi. Ja sahailla vain ne tuottavimmat mitat. Maksavat siis kuidusta päätehakkuulla viitisen kymppiä, mutta vähän piilotetusti. Tuon pystyisivät maksamaan harvennuskuidustakin helposti.
derHorst 12.8.2022, 20:55Nuo isot toimijat kuten Tornator eivät listahinnalla myy puuta. Todennäköisesti aika reilu marginaali ylöspäin, mutta toki pystyvät myymään isosta pinta-alasta lajikkeita juuri tarpeeseen. Ei ne 130 euroa kuidusta saa, mutta veikkaan että ihan eri hinnat kuin tavan metsänomistaja.
Metsähallituksen ongelma on se että valtio lyö julkisesti tulostavoitteet lukkoon ja se sitten tehdään. Halvalla kuitupuulla. Kyllä ostajat sen verran yhteistyötä tekevät. Ei metsähallitus pääse kunnolla bisnestä tekemään, vaan heitä viedään narussa, kuten itse kutakin meistä puumarkkinoilla.
derHorst 12.8.2022, 08:49Tuossa huutokaupassa taitaa toteutua markkinatalous oikeasti. Eikä kukaan 130 euron kuivukuidun ostaja sitä tappiokseen osta. Suomessa ollaan satanen perässä, mutta kauppa käy. Ehkä peiliin katsomisen paikka itse kullakin.
derHorst 11.8.2022, 22:57Tuli tuosta polttoaineen hinnasta vielä mieleen, että käväisin alkuviikosta pääkaupungissa työasioissa. Diiseli 2, 00x euroa litralta, tankkasin. Taisivat Hartolan kohdalla pyytää toistakymmentä senttiä litralta enemmän. Mutta olisihan siitä saanut bonusta pari senttiä.
derHorst 11.8.2022, 22:27Abc:ltä saa bensasta bonukset, mutta naapurista saa useimmiten bensat reippaasti halvemmalla bonuksetkin huomioiden. Ei kai tuo logiikka puumarkkinoilla poikkea.
Yksittäinen isäntä voi toki hyötyä, mutta kilpailua rajoittavaksi elementiksihän tuon ovat suunnitelleet. Tarkkaan kannattaa miettiä.
Mutta lillukan varsia nuo ovat isossa kuvassa. Metsänomistajien taskulla tässä ollaan verrattuna reiluun markkinatalouteen. Baltiassa ja Keski-Euroopassa kuidun hinta on ihan eri tasolla.
derHorst 11.8.2022, 13:37Kilpailuttaminen on tärkeää kyllä. Puumarkkinoilla täytyy kuitenkin muistaa, että siinä kilpaillaan juuri niillä säännöillä, jotka kolme suurta ostajaa suo. Ei siinä markkinassa hinta vapaasti määräydy. Pohjahinta puukaupan tarjouspyyntöön ja raakapuun muutaman miljoonan kuution vienti – siinä suunnilleen lääkkeet kuitupuun hinnan nostamiseksi.
derHorst 11.8.2022, 10:47Kuitupuun hintahan nousee, kun riittävän suuri joukko metsänomistajia asettaa sille pohjahinnan, jolla on valmis myymään. Esim. 55 e/m3. Kun tuollaista käytäntöä ei ole, niin johtopäätös eri markkinaosapuolille on se, että myyjät ovat täysin tyytyväisiä saamaansa kuitupuun hintaan vallitsevassa markkinassa. Eli ei hinnannousu puun laivaamista Baltiaan edellytä, vaikkakin reipas vienti kyllä saattaisi aiheuttaa strategiamuutoksen ostavissa organisaatioissa.
Mhy:iden mahdollisuuksiin kuitupuun hinnannousussa en paljon laskisi. Nythän monella mhy:llä on toimitussopimuksia kuitupuulle eri sellufirmojen kanssa. Siellä on takuulla sidokset nykyiseen hintatasoon ainakin ajatuksen tasolla, joten noiden toimitusten turvaamiseksi vakaa ja alhainen hintataso lienee myös toimitukset järjestävän seuran etu. Ja maksajan osan tuossakin lystissä saattaa jokainen arvailla.
derHorst 6.8.2022, 06:16Entäs autot tai lasten vanhemmat? Tappavat molemmat joka vuosi Suomessakin useita lapsia. Sudet sentään tyytyvät eläinkuntaan.
derHorst 28.7.2022, 11:25Kyllä laiskat naapurit pitää ehdottomasti nostaa metsänomistajien harmituksen lähteeksi. Jopa vihreiden EUn ja jatkuvan kasvatuksen kannattajien rinnalle.