Käyttäjän derHorst kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä Lauri Vaara on siinä mielessä oikeassa, että korjuu on suunniteltu täysin firmojen logistiikan näkökulmasta. Korjuuseen ei juuri hyväksytä toimituskauppaosapuolia isossa mittakaavassa sohlaamaan. Tällöinhän ei metsänomistajan näkökulmasta paras korjuukilpailu pääse koskaan kehittymään. Maataloustraktorit ym. voi unohtaa, mutta toisaalta ei ensiharvennuksia kannattaisi puolen miljoonan motolla urakoida, vaan paljon edullisemmalla kalustolla. Kyse on kuitenkin vain kuidusta, jonka korjuutavalla ei suurta merkitystä sellukattilassa ole. Kilpailevat menetelmät eivät kehity, kun firmat pitävät tiukasti ohjat käsissään ja täysin omista lähtökohdistaan.
Tässä on metsänomistajan näkökulmasta se ongelma, että pitkässä ketjussa puulle jää joku jäännöshinta, joka kantohintana maksetaan. Muut kustannukset nousevat ja samalla se vääntää kantohintaa vääjäämättä alas. Taitaa pelkät korjuun organisoinnin kulut tietotekniikoineen olla isommat kuin harvennuspuun kantohinta. Urakoitsijat saavat sellaisen korvauksen, jolla niitä saa korjuulle. Firman etu ei ole ajaa urakoitsijoita konkurssiin, koska sitten ei ole kalikoita kattilassa keitettäväksi. Puuta tuntuu tulevan myyntiin, kunhan sillä on nollaa suurempi hinta.
Uusmetsäläiseltä ihan hyvää tekstiä. Toki kannattavuudessa liiketoiminnan voitto tai tappio pitää suhteuttaa sidottuun pääomaan. Metsätaloudessa oleellista on lisäksi tulojen ajallinen realisoituminen ja laskentakorko piiitkän kiertoajan takia.
Tuota metsätalouden vähäriskisyyttä olen miettinyt. Jos tarkastellaan esim. kuusikuitua, niin onko se vähäriskistä taloudellisessa mielessä? Parissa vuosikymmenessä nimellinen hinta on puolittunut reaalisesta puhumattakaan. Muilla kuiduilla ja koivutukilla suunta sama, kuusitukilla menee vähän paremmin.
Hintapiikeistä olen samaa mieltä. 2007 piikissä olisi kannattanut myydä kaikki irtoava tukkipuu koosta ja iästä riippumatta. Itse en tätä silloin tajunnut kuin parin sadan motin edestä eikä sekään kovimpaan piikkiin osunut.
Riikilän olisi ollut hyvä avata, mitä tarkoittaa kannattavuudella. Itselleni se on tuottoa sijoitetulle pääomalle / rahalle. Joillekin näyttää olevan enemmän kyse työtulojen saamisesta. Se ei varsinaisesti kannattavuutta ole, jos omaa työtä ei hinnoitella mitenkään. Mutta kukin tyylillään ja tarpeidensa mukaan.
MaalaisSeppo on oikeassa siinä, että verotuksen poisjättäminen aiheuttaa virhettä laskelmiin. Yksinkertaistin omiani sen verran, että jätin verotuksen laskelmista pois, myös puunmyyntituloista. Mutta joka tapauksessa veroja näissä pitää maksaa. Se on varmaa, että verotus muuttuu moneen kertaan ennen kuin tai on tukkipuuta. Mutta en myöskään laskelmissani hakenut vaihtoehtoisen sijoitustuoton verotonta hintaa. Nämä ovat vaikeasti vertailtavia, kun näissäkin keskusteluissa on vilahtanut esimerkiksi yhden firman osuuspääomille maksettavat ’lisäkorvaukset’. Muista metsään täysin vertailukelvottomista kohteista puhumattakaan.
Väitän, että laski miten tahansa niin väärin menee puun kiertoajan puitteissa. Jo pelkästään puuston kasvumallit heittävät reippaasti yhden metsikön kohdalla suuntaan tai toiseen. Mielestäni tärkeintä on kuitenkin, että jokainen – edes hetkeksi – ennen metsään tehtävää investointia pysähtyisi miettimään kannattavuusasioita. Jos laskut eivät itseltä joka hetki onnistu, niin sitä kannattaa vaatia metsäammattilaisilta. Siitä heille maksetaan.
Jos yhden asian vallitsevassa ajattelumallissa saisi muuttumaan kannattavuuden näkökulmasta, niin olisin tyytyväinen jos ei ajateltaisi, että uudistus on päätehakkuun kulu. Ei ole, silloin kun luontainen uudistus onnistuu automaattisen kuusen istutuksen sijasta. Istutus voi olla ainut vaihtoehto esim. peltojen tai rehevimpien kohteiden uudistuksessa, mutta valtaosassa kohteista ei.
En missään nimessä puutu kenenkään valintoihin, mutta vallitseva totuus ei välttämättä ole maanomistajan paras etu. Eikä se poista nykypuunhinnoilla sitä tosiasiaa, että jokainen harvennuksella kaadettu istutustaimi tuottaa tappiota. Ensiharvennuksella ihan jokainen.
Viime talvena piti käyttää lapsia Kanarialla uimassa ja siinä uimavahtina ollessa rupesi ristikon teko kyllästyttämään. Laskeskelin joutessani yksittäisen istutustaimen kannattavuutta. Tablettikone kun oli vieressä. Jos yksittäinen taimi maahan tökättynä kustantaa 60 senttiä/kappale (muokkaus+taimi+työ), niin jokainen harvennuksella kaadettu taimi tuottaa tappiota, jos korkovaatimus on 4 prosenttia. Kun tuonne aukolle joka tapauksessa jotakin kasvaa, niin ei se luontainen niin huono vaihtoehto ole. Toki jokainen voi toivoa puun hinnalle reilua reaalihinnan kasvua, mutta itse ole vähän pessimistisempi tällä ostajarakenteella. Ja sitä uiskentelua katsoessa en edes miettinyt suosittelevani jälkikasvulle metsätalouteen suuntautumista, vaan sijoittelen metsästä saadut hakkuutulot ihan muualle. Luonto hoitaa taimikot alulle ja allekirjoittanut huudattaa raivaussahalla asiallisen sekametsän jonkun korjattavaksi.
Tässä on ollut hyviä näkökulmia, vaikka välillä on vähän harhauduttukin.
Kannattavuuden käsite ehkä vaatisi täsmennystä. Mutta lähtökohtaisesti kysymys on sijoitetulle pääomalle vaaditun korkotason jälkeen jäävästä tuotosta. Eli 90-luvulla sijoitettua rahaa ei pidä suoraan rinnastaa tämän päivän puunmyyntituloihin ilman korkotekijää.
Joku on tehnyt tiliä ja joku ei.
Omilla laskemillamini olen nykyään päätynyt sijoitetun pääoman minimointiin eli luontaiseen uudistukseen. Metsänhoitoyhdistyksille tämä on vaikea pala. Ei tuota, jos tonnin hehtaarille sijoittaa uudistuskuluihin.
Itse olen asettanut metsätaloudelle – sekä hoitotöiden investoinneille (lähinnä uudistus) ja metsäpalstojen hankinnalle noin 5 prosentin tuottotavoitteen. Jos laskemalla ei tuohon mene, niin investointi jää tekemättä. Tuokin edellyttää valtavasti omaa työpanosta, jolle ei vähän itseä pettäen tule laskettua hintaa. Lasken kuitenkin kannattavuutta mm. joka uudistuksen yhteydessä tyyliin istutus vai luontainen.
Metsäpalstoja ei nykyhinnoilla ja oheisella kriteerillä tarvitse paljon ostella, ellei arvioissa ole perustavaa laatua olevaa virhettä. Istutus kannattaa rehevillä paikoilla, jos itse tekee kaiken.
On niin monta vaihtoehtoista, paremmin tuottavaa ja helpommalla työmäärällä tuottavaa sijoituskohdetta, että taidan pysytellä nykyisissä pinta-aloissa. Ehkä jotakin myyn poiskin.
Monesti puhutaan ylisukupolvisesta perhemetsätaloudesta, mutta mitä sekin on? Kiinnostaako tulevaa kaupunkilaissukupolvea metsässä möyryäminen pienellä vaivan palkalla. Vähän epäilen ainakin omalla kohdallani.
Tässä täytyy muistaa rahastojen ansaintalogiikka, oli sitten kyseessä metsä- tai asuntorahasto. Pääasia rahastolle on osuuksien myynti, ei varsinaisesti esimerkiksi metsän tuotto. Rahasto nappaa merkintäpalkkion, hallinnointipalkkion ja myyntipalkkion ja tekee sillä tuottonsa, joten tärkeintä on lähinnä löytää sijoittajia. Jos metsärahasto vetää, niin ostetaan sitten metsiä. Aina voi muutaman vuoden näyttää paperilla hyvää tulosta vaikka ylihakkuilla, arvonkorotuksilla tms.
Jos ajatellaan metsän tuotoksi vaikka 3-4 % ja hallinnointipalkkio on 2 %, niin puolethan siihen menee vuosituotosta. Siihen päälle merkintäpalkkio ja myyntipalkkio tulostuksesta, niin saahan tuota aika monta vuotta pitää, että pääsee edes nollille. Tämä vain tupataan unohtaa kertoa selkokielisesti osuuksia myydessä.
Tässä tapauksessa ei merkitystä kun kuusikko, mutta konemiesten tietotoimiston mukaan Äänekoski on alkanut näkyä mäntyleimikoilla. Ja ei tukkiprosenttia kasvattavasti…
B vaikuttaisi paremmalta. Noissa lyhyissä tukkilaaduissa on se ongelma, ettei varmuudella tiedä, katkotaanko niitä oikeasti. Joskus puukaupoilla kyselin asiaa ja ostomies myönsi, ettei lyhyttä laatua saa sillä hetkellä tulla kuin max. 5-7 % tukkisumasta. Eli aika merkityksetön juttu tuolloin. Toinen juttu, jos siellä on esim. lyhyitä sorvimittoja tai jotakin pientä haluttua tukkilaatua. Pikkutukilla ja parrulla pystytään sitten tarvittaessa pudottamaan varsinaista tukkisaantoa.
Mutta pyydä runkohintatarjous seuraavalla kerralla, niin ei tarvii arvuutella.