Käyttäjän derHorst kirjoittamat vastaukset
-
Eipä se oikeastaan ole rahastoyhtiön (esim. pankki tai pankkiiriliike) ongelma puun tai metsien hinnan lasku. Se on puhtaasti rahasto-osuuksien omistajien ongelma. Hallintopalkkiot juoksevat rahastoyhtiölle vaikka maailman tappiin. Eri asia saako rahasto-osuuksien omistajat osuuksiaan realisoitua jossakin järkevässä ajassa. Jos rahasto on pörssilistattu, niin menehän osuus kaupaksi, mutta hinta voi olla tosi huono. Jos taas ei ole pörssilistattu, niin ei välttämättä mene kaupaksi ennen kuin sen takana oleva metsäomaisuus on saatu kaupaksi ja sittenkin hinta voi kulujen jälkeen olla tosi huono.
Metsärahastoja on kaupattu vähän kuin metsänomistamisena. Mutta aika kaukana ne ovat toisistaan.
Tuon koron näkökulmasta voi avata myös viime vuosina yleistyneiden metsärahastojen tuottologiikkaa. Erään ison pankin metsärahasto näyttää pyytävän palkkioina: merkintä 4%, vuotuinen hallinta 1,5 % ja lunastus 1%. Jos metsä tuottaa 3-4 %, niin paljonko jää tuohon sijoittaneelle? Lyhyellä aikavälillä (alle 10 v) tuskin mitään, pitemmällä murusia?
Eli rahasto myy rahastoa metsien kautta, ei siinä paljon metsän tuotto kiinnosta muuten kuin mainostekstiin pitää saada paperilla tuottoa näkymään. Nythän se näyttää tuloslaskelmassa varmasti hyvältä, kun tukkipuun hinta on noussut, mutta entä laskusuhdanteessa, kun sama voima vääntää tulosta alaspäin? Ylihakkuilla? Sama tietysti esim. asuntorahastoilla vähän eri muodossa.
Korko ja tuotto on näissä sijoituskysymyksissä oleellinen. Eikä metsänuudistusinvestointi poikkea logiikasta mitenkään, joten huomiota pitäisi kiinnittää näihin paljon nykyistä enemmän. Vaikka koroista puhuvia palstalla pilkataan, niin eivät korot ihan merkityksettömiä ole.
Noilla marginaaleilla voi jokainen miettiä metsätilan lainarahalla oston mielekkyyttä tällä hetkellä. Jos yleisesti ottaen metsän tuottona on pidetty neljää prosenttia Etelä-Suomessa ja pohjoisessa puolta tuosta, niin jo nyt markkinakorkojen ollessa nollilla alkaa koko tuotto mennä pankille, jos tila olisi täysin lainoitettu. Normaaleilla markkinakoroilla (kyllä nekin tulossa ovat) kohtuullinenkin velkamäärä vetää oman pääoman nollille.
Puun hinta alkanee pikku hiljaa olla tämän syklin huipussa, joten nyt tarkkana metsätilakauppojen hinnoittelussa. Jos huippuhintaan onnistuu ostamaan, niin reaalisesti ei välttämättä saa koskaan omiaan pois, tuotosta puhumattakaan.
Vertailun vuoksi sijoitusasuntoon samat rahoituslaitokset tarjoavat noin 0,5-0,8 marginaalia tietysti kohteesta riippuen. Toki riskit tuotosta ja hinnanalentumisista piilee siinäkin markkinassa. Mutta pankin marginaali kuvaa myös heidän näkemystään lainoittamansa kohteen riskistä, joten ei tuo metsä kaikkein vähäriskisimmältä pankkien silmissä tänä päivänä näytä.
Tulkinta on tosiaan helppoa, kun jättää kemeran hakematta. Suomessa on aika turha väittää valtiolla olevan rahapula, jos on varaa tukea miljoonilla metsätalouden perustoimintoja, kuten taimikonhoitoa. Näin on poliittisesti haluttu, mutta eihän tuo paljon parjatuista sosiaalituista eroa. Jotenkin vielä ymmärrän tilojen yhteishankkeille (tiet, ojat) myönnetyn suunnittelutuen ja ei-markkinaehtoisten kohteiden (luonnonhoitohankkeet) tukemisen, mutta en millään metsätalouden perustoimintojen tukemista.
Kemeran ja muiden vastaavien tukien ongelma on se, että ei metsätalous kehity, jos tuetaan vanhaa olotilaa. Ei tule uusia menetelmiä, ei parane tuottavuus, ei nouse kuitupuun hinta markkinaehtoisesti.
Henkilökohtaisesti olen pitänyt tiukkaa linjaa siinä, että kemeraa en hae enkä tule koskaan hakemaan. Täytyy pärjätä omalla rahalla ilman valtion tukea tai sitten vaihtaa harrastusta. Kunniakysymys.
Mainontaa tai ei, ja ottamatta kantaa artikkelissa esitettyihin kasvatustapoihin tai lukuarvoihin, niin tuossa nostetaan esiin kannattavuuden näkökulmasta oleellinen pointti. Metsänviljelyketjun kulut tulevat kiertoajan alussa ja tulot lopussa. Yhtälö ei siedä mitään säädyllistä laskentakorkoa, jottei valahdettaisi tappiolle. Istutukseen sijoitetulle pääomalle saa paremman tuoton muualta tekemättä mitään. Tämä jos laajasti metsänomistajakunnassa tajuttaisiin, niin ehkä jonakin päivänä teollisuudella olisi motivaatiota maksaa pikkuisen enemmän harvennuskuidusta. Teollisuus ja mhyn uudistuspalveluiden myynti korjaavat potin nykytilanteessa, ei metsänomistaja resurssin omistajana.
Jätkä oli termeissä tarkkana. Pahoittelen epätäsmällisyyttäni, varhaisperkausta tarkoitin.
Ja Annelille. Tuntuu pärjäävän parin vuoden houkuttelun jälkeen. Ainakin viereisellä kuviolla männynlatvat kurkkivat heinien tasolla. Ei sammalpeitteinen pohja näytä heinittyvän ollenkaan samaan tahtiin järeästi muokatun istutuskuusikon tahtiin.
Olen tässä ilmastonmuutoskeskustelussa vähän sivuraiteella, mutta joskus vuosi-pari sitten kuuntelin ilmatieteenlaitoksenjohtajan ja jonkun toisen asiasta enemmän tietävän esitelmää. He olivat sitä mieltä, että Suomen ilmasto lämpenee 50-100 vuodessa suunnilleen kaksi astetta, jolloin päädytään noin Unkarin keskilämpötiloihin. Toki olosuhteet Unkariin nähden muuten poikkeavat. Itsellä syttyi heti lamppu kuusen istutuksen mielekkyydestä. Onko se hölmöä vai erittäin järkevää? Vastausta en tiedä.
Toisaalla kuuntelin jotakin sosiaalipsykologia ilmastonmuutokseen liittyen. Hän oli sitä mieltä, että kansakunnat eivät koskaan pääse sopimukseen ilmastotavoitteista, koska aina joku voi hyötyä muita enemmän. Eli lämpeneminen jatkuu. Samassa yhteydessä oltiin sitä mieltä, että lämpenee, mutta ihminen sopeutuu muuttuviin olosuhteisiin.
Eli jos nuo skenaariot toteutuvat, niin nyt istutettu puusukupolvi kaadetaan ihan eri ilmasto-olosuhteissa ja saattaapa kaataja puhua ihan jotakin muuta kieltä kuin suomea. Toivottavasti olen väärässä.
Se varmasti on totta, että suomalaisten tekemisellä ei ole isossa ilmastokuvassa paljon konkreettista tekemistä, mutta ns. sivistysvaltiona voi olla paljonkin esimerkin näyttäjänä. Eli pitäisi katsoa vähän sitä kotimetsää kauemmaksi. Sitä on joku sivistykseksikin kutsunut.
Istutin keväällä 2008 muokkaamattomaan maahan kolmeen pienehköön aukkoon (yht. noin 1,5 ha) kuusta Keski-Suomessa. Pohja oli mt-omt välillä. Alku oli huono: myyrät vetäisivät saman tien latvat melkein jokaisesta taimesta. Seuraavan vuoden istutuksista jäi vähän taimia yli ja täydensin pahimmat paikat niillä. Ennakkoraivauksen tein 2011 ja silloin vähän arvelutti taimikon tulevaisuus.
Viime kesänä kävin tekemässä samoille taimikoille raivaussahahoitoa ja oli aika yllätys. Valtaosa poistettavista oli kuusta, lehtipuuvesakkoa ei nimeksikään. Aivan tolkuttoman hyvä kuusentaimikko ja mäntyä paljon seassa. Ehkä paras taimikko, minkä itse olen saanut aikaiseksi.
Samassa yhteydessä (2008) kylvimme noin 0,5 ha mt-vt pohjan aukon kuokalla männylle. Alku tuossakin näytti huonolta, horsmaa pukkasi. Nyt aivan loistava männikkö noin 5-6 metrinen. Viime kesänä raivattu, lehtipuuvesakkoa ei nimeksikään. Ja tosi helppo kulkea raivaussahan kanssa.
Jatkossa kaikki uudistukset männyn kylvöllä maapohjasta riippumatta. Tuolla tulee mänty-koivu-kuusi-sekametsä aika paljon halvemmalla kuin kuusia istuttamalla.
Jessin tapauksessa firmat ovat varmasti jotenkin sopeuttaneet toimintaansa reaalihinnan laskuun joko tehostamalla toimintaansa tai muuttamalla halvempiin olosuhteisiin. Eivät ne pitemmän päälle pystyssä pysy, jos jotain peliliikkeitä ei tehdä. Metsätaloudessa en ole tätä paljon nähnyt. Tässä yhteydessä täytyy todeta, että haavan lyhytkiertoviljely saattaa olla keino yksittäisen tilan kohdalla tuntematta kasvatuskuluja ja tulevaisuuden tuotto-odotuksia. Ei siitä kuitenkaan koko metsätalouden pelastajaksi ole.
Metsätaloudessa kuusen istutus laskeviin reaalihintoihin ei ehkä ole taloudellisessa mielessä se fiksuin peliliike. Jos reaalituotto laskee nollaan tai sen alle korko huomioon ottaen, niin kuka rationaalisesti ajatteleva investoi metsätalouteen? Tämä näkyy aikanaan mm. metsätilojen haluttavuutena sijoituskohteena.
Täällä on aiheesta kiinnitetty huomiota katkontaan. Joku tekee samasta leimikosta paljon tukkia ja pienemmästä tavarasta parrua, mutta se ei poista puun hinnan perusongelmaa: reaalihinta putoaa kuin kivi pitkällä aikavälillä. Joku on aikanaan tähän todennut, että jos hinta on huono, niin hakataan enemmän, mutta ei se ole kannattavuusmielessä ratkaisu.
Kuitupuun hinta on koko vuosituhannen vaihteen jälkeen pyörinyt 15 euron hujakoilla (ok, tällä hetkellä päätehakkuulla saa 20 eurolla alkavia lukuja, mutta harvennuksella ei). Eikä tukillakaan hurrata vuoden hintapiikillä. Jos pohditaan mitä vuoden 2002 (euron alusta) 15 eurolla sai verrattuna tämän päivän 15 euroon, niin ero on iso. Verratkaa vaikka työpaikkaruokailun lounaaseen: vuonna 2002 noin 5-6 euroa, nyt 8-10 euroa. Vuonna 2002 kolmannesmotti lounaasta, tänä päivänä kaksi kolmannesta. Verotus on tuona aikana vielä kiristynyt.
Tämä on se pointti, minkä pitäisi pysäyttää hetkeksi ajattelemaan. Vaikka sitten metsän uudistusinvestointeja ja metsän reaaliarvoa. Ei hirveästi kuule huolta firmojen tai mhyn suunnalta. Voisiko olla niin, että he katsovat asiaan joltakin muulta näkökulmalta?