Käyttäjän derHorst kirjoittamat vastaukset
-
Taimikot jäävät jo nyt osin hoitamatta. Mitenköhän sitten, jos muutaman viikon aikaikkunaan pitäisi osua?
Mutta ei tuo taimikonraivaus suurin juurikäävän lähde ole. Kyllä se on kaikenlainen kesäaikana tehty hakkuu. Kantokäsittelyä joo, mutta kuinka kattavasti se kantoon sattuu osumaan on toinen juttu. Lisäksi jokainen kolhaistu kannonreuna tai juurenniska jää käsittelemättä. Eli pieni murhe tuo vesakon kanto isommassa kuvassa.
Talossa pitää olla yksi ja vain yksi isäntä. Muuten menee hankalaksi. Tuo hallintaoikeuden pidättäminen metsäomaisuuden kohdalla on aivan älytön tapa säästää muutama euron perintöveroissa. Tappio toiminnan järkevyydessä ja henkisellä puolella moninkertainen.
Olen nähnyt tapauksen, jossa tuolla järjestelyllä tuhottiin tyttären ja vanhempien välit vanhempien loppuelämäksi. Ja aivan turhaan. Olisivat joko pitäneet tilan kuolemaansa saakka tai lahjoittaneet kokonaan pois tuolle ainoalle perijälleen, mutta kasvun mukaisten hakkuiden määrästä saivat aikaiseksi sellaisen kiistan, että eivät tainneet vuosikausien tappelun jälkeen tavata kuin hautajaisissa.
Metsätilojen hintakehityksessä on kaksi isoa muuttujaa, jotka vaikuttavat. Lyhyellä aikavälillä tärkein on keskuspankin harjoittama ’elvytys’, jossa painetaan joka päivä lisää rahaa. Lisääntyvä rahamäärä painaa korkoja. Mutta johonkin se pääomakin hakeutuu, mikä selittää mm. rahastokysynnän kasvua. Ja kun rahastoja kysytään, niin nehän kasvavat, vaikka sitten metsätilamarkkinoille hinnalla millä hyvänsä. Heidän ansainta ei ole kiinni metsän tuotosta, vaan rahasto-osuuksien myynnistä. Ylös menevillä asioilla vaan on taipumus tulla joskus alaskin.
Toinen iso tekijä tuon keskuspankkikuplan joskus tyhjennyttyä on kaupungistuminen. Se on ratkaisevassa roolissa, kun pohditaan metsätilakysynnän (myös metsärahastojen kysynnän) määrää ns. talouden normaalitilassa. Tuttuihin asioihin on helpompi sijoittaa. Jos omistus kaupungistuu, niin konkreettinen metsäosaaminenkin pikku hiljaa heikkenee. Tuo siis sillä oletuksella, että rahastot eivät ehdi ostaa niin paljon pinta-alaa tämän nollakorkokauden aikana, että pääsisivät määräävään omistaja-asemaan valtakunnassa. Veikkaan, että eivät määräänsä enempää ehdi ostaa. Kaupungistumiseen liittyy myös nurkan takana vaaniva työvoimapula metsisiin käytännön ammatteihin ainakin syrjäisemmillä seuduilla. Raivaajia ja konekuskeja on yhä vaikempi löytää.
Pitkällä aikavälillä ja talouden normaalitilassa metsätilojen hinnat tulevat seuraamaan metsästä saatavaa tuottoa yhä enemmän. Nostalgiametsät vähenevät toisen polven kaupunkilaisten kohdilla.
Olen tästä aikaisemminkin maininnut. Jos oston motiivi on puhtaasti taloudellinen, niin sitten pitää vertailla ostokohteita vain ja ainoastaan kannattavuuden mittareilla. Nettotuottojen nykyarvo tai sijoituksesta saatavan tuottoprosentin laskenta lienevät varsin varteenotettavia vaihtoehtoja. Itse ostin kolmisen vuotta sitten tilan, jossa asetin 7 prosentin tuottotavoitteen noin 15 vuoden ajanjaksolle ja sitten mietitään, myydäänkö koko roska pois. Tällä hetkellä vaikuttaisi menevän tuohon tavoitteeseen. Koko kiertoajalle tuskin tuota 7 prosenttia saisi.
Mutta jos tavoite on joku muu kuin taloudellinen, niin mittarit sitten sen mukaan. Mutta joka tapauksessa ne kannattaa miettiä ensin ja ostaa vasta sitten. Muilla minun omistuksessani olevilla tiloilla kuin edellä mainituilla tavoitteet ovat enemmän puuhastelun ja suojelunkin puolella. Joillakin kohteella testaan noita valtavirrasta poikkeavia kasvatus- / uudistusmenetelmiä. Tavoitteita voi olla monia samalla omistajallakin.
Hommahan lähtee liikkelle siitä, että esität itsellesi kysymyksen: miksi haluat ostaa metsää tai mikä on tavoite metsänomistuksellesi. Sen jälkeen kun vastaus on löytynyt, niin mietit mittarit, millä tuota tavoitetta arvotat. Kun ne ovat löytyneet, niin mietit budjettiraamit tuolle tavoitteelle.
Loppu onkin sitten myynti-ilmoitusten ihmettelyä, kohteisiin tutustumista ja tarjouksien tekemistä. Jossakin vaiheessa tärppää. Vähän niin kuin naistentansseissa.
Tuossa Metsälehden jutussa ’Jäsenmaksukato uhkaa leikata palveluja’ kiinnittää huomiota tulevan MTKn metsäjohtajan kommentti, kun jäsenmaksu-uudistusta kritisoidaan. Hän toteaa koripallotermein, että ’seuraava tilanne’. Tuohan se on hyvä tapa lähestyä ongelmia. Ei oteta kritiikkiä vastaan ja eteenpäin.
Tuo on ehkä ainut oikea linja järjestölle, jolta on juuri lähtenyt maksavia jäseniä kävelemään. Samalla tavalla jatkamalla saa varmasti vielä monta muutakin lähtemään, mutta ne viimeiset ovat sitten varmasti oikeaoppisia. Järjestön tavoitteet ensin!
Timppa ymmärtää tahallaan jatkuvan kasvatuksen väärin tai sitten etukäteen lukittu ajattelumalli sumentaa ajatuksen. Ymmärtääkseni jatkuvassa kasvatuksessa on tarkoitus luoda koko ajan uutta puusukupolvea ja kasvattaa kasvavia yksilöitä. Sen takia jatkuvan kasvatuksen vertaaminen 150-200 vuotta sitten tapahtuneeseen määrämittaharsintaan on vähän hölmöä. Eihän siinä ole ollut tarkoituskaan muu kuin suurimpien puiden keräily uudistumisesta välittämättä.
Mutta kun jatkuvaa kasvatusta ei ole edes yritetty opetella, niin siinä voi olla osaamistakaan. Kokeilemalla olisi saatu selville, missä tilanteissa se voisi toimia. Tai sitten todeta todistetusti, että ei missään. Nythän tämä keskustelu on ihan jankkaamista: ei toimi kun ei toiminut harsintakaudellakaan 150 vuotta sitten. Uskonnonomaista horinaa vailla faktapohjaista tietoa. Tästä kiitos siis Metsäntutkimuslaitokselle.
Ihminen kuitenkin oppii. Moni asia osataan tänä päivänä paremmin kuin 1800-luvulla. Miksei jatkuvaa kasvatustakin olisi voinut joku oppia, jos olisi opetellut?
Jatkuvaan kasvatukseen keskustelu on kohtuullisen polarisoitunutta. Tai yksi-kaksi keskustelijaa sitä kannattaa ja loput vastustavat kuin piispa pirua. Itselläni ei tuohon juuri mielipidettä ole, mutta aihepiiriin kuitenkin jotakin.
Jos kannattavuutta mittaillaan, niin jotkut mittarit sille pitää asettaa. Aikaisemmin esitetty nettonykyarvo on ihan hyvä, samoin sisäisen koron tarkastelu. Tuo on metsätalouden kannattavuuden mittaamisessa välttämätöntä, koska menot ja tulot realisoituvat ajallisesti niin etäällä toisistaan.
Nythän meillä on kokemusta muutaman vuosikymmenen ajalta jaksollisesta kasvatuksesta. Se osataan menetelmänä varsin hyvin. Kannattavuuden mittaamista siinäkään ei ole katsottu perinteisesti tärkeäksi. Valtaosa metsänomistajista ei todellisuudessa tiedä metsätaloutensa kannattavuutta. Motit on nähty tärkeämpänä ja ne on suoraan rinnastettu kannattavuuteen, mikä ei oikeasti pidä paikkaansa.
Jatkuvaa kasvatusta ei Suomessa osata. En tiedä olisiko siitä kasvatuskeinoksi, mutta kaikki tietotaito puutuu verrattuna jaksolliseen kasvatukseen. Suuri kiitos tuosta kuuluu Metsätutkimuslaitokselle, joka aikanaan kielsi kerettiläisenä jatkuvan kasvatuksen tutkimisenkin. Tosi nerokasta ja avarakatseista tutkimuslaitokselta!
Jos tuota jatkuvaa kasvatusta kokeiltaisiin ja kehiteltäisiin 60-70 vuotta sopivassa mittakaavassa, niin varmaankin sitten luotettavaa vertailuakin voisi tehdä. Nythän tuo huutelu on jokaisen omaa uskon vahvistusta ja pelkoa siitä, että olisikin ollut – jos ei nyt väärässä – niin ei niin oikeassakaan.
Onnistumiset tulevat erehdysten kautta. Siksi en lähtisi tuomitsemaan kenenkään kasvatusmetodeja, ei kai ne kenellekään ulkopuoliselle kuulu nykymetsälainkaan mukaan. Mutta vielä siitä kannattavuudesta: kun ei ole kokeiltu riittävästi, niin ei voi tietää, kumpi noista on kannattavampi ja missä olosuhteissa. Varsinkaan silloin kun kannattavuudesta puhutaan kannattavuuden oikeilla mittareilla.
Tässä ketjussa huomaa, että vaihtelevuutta toiminnassa ja ajattelutavoissa on eri osissa maata. Siinä missä Visakallo toimii ilmeisen hyvin hoidetun mhy:n alueella, niin kaikki eivät. Eroa on myös toimijoissa ja metsänomistajissakin ja se näkyy heidän suhteessaan yhdistykseen ja mtk:hon.
Hyvä mhy:n toimihenkilö voi olla metsänomistajalle varsin arvokas ihan euroillakin mitattuna (ei siis puhuta mistään salarakkaista). Huono käyttäytyy edelleen kuin pakkojäsenyyden aikaan eikä ymmärrä tai edes halua ymmärtää maanomistajan erilaisia tavoitteita. Sama mtk:lla: aika pieni osuus metsänomistajista on perinteistä (maaseutu-keskustapuolue-mtk) linjaa. Heihin ei pure vetoamiset kannolta Brysseliin -tyyppiset edunvalvontajorinat, jos tekeminen näyttäytyy vain oman asemansa pönkittämisenä kaupungistuvassa yhteiskunnassa.
Tilanne tulee muuttumaan vielä tulevina vuosina paljon. Tulevat metsänomistajat ovat kaupungissa syntyneitä itsenäisesti ajattelevia ihmisiä, jotka omaksuvat ajattelutapansa eri lähteistä. Ei pure vanha retoriikka, koska omistajat ovat aika monitavoitteellisempia kuin menneiden vuosikymmenien pientilaviljelijät. Metsäyhtiöt ovat tuolla viestinnän saralla aika paljon edellä.
Tuota noin. Kun määrittelette teette metsän arvonmääritystä esim. aikeissanne ostaa metsätila, niin eikö ihan ensimmäisenä pitäisi kysyä itseltään, että miksi on tilaa ostamassa ja mitä valintakriteerejä ostotapahtumalle asettaa. Tuon jälkeen väkisin pohtimaan muutamia tarkentavia kysymyksiä.
Jos oston tarkoituksena on taloudellisen toiminnan harjoittaminen, niin oletus on, että hankinta tuottaa tavoitellun tuottovaatimuksen. Silloin se pitää selvittää eri tekijöiden kautta, mutta samalla hyväksyä, että laskelmaan jää väkisin epävarmuuksia pitkän kiertoajan takia. Jos oston tarkoituksena ei ole taloudellinen toiminta, vaan esim. puuhastelu, niin eihän noilla taloudellisilla tekijöillä ole mitään merkitystä, vaan sitten pitää katsella oman pankkitilin saldoa tai luottolimiittiä. Ei siis ole oikeaa tapaa määritellän metsän arvoa, vaan liikkeelle pitää lähteä ostajan motiiveista.
Tuolla ketjun alkupäässä joku ihmetteli, miten summa-arvo ja tuottoarvo voivat poiketa paljon toisistaan. Lähinnä se kertoo, että laskentatapojen eroja ei ole hahmotettu alkuunkaan eli ei kannattane mennä taloudellinen motiivi edellä tilakaupoille ennen pientä kertauskurssia perusteista. Tuottoarvossa on se hyvä puoli, että ensin voi valita lopputuloksen ja sitten korkokantaa säätämällä tehdä sitä tukevan laskelman. Tuoohon perustuu mm. metsärahastojen kovat hinnat: niin pitkään kun rahastoon sijoittavat uskovat laskelmiin, ei ylärajaa hinnassa ole. Summa-arvo on osin samanlainen mm. odotusarvojen kautta, mutta siellä tulee helpommin kriittisellä tarkastelijalla uskon puutetta, kuten lapsilla joulupukkiin jossakin vaiheessa.
Metsällä ei siis ehkä ole yhtä oikeaa hintaa, vaan tilanteesta riippuva hinta. Ketjun jossakin kohtaa joku totesi maksaneensa naapuritilasta kovan hinnan: ihan hyvä jos on itse tyytyväinen ratkaisuunsa. Tärkeintä kuitenkin on, että ennen tarjouksen jättämistä on itselleen tehnyt selväksi, mistä on maksamassa ja millä motiivilla, sekä perustelemaan nuo seikat itselleen. Muuten menee roiskimiseksi.