Käyttäjän derHorst kirjoittamat vastaukset
-
Eikö tuolla Puukin perustelulla taimikonhoito tulisi tehtyä ilman tukeakin: suuremmat hakkuutulot tulevaisuudessa? Aivan turha turha kuluerä yhteiskunnalle. Oikeassa markkinataloudessa raivaus / raivaamattomuus näkyisi markkinatoimijoiden käyttäyttymisenä eli ensiharvennuspuun hinnassa. Kemera vääristää kuitupuun hintaa. Kun kuitupuuta kuitenkin tarvitaan, niin kemeralla vähennetään kilpailua kuitupuumarkkinassa, ehkä juuri laskevasti siellä kysytyimmässä päässä.
Reilut 10 vuotta sitten oli muistaakseni Valtiootalouden tarkastusviraston raportti, jonka mukaan yli puolet kemera-tuesta jäi silloisille organisaatioille (lähinnä metsäkeskus ja mhy:t) ja vajaa puolet osui maaliin itse työkohteille. Sittemmin maksatussääntöjä lienee muutettu, mutta osa kemerasta on tukea organisaatioille.
Toisaalta noin puolet taimikonhoidoista on kemera-tuettuja. Eli ns. suoraselkäisiä metsänomistajia on noin puolet. Toki täytyy muistaa, etteivät firmat kemeraa saa.
Kyllähän tilanne on se, että valtiolla ei ole rahapulaa, jos sillä on varaa tukea tuottavaksi väitettyä toimintaa. Tuohon luokkaan menee kemera, iso nippu yritystukia ja muita tukia. Isolle remontille olisi tarvetta. Poliittisesti tuo tosin on mahdotonta, koska poliitikoille tuet ovat mukava kannatusta nostava työkalu. Mutta suoraselkäistä olisi olla kovin paljon arvostelematta yhteiskunnan muita tukia, jos itse kuittaa kemeraa eli maksattaa taimikonhoidon yhteiskunnalla. Tätä mieltä olen vahvasti ja sitä täysin noudattanutkin.
Taimikonhoitoja ei pitäisi tukea yhtään, koska ne ovat metsänkasvatuksen ydinhommaa. Toimivassa markkinassa työn palkka näkyisi kuitupuun hinnassa.
Jotenkin ymmärrän yhteishankkeiden edistämisen tukemisen ja luonnonhoidon tuet.
No onpa luontovihamielistä asennetta. On tuossa monimuotoisuudessa kuitenkin yhteiskunnallista ulottuvuuttakin,
Nopealla lukaisulla ketjusta voi tehdä seuraavan tiivitelmän(?):
– hcv-kartoitus meni pahasti reisille, toimintatapaa pidetään vääränä ja epäillään käytettävän metsänomistajia vastaan
– ekologista elementeistä ei metsätaloudessa juuri piitata, vaan talous ratkaisee, ainakin jos palstaa on uskominen
– valtiolla, ilmeisesti syken osallistumisen vuoksi, epäillään olevan joku vastuu tässä
– pefc ei juuri ekologiaa huomioi, ostajan fsc-velvoitteista voi päästä korjaamalla lahopuun ensin energiapuuksi
Itse toteaisin, vielä sen, että firman miehet eivät taida tänä päivänä kovin innokkaasti maastoutua, ainakaan kolmen suurimman, joten paikkatietoa suositaan. Mikä kerran on paikkatiedossa, on aina paikkatiedossa. Väärällä analyysilla saa paljon haittaa aikaiseksi, vaikka alun perin asiassa olisi jotakin ajatusta ollutkin (tunnistaa ekologisesti herkimmät paikat).
Joku haastaa jo valtiota oikeuteen. Eikös tämän selvityksen tilannut Metsäteollisuus ry ja tehnyt Tapio? Taloudellisen hyödyn FSCstä kerää teollisuus. Miksi valtion pitäisi olla markkinaehtoisessa toiminnassa maksajan paikalla?
Selvitys on susip*ska, ei siitä mihinkään pääse. Mutta ei se valtio ole kaikkeen syyllinen…
Meillä on Puukin kanssa sitten erilainen Finlexi. Laissa metsätuhojen torjunnasta (1087/2013) metsällä määrittelyn mukaan tarkoitetaan aluetta jossa sovelletaan metsälakia (1093/1996). Ja siihen päälle erikseen mainitut terminaalit, välivarastot jne. Metsälakia ei taas sovelleta sen 2 §ssä mainituilla kohteilla, joten mm. luonnonsuojelulain nojalla perustetut luonnonsuojelualueet ovat ulkopuolella. Se, että mitä Puuki tarkoittaa metso-kohteilla ja naturoilla omissa määrittelyissään on eri juttu, mutta jos nuo ovat luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja, niin eihän niitä metsätuholaki koske. Ja on siellä pitkä liuta muitakin kohteita 2§ssä.
Ötökkalaki on siis voimassa siellä missä metsälakikin. Luonnonsuojelulain nojalla perustetulla suojelualueella ei ole voimassa metsälaki eikä myös ötökkälaki. Kannattaa tosiaan kysellä niistä viranomaisista noita tulkintoja.
Kyllähän yhdistyksellä paikkansa on, kunhan muistaa, että se on laskuttava toimija muiden joukossa. Palvelua saa, kun siitä maksaa, eikä siinä mitään.
Toimintaympäristön muutoksista johtuen mhy:tkin kasvavat ja siirtyvät yhä enemmän sähköiseen maailmaan. Hyötyä tuosta mittakaavan kasvusta on varmasti joiltakin osin, mutta myös haittaa henkilökohtaisen palvelun vähentymisenä. Tuo kun yhdistetään alueelta etääntyviin metsänomistajiin, niin haasteet ovat ilmeiset. Vertailua voi hakea pankkimaailmasta, jossa pienet toimijat tuntuvat vetävän asiakkaita puoleensa palvelun avulla. Saapa nähdä miten tuolla käy, mutta aina helpompi on kirjoittaa muhkeampi lasku kasvottomalle kaupunkilaiselle kuin sille tutulle naapurinmiehelle. Mutta nykyään sentään maksetaan vain niin halutessa, ennen ei ollut edes valinnanvaraa. Ja silloinkin saattoi saada alueelliseksi toimihenkilökseen se urpoimman kaverin ilman valinnanvaraa.
Se mikä tässä mhy-MTK-akselissa itseäni risoo ja on syy miksi en mhy:hyn ole vuosiin kuulunut, on MTKn esiintyminen kaikkien metsänomistajien edustajana ilman pienintäkään itsekritiikkiä. Mhy:n jäsenmäärä on puhtaasti perua pakkomaksukaudelta, mutta ikään kuin oikeuttaa MTK heidän kaikkien edustajaksi. Tuon poliitikan mukaanhan metsätaloudessa tai metsäpolitiikassa ei virheitä ole tehty eikä tulla koskaan tekemään (eläköön kuusenistutus!) Perinteisen meuhkaamispolitiikan sijaan kannattaisi ehkä lähteä kosiskelemaan kaupunkilaismetsänomistajia (heitähän valtaosa kohta on) hieman älyllisemmillä argumenteilla kuin takavuosina on ollut tapana. Saapa nähdä minkä linjan uusi metsäjohtaja valitsee. Vanhasta meuhkaamisesta on kyllä hänelläkin näyttöä, mutta pärjätäänkö sillä tällä vuosikymmenellä?
Toivottavasti Metsälehti kirjoittaa tästä taspuolisen artikkelin lähiaikoina. Juttu voisi käsitellä valvonnan ongelmia valtakirjakaupoissa sekä moraalisia kysymyksiä, mihin yhdistys voi joutua, kun pitää valita oman ja maanomistajan tilin väliltä. Asiassa voisi myös kopaista tuota yhdistystason osaamista taloudellisella motiivilla toimivia metsäfirmoja vastaan. Ja kun aiheeseen päästään, niin homman voisi varmaankin laajentaa valtakirjakauppojen hinnoittelun läpinäkyvyyteen ja siihen mihin maanomistaja tuleekaan antaneeksi tuossa kohtaa valtuudet.
Jatkojuttu voisi sitten käsitellä yleisemmin päätöksenteon avoimuutta ja ovatko kaikki jäsenet varmasti samalla viivalla vai löytyykö niitä ns. pikkusen tasa-arvoisempia jäseniä.
Toivottavasti asiaa ei Metsälehdessä vaieta eikä selkeää ongelmakohtaa yritetä värittää parhain päin, vaikka taustatahojen kannalta vähän arkaan kohtaan osuukin.