Keskustelijoilla tuntuu ajatus harhautuvan metsänuudistusinvestoinnin kannattavuudesta metsämaan keskihintoihin ja poikkeuksellisen kasvaviin yksittäistapauksiin. Korko tuntuu olevan jo ajatuksena myrkkyä, mutta yritän kuitenkin.

Jos teet 1500 e/ha investoinnin ja vaadit investoinnille maltillisen 4 prosentin tuottovaatimuksen, niin arvot on helposti laskettavissa eri ajankohdissa. Mainitaan vielä, että tuolla neljällä prosentilla ei tehtäisi minkäänlaista yrityselämän investointia liian huonon kannattavuuden vuoksi. Otetaan tarkasteluun vaikka vuodet 30 (ensiharvennus), 45 (toinen harvennus) ja 60 (uudistus) investoinnin jälkeen.

30 vuoden päästä tuon kohteen arvon pitäisi olla 1500 x 1,04^30 = 1500 x 3,24 eli noin 4860 euroa. Yksittäisellä ensiharvennuksella hakattavalla puulla (100 litran keskikoolla) tehdään tuossa kohtaa tappiota, ellei puun reaalihinta ylitä 32,4 e/m3.

45 vuoden päästä tuon kohteen arvon pitäisi olla 1500 x 1,04^45 = 1500 x 5,84 eli noin 8760 euroa. Yksittäisellä harvennushakkuulla hakattavalla puulla aletaan päästä plussan puolelle, jos tuonne on tullut yhtään tukkipuuta. Kuitupuuosuus mennee tappiolla edelleen.

60 vuoden kohdilla arvon pitäisi olla 1500 x 1,04^60 = 1500 x 10,52 eli noin 15780 euroa, jotta haluttuun 4 % vuosituottoon päästään. Ehkä päästäänkin, aikaa siihen menee melkoisesti.

Laskelmissa voi jokaista muuttujaa muuttaa ja testata vaihtoehtoja. Nyt kuitenkin näyttäisi, että jokainen ensiharvennuksella hakattu istutustaimi tuottaa tappiota. Kaikki muut kustannukset, kuten taimikonhoidot vähentävät tulevia tuottoja, niitä ei esimerkissä ollut. Kakkosharvennuksella päästään todennäköisesti kuitenkin plussalle yksittäisenkin puun kohdalla.

Tästä voi kuitenkin päätellä jotakin edelleen. 1. Alkuinvestoinnin suuruus on aivan oleellinen kannattavuutta ajatellen 2. Korkokannan (=tuottovaatimuksen) nosto on myrkkyä 3. Kiertoaika on oleellinen. Jos kakkosharvennus tai uudistus myöhästyy vaikka parilla vuosikymmenellä, niin jälki on kannattavuusmielessä tuhoisaa.

Jotakin muutakin voi päätellä. Rehevimmille paikoille kannattaa panostaa keinolliseen uudistamiseen, mutta heikkotuottoisimmille ei. Taimikonhoidolla ja harvennusten oikea-aikaisuudella on aika oleellinen merkitys mm. kiertoajan pitämisessä kurissa. Puun reaalihinnan laskua, kuten viime vuosikymmeninä näyttää käyneen, ei laskelmat oikein sietäisi.

Mutta silti väitän, että Suomessa tehdään rankkoja yli-investointeja metsänuudistamisessa. Jotta tuon suuruutta voisi haarukoida, pitäisi tehdä vertailulaskelmat, mitä luontainen uudistaminen (esim. maata muokkaamalla) tai kokonaan uudistamatta jättäminen tuottaisi, sillä eivät nuokaan alueet puuttomiksi hakkuun jälkeen pysyvästi jää. Mutta jos näin ei tehdä, ja puhutaan istutusten absoluuttisesta kannattavuudesta tai sen kiertoilmaisuilla (hiilen sidonta, metsän keskimääräinen hinta, tulevien sukupolvien tulot jne.), niin toimitaan aivan mutu-tuntumalla ja uskomusten varassa. Mutta niinhän suomalaisessa metsätaloudessa on vuosikymmeniä tehty: uskottu, mitä virallinen totuus kertoo ajattelematta itse.

Kyllä se raha taimikossa aikaa myöten katoaa, jos investoinnin tuotto jää jälkeen yleisestä inflaatiosta. Vaikka ylittää sen, investointi voi olla huonotuottoinen.

Uudistusinvestointia ei voi käsittää jo tehdyn hakkuun kustannukseksi, koska aina on mahdollisuus luontaiseen uudistamiseen.

Mitä pilkun viilaamista tuossa on? Jokainen tapauksensa on erilainen. Sen voi kyllä sanoa, että 1500 e/ha kustannus ei ole järkevillä korkokannoilla kannattava kuin ehkä joissakin etelän lehdoisssa. Noissa jonkun mainitsemia 350 m3/ha 28 vuodessa istutuskuusikoita ei vain kovin monella ole. Realistinen keskiarvo koko maahan tuon ikäiselle istutuskuusikolle lienee reippaasti alle puolet kuutioista.

Lisäksi kun todetaan, että puun reaalihinta ei tunnu pitävän suhteessa elinkustannuksiin tai palkkakustannuksiin, niin tuoton pitää olla sen erotuksen verran enemmän.

Muistetaan myös, että istutus- ja taimibusiness on sen verran perustavanlaatuista esim. mhy-organisaation olemassaolon kannalta, niin emme tule koskaan kuulemaan kovin kriittiseen sävyyn kirjoitettua kannanottoa istutusten kannattavuutta vastaan mhy-mtk-mmm-Luke-akselilta. Jokaisen on tehtävä pohdintansa itse. Toivottavasti kuitenkin ennen joka investointia jotakin harkintaa käytetään, suuntaan tai toiseen.

En oikein ymmärrä, miksi vertailua tehdään viljelymetsätalouden ja jatkuvan kasvatuksen välillä, kun se pitäisi tehdäviljelyn ja luontaisen uudistuksen välillä. Tai hiilensidontaan, kun euroja tuolta varsin monen on tarkoitus irti saada. Tylyä korkolaskua se on, kun vaihtoehtoja vertaillaan.

Kaipa tässä konkurssissa näkyy aikojen muuttuminen. Siinä missä 1970-80-luvuilla tienteot ja ojitukset olivat uskoa puunkasvatuksen tulevaisuuteen (tai aluepolitiikkaa valtion varoin), niin tänä päivänä puun reaalihinnan kehitys on tuon uskon tappanut. Edes valtio ei usko noihin toimiin, jos ja kun on kunnostusojituksen tuet lopettamassa tulevissa tukikaavailuissaan.

Sanoisin näin, että kunnostusojitusten kannattavuus on heikko näillä puunhinnoilla yhdistettynä haastaviin korjuuolosuhteisiin pehmeillä mailla. Ei se siitä miksikään muutu, päinvastoin ilmaston lämpeneminen lyö lisää kapuloita rattaisiin lyhyempien talvien myötä.

Tienteossa sama juttu. Uusia teitä ei määräänsä enempää tarvita ja olemassa olevia on korjattu liian kalliilla. Ympärivuotiseen korjuuseen pitää saada myös puun ostajat maksumieheksi, muuten jäävät talviteiksi yhä suuremmilta osin.

Mutta kyllä tuolla vielä pienempimuotoiselle yritystoiminnalle tilaa jää. Vähemmän suunnittelua ja enmmän tekemistä. Ja tilaajan näkökulmasta kustannustehokkaasti. Mikään yksityinen firma ei kestä vanhan viraston toimintakulttuuria ja toimintarakennetta, joten siinä mielessä konkurssi ei ollut yllätys.