Metsälehden kesäversio tuli luettua yhdellä makuulla. Piristävän erilaisia tapoja hakea tuottoa metsästä.

Risujenkantamisen kannattavuutta voi kyseenalaistaa, mutta jos kaverilla ei ole muutakaan tuottavaa tekemistä, risujen kantaminen voi kannattaa. Kymmenen litrainen risu olisi melkoinen, niitä kun kantaisi sata tienlaitaan, saisi kasaan vasta kuution. Itse saan vaihtoehtoisista töistä korkeampaa tuottoa ja metsähoidon tavoitteena on laittaa työpanos kuution puiden tuottamiseen.

Metsätilojen pirstoja ei edistä metsä- tai kansantaloutta. Olisi parempi, että tilat menisivät tiloja pitkäjänteisesti kehittäville isännille / emänille. Vapaassa taloudessa toiminta on kuitenkin sallittua ja pitää metsätilojen hintaa ylhäällä. Perinteisesti edes uudistusmielisimmät isännät eivät ole ajatelleet metsänmyymistä tulojenlähteenä, sinänsä piristävä juttu kaiken vanhakantaisuuden keskelle.

Olen pitänyt Ketolaa (kolumnikuvan takia) enemmän nappaskenkäomistajana, mutta kuvassa Ketola tekee ise metsätöitä. Ja on valinnut nykyaikana erittäin rohkeasti ruiskutuskuvan. Ketolan tapa laskea tuottoa on mielestäni vähän outo metsätalouteen, mielestäni tuotto pitäisi laskea pidemmälle ajalle kuin yhdelle vuodelle. Tuloissa ja menoissa on liikaa vuosikohtaista vaihtelua.

Ihmettelen metsälehden jyrkkää suhtautumista mönkijöihin (kahdessa jutussa tyrmätään mönkijän kannattavuus). Mönkijä helpottaa metsätöitä (istutus, lannoitus, taimikonhoito) ja siten parantaa metsätalouden kannattavuutta, kun työt tulevat tehtyä. Mönkijä maksaa alvillisena alle 10k€, kustannus on kohtuullinen verrattuna hyötyyn. Kärkkäisellä on itsellä mönkijänkokoinen telakulkuneuvo.