Taitaa alkaa olla meillä puuntuotanto-orientoituneilla metsänomistajilla mitta täynnä näihin hirvituhoihin.

Taannoin sain valmiiksi puolentoista hehtaarin vt-kumpareen kylvömännikön taimikonhoidon, missä ei ollut kuin 0,3 ha hirvien raiskiolle tärvelemää aluetta mäen laella! Kyllä sinne jonkinlainen kuusi-hieskoivumetsikkö nousee, mutta pitää olla tyytyväinen, että tässä vaiheessa sentään näyttäisi hyvältä, kun loput 1,2 ha on lupaavan näköistä.

Lehtipuut on mäntyjen päältä perattu aikanaan huolellisesti ja etukasvuiset ja kiinni toisissaan kasvavat männyt myös. Nyt vuorossa oli kylvötuppaiden harvennus ja samalla lehtipuuvesakon niitto. Taimikonhoidon tukeahan tähän ei saa, kun puusto on keskimäärin yli kolmemetristä, mutta runkolukua en uskalla pudottaa alle kolmen tuhannen, mikä on tukikriteerinä. Taatusti kaluavat vielä silokylkisiä runkoja, mitä eivät enää poikki saa. Ja tämä ei ole edes mitään pahaa talvilaidunaluetta.

Talvilaidunalueilla syönti alkaa, kun ensimmäiset männyn- tai koivunlatvat yltävät hangen päälle alkutalvesta. Kun varsinkin luontaisesti uudistetuilla aloilla puuston kasvussa on vaihtelua, totaalinen tuhotyö ei käy kerralla. Seuraavien 10 vuoden aikana taimien tärvely jatkuu vuosittain ja lopulta paikalla on laatuvikainen jätemetsä. Hyvässä lykyssä siellä täällä on kuusentaimia, mitkä eivät hirville kelpaa taimina.

Parhaaseen lopputulokseen tähtäävä metsänomistaja käy tarpeen mukaan raivaussahan kanssa uudistusalalla useaan kertaan, jotta metsiköstä kehittyisi tila- ja kokojakaumaltaan tasarakenteinen. Hirvet toimivat samoin: taimien tärvely jatkuu kymmenenkin vuotta ja lopulta totaalinen tuhotyö on valmis. On suorastaan absurdia, että näille pahimmille raiskioille ei hirvituhokorvaustakaan saa, kun tuhotyön pitää tapahtua kolmen vuoden aikana. Ja silloin jos sen sattuu saamaan, eli alussa hyvältä näyttänyt taimikko tuhoutuu, on korvaussumma mitätön taimikonperustamiskustannukseen nähden puhumattakaan siitä, että maapohja jää vajaatuottoiseksi.

Hirvimafia selittelee tuhoja tilanteesta riippuen vaihtoehtoisesti esimerkiksi joko niin, että kun lehtipuusto on männyntaimikosta perattu, niin sen takia männyt on syöty tai kun lehtipuustoa ei ole perattu, niin siksi männyt on syöty. Aina löytyy tilanteeseen sopiva selitys ja vika on metsänomistajassa.

Hirvien käyttäytyminen vaihtelee paljon. Meillä on tiloja eri puolilla Etelä-Savoa neljättäkymmentä ja kun jossain maistuu nimenomaan rauduskoivut hirville ja männyt jää rauhaan, toisaalla tilanne on päinvastainen. Tätä ei moni kirjoittaja tiedosta: jos sen kotitilan taimikot on jollain kaavalla saanut varttumaan ilman hirvituhoja, sama linja ei välttämättä toimi toisaalla.

Omt-kuusien kuoriminen ensiharvennuksen jälkeen on kaikkein harmillisin asia.

Hirviä on kerta kaikkiaan liikaa. Aitauksella tai karkotteilla riesa siirtyy naapurille.

Metsästysharrastus on arvokas asia, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Mutta puuntuotannollisesti sietämättömän korkea hirvikanta on saatava alemmas. Ideoita?

Edit: poronhoitoalueella ahmat tappavat poroja silkasta tappamisenhalusta poromiesten mukaan. Meilläpäin taas jäi hirviä ampumatta, kun aikuis/vasasuhde on vääristynyt: vasoja ei ole riittävästi. Ihmeteltiin sitten, että eikö niistä petojen tappamista vasoista jää jäänteitä maastoon, mutta kuulemma ei: täällä ne syövätkin tappamansa ruhot lapaluita ja kalloa myöten. Mikähän mahtaa olla totuus?!

Edit2: ”Liity metsästysseuraan, niin pääset vaikuttamaan asioihin!” Jep jep. Liity rikollisliigaan, niin saunasi ei pala! Kuten kirjoitin, arvostan metsästysharrastusta, mutta henkilökohtaisesti se ei innosta. Mieluummin käytän vapaa-aikani metsänhoitotöissä ja jätän villieläinten väjymisen niille, ketkä asialle ovat vihkiytyneet.

Kirjoittelen puoliammattilaisen näkökulmasta.

Kohteet vaihtelee paljon. Maapohjat vaihtelee ja hidastaa työtä joskus huomattavastikin. Poistettavien puiden määrä ja koko ovat suurimmat työajanmenekkiin vaikuttavat tekijät. Maanmuokkausmenetelmä vaikuttaa: äestysvakoon kasvaneet puut ovat enimmäkseen rivissä ja työ on selkeää, toisena ääripäänä laikutus luontaiseen uudistamiseen tai kylvöön yhdistettynä, jolloin laikussa on ”pensas”, jonka keskeltä yleensä se paras puu löytyy. Systemaattista etenemistä vaikeuttaa se, puskaa voi joutua kiertämään kahdesta syystä. Paras puu on usein siellä keskellä, mutta ei näy selkeästi tulosuunnasta ja toisekseen laikun laidoilla vinossa asennossa kasvavien puiden suunnattu kaato jo raivatulle alueelle on liki mahdotonta. Ensin on raivattava pienempi vitelikko laikkujen välistä, ettei jää kaatuvien puiden alle. Istutusmetsien raivaus on selkeämpää, kun pääsääntöisesti istutuspuut jätetään pystyyn eikä jätettävien/poistettavien puiden valintaa tarvitse sen enempää miettiä. Luontaisesti uudistetuissa koivikoissa työaikaa saattaa hidastaa raudus- ja hieskoivujen erottaminen tekijän etevyydestä riippuen. Tosin jotkut ammattimetsurit eivät näytä joko välinpitämättömyyttään tai taitamattomuuttaan tähän kiinnittää huomiota. Sitten kun on sekametsätaimikko, niin ne vasta työläitä on tehdä, kun pitäisi saada jäämään pystyyn eri rytmissä kasvavien puiden muodostama metsikkö niin, että kaikilla on edellytykset kasvaa ja vastaavasti susipuita ei pääsisi kehittymään.

Sahaustekniikka vaikuttaa polttoaineenkulutukseen: joku huudattaa harvassa ja helpossa pikkuvitelikossakin tylsällä terällä täydellä kaasulla ja bensaa palaa, toinen taas jää miettimään jokaista kaadettavaa puuta erikseen niin, että kierrokset laskee tyhjäkäynnin tuntumaan ja jatkuva kiihdyttely ”nollasta sataan” tarkoittaa myös kovia kulutuslukemia työn tuottavuuteen nähden. Minimikulutukseen päästään, kun terä on terävä ja kierrokset pysyy kohtuullisen korkeina koko ajan työn käydessä reippaasti kun puuvalintoja ei liiaksi jää miettimään.

Laikkumätästystä on moitittu, mutta oikein tehtynä kuopat jää mataliksi jo alun perin ja ovat lähes hävinneet taimikonhoitovaiheeseen tultaessa. Joskus kuopat hädintuskin erottuu viisi vuotta muokkauksen jälkeen ja joskus ne näkyy vielä ensiharvennusvaiheessa. Mikä parasta, se matala kuoppa ja mätäs on yleensä voimaperäisemmin tehtyä parempi kasvupaikka taimelle.

Olen ottanut tavoitteeksi jo taimikonperustusketjun suunnitteluvaiheessa hoitaa asiat niin, että viljelymetsissä varhaisperkausvauhti olisi hehtaarin päivässä ja myöhempi taimikonhoito kävisi yhtä joutuisasti. Luontaisesti tai kylväen uudistetut männiköt ja koivikot on yleensä työläämpiä, kun isännälle tyypilliseen tapaan tulee mietittyä puuvalintoja ammattimiestä tarkemmin ja lisäksi hirvituhoriskin huomioon ottaminen hankaloittaa työtä kahdella tapaa: taimikot on pidettävä tiheinä ja/tai harvennukset tehtävä optimaalista pituusvaihetta myöhemmin.

Viime kesänä v-mäisin varhaisperkaus muistuttaa aloittajan kuvailemaa kohdetta. Turvekankaalla keskimäärin metrinen kuusikko, jossa paikoin puolitoista metriä pitkä maitohorsma ja vatukko, kuivuneita suonsilmäkkeitä johon saattoi pudota puoli metriä askeleen otettuaan ja siellä täällä isoja kiviä, joihin terä tällöin osui. Palstan perältä löytyi vielä hallatuhoaluetta, missä hieskoivu oli lähtenyt hirmuiseen kasvuun ja kuuset puolimetrisiä ja koivut kolmemetrisiä. Seuraavan hyökkäyksen koitan ajoittaa keväthangille, jolloin kulku on tasaista.

Jos asiaa pitää kysyä, niin luultavasti ei kannata moiseen savottaan ryhtyä. Puunjalostus pystymetsästä sopivan kuivaksi ulkoverhouslaudaksi ei toki mitään rakettitiedettä ole, mutta siihen sisältyy lukuisia työvaiheita ja jos ilman aiempaa kokemusta hommaan ryhtyy, niin projektin hallittu ja onnistunut läpivienti saattaa osoittautua aikaa ja hermoja vaativaksi.

Aloituksesta ei käynyt ilmi, onko tarve sahapintaiselle laudalle, ympärihöylätylle ponttilaudalle vai haetaanko hienosahattua pintaa. Hienosahatulla pinnalla oleva pontattu ja takalappeeltaan halkeamisurille höylätty – eli paras ulkoverhouslauta – on kaikkein konstikkain vaihtoehto omista puista tehtäväksi.

Tukkikuutiosta tulee tarkan kenttäsirkkelimiehen hyppysissä noin puolet karvalautaa. Ulkoverhouslauta olisi viisainta tehdä kuusesta. Oksaisuuslaadun puolesta hyvä lauta on terve/pienioksainen. Jokunen lyijykynän paksuinen kuiva oksa ei ole paha juttu, eikä välttämättä peukalon paksuinen tuore oksa. Joka tapauksessa rungosta tulee ehkä neljännes sopivaa tavaraa, kun se sahataan nimenomaan tätä varten.

Puiden kaato talvella, sahaus viimeistään näihin aikoihin ja huolellinen taapelointi saman tien. Karvalautana pääsee asentamaan ehkä jo kesällä. Jos höylätään, niin puun kosteus olisi oltava jossain 12-15 % tienoilla.

Pystyykö kaadon – puiden ajon sahauspaikalle – sahauksen (sirkkelimies paikalle) – sahatavaran taapeloinnin – sivujakeiden määränpään – höyläyttämisen (myös mobiilihöyliä on) – höylätavaran mahdollisen välivarastoinnin ja lopulta asennuksen – hoitamaan hallitusti? Ainakin pitää varautua siihen, että kalenterissa muut jutut joustaa. Jos harrastuneisuutta löytyy ja työtunnille ei laske hintaa, niin mikä ettei – mutta useimmiten kannattanee tilata satsi muoviin käärittyä kuivaa tavaraa tontille. Jos se ei vastaa esim. Rt-kortissa määriteltyjä laatusuosituksia, niin reklamaatio on aiheellinen, omien puiden kanssa vastaat laadusta itse.

Edit: noin niinkuin pääpiirteittäin. Kun sattuu olemaan sateinen kevät, eivät laudat kuivukaan suunnitellusti ja mikä neuvoksi? Jos haluaa varmistella, niin rakentaa omalla rungolla olevan kuivauskatoksen. Entä jos on suunnitellut kaatavansa rakennuspuut maaliskuulla, ottanut lomaa ansitöistä tätä varten ja kun savotalle suuntaa, metsässä onkin kainaloita myöten lunta? Helpommalla ja riskittömämmin luultavasti pääsee, kun tilaa valmista tavaraa.

Edit2: Olen sahauttanut ja höyläyttänyt omia puita jonkin verran, joten tiettyä kokemuspohjaa on. Harrastusluonteista tämä on ja kustannuksia ei juuri ole tullut laskettua. Nytkin on mm. lehtikuusta lattiaponttilaudaksi höyläämistä varten taapelissa odottamassa ja leppälautaa saunapaneelitarpeeksi. Pienet määrät kuusipaneelia kyllä mieluummin ostan valmiina.

Minulla on hermot mennyt halpojen sahojen kanssa, kun erinäisissä talkoissa olen sellaisten kanssa joutunut taistelemaan. Eli suosittelen ostamaan ammattilaissahan, jos käyttökokemus menee mahdollisen rahansäästön edelle.

Voi veljet, että oli fantastista käydä muutama runko taannoin tutun mökkitontilta kaatamassa Husqvarna 550 xpg:llä. Harvemmin tulee järeitä runkoja tehtyä, ja tämä saha on ostettu tuulenkaatopuusavotat ja polttopuiden teko silmällä pitäen. Kunnon vehkeillä työnteko ei edes tunnu työltä.

Viestiketjun lukeminen oli hupaisaa, faktaa ja fiktiota rinta rinnan. Muutamilla kommentoijilla tietoa, toisilla uskomuksia. Heitän lusikkani soppaan seuraavilla kommenteilla:

Puu on kuivinta kesällä, kun lehdistö pyrkii haihduttamaan vettä kovemmin kun juuristo ja runko sitä tilalle toimittaa. (Vuositasolla kuivin ajankohta tietysti vaihtelee ehkä heinä-lokakuun välillä sääolosuhteiden mukaan). Tämä on helposti mitattavissa ihan ilman laboratoriolaitteita, useimmista keittiöistä riittävä talousvaaka puun painon mittaamiseksi ja hiukan yli sata-asteinen uuni puunäytteiden kuivaamiseksi absoluuttisen kuivaksi riittää. Silti elää sitkeänä ”vanhan kansan tieto” siitä, että puu muka on talvella kuivinta. Poikkeuksena tietysti mahlaa puskevien lehtipuiden, kuten koivun käyttäytyminen keväällä. Ennen lehtien puhkeamista ovat ne märimmillään.

Toinen monenmoisia uskomuksia sisältävä asia liittyy ilmavirtauksiin puupinossa. Puista haihtuva vesi jäähdyttää ilmaa ja se muuttuu raskaammaksi ja tämä tulisi muka huomioida pinon teossa. Haihtuva vesi sitoo lämpöä, ja jäähdyttää ilmaa. Tämän rinnalla on myös uskomus, että koska vesi on raskaampaa kuin ilma, on myös kostea ilma tuntuvasti raskaampaa kuin kuiva ilma ja painuu alaspäin. Ensinnäkin kosteuden haihtuminen puusta on niin hidasta, että ilman tiheyden massaeroista seuraavat virtaukset ovat olemattomia verrattuna sääolosuhteiden aiheuttamiin ilman liikkeisiin pinossa – pienikin tuulenvire tuulettaa oikeaoppisesti ilmavaksi tehtyä pinoa niin, että kosteuden haihtumisen aiheuttamat virtaukset ovat merkityksettömiä. Toiseksi se ilmassa yksittäisenä leijaileva vesimolekyyli ei välttämättä tee siitä ilmasta painavampaa.

Asiaa on tutkittu ja havaittu, että on yhdentekevää, miten päin ne halot pinossa on, paitsi kattamattoman halkopinon ylimmät puut: halkaisupuoli pinon yläpinnassa toimii jossain määrin ”kattona” ja sadevesi valuu tasaiselta halkaistulta pinnalta enemmän pinon laidoille tippuen maahan tai kuivahtaen kohta ilmaan, eikä pinon sisään, mistä haihtuisi hitaammin.

Puita ei kannata ”kuivattaa” loputtomiin. Mummovainaa oli aikoinaan huolissaan siitä, että halkoliiterin perällä olevat puut alkavat olla kolmattakymmentä vuotta vanhoja ja ne pitäisi saada poltettua. Naureskelin asialle, mutta nyttemmin kun niitä puita on polteltu, niin oikeassa tuo tuntui olleen. Eivät pala yhtä hyvin kuin vuoden-pari vanhat kuivat puut. Ovat vähän kuin grillihiiliä, ”hehkuen” palavat. Syynä on ilmeisesti erinäisten palavien yhdisteiden haihtuminen pitkän varastoinnin aikana. Grillihiilien teossa nuo haihtuu nopeasti miilussa, mutta sama tapahtuu ilmeisesti hitaasti osittain myös liiterissä.

Mielestäni helpoin ja varmin tapa saada kuivaa ja homeetonta polttopuuta ilman keinokuivausta ja katettuja varastoja kesän sääolosuhteista riippumatta, on kaataa lehtipuu rasiin heinä-elokuussa. Lehdistö haihduttaa kaadetun rungon vedestä ainakin puolet noin kuukaudessa ja siitä ei ole enää pitkä matka noin 20 % kosteuteen, minkä jälkeen puu ei enää homehdu. Kun puut on viimeistään huhtikuun alussa pilkottuna, saa ne kärrätä liiteriin ennen juhannusta. Saunan olen jonkun kerran lämmittänyt suoraan rankakasasta pilkotuilla rasiinkuivatuilla puilla kokeilumielessä ja kuumaksi on tullut, joskin ehkä kolmannes enemmän on pitänyt puuta nakella pesään.

Raportoin yhden pihakoivun jalostuksesta polttopuuksi tällä palstalla muutama vuosi sitten. Rasissa kuivuneessa puussa oli kosteutta muistaakseni 35 % absoluuttisen kuivan puun massasta (kosteussuhde), kun tuoreella puulla kosteussuhde huitelee sadan prosentin tuntumassa (painosta puolet on vettä).

Pinot on tietysti viisasta tehdä irti maasta. Puista haihtuvan ilman kanssa tällä tuskin on juuri mitään tekemistä. Maa pysyy märkänä läpi vuoden ja tuulikaan ei puhalla maanpinnan tasolla kovin ankarasti, vaikka telapuuriu’ut pinon alla olisikin.