Käyttäjän Burl kirjoittamat vastaukset
-
Suorittava porras on aivan oikeassa kirjoittaessaan, että ”On ratkaisevaa , mitä korjuuohjeessa lukee . Isännäällä ei ole työnjohto-oikeutta hakkuuoikeuden sillä hetkellä omistavan tahon työntekijöihin. Jos hakkuutapaan halutaan muutos , se on tehtävä hakkuuoikeuden omistavan tahon (ostoesimies/korjuuesimies) kanssa. Lisäksi metsänkäyttöilmoitus on päivitettävä tältä osin.”
Vaikka mennäänkin alkuperäisen aiheen sivuun, niin käydään tämä nyt läpi. Tuossa esimerkissähän kyse ei ollut hakkuutavan muutoksesta, kauppasopimuksessa ja korjuuohjeessa (jonka ostomies laati minun läsnä ollessa) oli myös maininta, että harvennetaan kaikista läpimittaluokista tms. Kyseessä oli viime kädessä kuskin virhe, mutta selkeästi puhdas vahinko. Mainitsin toki asiasta, kuljettaja oli myönsi virheen ja annoin asian olla.
Molemminpuolinen joustavuus ja hyvä yhteishenki eri osapuolten välillä on mielestäni tavoiteltavaa savotanteossa. Ei ole kenenkään etu, jos toiminta menee samanlaiseksi riitelyksi, kuten vaikka rakennusalalla usein käy. Olisi toki mahdollista kirjata kaikki pikku detaljitkin tarkkaan paperille ja jos niistä poiketaan, antaa lakimiesten hoitaa riitely. Siitä tuskin hyötyisi kukaan muu, kuin lakifirmat.
Alkuperäisen aiheen mukainen hypoteettinen esimerkki: kuvio on myyty ylispuiden poistona, metsänkäyttöilmoitukseen tämä on kirjattu samoin. Taimia särkyy hakkuussa väkisin, sanamuoto korjuuohjeeseen on näin ollen muotoiltava vaikka että ”alikasvos pyritään säästämään”. Jos hakkuun jälkeen paikalle ei jääkään kehityskelpoinen taimikko, niin homma on ikävä kaikille osapuolille: metsänomistajalle, korjuufirmalle, kuskille ja puunostajalle. Jos hakkuu toimitetaan maaliskuun parhailla korjuukeleillä tuon tyyppiselle leimikolle, pitäisi taimet ja muokkaaja olla jo tilattuna. Lisäksi hitaampi hakkuu on huomioitu mahdollisesti kauppahinnassa. Mutta ei niitä taimia ja muokkausta oikein ”kaiken varaltakaan” voi tilata, vuoden viivästys tulee helposti viljelyyn. Kuka maksaa?
Markkinatalousjärjestelmässä kun elämme, voi puun myyjä pyrkiä ennaltaehkäisemään tilanteen valitsemalla sellainen puunostaja, jonka kanssa asiat ovat sujuneet aiemmin hyvin (itsellä tai tutuilla metsänomistajilla) hommansa osaavaksi tiedetty korjuufirma tekemään savotan.
Sitä paitsi ne korjuuohjeet tuntuvat usein jäävän kuskeilta lukematta. Pari vuotta sitten esimerkiksi sain tekstiviesti-ilmoituksen, että savotta on alkamassa välittömästi. Kun pääsin paikalle puolta tuntia myöhemmin, ensimmäiset puut olivat jo pitkällään. Mainitsin kuskille, että tässä isomman kuvion laidassa olisi meininki jättää kuusentaimet ehjiksi ja ilmeni, että ei ollut lukenut ohjetta läpi. Seuraavana aamuna menin katsomaan jälkeä ja hyvä taimikko oli pystyssä, tosin ylärinteessä vt:llä. Toisen vuoron kaveri oli autuaan tietämättömänä jo pari tuntia hakannut mt:pohjaa siellä, missä alikasvosta oli tarjoitus hyödyntää. Viljelyksi osittain meni, vt:llä ylimääräisiksi uudistusalan raivaussahatöiksi.
Metsänomistajalla ei ole työnjohto-oikeutta, mutta asiakaspalveluhenkiset konekuskit kyllä kuuntelevat isäntää sortumatta ylimielisyyteen. Kun metsänomistaja sattuu olemaan puuntuotanto-orientoitunut, ”paikallinen sopiminen” tuo lisäarvoa ja tehokkuutta puunkorjuuseen, eikä kai ole keltään pois. Metsänomistajahan se usein tilansa parhaiten tuntee ja keskustelun käyminen ostomiehen kautta tarkoittaisi ylimääräistä välikättä.
Taannoin talvikelit vaihtuivat yllättäen kelirikkoon ja tässä yhdellä savotalla tien kantavuus alkoi vakavasti uhkaamaan savotan loppuunvientiä. Esitin vuoronvaihdon yhteydessä paikalla oleville molemmille motokuskeille, että puita voidaan ajaa myös toisen tien varteen, lähes sama matka leimikolta kun on ennalta ajateltuun kuljetussuuntaan. Sopivat asiasta korjuufirman työnjohdon kanssa ja korjuu sekä laadun puolesta kriittisten tukkien poisajo onnistui.
Toisella menneen talven lumilla tehdyillä leimikoilla kuljettaja oli poikennut korjuuohjeeseen merkitystä urasta reitillään korjuulohkolle. Oli nimittäin ajanut pidempää lenkkiä, miltei perille asti valtaväyläksi hankintasavotoillani hakkaamaani uraa myöten. Tämä toki sopi minulle oikein hyvin. Lyhyempi, maastoonkin nauhoitettu reitti nimittäin kulki taimikon läpi, mutta kuski oli sitä mieltä, että niin hyvä väylä on tämä valmiina oleva, ettei taimia tarvitse alkaa särkemään.
Kun yhteisenä tavoitteena on metsänhoidollisesti hyvä ja samalla tehokas puunkorjuu ja kaikilla osapuolilla hyvä ”metsämieshenki,” niin juridisilla valtasuhteilla ei ole käytännön toiminnassa suoraa merkitystä.
A.Jalkasen kanssa olen tässä asiassa hiukan eri linjoilla. On selvää, että tilanne, jossa kuitupuukokoisen kuusikon päällä on selvästi isompi koivikko, on metsänhoidollisesti ja erityisesti korjuuteknisesti haastava. Jos nyt kuitenkin täystiheän koivikon ensiharvennusvaiheeseen mennessä on syntynyt koivua selvästi nuorempi alikasvos (koivikko 14 metristä ja kuusikko kaksimetristä) ja isäntä joko välinpitämättömyyttään (ei ennakkoraivaa), nuukuuttaan (hoitaa hyväkasvuista alikasvosta) tai ahneuttaan (kasvattaa kahta metsikköä päällekkäin saadakseen paremman tilin), kuusikko on todennäköisesti kuitupuukokoista, kun koivikko varttuu tukkipuumetsiköksi. Koivun solakan runkomuodon ja havupuuta korkeamman tukkipuun minimilatvaläpimitan myötä puutavaralajisiirtymä tukkirajan noustessa rungolla on tässä vaiheessa kova. Pitäisikö siis nyt vaihtaa pääpuulajia ja parhaassa arvokasvuvaiheessa oleva (viljely)koivikko nyt kiireesti hakata kuusikon päältä pois?! Vai hylätä ajatus kuusten kasvatuksesta tukkipuiksi ja hakata pois?
Itselle sattui muutama vuosi sitten tapaus, jossa toimittiin jälkimmäisen kaavan mukaan. Kuskin kanssa oli edellisenä päivänä puhetta erikoishakkuusta, jossa koivikon alaista kuusikkoa säästetään ja sovittiin, että tulen seuraavana aamuna paikalle ja katsotaan tilanne läpi. Kun aamukahdeksalta menin metsään, kuuset oli hakattu ja väljässä asennossa olleeseen päävaltapuustoon tuskin koskettukaan. Joku informaatiokatkos siinä kai kävi ja opin se, että tämmöiset jutut on kirjattava kauppakirjaan sekä korjuuohjeeseen. Tosin sekään ei auta, jos kuskit eivät niitä lue. Puolivalmis tukkinäreikkö olisi ollut alla ja lahoa ei yhtään sielläkään. Se nimittäin oli helppo todeta, kun ne 2000 kpl/ha pientä kuitupuupölliä oli maastossa levällään (onneksi ei ollut kuin alle puolen hehtaarin kuvio). Päällimmäisenä ajatuksena ei kuitenkaan ollut riemu alikasvoskuusikon erinomaisesta terveydentilasta silloin.
Eri-ikäiskasvatukseenhan tämmöiset metsiköt olisivat hyvä lähtökohta, kun kaavamaisuuteen ei ole tarvetta, päin vastoin: otetaan osa koivuista pois ja särkyköön osa kuusista: kuusikko menee ehkä harvahkoksi, mutta aukkopaikkoihin syntyy ajanoloon taimia. Kun viimeiset koivut hakataan, syntyy taas aukkoja, mutta se on tärkeää nuorennoksen syntymistä ajatellen.
Asiasta toiseen, olen pitänyt näillä kohteilla näkemäraivausta tärkeänä: poistettavien puiden ympäriltä alikasvos puolen metrin – metrin säteeltä nurin, jotta raipat eivät ole teräketjun välissä ja kehityskelvotonta kuusta pois, jotta näkyvyys yleisesti paranee. Nyt jäi kuitenkin sekä ylispuuhakkuulla että väljennushakkuulla tekemättä – kun muiden töiden puolesta olisi ollut aikaa, satoi räntää ja toisekseen kyllähän nuokin oli aikanaan jo käyty kerran läpi, totesin palstalle päästyäni. Olin vähän harmissani asiasta kuskeille, mutta näille tekijämiehille asia ei ollutkaan ongelma. Siististi oli järeitä koivuja otettu sellaistenkin taimien kupeelta, jotka oli tarkoitus raivata nurin.
Vaan se häiritsi pikkuisen, että kun yhteensä kolme kaveria oli hakkuukoneen puikoissa, ja kaikkien kanssa olin puheikkain, muistuttaen erikoishakkuista, ylispuunpoisto oli kaikille ”niin se avohakkuu”. ”Ei, vaan ylispuuhakkuu: kuusialikasvos olisi tarkoitus säästää ja se on kirjattu kauppaehtoihin”. Ajattelu tuntuu olevan kovin kaavamaista tässä suhteessa.
Kun erikoishakkuu on hitaampaa tehdä, niin korjuuporukalla pitäisi tämä olla mielessä mielestäni myös sen takia, että korjuutyön hinnoitteluperusteiden olisi erottava avohakkuusta ainakin minun oikeustajun mukaan. Itse olen valmis tinkimään puun hinnassa, jos säästän 1500 euroa taimikonperustamiskustannuksissa ja 10 vuotta ajassa. Lisäksi mahdolliset mökkinaapurit, kylän väki, ehkä osa metsästäjistä jne. pysyvät paremmin tyytyväisinä, maa ei käy autioksi ja tyhjäksi.
Lähetin kolme kuvaa viestiketjun alkupuolella mainitsemani savotan (sivulla 4. näkyy ainakin minulla) korjuujäljestä Lukioiden kuviin, ovat nyt julkaistu. Yritin ottaa kuvia, missä lopputulos näkyy mahdollisimman hyvin, neutraalisti. Puukasoistakin kuvat on, mutta ne eivät kolmen kuvan sarjaan mahtuneet.
Arkistoista en parempaa otosta lähtötilanteesta löytänyt, keskeltä kuviota otetuissa kuvissa kun olisi näkynyt vaan alikasvoskuusia ja joku koivun tyvi. Ja vastaavasti nyt hyvin säilyneen taimikon keskeltä otetuissa kuvissa olisi näkynyt vaan kuusia.
Suorittava porras esitti kuvia toisaalta. Ihmettelen, mikä nuo koivut on lahottanut, alikasvoskuusikkoko muka? Ja mikä kumma siinä on, että joidenkin kirjoittajien mukaan alikasvoskuusikot ovat laitanaan lahoja, elleivät vielä taimivaiheessa, niin varmasti myöhemmin?! Em. leimikolla hakattiin myös ajoura toiselle lohkolle alikasvoksesta kehittyneeseen varttuneeseen taimikkoon, yhden kuiduun puissa ei yhtään lahoa. Lustonleveys noussut millistä neljään ja pituuskasvu viidestätoista sentistä kuuteenkymmeneen viiteen. Ja nämä eivät ole yksittäistapauksia meillä. Onko nyt näin, että puiden terveydentilassa on valtavaa alueellista vaihtelua?!
Hieskoivu saattaa olla jopa rauduskoivua parempilaatuista siinä mielessä, että se on yleensä suorasyisempää. Tämä on helppo havaita puita pilkkoessa ja ristikkoa pinon päähän latoessa.
Hieskoivukin kasvaa vaneripuun mittoihin, mutta ei toki yhtä nopeasti ja isoksi, kuin rauduskoivu.
Arvelen, että raudus- ja hieskoivun risteymiä esiintyy paljon. Lehden muoto on äärimmillään aivan erilainen, kuten palstan väki yleisesti tietänee. Näiden välillä on paljon eriasteisia välimuotoja, jolloin lajinmääritys on vaikeaa. Samoin kaarnoittuminen, hartsinystyrät, latvuksen muoto, lehdistön värisävy ja oksiston tiheys sekä puun kasvu erilaisilla kasvupaikoilla sijoittuu ääripäiden väliin.
Mahtaako nämä mahdolliset risteymät sitten olla lisääntymiskykyisiä? Mahdollisesti kyllä, mutta koska puhdas raudus menestyy kivennäismailla selvästi paremmin ja hies suomailla, aidot muodot säilyvät. Muutoinhan lajit olisivat jo sekoittuneet keskenään. Tämä on spekulaatiota, mutta satoja tuhansia koivuja taimikonhoitopalstoilla silmäilleenä olen miettinyt asiaa paljon.
Uudehkolla metsänomistajalla pitää olla pitkä varsi oksasahassa tai pylväskengät, jotta karsinta-hanke onnistuisi. Viime viikolla hakattiin noin kolmemetrisen kuusikon päältä 25-metrinen koivikko koneella. Hakkuun alkua olin seuraamassa ja näytti onnistuvan tyydyttävästi. Lopputulos selviää kokonaisuudessaan konsa paikalle taas pääsen ja hangen alla on jonkin verran vielä pientä tainta. Pitää kuitenkin varautua täydentämään aukkopaikkoja. Jo puukasat vaativat aikamoisen tilan ja syntyvät ajouran varteen silloin, kun oksat karsitaan uralle. Puomin alle puitaesaa oksakasa taas tulee palstan puolelle ja peittää taimet alleen. Kuski näytti vahtelevan tekniikkaa tilanteen mukaan.
Tukkimiehentäistähän ei ole suurta vaaraa muokkaamattomaan maahan istutetuille taimille, kun havupuukantoja ei juuri ole. Särkyneet taimet pitää raivata tietysti pois ja taimikko muutaman vuoden päästä lopulliseen kasvatustiheyteen.
Maksimissaan tuuman verran kovaa lahoa koivun kaatoleikkauksissa näkyi (ei vaikuta apteeraukseen), eli hyvä aika päätehakkuulle. Ikää arviolta 55 vuotta ja paksuutta noin 32 cm. Oksisto vielä hienoa, puut näytti juoksevan kourassa hyvin ja rungot karsiutui kerta-ajolla.
Taimikolle, työn tuottavuudelle ja tukkiprosentille paksuoksaisuus tekee hallaa. Kun puita joutuu ajamaan kourassa edestakaisin, rassaa pitkät ja paksut oksat taimia lakoon, aikaa tuhraantuu ja oksaisuuden takia vaneritukin laatu ei täyty. Tukkiprosentti selviää aikanaan mittaustodistuksesta, mutta odotan sen olevan noin 70 %.
Paras hetki alikasvoskuusikon vapauttamiselle olisi ehkä metrin pituusvaihe, mutta koska valtapuuston paras arvokasvu voi olla käynnissä ja taimikko harvoin on pituudeltaan tasaista, hyväkasvuisena se tässäkin venyi pidemmäksi. Tässä mielessä koivikon ensiharvennuksessa alikasvostaimikkoa ei välttämättä ole vielä järkevä vaalia. Metrinen taimikko parhaimmillaan voi jäädä hangen alle ja säilyy ehjänä myös koneen mahan alla. Kohdatessaan kaadettavan puun taipuu, muttei mene rikki. Kevättalven plussakeliä pidetään parhaimpana hetkenä näille savotoille, mutta myös loppukesä on otollista aikaa, kuten MaalaisSeppo perusteluineen esitti. Kovilla pakkasilla latvoja katkeilee herkästi, alkukesästä kuori on irti, latvakasvain puutumaton eli pehmeä, kuten myös lumien sulamisen jäljiltä märkä maaperä.
Alikasvoksen laadussa en näe riskejä. Mistä lahoa olisi tullut ja jos olisi, asia selviää raivuulla ja suunnitelmaa on vara muuttaa. Jos joku pienen kolhun saanut puu pystyyn pitääkin jättää, kuorivauriosta seuraa todennäköisesti verinahakka tms, ei tyvilaho. Tartunta on kuitenkin epätodennäköinen, haava yhtä aikaa kuivuu kevätahavassa ulkoapäin nopeasti ja pihkoittuu sisältäpäin. Menee vielä kuukausi, kunnes itiöitä ilmaan ilmaantuu.
Edit: Uusi metsänomistaja siis tarkoitti, että koivut pystykarsisi motolla. Se ei taida nykykoneilla onnistua, kun puomi on rakennettu niin, ettei sillä kovin ylös yllä, konetyypistä riippuen ehkä noin neljään metriin.
Hankintahakkuun kannattavuutta pohdittaessa kannattaa ottaa huomioon harvennushakkuilla myös se seikka, että myöhemmät hakkuutulot voivat olla paremmat verrattuna pystykauppana myytyyn, koneellisesti toimitettuun hakkuuseen nähden. Erityisesti tämä korostuu vaikeissa korjuuolosuhteissa, eli esim. kun on huono näkyvyys, puissa paljon vaikeasti havaittavia laatuvikoja yms.
Itse tein 2-harvennuksen vuodenvaihteen alla mäntyvaltaiseen metsikköön, jonka olin ensiharventanut talvella 2000-2001. Tukkiprosentti oli peräti 50 ja tukinteko selkeää, kun rungot suoria (rajatapauksia esim. lenkouden puolesta ei ollut). Ts. nurin lähti enimmäkseen yhden tukin puita. Samaan tulokseen oltaisiin päästy toki myös motolla. Vastaavilla koneellisesti ensiharvennetuilla kohteilla 2-harvennuksen tukkiprosentti on yleensä noin 30. Toisen, isäukon aikoinaan ensiharventaman, pikkuisen laihemman, pykälää karumman kasvupaikan männikön myin pystykaupalla ja hakattiin koneellisesti. Tukkia, pikkutukkia ja kuitua tuli kaikkia kolmannes, mikä sekin mielestäni hyvä tulos.
Kaiken kaikkiaan olen kyllä tyytyväinen koneellisen puunkorjuun jälkeen nykyään. Tämän talven parista savotasta ei ole korjuujälken puolesta poikkipuolista sanaa, toisella 10 ha 2-harvennuksella taisin huomata kaksi (!) lievää runkovauriota, hirvet olivat jo ehtineet kaluta neljää puuta. Toisella leimikolla, jonka korjuu käynnissä, yhdessä puussa pari merkityksetöntä pintanaarmua tähän mennessä. Hulppeat ajourat ovat olleet harmina takavuosina, mutta nyt tilanne on kääntynyt toisin päin: Olen patistellut kuskeja tekemään erityisesti valtaväylille ja pehmeille maille tarpeeksi leveät ja suorat ajourat ennen kaikkea myöempiä savottoja silmällä pitäen. Pitänee toimittaa konjakkipullot kuskeille, jos näillä raiteilla sujuu loppuun asti.
Nähdäkseni kasvatuslannoitusten vaikutuksista puun laatuun (joka monisyinen asia) ei kannata olla järin huolissaan. Ensinnäkin investointimielessä kannattavimmat lannoituskohteet ovat varttuneita kasvatusmetsiä, joissa lannoitus turvottaa puun pintakerrosta, joka haketetaan sellupataan ja josta sahataan lautoja. Rakennesahatavaraksi menevä sydäntavara on jo pääosin muodostunut ennen lannoitusta. Tyypillisesti lannoituksen tuottamaa kasvunlisäystä on vieläpä vaikea havaita lustojen levenemisenä, kun se on alle 10 %. Usein tilanne vieläpä on se, että lustot eivät levene, vaan pysyvät samanvahvuisina kasvun edetessä, ilman lannoitusta paksuuskasvu pienenisi vuosi vuodelta. Poikkeuksia toki löytyy, esimerkiksi suometsän harvennushakkuu, kunnostusojitus ja lannoitus kerralla tehtynä saattaa näkyä huimana lisäkasvuna.
Toisekseen viljavien maiden puut kasvavat metsänhoitosuositusten mukaan hoidetuissa metsissä lannoittamattakin väkevästi. Kun lustonleveys on omt-kuusikossa 3 – 5 mm. luonnostaan, lannoitusinvestointikohteena tällainen häviää laihempien maiden metsiköille.
Etelä- ja Keski-Suomen mt- ja omt-kuusikoiden nuoruusvaiheen kova kasvu lienee keskeinen asia pohdittaessa puun tiheyslaatua. Kasvatustiheyden nosto tietenkin olisi yksinkertainen ja ehkä ainoa järkevä konsti hillitä paksuuskasvua, mutta samalla tarkoittaisi viljelytiheyksien nostoa ja pieniläpimittaisempia ensiharvennuksia. Korjuuolosuhteet ovat keppimetsässä kehnot. Lisäksi lumituhoriski nousisi, vaikka nuoressa kasvatusmetsässä tehtäisiin nykykäytäntöön nähden ylimääräinen, maltillinen harvennus.
Osaratkaisu voisi olla siemensyntyisissä männiköissä korkeahko kasvatustiheys nuorena (2500 – 3000 r/ha) ja ensiharvennus hyvissä ajoin tehtävänä laatuharvennuksena, kuusikoissa yläharvennusperiaate. Fantastisesti kasvavia kuusikoita on paljon, eikä kuoren sisäpuolella olevan puun laadulle ole enää tehtävissä mitään. Vallitseva hintapolitiikka ei toki kannusta tiheäsyisen puun kasvatukseen, mutta jos varman päälle haluaa pelata, huippukasvujen tavoittelu läpimitassa ei välttämättä ole viisasta. Mieluummin enemmän tukkipuurunkoja hehtaarilla ja vähintään yhtä kova kokonaistilavuus.
Omilla mailla on muistaakseni vuonna 1993 hakattu ja luontaisesti kuuselle (!) uudistunut hehtaarin taimikko mt-pohjalla, jossa runkoluku liki 3000. Ikää siis noin 25 vuotta, pituutta 10 metriä ja paksuutta 10 cm. Metrin pituuden saavuttaminen otti aikaa melkein 10 vuotta, minkä jälkeen pituuskasvu ei juuri häviä viljelytaimikoille.
Tuli aikoinaan jätettyä taimikonperkuussa tiheäksi ja myöhemmin tuumasin, että kasvatanpa kokeilumielessä tuossa tiheydessä ensiharvennukseen asti. Lustonleveys näin ollen parisen millimetriä. Lienee aika alkaa suunnittelemaan ensiharvennusta, kun pituuskasvu on 70 cm. luokkaa ja latvusraja nousee nopeasti.
Metsät Etelä-Savossa eikä havaintoja ihmeemmistä tuhoista, vaikka tammikuussa tilanne näyttikin perin huolestuttavalta. Yhden tielinjalle taipuneen puun motokuski raportoi tehneensä leimikolle mennessään.
Lumituhohan on luonnon keino harventaa liian tiheitä metsiköitä. Metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti tämä ei oikein käy, joten on viisaampaa harventaa metsiköt ajoissa.
Koivulla jalostus on edennyt monta kertaa nopeammin kuin pihkapuilla. Koivut kasvavat nopeasti taimina ja tulevat sukukypsiksi nuorina. Niinpä siementä tuottavia koivuja voidaan kasvattaa kasvihuoneissa, mikä nopeuttaa hommaa vielä entisestään. Ainakin 30 % paremmin jalostetut koivut kasvavat, kuin luonnon alkuperä.
Hatelo totesi runkomuodon muuttuneen kartiokkaasta lieriömäisemmäksi, mikä maatiaiskoivuillakin on luonteenomaista havupuihin verrattuna. Onkohan tätä otettu harvennusmalleissa huomioon? Pohjapinta-ala on solakalalla puulla pienempi, vaikka kuutioita metsässä on enemmän (kun puut ovat miltei putkimaisen tasapaksuja korkealle).
Olen harventanut koivikot harvennusmallien alarajoille, joskus lakirajallekin, mutta latvukset ovat silti hädin tuskin irti toisistaa. Nimenomaan koivikoissa on ppa- ja rkl-mittauksia tullut tehtyä ankarasti, mutta silti ne näyttävät yleishabitukseltaan liian tiheiltä viimeistään pari vuotta harvennuksen jälkeen, harvennusmallien puitteissa toimittaessa. Ottaen huomioon koivuvaneritukin havusahatukkia korkeamman minimilatvaläpimitan, olisi puut saatava kasvamaan riittävän järeiksi, tarvittaessa vaikka maksimaalisen kuutiotuotoksen kustannuksella.
Jalostetun koivun parempi kasvu ja kaiketi myös erilainen runkomuoto jalostamattomaan verrattuna on yleisesti tunnettu. Kun ero on iso, olisiko ehkä tarpeellista laatia erilaiset harvennusmallit eri alkuperille? Toisaalta, vaikka nyt jalostettujen koivujen käyttäytymisen mukaan malleja päivitettäisiin ja ppa-alarajoja laskettaisiin, niin tuskin ne maatiaissukuiset koivikot näillä toimittaessa pilalle menisivät. Järeyttä tulee keski-iässä tuskallisen hitaasti, jos nuoruusvaihe on ollut liian tiheä.
Edit: Taimikonhoitovaiheessa joko omaan harkintaan nojaten tai hirvien avustuksella harvaan asentoon hoidetut koivikot lihovat hyvin. Liian harvoilla tiheyksillä (jos 3-metrinen koivikko lyötäisiin 1000 kpl/ha -tiheyteen) oksaisuus saattaisi tulla ongelmaksi: tyvet eivät karsiudu luontaisesti, eikä valinnanvaraa monihaaraisten ym. laatuvikaisten poistoon ole). Vaan jos suositustiheyksillä perustettu koivikko harvennetaan raivaussahatyönä 7 – 10 m. pituusvaiheessa jonnekin 1200 -tiheyteen, ennen kuin latvus on kunnolla sulkeutunut ja latvusraja lähtisi nousemaan nopeasti, tehden samalla ennakkoraivaus, saadaan pelivaraa ensiharvennuksen ajoittamiseen ja paremmat korjuuolosuhteet. Peli latvuksen supistumisen ja riittävän runkokoon kanssa ei ole vuodesta tai kahdesta kiinni ensiharvennuksen ajoittamisessa, vaan kasvu jatkuu väkevänä ja latvukset pysyy pitkinä.
Luin artikkelin todeten, että omilla mailla Savossa vastaavat männiköt kasvavat vähintään yhtä hyvin. 70- ja 80-lukujen istutustaimikoiden huono tekninen laatu syö mahdollisen paremman kasvun tuomat hyödyt. 90-luvulta alkaen männikön perustaminen istuttamalla on ollut tuhoontuomittua ilman aitaamista tms, joten kokemukset ovat kylvömetsiköistä. Silminnähtävää eroa ei taida olla. Esmes jalostetulle viljelymateriaalille luvattua 15 % parempaa tilavuuskasvua on vaikea silminnähden havaita, sillä se on paremman paksuus- ja pituuskasvun tulo. Puun tiheydestä, taivutuslujuudesta jne. laatutekijöistä jalostuksessa ei ole piitattu pätkääkään. Toisaalta ei se 10 % leveämpi lusto maatiaisserkkuun verrattuna käytännössä laatuun vaikuta mitään, kun viljavalla naapurikuviolla entisessä pellossa puu kasvaa joka tapauksessa puolta nopeammin.
Jalosukuisella siemenellä männikköni kuitenkin kylvän.
Edit: arvelen, että männyn silminnähden parantuneen kasvun taustalla enimmäkseen on tehometsänhoito ja maapohjien rehevöityminen mm. typpilaskeuman myötä.
Joo-o, tuolla logiikalla vielä erikseen autot, toimitilat, moottirisahat saunapuiden pilkontaan ja savotalle jne.
En ole erikseen lukenut paperiversioita, vaan sopimukset on tullut liitteineen sähköisesti. Lisäksi sähköisesti toimittaessa on tarvittaessa helppo pyytää ja saada vaikka päivitetyt mitta- ja laatuvaatimukset. Puunostajien kanssa on pitkäaikaiset kauppasuhteet ja hyvä luottamus. Jos kävisi ilmi, että joku tieten tahtoen yrittää kusettaa, menisi kaupanteko jäihin pitkäksi aikaa.