Käyttäjän Burl kirjoittamat vastaukset
-
Rinnankorkeusläpimittojen mukaan laskettu koealan puiden pohjapinta-ala näyttäisi olevan 0,76 m^2 ja kun koealan pinta-ala on aari, niin hehtaarikohtaiseksi suhteutettuna ppa on 76 m^2.
Näin metsänomistajana ja puuntuottajana olen harkinnut metsästäjätutkinnon suorittamista juuri hirvien kaatamista silmällä pitäen. Vaan onko sillä mitään merkitystä, osallistunko seuran toimintaan aktiivisesti vai vain vuokraamalla maita, kun joka tapauksessa kaatomääristä päätetään ”keskusjohtoisesti”?
Siinä vaiheessa, kun hirvikanta päätetään laskea järkevälle tasolle, tartun mielelläni kivääriin. Ja metsästysseurojen ukkoutuvan ja vuosi vuodelta harvalukuisemmaksi käyvän väen on turha tässä vaiheessa pelätä kohtuutonta työtaakkaa: varuskunnista varmasti saadaan nuorta ja motivoitunutta väkeä tilalle. Lisäksi kun otetaan huomioon kiristynyt ulkopoliittinen ilmapiiri, niin sisseille ja tarkka-ampujille voisivat hirvet olla mainioita harjoituskohteita.
Se vasta olisi eettisesti tuotettua lihaa, kun päiväkausia maastossa piileskelleen kiväärimiehen tähtäimeen osuu hirvieläin, joka kaatuu saman tien kiväärinluodin lävistettyä eläimen niskan.
Pahus ettet mennyt sinne kahta viikkoa aikaisemmin tai vaikka jo heinäkuun alussa, jos polttopuita meinaat niistä tehdä. Rasiinkaato on mainio menetelmä, kuten viestiketjussa on monet kirjoittaneet. Vastoin yleistä käsitystä varsinkin koivu on kuivimmillaan keski- ja loppukesästä, mikä näkyy mm. kuivimmilla mailla jo heinäkuussa kellastuvina lehtinä. Kun vuodenkiertonsa aikana kuivimmillaan oleva koivu tai mikä tahansa muu lehtipuu kaadetaan rasiin, haihduttaa lehdistö rungossa olevan irtonaisen veden varsin tarkkaan ja sen loputtua lehdet harmaantuvat.
Pari vuotta sitten löin yhden pihakoivun nurin kesäkuun lopulla. Kesä oli muistaakseni sateinen. Lokakuussa karsin ja katkoin puun ottaen samalla muutaman parin sentin paksuisen kiekon kosteussuhteen määrittämistä varten.
Mittasin kiekkojen painot keittiövaa’alla tuoreena, minkä jälkeen sijoitin ne kuivumaan vuorokaudeksi leivinuuniin, missä oli silloin illalla reilut 100 astetta. Puntaroin kiekot vuorokautta myöhemmin uudelleen.
Parin sentin kiekon voitaneen olettaa kuivuvan rutikuivaksi vuorokauden aikana noin sata-asteisessa uunissa. Muistiinpanot eivät ole nyt käsillä, mutta muistaakseni laskin, että kiekkojen painosta 35 % oli vettä siinä vaiheessa, kun ne meni uuniin.
Laajenpia tutkimuksia rasiinkuivatuksen vaikutuksesta puun kuivumiseen en ole tehnyt, mutta näin käsitellyistä puista tehdyt halot eivät ole homehtuneet normaalissa ulkokuivauksessa säistä riippumatta.
Koivikot ovat mielestäni hankintametsurin näkökulmasta erinomaisia kohteita tehtäväksi kesällä useastakin syystä. Ensinnäkin harrastelijametsureilla koivikko tulee helpommin tehtyä riittävän harvaksi, kun puissa on lehdet. Tietenkin jos puusto on riukuuntunut, kuten viestiketjun aloittajan tapauksessa, pitää jättää normaalia sakeammaksi.
Kesähakkuulla ei koivikossa tarvitse tehdä kantokäsittelyä toisin kuin useimmissa havupuuvaltaisissa leimikoissa. Jos on tarkoitus harvennella myös männiköitä ja kuusikoita, ne kannattaa ajoittaa syksyyn ja talveen. Lisäksi koivikot ovat talvisaikaan yleensä runsaslumisempia kuin varsinkin kuusikot, mikä vaikeuttaa työskentelyä.
Jos on meininki varjella kuusialikasvosta, kesä on tässäkin mielessä metsurityönä tehtävässä harvennuksessa hyvä ajankohta. Lumihanki toki suojaa pieniä kuusentaimia, mutta pidemmät taimet särkyvät helposti varsinkin kovilla pakkasilla. Alkukesästä taas kuusten latvakasvaimet putoavat herkästi kaatuvan puun hipaisusta.
Tältä pohjalta olen omat koivikkojen hankintasavotat pyrkinyt ajoittamaan loppukesään ja alkusyksyyn. Ajo on yleensä tehty saman tien sikäli kun maaperän kantavuus on sen mahdollistanut. Rauduskoivikot on yleensä kohtuullisen kantavilla rinnemailla ainakin Savossa. Koivu ei ole erityisen pinnallinen juuristonsa suhteen erityisesti verrattuna kuuseen, mikä pienentää sulan maan aikaan tehtävän lähikuljetuksen juuristovaurioriskiä. Lisäksi koska koivikko joka tapauksessa pitää harventaa harvaksi, ei ole syytä nuukailla ajouraleveydessä, mikä edelleen pienentää juurivaurioriskiä.
Tein vajaat 10 vuotta sitten hirvien talvilaidunalueella olevan tuoreen kankaan kuusi-koivu -sekataimikossa varovaisen perkauksen tavoitteena sekametsän kasvatus kokeilumielessä normaalista poikkeavalla tavalla. Samalla tilalla ovat hirvet saattaneet tärvellä perkaus-harvennuksen jälkeen koivut käytännössä täysin.
Paikalla oli ilmeisesti jo ennen hakkuuta syntyneitä kuusen taimia ja koivikon kasvuunlähtö ei ollut mitenkään salamannopea, joten koivun ja kuusen pituusero ei ollut kovin iso, vaikkakin koivut toki olivat kuusia pidempiä.
Kasvatettaviksi aiottujen koivujen varjelemiseksi hirviltä sahattiin laikuissa yleensä keskellä olevia laatukoivuja ympäröivät koivut niin korkeaan kantoon, kun raivaussahalla suuremmitta vaikeuksitta ylti. Työ oli toki tavanomaista menetelmää hitaampi paitsi korkeiden kantojen takia, myös kasvatettavaksi aiotun puuston tilajakauman hahmottamisen vuoksi. Kuusien ympäriltä koivut kaadettiin enimmäkseen lyhyeen kantoon. Koivut olivat tuossa vaiheessa pari-kolmemetrisiä, kasvatettavat kuuset metrin – pari.
Pitkään kantoon sahatut koivut pensastuivat ja hirvet söivät enimmäkseen niitä ja lyhyeen kantoon sahatun puuston kehittämää vesakkoa. Taimikon vartuttua niin, ettei se enää ollut hirvituhoille altis, tehtiin taimikon harvennus. Koko puolen hehtaarin palstalta taisi löytyä kaksi hirvien taittamaa kasvatettavaksi suunniteltua koivua. Näiden ympäriltä pitkään kantoon katkotut puut puuttuivat.
Harvennus tehtiin toissa kesänä ja olen pannut merkille, että sinällään elinvoimaisten, pitkään kantoon aikoinaan katkaistujen koivujen vesominen on ollut varsin vähäistä. Vaikuttaisi siltä, että raivaussahan kanssa tuolle palstalle ei tarvitse enää mennä, seuraava toimenpide on ensiharvennus.
Mielenkiintoista luettavaa. Samat nimimerkit valittavat siitä, kun lain valmistelussa kuunnellaan liikaa tahoja, joilla ei pitäisi olla mitään sanottavaa yksityisten metsänomistajien päätöksiin koskien metsiensä hoitoa. Toden totta, perustuslain mukaan omistajalla on oikeus päättää omaisuutensa suhteen. Mutta jos ja kun metsänomistajalle uuden lain myötä annetaankin vapaammat kädet päätöksenteossa ylipäätään metsänhoidossa ja hakkuiden ajoittamisessa: Tämä nähdäänkin vielä suurempana uhkana koko elinkeinolle ja kansantaloudelle: vaarana on, että keskenkasvuinen metsä avohakataan ja metsämme ja sen myötä koko kansantalous on ennen pitkää rappiolla!
Motomitta on pääsääntöisesti luotettava: metsänomistaja voi mennä leimikolle koska tahansa ja mitata viimeiseksi tehdyn tukin mitat ja pyytää koneen mittaamat arvot. Mutta jos myyt puut tehdasmitalla; se on kuin möisit sian säkissä: Siellä kenties vasemmalle kallistunut tehdastyöläinen mittaa omistavaan luokkaan kuuluvan maata ja metsää omistavan riistoporvarin puut.
Jos vielä tammimetsikköä meinaan perustaa, teen sen kylvämällä. Taimen siirrosta mahdollisesti johtuva jurominen sivuutetaan ja toisaalta tammen taimi kasvaa terhon runsaiden voimavarojen siivittämänä vankaksi taimeksi jo ensimmäisenä kesänä, ja toisaalta sitkeänä puuna säilyy tarvittaessa aluskasvillisuuden seassa elinvoimaisena kuhan pääsee sen edelle. Tosin parasta lienee, että heinikkoa käy niittämässä pari kertaa kesässä. Myöhemmin taimien leikkaukset ovat tärkeitä, jotta puista tulee yksirunkoisia. Näin jo meidän parimetrisillä taimilla.
Tubex-putket ovat osoittautuneet mainioksi viimeisellä viljelmällä. Puut ovat kasvaneet kolmessa vuodessa alun juromisen jälkeen nyt keskimäärin parikymmentä senttiä putkista ulos, eli ovat nyt kutakuinkin 80-senttisiä. Myyrätuhoja ei ole ollut, ylimääräisiä haaroja ei ole muodostunut, ja putket ovat näyttäneet edesauttavan puiden kasvua: tämän vuoden keväällä siinä vaiheessa, kun koivu oli hiirenkorvalla, tammet olivat kasvattaneet putkissa latvaversoa jo kymmenkunta senttiä.
Tuo ryhmittäinen istuttaminen kuulostaa järkevältä. Luin jostain, että muistaakseni Suomessa perinteisesti tammia on istutettu viiden puun ryhmiin ja niiden välille on tullut sitten siemensyntyistä lehtipuustoa. Ryhmistä on valittu myöhemmin paras puu kasvatettavaksi tukkipuuksi, yleensä keskimmäinen. Yhtymän mailla istutettiin tammia MT+:lle Itä-Suomessa arviolta 1000 puuta hehtaarille tasaisesti, ja luonnontaimet täydensivät. Nyt ehkä viisi vuotta myöhemmin tilanne on se, että tammet ovat ehkä kaksimetrisiä myyrien, latvojen paleltumisien ja jänisten sekä tammen yleisen kasvuvauhdin takia, kun taas koivut alkavat olla nelimetrisiä. Kun tervettä, kovassa kasvussa olevaa koivua ei raaski kaataa nurin, näyttää siltä, että tuo tammikko on tuhoon tuomittu.
Toisella palstalla on parikin tammen taimikkoa, nämä peltomaalle istutettuja puhtaita tammen taimikoita. Molempien taimet kasvatettu aluksi kasvimaalla ja sitten avojuuritaimina istutettu peltoon. Jumalattoman juurakon kasvattavat, puun maanalainen osa on helposti kaksinkertainen maanpäälliseen nähden. Tämmöisen taimen siirtämisen jälkeen taimi juroo useamman vuoden, mutta kasvuun ovat lähteneet. Jälkimmäisellä kerralla siirsin kevällä itäneet, vaaksan mittaiset taimet peltoon havaittuani, että niillä oli jo siinä vaiheessa paalujuurta kolmisenkymmentä senttiä ja siirto myöhemmin olisi ollut hankalaa. Siirtoistutuksen jälkeen puiden maanpäällisten osien kasvu lakkasi käytännössä tyystin vuodeksi, mutta nyt, reilua kolmea vuotta myöhemmin, ovat taas kasvussa.