Käyttäjän Burl kirjoittamat vastaukset
-
Itsekin olen vakuuttunut siitä, että tuoreiden kankaiden ja sitä viljavampien kasvupaikkojen uudistamisen tavoitteena tulee olla sekametsä.
Tärkeimpänä syynä on viime aikoina yleistyneet myrsky- ja hyönteistuhot. Puhtaassa kuusikossa harvennuksen jälkeen saattaa myrskytuuli kaataa puita kuin dominopalikoita. Ilmeisesti jo kohtuullisen pieni koivusekoitus saattaa toimia ikään kuin jäykisteenä, ja tuhot jäävät pienemmiksi. Korjaamattomat myrskytuhopuut aiheuttavat hyönteistuhoriskin. Puhtaassa kuusikossa kirjanpainaja-hyönteiset pääsevät leviämään kulovalkean tavoin suoraan puusta toiselle, mutta jos välissä sattuu olemaan eri puulajin yksilöitä, niin niiden eteneminen hankaloituu.
Erinomainen tiestö ja hirvituhoriskin sallimissa rajoissa suorastaan puistomaiseksi hoidettu puusto monta kilometriä lähimmästä asutuksesta – jostain syystä kuitenkin nämä palvelevat vain ajomiehiä ja jahdin käynnistämistä.
”Hirvi ammutaan siihen , missä se sillä hetkellä sattuu olemaan , ei sinne missä se joku aika siiten oli .”
Niin, tai sitten jätetään milloin mistäkin syystä ampumatta. Se on metsätalouden kannalta hienoa, jos asia muualla on noin, mutta minua sapettaa paikallinen meininki. Eräänkin metsästysseuran reviirillä allekirjoittaneen maat ovat alueen keskellä, korkealla kohdalla, talvilaidunmailla. Metsästyksen aloittavat alueen laitamilta, missä on vaihtuvuutta naapuriseurojen alueiden hirvien kanssa. Yleensä luvat tulee täyteen, ennen kuin jahti allekirjoittaneen maille on edes edennyt.
Sielläpäin vielä vuokrat maksetaan maalle kaatuneiden hirvien mukaan. Ei siis niin, että vuokrahinta olisi kiinteä osuus lihaa tai vain kutsu hirvipeijaisiin. Kun ei ensimmäistäkään passipaikkaa ole omilla mailla, niin siinähän sitten tuet eräiden harrastusta.
Metsästyksen salliminen ei myöskään takaa sitä, että metsästys organisoitaisiin niin, että hirviä ammuttaisiin siellä.
Ainakin yrittäjähenkisessä metsätaloudessa on oman työn hinta jotenkin määriteltävä, jos tähdätään järkevään toimintaan.
Oman työn hinnan voi laskea monella tavalla. Ellei sitä vallan harrastukseksi ajattele, yksinkertaisinta lienee ottaa vertailukohdaksi työn hinta ulkopuolisella teetettynä ja tämäkin ottaen huomioon, sisältyykö suunnittelu- ja työnjohtokustannukset ym. hintaan vai ei.
Sanonnan mukaan ”työ ei metsästä tekemällä lopu”, ja yleensä metsätalouteen sitoutuneella on jo oman elinkeinonsa sisällä vaihtoehtoisia hommia tehtävänä. Jos vaikka leimikon suunnittelu onnistuu siinä missä metsäorganisaation insinööriltäkin, kannattaa ehkä oma työpanoksensa käyttää siihen, teettää istutustyö ulkopuolisella ja laittaa erotuksena säästyneet rahat jemmaan.
Tietenkään oman työn ja vieraan työn arvo eivät välttämättä ole yhdenvertaisia. ”Ammattimies” yleensä tekee perusvarman suorituksen nopeasti ja tehokkaasti. Itse tehden saattaa aikaa tuhraantua enempi, mutta lopputulos on kenties parempi, tai huonompi.
Ensiharvennusmetsän ennakkoraivaus ei sinällään kuulu tuen piiriin, mutta hakkuun kanssa voi tietyin edellytyksin täyttää nuoren metsän kunnostuskohteen kriteerit.
Lakiteksi löytyy täältä:
Visapöllin mittavaatimuksethan ovat toistaiseksi varsin matalat. Minimipituus taitaa olla alle metrin, mutta silloinkin hinta kohtuullisen korkea verrattuna useimpiin muihin puutavaralajeihin. Luultavasti nuo vikaantuneet puut onnistuvat löytämään jostain oksasta uuden latvan leikkauksen myötävaikutuksella. Jos murtumasta varsin todennäköisesti etenemään lähtevän lahon tai värivian eteneminen ei ole erityisen nopeaa, niin jatkokasvatus saattaisi olla kannattava vaihtoehto.
Alkuperäiseen kysymykseen olen utelias kuulemaan vastauksia. Liittyen aiheeseen kysyisin vielä, onko palstan metsänhoitoväellä käsitystä siitä, että voiko sinänsä terveenoloisilla puilla olla kenties piilevä hivenravinnepuutos, joka rajoittaa kasvua? Olen ihmetellyt mm. erään peltokoivikon latvojen haarautumista, vaikka puut kuta kuinkin oivallisesti kasvavat.
Samoin askarruttaa yhden turvepeltokuusikon heikko kasvu. Vaikka puut ovat väriltään vihreitä ja latvaltaan enimmäkseen teräviä, ennen istutusta puski tuo kuvio heinää vimmatusti ja tämän myötä saattoi olettaa, että kasvupaikan viljavuustaso olisi omt. Näillä spekseillä pitäisi varttuneen kuusentaimikon pituuskasvu olla lähempänä metriä, mutta käytännössä se on alle puolet tuosta.
Sanoisin, että molemmat ovat hyviä, tilanteesta riippuen. Ketjuvarrellinen kulkee taskussa näppärästi, kiinteällä varrella hahlo ei kenties heilu samaan malliin mittausta tehdessä. Metsäsuunnittelijoilla näkyy olevan käytössä onkivapa, joka toimittaa ppa-mittauksissa relaskoopin varren virkaa ja taimikkokoealoilla sen saa oikaistua neljän metrin seipääksi. Lisäksi varressa on cm-asteikko puiden paksuuksien hahmottamista helpottamaan.
Yleisesti käytetään relaskooppikerrointa 1: metrin varrella 20 mm hahlo ja vastaavasti 65 cm ketjuvarrella 13 mm. Tämä tarkoittaa sitä, että puoli metriä paksu puu tulee koealalle 25 m päästä, eli koealan säteeksi muodostuu 50 m ja pinta-alaksi liki 0,2 ha. Puolen hehtaarin palstalle mahtuu näin ollen nippa nappa kaksi koealaa, palstan muodosta riippuen.
Kun pohjapinta-ala alkaa olla neljänkymmenen kieppeillä, jää ykkösen kertoimella puita väkisin lähempänä olevien taakse ja lukematta. Sama tilanne on silloin, kun näkyvyys on huono esmes alikasvoskuusten takia. Harvapuustoisissa metsässä Pohjois-Suomessa tai laajempia siemenpuualoja etelämpänä arvioitaessa 0,5:n kerroin on hyvä.
Veistinkin tammesta käyttööni relaskoopin, jossa on kertoimet 1,2,3 ja 4. Enimmäkseen tulee käytettyä kakkosen kerrointa. Tuntuu nopeammalta mitata kaksi koealaa kun tähystää kaukaisia puita ja arpoa rajapuiden kanssa. Lisäksi pyörähtämällä kaksi kertaa samalta seisomalta eri kertoimilla, muodostuu käsitys ppa:n vaihtelusta eri etäisyydellä. Tasaisissa, hoidetuissa metsissä lukemat vastaavat yleensä toisiaan, vähemmän tasaisissa taas joutuu miettimään, mikä on se todellinen arvo.
Onhan aloituksessa se sinällään hyvä perustelu, että suunnilleen tuon ikäisistä metsistä aikoinaan maksettiin vuosittainen pinta-alavero; jos takastellaan vain yksittäisiä metsikkökuvioita. Vastaavasti päätehakkuuleimikoita myytiin vanhan verotuskäytännön puitteissa verovapaasti. Saman logiikan mukaan näille palstoille kaiketi pitiäisi määrätä pinta-alavero, jos verotusta lähdetään muuttamaan.
Verotuksen ennakoitavuus on eräs vakaan liiketoiminnan harjoittamisen perusedellytyksiä. Tämän toivoisin toteutuvan myös metsäpuolella. Ei siis enää tempoilevaa politiikkaa.
Ja sama homma valtion maksamien tukien kanssa mm. bioenergialle. Yrittäjät siinä eniten kärsii poukkoilevasta politiikasta. Ja puun hintavaihteluista ei yleisellä tasolla hyödy metsänomistajat eikä metsäteollisuus. Jos joku hyötyy, niin se on se metsänomistaja, joka uskaltaa keskenkasvuiset palstansakin myydä hintapiikin kohdalla.