Käyttäjän Burl kirjoittamat vastaukset
-
Pihkatappi mainitsi Stihl ms200:n käynnistinlaitteen jäätymisongelman, johon olen kanssa törmännyt yli 20 asteen pakkasilla kun on puuterilunta, joka menee sahan sisään ja ensin sulaa ja sitten jäätyy sinne. Kolmen minuutin evästauko ja sahaa ei saa enää käyntiin avaamatta käynnistinkoteloa. Ratkaisuna ohuempi öljy osiin sekä hommat seis kun vielä on tankissa bensaa, tankkaus ja kahvituokion ajan saha tyhjäkäynnillä. Onko tiedossa muita vaihtoehtoja?
Eino-myrskyn jälkien korjaamiseksi meillekin tuo saha ostettiin puolisentoista vuotta sitten. Sahamallissa oli ollut alkuun ongelmia, mutta myyjä vakuutti, että lapsentaudit on saatu korjattua. Saha on meillä pelannut ongelmitta lähinnä myrskytuhopuiden teossa ja rankakasan katkonnassa (enskat tehdään Stihl 200:lla). Jälkimmäinenhän vastannee ”kiekotusta”, lieko tuossa sitten osasyy siihen, ettei ongelmia ole ilmennyt?!
Osittain tämän viestiketjun innoittamana ja tavoitellakseni valtiovallan peräänkuuluttamaa tuottavuusloikkaa ostin teroituskoneen. Koska viilalla on tähän asti pärjätty, arvelin että kallista konetta en tarvitse ja ostin halvan. Cotech Clas Ohlsonilta.
http://www.clasohlson.com/fi/Teräketjun-hiomakone-Cotech/30-9678
Kone on muovirunkoinen halpismalli, jonka useimmissa liikkuvissa osissa tuntuu olevan sen verran klappia, että työstötoleranssit ketjua teroittaessa ovat neuvostotasoa. Ensimmäistä ketjua teroittaessa jo laikka söi hampaan pituuden määräävää vastetta kahta puolta, kun se heilui puolelta toiselle.
Googletin sitten lisää näistä laitteista ja niiden käytöstä saaden hyödyllisiä vinkkejä. Korjasin enimmät klapit valmilla prikoilla ja osan askartelin itse alumiinitölkistä. Näiden korjausten jälkeen työstötarkkuus parani, mm. hampaiden pituus ja teroituskulmat. Lisäksi joitain muitakin jippoja olen oppinut nyt muutaman pahasti kiveenajetun ja sitä myöten käytöstä poistetun ketjun teroituksen aikana koneen käyttöön liittyen.
Yhteenvetona sanoisin, että ellei ketjun teroitus onnistu viilalla, ei ainakaan tätä halpamallia kannata ostaa: sen verran tarkkuutta ja näppäryyttä vaatii koneen käyttö hyvän lopputuloksen saamiseksi. Itsekään en erikoisen taitava viilamies ole, tuliterä ketju on leikannut aina paremmin kuin jo puoliväliin asti viilattu, vaikka kuinka olen taiten koittanut tehdä. Vaan nyt koneella teroitetut ketjut leikkaa puuta uuden ketjun veroisesti, eli tyytyväinen olen ostokseen.
Kun itse olen nähnyt langoilta pudotettuja puita ja työjälkeä, niin ei välttämättä olisi ammattitaidon lisäys pahitteeksi. Ensinnäkin sahausjäljen perusteella teräketjun kunto ei ole häävi (heikentää rajusti tuottavuutta) ja sitten harmittaa myös se, että rungot on usein pätkitty vajaan metrin pölleiksi. Ei yksin arvokkaan rungon haaskautuminen, vaan myös se, että saattaisi olla nopeampaa ja turvallisempaa vaikka vetää koko runko taljalla linjalta pois. Sen verran on itsellä ongelmapuiden poistosta kokemusta, että olin jonkun aikaa sivutoimisesti pihspuunkaatofirmassa töissä. Linjojen raivauksessa en ole ollut mukana ja nähnyt hommaa käytännössä, joten epäilyni voivat olla aiheettomiakin.
Korpituvan Taneli: Metsänomistajakäyttöön suunnattu pöytäkonelisenssi. Yrityskäyttöön on sitten kalliimpi hinta, mutta saa tehdä vieraillekin sillä. Maastokannettavaan sais tiedot suoraan metsässä, mutta se maksaa ja samoin ohjelmistopaketti siihen erikseen. Arvelin, että näillä pinta-aloilla sen hankinta ei kannata. Niinpä laitan mitatut puustotiedot lyijykynällä paperille metsässä ja naputtelen illalla tai sadepäivänä atk:lle. Hinnat kannattaa kysyä suoraan Tapiolta.
Raivuri: itsekin kikkailin Qgissillä, kunnes hankin lisenssin Tapio ForestKittiin. On helppokäyttöinen ja mielestäni ihan kohtuuhintainenkin.
Itseni yllätti pari vuotta sitten sekametsän harvennuksella koivun pieni tukkiprosentti ja paksut kuitupöllit. Kun asiaa sitten lähdettiin selvittelemään, kävi ilmi, että minimipölli ei olekaan hakkuusopimuksesta tulkittu minimipituus 33 dm ja latvaläpimitta 18 cm, vaan 33 dm pöllin piti olla muistaakseni 24 cm paksu. Lisäksi ohjeena oli, että tyveltä on tehtävä pitkä pölli, muistaakseni viiden metrin luokkaa automaattisesti, jolloin toista tukkipölliä ei enää usein minimipituuden ja järeyden puolesta pystynyt tekemään.
Ostomiehen suhteutuminen asiaan oli asiallinen ja sopuun päästiin. Eniten kuitenkin harmitti se, että ensin kuski otti tyvikoivuaihiot nurin ja kun opastin jättämään ne pystyyn, niin sitten jäi liki kaikki koivut laadusta riippumatta kuusten kustannuksella.
Itse en näe mitään mieltä siinä, että naapuritilan välinpitämätöntä tai muuten väärää metsänhoitoa aletaan moittimaan samalla hehkuttaen omaa erinomaisuutta metsänhoitoasioissa. Sen sijaan oman ja naapurin tilan metsiköiden erilainen hoitohistoria tarjoaa hyvän tilaisuuden vertailla puuston tilaa ja mottimääriä, kun olosuhteet ovat likipitäen samat kahta puolta rajaa.
Liike-elämässä puhutaan benchmarkingista. Aktiiviset metsänomistajat yleensä pyrkivät päätöksenteossaan optimaalisuuteen joka kuviolla, eikä mielenkiintoa erilaisten, huonona vaihtoehtona pidettyjen hoitomuotojen koealojen perustamiseen ole. Vertailu naapurin kanssa saattaa näin ollen olla antoisaakin. Kriittisen tarkastelun myötä omat näkemykset saattavat vahvistua, toisinaan taas saattaa olla edullista tarkistaa ja uudelleenarvioida omia toimintatapoja.
Samaa mieltä, oivallinen kesä on ollut metsänkasvatuksen kannalta kokonaisuutena. Vallinnut säätila on kai rajoittanut kirjanpainajatuhoja ja nuorille taimikoille tilanne on ollut erinomainen. Usein koivunlehtiä alkaa kellastua jo heinäkuun alussa kuvemmilla paikoilla masentavasti merkkinä syksyn lähestymisestä, mutta tänä kesänä ne ovat pysyneet paremmin vihreinä tänne asti.
Kuusen luontaisen uudistumisen kannalta olosuhteet ovat olleet erinomaiset. Harmillisesti vaan viime kevään siemensato ei kai ollut kovin hyvä, mutta sille nyt ei mahda mitään. ”Normaaleina” kesinähän pienet taimet tahtoo kuivua kun eivät ole vielä juuristoaan saaneet riittävän syvälle. Tilanne on sama niin tuoreessa muokkausjäljessä kuin muokkaamattomassa maassa isomman metsän alla.
Omat viime kesänä muokatut koivun luontaiseen uudistamiseen tähtäävät avohakkuualat ovat taimettuneet mainiosti. Raivattavaa riittää aikanaan, mutta onpahan mistä valita.
Päätehakkuukuusikot omien havaintojenikin mukaan ovat yleensä varsin puhtaita kuusikoita. Näiden nyt tappoiässä olevien kuusikoiden synty- ja hoitohistoria on sangen vaihteleva ja varmasti poikkeaa nyt ensiharvennus- ja väljennysvaiheessa olevista metsiköistä. Takavuosikymmenten koivuvihallakin, samoin kuin ymmärryksellä eri puulajien biologisesta kirerrostakin, on varmasti oma osansa näiden metsien nykytilaan.
Kun tasarakenteinen viljelykuusikko kasvatetaan ja harvennetaan nykyohjeiden mukaan, eli harvennus tehdään suhteellisen myöhäisessä vaiheessa ja voimakkaana, puut kaatuvat melko helposti rajuilman koittaessa.
”Jatkuvan kasvatuksen” kuusikoissa pitäisi vallitsevan käsityksen mukaan pohjapinta-alan vaihdella maksimissaan siinä 10 – 20 m^2 / ha välillä poimintahakkuukierron aikana. Noin harvassa kasvavat puut kyllä harjaantuu ottamaan vastaan voimakkaampiakin tuulia kaatumatta hakkuun jälkeen. Vastaavasi Hyvän metsänhoidon suosituksissa Etelä-Suomen omt-pohjan kuusikon pohjapinta-alan saa antaa kasvaa jopa lähemmäs 40:ää, ennen kuin käydään leimikon tekoon. Tiheän metsän puut ovat käyttäneet resurssinsa pituuskasvuu juuriston kehityksen kustannuksella pärjätäkseen kilpailussa. Vallitsevien ohjeiden mukainen harvennus, ja potentiaalinen myrskytuhokohde on valmis.
Yksittäisiä esimerkkejä varmasti löytyy monen väitteen tueksi tai kaatamiseksi. Luonnossa vaihtelu on suurta ja jos haluaa riskejä välttää, niin on viisainta pyrkiä kulkemaan keskitietä, pelaamaan varman päälle.