Käyttäjän Burl kirjoittamat vastaukset
-
Tosiaan, näyttää siltä, että tänä ”syksynä” ei enää pitäisi tuulituhoja olla odotettavissa, kun maa on jäätynyt. Pakkasta on ollut eteläistä Suomea myöten nyt parisen viikkoa keskimäärin viitisentoista astetta. Kun luntakaan ei juuri ole ollut, on routaatuminen päässyt hyvin käyntiin. Eilen taisin googlettaa routainformaatiota, mutta tuoreita tuloksia ei vielä löytynyt.
Uhkana toki on, että pitkä ja kireä pakkasjakso vähälumisen maan aikana altistaa puut juurien pakkasvaurioille, mikä merkitsisi erityisesti kuuselle ongelmia. Eikös tämmöinen tapaus ollut joskus 80-luvun lopulla, jolloin eräät tulkitsivat tilanteen olevan osoitus saasteiden vaikutuksesta ja manasivat lopun koittavan metsille?! Useimmat siitä selvisivät jatkaen kasvuaan.
Edit: sisällön kiteyttämistä
Tervetullut lisä maamme puunsahauskenttään, missä on perinteisesti valitettu puun kalliista hinnasta, pitkistä etäisyyksistä vientimaihin jne. löytämättä kannattavuutta parantavia ideoita. Itävallalla on paljon Suomea pidemmät perinteet metsänhoidossa ja siellä vaikuttaisi puurakentamisen arvostuksenkin säilyneen yli vuosisatojen, toisin kuin täällä. Toivoisinkin uuden omistajan tuovan uusia tuulia Suomen sahateollisuuteen, mistä voivat ehkä kilpailijatkin saada nostetta bisnekselleen.
Edit: kirjoitusvirheiden poisto
Epäilevästi suhtaudun minäkin näihin aikeisiin uudesta hinnoittelutavasta. Toisaalta kun katsoo, mitä ensiharvennusrääseiköitä hakataan naapureiden mailla ja kun ymmärtää korjuuolosuhteiden vaikutuksen korjuun hintaan, niin uuden hinnoittelutavan vaikutus saattaisi yleistyessään olla jopa yhteinen etu aktiiviselle puuntuottajalle, koneyrittäjälle ja metsäfirmalle. Nythän kalliisti korjattavien kohteiden kustannus häviää useampia kuvioita sisältävien leimikoiden keskihintaan ja eri metsänomistajien kesken.
Jos todelliset kustannukset saataisiin näkymään aiempaa selvemmin puukauppatiliin, niin se motivoisi hoitamaan metsiä niin, että niissä on olosuhteet huomioon ottaen edellytykset kannattavaan savottaan. Eikä välttämättä pelkästään ensiharvennuksilla, vaan myös myöhemmillä hakkuilla.
Vaikkakin jatkuvaa vääntöä käydään myyjän, ostajan ja korjuuyrittäjän välillä, niin kyllä tässä kaiken kaikkiaan pitkälti samassa veneessä ollaan. Kenenkään ei kannattaisi käydä pikavoittoja tavoittelemaan, vaan pyrkiä maksimoimaan yhteistä etua, joka samalla on myös eri osapuolien etu.
Edit: käsitteiden täsmennystä
Vuosikaudet katselin joulunalusjan kaupungissa viljelykuusia ja sitten kun piti lähteä itselle puuta omasta metsästä hakemaan, niin kaikkihan ne oli toinen toistaan karmeampia. Niinpä aloin leikkaamaan ensin kuusentaimikossa lupaavia puita ja myöhemmin perustin pienen joulukuusiviljelmän sähkölinjan alle.
Metsänhoidollisilla perusteilla valitsin minäkin kuuseni pitkään. Ja viljelyharrastuksen alkuvaiheessa leikkelin juuri semmoisia puita, mitkä joutuisi kuitenkin taimikonharvennusvaiheessa kaatamaan.
Sittemmin olen tajunnut, että asialla ei ole mitään merkitystä. Taimikossa kasvaa yleensä vähintään se 1600 puuta hehtaarilla. Vaikka ottaisit sen metsänhoidollisesti parhaannäköisen puun, jää ympärille melkein yhtä hyviä. Ensiharvennuksessa hyvän rungon tai sen kupeella kasvaneen hinta olisi euron verran.
Joulukuusen hinta torilla on kymmeniä euroja. Vastaa helposti hinnaltaan puolen kuution tukkinärettä. Eli kannattaako puun valinnassa ottaa metsänhoidolliset seikat huomioon?!
Edit: pari täsmennystä
Pidän hyvänä asiana, että pisteytys on anonyymia. Näin ei ole mahdollista suoraan ”kehua kaveria” ja päin vastoin, vaan pisteytys ainakin toivon mukaan muodostuu neutraalisti kirjoituksen arvon mukaan.
Se onkin sitten toinen juttu, miten tämän em. arvon kukin määrittelee. Kun keskustelukumppani on asiapohjan ja/tai mielipiteidensä puolesta samaa mieltä kuin itse, on helppo antaa täydet pisteet. Keskustelu menisi kuitenkin nopeasti tyhjänpäiväiseksi asioiden toisteluksi, jos kaikki olisivat samaa mieltä.
Itse saatan antaa viisi pistettä viestille, joka hyökkää rajusti omia kantojani vastaan. Asiasta voidaan olla vastapuolen kanssa täysin eri mieltä, mutta kun eriävä mielipide on hyvin perusteltu ja hyvin kirjoitettu, niin arvostan sen korkealle. Keskustelu on parhaimmillaan silloin, kun joutuu kyseenalaistamaan omat kantansa. Tällöin saattaa oppia jotain uutta ja hyödyllistä.
Lähinnä omaksi muistilistakseni kirjoittelemani sahatavaran ulkokuivausohjeet liitin viime viikolla Lukioiden kuvat -palstalla olevan taapelin kuvan alle. Jos siitä vaikka olisi apua muillekin.
”Vanha kansa”han tietää, että puu on kuivimmillaan kevättalvella, ja silloin on rakennus- ja puusepänpuu kaadettava. Alan väen keskuudessa tämä tietysti nykyaikana tiedetään vääräksi luuloksi, mikä on varsin helposti todistettavissa ottamalla eri vuodenaikoina kappale kaatotuoretta puuta ja kuivaamalla se uunissa. 103 astetta ja vuorokausi taitaa olla tieteellisissä yhteyksissä käytetty kaava. Lehtipuut tosin saattaa olla märimmillään varhain keväällä, kun juuristo puskee mahlaa kovalla paineella rungon täyteen. Optimaaliseen kaatoajankohtaan saattaa toki vaikuttaa myös muut seikat, kuten sokereiden määrä rungossa, mikä voi vaikuttaa esimerkiksi homehtumisalttiuteen.
Miten mahtaisi rasiinkaato toimia puusepänkoivulla? Runko heinäkuun lopulla tai elokuun alussa nurin ja jätetään karsimatta sijoilleen. Lehdistö haihduttaa rungon vapaan veden parhaimmillaan varsin tarkkaan ja jatkokäsittely lehtien ruskistuttua syksyn tai talven aikana.
Kerran tein tutkimuksia yhden pihakoivun kanssa ja kaatotuoreena keskikesällä tiheys oli noin 1 kg/dm^3. Rasiinkuivauksen jälkeen syyskuussa 0,65 kg/dm^3. Uunikuivana 0,5 kg/m^3. Siinä lähti 70 % puun sisältämästä vedestä kahden ja puolen kuukauden aikana. Oman kokemuksen mukaan koivu vielä sitkeytyy rasiinkuivauksen aikana eikä halkeile! Lisäksi puun halkaisun jälkeen joko kirveellä polttopuuksi tai sirkkelillä sahatavaraksi pinnat eivät ole kovin alttiita homehtumaan.
Näinhän toimittiin vanerikoivujen kanssa aikoinaan, kun ne piti saada uiviksi ja hevospelissä nujuttiin uittoväylien varteen. Sitten tietysti piti haudutella pitkään jotta puu saatiin taas märäksi ja viilu lähti asiallisesti.
Jees h-valta: höpöhöpö! Ovat entisiä suopeltoja ja typpeä piisaa. Tämmöisillä mailla kun on ravinnetalous kunnossa, niin viljavuus vastaa omt:tä. Nyt korkeintaan vt-tasoa kasvun puolesta ja lisäksi ravinne-epätasapaino aiheuttaa laatuvikoja. Toinen kuvio on taimikkoa ja toinen nuorta kasvatusmetsää.
Mitä tulee ajatukseen puulajin vaihdosta, niin tämmöiset kohteet jos mitkä ovat selkeitä kuusenkasvumaita. Korkeintaan tervaleppä voisi tulla kysymykseen, mutta mahdollisesti maatalouden vääristämä ravinnetalous lienee tällöinkin ongelma. Hieskoivu tietysti saattaisi joten kuten kasvaa, mutta edellytyksiä bisnekseen ainakaan maltillisilla korkokannoilla ei taida olla.
Glyfosaatin kannalla olen. Maataloudessa sitä ruiskutetaan pellolle vuosittain ja siellä kasvaa elintarvikkeita. Tältä pohjalta en näe kovin pahana asiana, jos taimikon perustamisvaiheessa vesakontorjunnan kannalta haastellinen alue myrkytetään kerran tai pari.
Onko joku löytänyt korvaavan ratkaisun Rauta-PK:n tilalle? Meillä on pari kuusikkokuviota turvemaalla, yhteensä muutama hehtaari ja ravinneanalyysin mukaan juuri fosforista ja kaliumista on niukkuutta. Viljavuuspalvelu suosittelee tuhkalannoitusta, mutta hanke on kooltaan sen verran pieni, ettei siihen taida olla järkeviä edellytyksiä ainakaan koneellisesti tehtynä. Aluella ei ilmeisesti myöskään ole vireillä isompaa tuhkalannoitushanketta. Mikä neuvoksi?
Harvemmin taitaa ainakaan pystykaupalla myytäessä tänä päivänä metsuria saada paikalle, vaikka usein korjuuvaurioiden kannalta parempi vaihtoehto olisi.
Aloittajan esittämä kysymys on aika laaja: ylispuun poistosavotoita on monen sorttisia. Esimerkiksi siemenpuiden poisto onnistuu koneella mainiosti, jos se tehdään taimien ollessa vielä hangen alla. Olosuhteet ovat aivan toiset jos esimerkiksi koivikon tai männikön alle on sattunut tulemaan parimetrinen kuusialikasvos, joka pitäisi saada säästymään.
Ainakin teoriassa on mahdollista saada nostettua kaadettava puu koneella uralle käsiteltäväksi, mutta tämä edellyttää isoa konetta ja taitavaa ja viitseliästä kuskia. Usein korjattavat ylispuut ovat isoja ja laaja latvus toimii karhen tavoin puun käsittelyn aikana tuhoten taimia.
Hypoteettisesti voidaan ajatella vaikka tilanne, jossa hehtaarilla olisi neljäsataa kuution närettä, pituus 25 metriä ja latvuksen keskimääräinen leveys kolme metriä. Tällöin puiden latvusten rungon suuntaisen tason pinta-ala on yhteensä 30 000 neliömetriä, eli kolminkertainen maan pinta-alaan nähden. Taimia särkyy varmasti. Edelleen oksakasat tarvitsee tilansa ja samoin pöllit.
Taidankin lähettää Lukioiden kuvat -osastolle muutamia valokuvia aiheesta.