Käyttäjän Burl kirjoittamat vastaukset
-
Sadan kilometrin päässä Varkaudesta ei investointi ainakaan vielä näy puun hinnassa. Antaa näreiköiden lihoa entisestään.
Mitä tulee samassa viestiketjussa käytyyn tuholaiskeskusteluun ja spekulaatioon ensi kesän uhista, niin sekametsänomistajana yöunet säilynee hyvinä.
Mikähän se mahtaisi olla optimitilanne taimikkovaiheessa kuusen ja koivun mahdollisen kokoeron suhteen? Jos ajatellaan, että tyypillisellä kuusen istutustiheydellä istutuspuiden väli on se noin 2,3 m ja näiden väliin jätetään siemensyntyisiä, taimivaiheessa kuusten pituisia koivuja, niin nykyaikaisten mättääseen istutettujen kuusten pituuskasvu voi olla samaa luokkaa koivujen kanssa. Kohta alkaa koivun latvus supistua rajusti sivulta tulevan varjostuksen myötä ja järeytyminen kärsii pahasti. Koivu kyllä karsiutuu hyvin, mutta ehtiikö järeyttä tulla teollisuuden näkökulmasta riittävästi ennen kuin kasvu alkaa ikääntymisen myötä hiipua? Toisaalta onko järeys keskeinen laatukriteeri, jos puun laatu muutoin on erinomainen? Ensiharvennuksessa tietysti voi antaa tyvikoivuaihioille reilummin kasvutilaa, sikäli kun puu on vielä elinvoimainen.
Kannattaako koivut hakata viimeisessä harvennuksessa vai kasvatella päätehakkuuseen asti? Koivun paras kasvuvaihe on jo auttamatta ohi, kun kuusikon arvokasvu on parhaimmillaan joskus 50 – 60 vuoden iässä. Sopivalla maapohjalla koivut kyllä säilyy oman kokemukseni mukaan terveinä 80-vuotiaiksikin. Paksuuskasvu on vahemmiten vaatimattomampaa, mutta jos kuutiohinta on tyvitukilla kolminkertainen kuuseen nähden, kasvatus voi olla kannattavaakin. Tuntuisi myös, että laatutyvien markkinointi avohakkuun yhteydessä käy helpommin.
Edit: Mitä mieltä muuten olette Tapion ohjeiden mukaisista leimausrajoista puhtaan koivikon harvennuksissa? Itse näkisin, että usein on viisasta tehdä harvennukset vähän suosituksia aiemmin etenkin, kun vanerikoivutukin minimilatvaläpimitta näyttää suurentuvan ja laatuvaatimukset kiristyvän vuosi vuodelta.
Omissa pääosin luontaisesti uudistetuissa ja tarvittaessa täydennysistutetuissa (mm. kaistalehakkuu) kuusikoissa hirvet syövät nopeimmin lähtevät koivut, mikä tasaa metsikön rakennetta. Raivasin juuri muutaman hehtaarin sekametsätaimikon, missä kuuset noin 2,5 metrisiä ja koivut nelimetrisiä. Runkoluku raivuun jälkeen suunnilleen 1600, mistä kolmannes koivua. Jos ja kun koivuihin tulee paksuutta tulevana kesänä sentin verran lisää, niin hirvet eivät niihin enää toivon mukaan kajoa. Muutaman vuoden päästä vesakon raivaus ja valtapuuston tiheyttä vielä pikkuisen alas, jolloin ensiharvennus voidaan tehdä normaalia myöhemmin ja siihen mennessä kuuset ovat ottaneet koivut pituudessa kiinni.
Eräällä kuviolla kasvaa n. 15-metrinen kuusikko, runkoluku kahdeksansadan kieppeillä ja päällä 20-metrisiä koivuja nelisensataa kappaletta hehtaarilla. Oikea-aikainen taimikonhoito oli aikanaan laiminlyöty, minkä takia puustossa voimakasta erirakenteisuutta. Ensiharvennuksen tein viitisen vuotta sitten, minkä jälkeen koivut pystykarsittiin. Pituuseroa oli tuolloin huomattavasti enemmän, koivujen pituuskasvu on jo taantumaan päin ja kuusilla kovimmillaan. Nyt koivut lihoo vauhdikkaasti, kuusikko hillinnee ruskotäpläkärpäsiä ja aikanaan hakataan järeitä koivutyviä. Tyviosan yläpuolinen runko on tietysti melkoisen oksainen, mutta perusvaneritukin laatuvaatimukset täyttynee. Pystykarsintainvestoinnin tuotto realisoituu tässä tilanteessa suhteellisen nopeasti.
Omien kokemusten mukaan puhtaissa koivikoissa on lähestulkoon aina ruskotäpläkärpäsen aiheuttamaa kuviota ytimen ympärillä. Ilmeisesti saattaa kuitenkin olla niin, että kun kärpänen hyökkää puun latvaosaan ja etenee tietyn matkan nilassa, niin isoilla puilla kärpäset tulee puusta ulos jo tyvitukkiosan yläpuolella ja näin ollen puhtaankin koivikon järeästä rungosta saadaan aikanaan virheetöntä pintaviilua.
Parhaat edellytykset laatutyvien kasvatukseen on mielestäni kuusikon sekapuuna. Taimikonhoitovaiheessa pystyyn jätetään pelkästään hyvälaatuisia koivurunkoja, mihin yleensä on edellytykset, kun kuusentaimia on riittävästi (aukkopaikkoihin jätettävät täydennyspuut on asia erikseen).
Yleensä koivuntaimet ovat kuusia pidempiä, joten pystyynjätettävien puiden kilpailutilanteen ja kehitysedellytysten hahmottaminen vaatii taitoa raivaajalta. Helposti käy niin, että etukasvuinen koivu piiskaa ympäröivien kuusten latvat pilalle. Itse pidän tavoitteena nimenomaan laatutyvien kasvatusta, joiden kuutiohinta voi olla kolminkertainen kuusitukkiin verrattuna. Tällöin yhden istutuskuusentaimenkaan menetys ei kokonaistaloudellisesti ole iso tappio. Joka tapauksessa suunnilleen joka toinen puu lähtee ensiharvennuksessa pois ja sadan litran keskikoolla siitä istutuskuusestakaan ei saa kuin euron verran rahaa. Toisaalta harkitsemattomasti jätetty etukasvuinen koivu voi piiskaa neljäkin kuusta pilalle, mitä pitää ankarasti pyrkiä välttämään.
Kuten jo mainitsin, puulajien erilaisesta kasvurytmistä johtuen taimikkovaiheessa koivut ovat yleensä kuusia pidempiä. Ero kuitenkin tasaantuu aikanaan. Koivulle tulee kuitenkin tehdä riittävästi kasvutilaa, jotta ympäröivät kuuset säilyvät elinvoimaisina.
Aivan, oksankauluksen (lehtipuilla selkeämpiä) ja kuoren vaurioittamisen välttäminen on ensiarvoisen tärkeää ja tuommoinen parin millin ”tynkä” ainakin leikkureilla usein työkalun geometrian myötä jääkin. Lienemme yhtä mieltä siitä, että mitään viidentoista sentin pituista tynkää ei ole syytä jättää.
Edit: tupla pois
Jonseredsin kypäräsetti toiminut edelleen ongelmitta. Perus-Peltorit toimii kuulokkeina yhdistettynä taskussa olevaan matkatelefooniin, josta käsin Spotify soittaa mieleistä musiikkia. (Pitääkin muistaa seuraavan kerran veroilmoitusta tehdessä). Yksi tähän järjestelyyn sisältyvä etu on se, että tieto saapuvasta puhelusta välittyy kuulokkeisiin. Sama optio toki myös Jonseredsissä. Ongelmana näissä vaan on se, että jos audiopiuhan kautta ei tule tarpeeksi vahvaa signaalia, kytkeytyy radio päälle. Näin käy esimerkiksi silloin, jos kappaleissa on voimakkaita äänenvoimakkuuden vaihteluita ja siinä sitten sinfoniaelämys menee pilalle.
Muista merkeistä ei ole kokemusta lukuun ottamatta Lidlistä huokeaan hintaan ostettuja ”kuulevia” kuulosuojaimia, missä myös erinomaiseksi osoittautunut radio ja audio-in. Nuo eivät kuitenkaan ole olleet metsätyökäytössä ja niitähän ei perus-hyllytavarana siellä ole. Clas Ohlssonilla oli samannäköisiä myytävänä ilman tuota mikrofoniominaisuutta.
Julkinen metsävaratieto toki varmasti helpottaisi teollisuuden puunhankintaa laajassa mitassa.
Tiirolan kommentti MT:ssä kuvaa hyvin tiedonjulkistamiseen sisältyvän riskin: ”Sen jälkeen kansainvälinen Greenpeace voisi rakentaa metsävaratiedon ja metsänkäyttöilmoitusten perusteella järjestelmän, jonka avulla järjestö näkisi heti, jos esimerkiksi metsänomistaja Tiirola aikoo hakata yli 100 vuotta vanhan kuusikon”, Tiirola maalailee.”
Jalkasen esittämä ajatus rajoitetusta tiedonjulkistamisesta on mielestäni hyvä. Toisaalta, passiivinen metsänomistaja melko varmasti pysyisi passiivisena eikä potentiaalisia leimikoita saada ostomiehen tietokoneen näytölle. Aktiiviset puuntuottajat taas tekee tai teettää leimikoita hoitotarpeen ja hakkuumahdollisuuksien mukaan. Itse näen, ettei tilojeni metsävaratiedon julkistaminen muuttaisi tilannetta puukaupanteon suhteen juuri millään tavalla. Nytkin on leimausselosteita tehtyinä ja tieto näistä paikallisilla puunostajilla. Kauppaa tehdään aikanaan, kun kiireellisiä kohteita ei ole.
Ymmärtääkseni nykysuositus taitaa olla katkaista kuusessakin oksa jättämättä tynkää. Jos laho on tullakseen, niin hitaammin kylestyvän tyngän kautta sillä on enemmän aikaa hyökätä.
Oksaleikkuri on tuohon hommaan mielestäni sahaa parempi. Kun yleensä kyse on tuoreista oksista, ne leikkautuu nätisti poikki. Oksasahalla voi olla myös hankala päästä yläviistoon sojottavan poikaoksan tyvelle vaurioittamatta kuorta.
Halpissahaa ei minunkaan mielestä kannata ostaa. Hyvällä tuurilla saattaa pelata ja saat taimikkosi raivattua. Riskinä on, että sahassa ei ole kierroksia eikä vääntöä ja työn mielekkyys häviää sekä vajaiksi jäävät päivät jatkuvan remonttitarpeen takia. Halpissahan jälleenmyyntiarvo lienee myös olematon ammattilaisvehkeeseen verrattuna. Jos vaikka Stihlin tai HVA:n jälleenmyyntiarvo olisi puolet ostohinnasta ja kiinalaiskoneella lähellä nollaa, niin sahakustannus olisi suunnilleen sama.
Jees h-valta kirjoittaa:”Kaiken huipuksi huono yltävyys tilhissä on ominaisuus jonka vuoksi en edes huolisi.”
Ymmärsinkö oikein, että kirjoittaja näkee pitkän runkoputken ja sen myötä paremman ulottuvuuden etuna metsänraivauksessa?