Käyttäjän Burl kirjoittamat vastaukset
-
Myönteistä huomata, että palstan väen keskuudessa näyttää vallitsevan muutamaa soraääntä lukuun ottamatta vahva konsensus hirvituhojen laajuudesta.
Vaan miten puuntuottajakunta saisi äänensä kuuluviin niin, että hirvikanta saataisiin järkevälle tasolle? Metsäorganisaatioiden sikariportaiden väki MTK:sta, ministeriöstä ja Metsäkeskuksesta sellufirmoihin tuntuu harrastavan hirvenmetsästystä ja tuskin on politiikka muuttumassa. Maaseudun pienmetsäomistajista iso osa harrastaa itse metsästystä ja pienillä pinta-aloilla hirvituhot eivät tunnu erikoisen karvailta antoisaan harrastusmahdollisuuteen nähden. Kaupunkilaispienmetsänomistajia taas metsänhoito ei monestikaan ihmeemmin kiinnosta ja nämä ovat välinpitämättömiä asian suhteen.
Isoilla metsäfirmoilla voisi yhteiskunnallista vaikutusvaltaa olevan tilanteen muuttamiseksi, mutta kun tili tulee sellusta, niin laatuvikojen takia kuiduksi lankeava tukin mitat täyttävä puu on ehkä pidemminkin myönteinen asia.
jhn6610 kirjoitti maataloustraktoriajossaan kuutiohinnaksi muodostuneen 6 €. Täsmälleen saman tarjouksen sain itse paikalliselta maataloustraktorimieheltä. Metsäkonefirman taksa oli 5 €.
Ainoa maatalustraktoria puoltanut seikka olisi ollut mahdollisuus kapeampien ajourien tekoon. Olen kuitenkin päätynyt siihen tulokseen, että kun kakkosharvennuksella on joka tapauksessa avattava nelimetriset urat, niin se on viisaampi tehdä jo ensiharvennuksella. Tällöin ”leveän” uran varteen jäävät puut on valittavissa noin 2000 puun joukosta, parhaimmillaan jää tasainen puurivi uran kahta puolta. 2. harvennuksessa valinnanvaraa on puolta vähemmän ja käytännössä urasta tulisi leveämpi. Maaston puolesta em. savotta olisi onnistunut maataloustraktorillakin. Melko varmasti kuitenkin useammat ajokerrat yhdistettynä kapeampiin renkaisiin olisi tarkoittanut urapainumien syntymistä, miltä metsätraktorilla vältyttiin. Pidempipuominen kuormain myös puolsi metsäkonetta.
Hankitapuideni lähikuljetuksen hinnan voisi arvella määräytyvän vapailla markkinoilla. Jos kerran kehitys on tämä, että metsätraktori tulee käytännössä halvemmaksi, niin en ymmärrä, millä logiikalla tri Vaara edelleen väittää asian olevan toisin päin. Tarkemman laskelman eri koneiden kustannusrakenteen muodostumisesta esitin toisessa korruptioketjussa.
Metsänhoitaja-kirjailija Veikko Huovisen romaani Hamsterit sivuaa aihetta vahvasti. Kannattaa lukea, viihdyttävä kirja. Ja onhan siitä elokuvakin tehty.
Erätaitojen ja maastokelpoisuuden ylläpito on arvokasta myös maanpuolustuksellisesta näkökulmasta. Hillitsee mahdollisen vihollisen hyökkäysaikeita, jos skenaario on, että varsinkin korpisoturin koulutuksen saaneet miehet tarvittaessa kykenee hajaantumaan maastoon ja selviämään siellä hankaloittaen ankarasti miehittäjän elämää.
Kukin tyylillään. Ergonomia ei kyllä ole paras mahdollinen, kun vitelikkoa selkä vääränä moottorisahalla lakoon niittää.
Runkohintahan apteeraukseen sisältyvän riskin metsänomistajalta poistaisi ja samalla helpottuisi tarjousten vertailu.
Viimeisen kuukauden aikana olen parin pikkuteiden varrella vierailla mailla olleen leimikon ohi ajanut tehden havaintoja pinoista. Toisessa oli UPM:n laput päissä ja hämmästyttävän tarkasti näytti olevan paksu puu tukkikasassa niin koivun kuin pihkapuidenkin osalta. Koivulla oli tehty silmiinpistävän paljon lyhyttä, noin kolmimetristä vaneritukkia ja havupuilla oli lahoista ja muista laatuviallisista puista tehty parin metrin pöllejä. Varsinaisissa kuitukasoissa ei sanottavasti tukin mitat täyttävää puuta ollut. Toista ääripäätä edustaa Groupin savotta, jossa lyhyitä mittoja ei näyttänyt olleen käytössä ensinkään ja varsinkin havukuitukasassa puolet tukin mitoissa olevaa puuta.
Korjuuyrityksen toimintakulttuuri ja koneenkuljettaja tietysti on tärkeässä roolissa apteerauksessa. Joku pelaa varman päälle, toinen tekee tarkemmin. Sellufirmojen toimnnassa on varmasti myös alueellisia eroja, johtuen mm. lähialueen tehtaiden raaka-ainetarpeesta. Jos naapurissa on vaikka kuusivaneritehdas, lähtee lengostakin rungosta sorvitukki, joka sahatukiksi ei kelpaisi.
Tuo poikaoksakielto tukilla on hätkähdyttävä. Varsinkin istutuskuusikoissa poikaoksia näyttäisi olevan paikoin runsaasti. Jos kielto pysyy voimassa ja peukalonkin paksuinen poikaoksa riittää pudottamaan tukin kuiduksi, ei ole monestakaan istutuskuusikosta aikanaan kovin häävejä tukkiprosentteja luvassa.
Hikoileva torso kysyy: ”Laatutyven pitää olla suora, järeä, oksaton ja pilkuton. Miten tällaisia koivuntyviä tuotetaan?”
Niitä tuotetaan kuusikon seassa niin, että taimikonhoitovaiheessa pihkapuiden sekaan jätetään tekniseltä laadultaan erinomaisia ja lupaavia, terveitä ja elinvoimaisia, kuta kuinkin kuusikon kasvutahdissa olevia yleensä siemensyntyisiä rauduskoivuja. Ei siis etukasvuisia, allejääviä, lenkoja tms. runkoja. Harvennushakkuissa suorittavalle portaalle teroitetaan, että tyvikoivuaihiot jätetään pystyyn ja voihan ne viitseliäisyyden riittäessä merkitä. Ensiharvennusvaiheessa näiden runkojen alaoksat ovat jo kuivuneet tyvitukin osalta ja tiheydellä ei enää laatua nosteta, päin vastoin (nopeamman järeytymisen myötä). Näissä olosuhteissa koivut yleensä karsiutuvat luontaisestikin hyvin, mutta karsiutumista voidaan edesauttaa karsinnalla. Kakkoshavennuksella kasvutilaa annetaan taas lisää, jolloin koivun ympärillä kasvat kuuset usein antavat tukin, vaikka lupaava koivu menisi kuitukasaan vielä tässä vaiheessa korkeamman minimilatvaläpimitan takia.
Ruskotäpläkärpärpäsen toukat eivät viihdy näreikön katveessa, missä kasvavat koivut ovat tältä osin yleensä virheettömiä. Puhtaissa koivikoissa toukkien jälkiä on enemmän tai vähemmän, mutta vaikuttaisi siltä, että toukka etenee kuta kuinkin vakiomatkan puussa kunnes kasvaa riittävän isoksi ja häipyy paikalta. Toukat porautuvat puuhun latvan pehmeiden oksien kautta. Näin ollen isojen puiden tyvien pinnassa syöntijälkiä ei ole, sikäli kun em. teoria pitää paikkansa. Ts. vaikka nuoressa peltokoivikossa tilanne näyttää pahalta, peli ei välttämättä ole menetetty! Pitääkin katsoa savotoilla, onko asianlaita myös käytännössä näin.
Luin jutun nopeasti tuoreeltaan perjantaina paperilehdestä, jossa teksti on nettiversiota laajempi. Kirjoituksessa mainitut lukuarvot mm. puun hinnan ja kemeratuen osalta ihmetytti hiukan, mutta en nyt osaa niitä kommentoida sen tarkemmin, kun lehti ei satu olemaan käsillä.
Olikohan kertymä 80 kuutiometrin luokkaa hehtaarilta, mikä on kyllä melkoisesti. Tämä noin 40 tankillisella eli pari kuutiota / tankillinen. Kuulostaa aika kovalta tulokselta hoitamattomasta riukumetsästä, mahdollisesti karsimatonta rankaa?
Merkillepantavaa on myös, että (sinällään vähäinen) tulopuoli muodostuu oleellisesti valtion maksamista tuista. Itse en niiden jatkuvuuden varaan uskalla metsänhoitoani laskea. Omalle työllehän tässä ei luonnollisesti hintaa taidettu määritellä?
Itselläni on ollut työn alla juurikin 20-vuotias omt/mt -kohde, johon oli edellisen omistajan aikaan istutettu kuusentaimet, mutta taimikonhoitotyöt jätetty tekemättä. Runkoluku oli ehkä 50 000 kpl/ha ja ennakkoraivauksessa putosi 3000:een. Ennakkoraivauksen ajanmenekki semmoinen 5 päivää / ha. Sitten energiapuuhakkuu moottorisahalla, 15 päivää / ha ja kertymä ehkä 50 kuutiota / ha. Aika-ajoin on kyllä hivenen tympäissyt, kun aikanaan hoidettuna kaksivaiheiseen taimikonhoitoon olisi mennyt maksimissaan se neljä päivää ja nyt olisi komea nuori kuusikko varttumassa ensiharvennukseen, jossa koneellinen hakkuu onnistuisi hyvin. Nyt jää rakenteeltaan vaihteleva, paikoin myrskytuhoille altis sekametsä. Metsänhoidollisesti katsoin kuitenkin manuhakkuun vaivoja säästämättä metsänhoidollisesti oikeaksi ratkaisuksi, mutta tälläistä uudistamis- ja hoitoketjua en kyllä voi suositella kenellekään.
Lain mukaahan laho ei tartu alle 10-senttisiin kantoihin, mutta olen tullut aika varovaiseksi tämän asian suhteen. Mielellään en viisisenttistä havupuuta kaada tartuntakauden aikana.
Juurikääpä tarttuu nimenomaan sydänpuuhun, jonka suhteellinen osuus pieniläpimittaisilla puilla on pieni ja pinta-ala olematon verrattuna paksuihin puihin. Näin ollen nuorten metsien energiapuuhakkuilla kantokäsittelyä ei edellytetä ennakkoraivauksista ym. puhumattakaan. Aika näyttää, tehdäänkö tässä pahanlaatuinen virhe.
Itse tähtään siihen, että ensiharvennuksessa poistuman keskikoko olisi sadan litran luokkaa ainakin havumetsissä. Tämän kokoluokan runko on osapuilleen 14 m pitkä ja 14 cm paksu. Parisen tuhatta tämmöistä hehtaarilla taimikon harvennuksen jälkeen ja puuta on ennen ensiharvennusta pyöreästi 200 kuutiota. Alaharvennuksessa runkoluvusta puolet pois ja tilavuudesta kolmannes. Pyöreästi 65 kuutiota hehtaarilla. Tähän päästään tietyin edellytyksin, joskin ainakin toistaiseksi käytännössä harvoin.
Em. tilanne edellyttää puuston tasaista tila- ja kokojakaumaa, jos ensiharvennus halutaan tehdä metsänhoidollisesti oikeaan aikaan. Erityisesti syystä tai toisesta näennäisen aukkoisissa taimikoissa tahtoo tulla jätettyä puita liian lähekkäin ja järeytyminen kärsii. Tavoiterunkoluvusta taimikonharvennuksessa on viisasta tinkiä, jos vaikka havukasojen aiheuttamien puuttomien kohtien kompensoiminen rukoluvussa edellyttäisi puiden jättämistä aukkojen ympärille tiheämpään. Käytännössä laatua se ei paranna, kokonaiskasvu saattaa olla pikkuisen isompi, mutta hyöty menetetään pienempänä keskikokona. Tilajakaumaltaan tasaisissa, mutta kokojakaumaltaan epätasaisissa metsiköissä törmätään samaan ongelmaan. Harvennus on tehtävä aikaisessa vaiheessa, jotta etukasvuiset susipuut saadaan ajoissa nurin haittaamassa parempilaatuisten yksilöiden kasvua. Vaikka osa poistumasta on isohkoja runkoja, allejääneet puut pudottavat keskikoon alas.
Karumpien maiden männiköissä, männiköiden laatuharvennuksilla, koivikoissa ym. yleensä on tyydyttävä pienempään kertymään ja keskikokoon tähdättäessä metsänhoidollisesti oikein ajoitettuun harvennukseen.