Käyttäjän Burl kirjoittamat vastaukset
-
Sopivissa olosuhteissa ajouran keskeltä mitattu runkoluku ei juurikaan poikkea ”palstan” keskeltä mitatusta. Koealan koko tietysti vaikuttaa mittaustuloksiin.
Viime talvena ensiharvensin jostain syystä noin kahden metrin rivi- ja taimivälillä istutetun peltokuusikon. Yksi puurivi nurin ja vähän alle nelimetrinen ura syntyi. Juuristovaurioiden takia nyt ja 2-harvennusta ajatellen mielellään olisin tehnyt leveämmän uran, mutta se olisi käytännössä vaatinut toisen puurivin kaatoa. Tila oli ilmakuvattu alkukesästä ja kuvissa urat eivät erotu. Aarin ympyräkoealoilla (5,64 m säde) yhdeksän tai kymmennen puuta per koeala, riippumatta sattuuko ura koealalle vai ei. Poikkeustapaushan tämä toki on.
Sattui kuitenkin niin, että seuraava hankintasavotta syksyllä oli energiapuuharvennus äestysvakoon istutetussa kuusikossa, riviväli tällä kertaa noin 2,3 metriä. Muokkauskoneen kuljettaja oli ajellut melkoisen suoraan ja urista tuli parhaimmillaan toista sataa metriä pitkiä suoria baanoja, joita kaksi suoraa puuriviä reunustaa reilun neljän metrin etäisyydellä toisistaan. Ajokoneen kuljettajalta pyysin lausunnon hakkuujäljeljestä ja arvatenkin tyytyväinen oli.
Omien kokemusteni mukaan lehtikuusen myrskytuulien kesto on koivun luokkaa. En suosittelisi tekemään erikoisen rajuja harvennuksia.
Jos Jätkä viittaa ohjearvoilla Tapion suosituksiin, niin niissähän on melkoiset toleranssit. Ts. rajutkin harvennukset ovat mahdollisia ja puulajista riippuen tuotos putoaa vuosikausiksi enemmän tai vähemmän. Lisäksi ohjeissa otetaan huomioon korkotuotto ja kannattavan puunkorjuun vaatimukset = metsiä ei suositella täysin kasvatettaviksi kuutiokasvua maksimoiden.
Pääpuulajeista kuusi reagoi vapautuneeseen kasvutilaan nopeiten, koivu vähän hitaammin ja männyllä suositusten mukaisen harvennuksen jälkeen menee kymmenkunta vuotta, että kasvu palautuu ennalleen. Itselläni ei hybridihaapaa ole eikä maatiaishaapaakaan metsikkönä kuin yksi muutaman aarin ala. Sitä harvensin 02-kehitysvaiheessa moneen otteeseen, kun jo pari kasvukautta edellisen harvennuksen jälkeen näytti liian sakealta ja toisaalta miltei pihapiirissä sijaitsevasta metsiköstä oli näppärä polttopuita hakea. Nyt rungot ovat rinnankorkeudelta ehkä 24 cm ja runkoluku vajaat 600. Viime harvennuksesta on kymmenkunta vuotta eikä akuuttia harvennustarvetta silmämääräisesti tarkasteltuna näyttäisi vieläkään olevan.
Ilman mittauksia tai edes oletuksiin perustuvia laskelmia on vaikea sanoa, onko kuutiokasvu muuttunut metsikön ikääntyessä. Olettaisin, että nuorempana kasvu oli kovempaa mitä nyt, toisaalta tässä vaiheessa se on oksatonta tukkipuuta, josta aikanaan voi nikkaroida jotain. Hirvet tosin kävivät aikoinaan kuorimassa puolet puista, eivätkä tietenkään tasaisesti, vaan tärvellen alarinteen puolen totaalisesti.
Hybridihaapa olisi kyllä kiinnostava puu kasvattaa. Hirvituhojen ehkäisy taas työläytensä takia ei.
Vuosittain on tullut veroilmoitus tehtyä ja kun metsävähennystä vaatii ja tarkasti kuitit laskelmaan liittää, niin huomattavia säästöjä syntyy.
Nyt viime vuoden ilmoituksen laadinnan alla olen miettinyt, millä prosentilla puhelimen ja tietokoneen hankintahinnan laittaisi. Tietokoneen kohdalla ”viihdekäyttöä” on ajallisesti enemmän, mutta käytön arvon mukaan mitattuna metsätalouskäyttö on hyvinkin arvokasta (metsäsuunnittelusta leimikoiden tekoon). Samoin on puhelimen kanssa: ”normaalikäytössä” halvemmallakin pärjäisi, mutta hyvä nettiyhteys, luotettava gps ja vedenpitävyys ovat arvokkaita ominaisuuksia, kun esmes leimikkoa nauhoittaa vesisateessa. Vedenkesto tärkeä seikka myös sahahommissa silloin, kun puhelin on taskussa ja hikeä puskee altapäin varsinkin lämpimällä säällä (jos sattuisi käymään niin, että kyyti lasareettiin pitäisi tilata).
Melko varmaa on, että runsaina määrinä markkinoille tulevalla puulla on isompi ja vakaampi kysyntä, kuin pienillä ja hajanaisilla erillä. Esim mäntytukin kysyntä on ollut kohtuullisen vakaata satoja vuosia. Vastaavasti Lapissa ei vanerikoivua edes osteta. Tuskin lehtikuusi erikoisen kysyttyä tulevaisuudessakaan on, mutta jo pelkästään ammatillisen mielenkiinnon takia suhtaudun puulajiin myönteisesti.
Viljelylehtikuusikoiden kohdalla pystykarsinta on tärkeää laadun kannalta. Siperiasta tuotavan lehtikuusen lustonleveys on usein yhden millimetrin luokkaa ja ne ovat luontaisesti karsiutuneita. Kotimainen viljelypuu kasvaa usein harvassa asennossa ja lustonleveys ja oksanpaksuus on arvattavissa.
Kuivien oksien karsinta käy ”keppikarsintana”: sopivalla seipäällä lyömällä oksat katki. Sangen joutuisaa. Tuoreet tai puolituoreet osat lienee viisainta sahata poikki.
Lehtikuusitukin tulevaa hintaa on vaikea arvioida. Lisäksi järeiden puiden kasvatus vaatii pitkän ajan ja toisaalta lehtikuusella ei kasvu pysähdy siinä 60 – 80 vuoden tienoilla kuten kotimaisilla kuusella ja männyllä.
Onkohan näistä tapaturmista, joissa ketju joko ehjänä tai katkettuaan aiheuttaa tapaturmia, yksityiskohtaista tilastoa jossain julkisesti saatavilla? Voisi silmäillä läpi ja pohtia potentiaalisia riskitekijöitä omassa toiminnassaan.
Omissa hommissa suurimmaksi vaaratekijäksi olen havainnut sormenpäitä uhkaavan raivaussahan. Kun edessä olevan puun toiselta puolelta on vesakon niittänyt nurin ja terän nostaan kulkusuuntaan puun toiselle puolelle, käy terä helposti rinnankorkeudella. Sen verran pitkät käsivarret itsellä on, että jos käsivarsi on ojentuneena eteenpäin poikki sahatun puun kaatumista saattelemaan, yltäisi terällä katkaista sormet keskinivelien kohdalta. Nyt kun asian tiedostaa, tuota tilannetta välttelee. Viisi senttiä pitempi tai lyhyempi runkoputki poistaisi riskin, mutta toisin kuin esimerkiksi polkupyöriä, raivaussahoja ei tehdä eri kokoja eri kokoisille ihmisille.
Harrastelija: noita eri kokoisten koneiden tuotos- ja kannattavuusvertailuja on tehty muistaakseni vuosituhannen vaihteen kahta puolta ainakin Suomessa ja Ruotsissa, mm. silloisen Metsäntutkimuslaitoksen toimesta. Googlettamalla pitäisi löytyä ainakin jos englannin kieltä hallitsee.
R.Ritvalle alkuperäiseen kysymykseen vastaisin, että kuten on jo todettu, niin ne pienkoneet eivät tahdo olla kannattavia urakointikäytössä. Vaikka pienet koneet olisivatkin hiukan halvempia kuin isommat, muodostaa kuskin palkka ison osan kokonaiskustannuksesta. Luulisin lisäksi, että ei koneissa se ”rauta” maksa, vaan monimutkaisen kokonaisuuden rakentaminen. Teknisesti tasavertainen pienkone tulee kustannuksiltaan lähes yhtä kalliiksi kuin isompi, mutta tuottavuus jää puoleen. Markkinoilla olevat ja olleet pikkumotot, maataloustraktoripohjaiset ratkaisut ym. ovat tekniikaltaan yksinkertaisempia ja häviävät sitten mm. ergonomiassa isommilleen. Hytti heiluu ja ennen pitkää kuljettajan selkä on rikki.
Metsänhoidollisessa mielessä pienoismallit eivät tuo niin huomattavia etuja, että metsäomistajat olisivat valmiita maksamaan niillä tehdyn puunkorjuun pienempien kantohintojen muodossa. Yleiskoneilla käy niin ensiharvennuksen kuin päätehakkuun teko, ja näin säästetään tuntuvasti siirtokustannuksissa.
Hakkuujälkeen koneen koolla ei ole merkitystä, kuljettaja on avainasemassa. Myöskään maaperävaurioihin eivät pienkoneet auta: toistuvat ajokerrat pienellä koneella ja kuormalla aiheuttavat maaperään isomman dynaamisen kuormituksen kuin harvemmat ajokerrat isolla koneella.
Menee taas ilmastointi ja ilmanvaihto sekaisin. Kumma juttu sinällään, että vaihtoautoa etsiskellessä kaikki kyllä ymmärtää, mitä ilmastointi tarkoittaa (jäähdytysominaisuus mukana), mutta rakennusten ilmanvaihdosta puhuttaessa käsitteiden tarkkuus unohtuu.
Jätkä kirjoitti ”Esim pystylamelloitu hirsi on liimattu verkon muotoisilla liimaharsoilla, jolloin se päästää veden läpi kuin kalaverkko.” Tuo lienee ihan markkinamiesten juttuja. Liimanlevityskone saattaa ruiskuttaa liiman verkon muotoon, mitä voidaan kuvissa esitellä, mutta kun liimasauma puristetaan kiinni, leviää liima tasaisesti. Asialla nyt ei käytännön kannalta liene mitään merkitystä, kun liimasauma on höyryn liikkeiden kannalta merkityksettömän ohut.
CLT (cross laminated timber) on kosteuden hallinnan kannalta siinä mielessä sangen haastava materiaali, että siinä lamellit on liimattu syysuunnaltaan ristiin. Jo pienet kosteusmuutokset aiheuttaa ankaria jännitystiloja kappaleeseen, kun puun pituus-, säteen- ja tangentin suuntainen käyttäytyminen kosteustilan funktiona poikkeaa rajusti toisistaan (lauta ei juuri pituussuunnassa kutistu kuivuessaan, mutta lappeen suunnassa lähemmäs 10 %, kuten kaikki sahatavaran kuivumista tarkkailleet tietää).
Näin ollen CLT-elementin kappaleiden on oltava jo liimausvaiheessa hyvin tarkalleen loppukäyttöososuhteita vastaavassa kosteudessa, eikä se saa kastua rakennusvaiheessa tai myöhemmin valmiissa talossa, tai liimasaumoilla on vaarana alkaa ratkeilla. Tällaisen rakenteen rakennusfysikaaliset vaatimukset ovat jo lähtökohtaisesti niin kovat, että perinteisiin puurakenteisiin liitetyt vaatimukset ”hengittävyydestä” ym. (hallitsemattomista vesihöyryn liikkeistä) ovat kokoluokkaa isompia ja näin ollen merkityksettömiä. Seinärakenteen on pysyttävä kuivana tilanteessa kuin tilanteessa.
Edit: kirjoitusvirheitä pois
Havaintojeni mukaan ”turhan hyvin kuivunut” puu ei tahdo palaa ainakaan avotakassa kunnolla. Tuollainen toistakymmentä vuotta liiterin perällä maannut polttopuu ei meinaa syttyä kunnolla, vaan lähinnä hehkuu kuten grillihiilet. Liittynee haihtuvien yhdisteiden häipymiseen pitkän varastoinnin aikana. Suurin osa noista ilmeisestikin haihtuu varsinaisen kuivatuksen aikana veden kanssa yhtä aikaa. Kaiken kaikkiaan hienolta vaikuttava havainto tutkijoilta.