Käyttäjän Burl kirjoittamat vastaukset
-
Noista Kiuruveden Metsolan videoista saa hyvää kontrastia ja vertailupohjaa omalle tekemiselle. Toinen juttu on, kannattaako meidän hankintahakkaajien lähteä tavoittelemaan erinomaisen korkeaa tuottavuutta hakkuulla, kun joka tapauksessa hävitään varmasti konetyölle.
Tein ensimmäisen ensiharvennukseni 15-vuotiaana ja kuuden tunnin päivittäisellä työajalla laskettuna työn tuottavuus oli 6,7 kiintoa/päivä. Palsta oli hyvälaatuinen männikkö, selkeä kohde aloittelijalle. Sen jälkeen en ole yhtä hyvää ensiharvennuspalstaa tullut tehneeksi, kun ne onnistuu koneellakin. Oma työpanos on ollut yleensä viisaampaa laittaa haasteellisempiin kohteisiin, tyypillisesti olosuhteiltaan nuoren metsän kunnostusta muistuttaviin, vaikka ropsia tekisikin. Tuottavuus on vaihdellut harvennuksilla noin puolesta kuutiosta kahteen per tankillinen, joka kestää pyöreästi tunnin verran. Henkilökohtainen ennätys on noin 25 kuutiota päivässä, kun myrskutyyli oli sattunut kaatamaan juoksevaa tukkinärettä nätisti aukon laidasta.
Viime savotta oli ensiharvennus noin 12-metrisessä sekametsikössä, jossa kuusta, koivua, mäntyä, leppää ja jokunen haapa ja vaahterakin. Päätin tämän tehdä vajaa vuosi takaperin pysytelläkseni koronaeristyksessä maaseudulla. Päivätuotos oli noin neljä kiintoa.
Kuutiot ovat huono mittari oman työn arvolle, jos hoitotarvetta on korjuuolosuhteiltaan vaikeissa kohteissa. Konekuskit kiroavat vaikeita kohteita eikä metsänomistajakaan ole sitten hakkuujälkeen tyytyväinen. Moton kopista pitäisi nähdä kymmenen metrin päähän, moottorisahan kanssa käyskennellessä voit vilkaista puita monelta puolelta, kun rauhassa teet. Hyödyt korostuu tulevissa hakkuissa.
Taannoin tein leimausselostetta omalle tilalle ja mukaan tuli yksi noin 15 vuotta takaperin ensiharventamani kuusikko. Puut on niin suoria, että lenkouden takia ei pitäisi tarvita tukin mitat täyttävää puuta kuiduksi tehdä. Hyvä ensiharvennusjälki näkyy 2. harvennuksen tuloissa.
Sanoisin kuitenkin, että nuoret metsät kannattaisi hoitaa raivaussahatyönä etupainoisesti niin, että koittaisi edellytykset hyvin onnistuvalle koneelliselle hakkuulle. Ja jos vielä intoa on lähteä hankintahakkuulle, niin sitten rauhallisesta työstä nauttien pääsee hyvään tuottavuuteen.
Erittäin tärkeä huomio viestikejussa on, että myyjän kannattaa tuntea leimikkonsa tarkkaan tarjousvertailun pohjaksi; kahta samanlaista ei ole. Meillä ainakin on tyypillisesti tarjouksissa määritellyt puutavaralajit vaihdelleet oleellisesti. On pylvästä, pikkutukkia, laatuhinnoittelu mäntysahatukissa tai ei ole; eri hinta kuusisorvitukille ja sahatukille toisin kuin kilpailevassa tarjouksessa jne.
Leimausselosteet teen huolellisesti itse. Tarjouspyynnössä ei kuitenkaan näy esim. puiden mahdollisten laatuvikojen määrä tai kokovaihtelu. Leimikosta kiinnostuneet ostomiehet käy sitten yleensä maastokäynnillä ja puutavaralajisuhteet, erityisesti erikoispuutavaralajien kohdalla, ovat sitten jälleen arvioita. Joskus vaikkapa pylvään osuus voi tuntua yläkanttiin arvioidulta, minkä myötä tarjouksessa viivan alle jäävä summa päihittää muut. Taulukkolaskentaohjelmalla voi myyjä tehdä herkkyysanalyysiä tällaisissa tapauksissa ja päätöksessä pelata varman päälle tai ottaa riskin.
Toinen tärkeä esiin tullut huomio on, että Mhy mainostaa tilastoillaan toteutuneesta katkonnasta. Kuten joku totesi, tulevien savotoiden katkonnan ennustamisen tarkkuudesta ei ole raportoitu, liekö edes asiaa tutkittu yhdistysten sisällä. Voi hyvinkin olla, että leimikkokohtainen hajonta on niin suurta, että erot firmojen välillä eivät ole tilastollisesti merkitseviä. Toisekseen Mhy:n lienee viisasta pysytellä väleissä kaikkien alueen puunostajien kanssa ja jakaa leimikoita ainakin jossain määrin tasapuolisesti, vaikka katkonnassa olisikin selkeitä eroja.
Leimikko- ja ostajakohtaisten erojen ohella kolmas tärkeä tekijä on korjuufirma ja hakkuukoneen kuljettaja. Samallekin puunostajalle operoivien firmojen välillä on havaihtojeni mukaan selkeitä eroja. Kun potentiaalisessa tukkirungossa on se sentti metrillä lenkoutta, on päätös apteerauksesta kuljettajan subjektiivisen harkinnan varassa. Toinen pelaa rajatapauksessa varman päälle ja tekee kuiduksi, toinen tukin. Tämä korostuu, kun ollaan vaikka tekemässä 2-harvennusta 70-luvun istutusmännikössä. Niinpä tasaisesti puuta myyvän metsänomistajan roolissa firmakohtaisesta apteerauksen historiatiedosta voidaan vielä mennä askel eteenpäin, kuljettajakohtaiseen kokemukseen.
Sellufirmojen katsotaan tekevän mielellään tukkipuuta kuiduksi. Omilla savotoilla poikkeustapauksia lukuun ottamatta näin en ole juuri nähnyt tehtävän. Näissä säännön vahvistavissa poikkeuksissa motokuskin asenteella on ollut keskeinen rooli, ja yleensä kaikki muukin on tullut tehtyä päin persettä. Joka tapauksessa pitää olla tyytyväinen, kun ongelmia ei liiemmälti ole esiintynyt. Sama koskee myös harvennusvoimakkuutta: Luken tilastoissa liian harvaksi hakattuja on paljon, meidän mailla luottokuskien jäljiltä ei.
Omasta näkökulmasta hyvän apteerauksen tukkileimikoilla on saattanut todeta siitä, että leimikolla pitkällään oleva tukki on tehty minimilatvaläpimittaan asti. Viime avohakkuuta en ehtinyt katsomaan paikan päälle, mutta yllätyksekseni sain (sellufirmalta!) sangen tarkan raportin katkonnasta. Kyseessä oli vieläpä puustoltaan kehnonlainen avohakkuu, ilmeisesti aikansa harsintajätemetsä. Ynnäilin minimilatvaläpimitan tukit taulukoista yhteen ja vertasin hakattujen tukkirunkojen määrään, ero oli sangen pieni.
Sahafirmojen intoa ottaa tukki tarkkaan mainostetaan ja varmasti näin yleensä onkin. Tilastoissa korostunee se, että eivät sahafirmat halua ostaa huonolaatuisia leimikoita, missä hyvään tukkikertymään ei pääsisi. Jonkun verran kauppaa olen tehnyt yhden pienpuusahan kanssa. Niillä on kyllä lyhyitäkin mittoja, nimittäin pikkutukille ja varsinaiselle tukille vain kaksi keskipituista mittaa. Vaarana on, että tällä valikoimalla 15-20 cm. puuta menee pikkutukiksi.
En halua varsinaisesti mainostaa integraatteja, mutta omalla kohdalla ovat asiat sujuneet niidenkin kanssa voittopuolisesti hyvin.
Kovin tuntuu mottimäärä pieneltä, mutta oma ymmärrys pohjoisen metsiin on kapea. Kärsämäen, Haapajärven ja Oulaisten seudulla aikoinaan mittailin jatkuvan kasvatuksen metsiä, joten jonkunlaista kokemusta nyt kuitenkin on.
Kuvat edesauttaisivat tilanteen hahmottamista. Onkohan puuston lenkoudelle joku selkeä syy? Ojituksen myötä turve painunut ja puut kallistelleet? Tai parhaiden puiden harsinta pystyyn jäävien laadusta piittaamatta? Ainakin Etelä-Savossa korpikuusikot, joissa turvetta saattaa olla metrinkin verran, puskee ihan ok-laatuista tukkipuuta ja viljavuustaso mt-omt-luokkaa. (pohjoisessahan metsätyypitkin ovat toiset). Toki lenkoutta tahtoo olla enemmän kuin kangasmailla, mutta kun järeyttä tulee ja varsinkin jos menee vaneritehtaalle, tukkiprosentit on ihan hyviä (Kertopuu / LVL-sorvitukin suoruusvaatimus on kovempi).
Avohakkuu, ojitus ja kuusen viljely on tietysti selkeä vaihtoehto, mutta jos hakkuukertymä on enimmäkseen kuitua ja sitäkin se satakunta kiintoa/ha, niin kuittautuuko edes taimikonperustamiskustannukset hakkuutulolla? Saattaa ottaa ankaran hieskoivikon ja siinä onkin niittämistä, jos istutuskuuset haluaa kasvuun.
Uudistaminen avohakkuun ja hieskoivikon kautta on yksi vaihtoehto, ilman maanmuokkausta ja viljelyä. Jos kuusi näyttää uudistuvan luontaisesti, niin avot! Yhtymän mailla on yksi tämmöinen kohde Enonkoskella. Aikoinaan hakattiin kuusikko pois, hieskoivikko ilmaantui luontaisesti ja on raivaussahatyönä harvennettu kahteen otteeseen. Nyt ikää on reilut 20 vuotta ja ensiharvennusvaihe käsillä. Koivulla pituutta vajaat 15 metriä, alikasvoskuusikko parimetristä. Koivut kuiduksi ja täystiheä kuusentaimikko jatkoon. Vastaavia kohteita näin Pohjois-Pohjanmaalla.
Ja kuusen jatkuva kasvatus kolmas vaihtoehto. Laatuvikainen ainespuu pinoon, särkyneiden taimien harvennus mahdollisesti raivaussahalla ja tarvittaessa kunnostusojitus.
Kaistale- ja pienaukkohakkuu on myös varteenotettavia vaihtoehtoja. Näissä yhdistyy em. kaavamaisten vaihtoehtojen piirteitä.
Oikeastaan riippumatta siitä, milloin paikalla oleva metsikkö on tarkoitus uudistaa, boorilannoitus kannattaa tehdä. Erityisesti boorilannoitus eroaa kasvatuslannoituksista siten, että investointi on pieni (korkotekijän merkitys lannoituksen ajoitusta mietittäessä ei ole missään mielessä iso) ja boori nykykäsityksen mukaan säilyy metsämaassa ja biomassassa toisin kuin esmes typpi.
Jos pystyssä olevaa metsikköä on tarkoitus kasvattaa vielä, niin ilman muuta kannattaa lannoittaa. Syntyneitä vikojahan lannoitus ei varsinaisesti korjaa, mutta sekä pituus- että paksuuskasvu korjaantuu hämmästyttävän nopeasti, ensimmäisen täyden kasvukauden jälkeen vaikutus on nähtävissä. Mutta viimeistään vuoden-parin sisällä uudistamisesta, koska boorin puutoksen oireet saattavat ilmaantua taimiin mm. monilatvaisuutena sangen varhain, vaikka puiden yleishabitus olisikin hyvä. Eli sanoisin, että kannattaa lannoittaa silloin, kun muita kiireiltä ehtii. Toinen vaihtoehto soluboorille toki on Bortrack.
Omilla mailla on parikymmentä vuotta sitten boorinpuutoksesta nuoruudessaan kärsineitä ja tuolloin lannoitettuja metsiköitä. Nyt kahta harvennuskertaa myöhemmin puutoksen vaikutukset näkyy edelleen rungoissa tyven oksaisuutena, mutkina ym. laatuvikoina ja myös lahoa näyttää olevan normaalia enemmän, mutta kasvu on hyvä ja aikanaan kohtuulliseen hyvään tukkiprosenttiin näillä näkymin päästään. Nyt alkuvuodesta on tarkoitus ottaa boorinpuutosalueiden taimikoista neulasnäytteitä, sillä vaikka puutosoireet eivät olisi selkeitä, niukkuutta saattaa olla ja tämä vaikuttaa puuston tilavuus- ja pituuskasvuun sekä laatuun.
Kim1: Ei sitä pikkutukkia kannata tehdä, jos osuus on 3 %. Jos nyt olisi sattunut käymään niin, että puutavaralaji on tullut kauppakirjaan virhearvion myötä, niin viimeistään järkevä konekuski toteaa tilanteen ja ehdottaa asian uudelleenarviointia.
Siinä mielessä olet oikeassa, että tarjousvertailussa pikkutukki saattaa olla isossa roolissa. Kun yhdessä tarjouksessa se sattuu olemaan mukana tietyllä arviomäärällä (esim. 30 % kertymästä), ratkaisee tämä puukaupan. Lopulta kertymä saattaa jäädä tuntuvasti tämän alle.
Omalle kohdalle sattui kerran leimikko, jossa korkein tarjous seurasi pikkutukin mukanaolosta. Olin skeptinen pikkutukin kertymäarvion toteutumiseen – itse en olisi iljennyt tehdä pieniläpimittaista sahapuuta lengoista istutuspuista. Otin asian puheeksi tarjouksen tehneen ostomiehen kanssa ja tämä lupasi määrätakuun pikkutukille. Lopulta pikkutukkia kertyi jopa enemmän kuin oli arvioitu.
Edit: kirjoitusvirheiden poisto
Tukkipuun keskijäreys on laskenut vuosien saatossa. Ennen laki takasi, että avohakkuita ei keskenkasvuisiin metsiin tehty, nykyään on toisin. Samoin harvennuspuun määrä taitaa olla lisääntynyt kokonaiskertymässä. Pienien tukkien sahaus tuntuu olevan jopa kannattamatonta, kenties ennen vanhaan ne meni keskijäreydeltään korkeamman ”tukkisuman” mukana kokonaisvaltaisesti kannattavasti.
Tilastoissa tukkipuun hankintamäärät eivät ole vastanneet sahatavarantuotantoa viime vuosia. Ts. tukkia ajetaan sellutehtaille, mihin saa vahvistuksen pölliauto- ja motokuskeilta. Pienestä puusta on kannattavampaa tehdä sellua.
Tältä pohjalta ajatellen tukin minimilatvaläpimitan nosto on ymmärrettävissä, vaikkakin metsänomistajana se tuntuukin ikävältä. Erityisesti 2-harvennuksilla tarjousten vertailuun tämä tuo lisähaastetta, kun muut vielä kai vanhaan malliin tukin ottavat.
Jatkuvan kasvatuksen metsissä muutos saattaa olla erityisen merkittävä. Kun tähdätään siihen, että poistettavat puut ovat tukkipuiksi enimmäkseen suhteellisen pieniä, kahden tukin runkoja, muuttuvatkin ne yhden tukin puiksi ja pienemmistä ei saa tukkia ollenkaan.
Kyseenalaista hommaa ainakin metsätalouden julkisuuskuvan kannalta.
Kävin aikoinaan ihmettelemässä säätöaurattua hiekkakangasta Sallassa. Hienosti oli 5 – 10 cm paksu kuntta aurattu hiekan päältä pois reilun metrin leveydeltä ja kivennäismaa oli paljaana vielä 15 vuotta toimenpiteen jälkeen. Palteet näytti painuneen miltei olemattomiin. Erikokoisia männyn taimia oli siellä-täällä ja kivennäismaapinta vielä taimettuvassa kunnossa. Pohjois-Suomessa tuo taimikonperustaminen ja metsätalous ylipäätään on kovin verkkaisempaa kuin täällä etelässä. Jäin kuitenkin miettimään, että sopivilla kohteilla tuo menetelmä voisi tarjota mahdollisuuden aikaansaada erinomaisia männyntaimikoita eteläisen Suomen tasaisilla, vähäkivisillä mailla.
Olen ymmärtänyt, että Salix-suvun lajit ovat herkkiä saamaan lehdistöönsä sienitauteja, jotka ovat lajikohtaisia. Jos samaa pajulajia sattuisi olemaan isompi alue, pääsisivät epidemiat jylläämään vuodesta toiseen. Niinpä laajat pajukot ovat poikkeuksetta eri pajulajien muodostamia sekametsiä.
Mahtaako näin olla myös raidan kanssa? Olen suunnitellut pienen raitaviljelmän perustamista joskus jonnekin, mutta olisi ikävää, jos se ei sienitautien takia menestykään. Yksittäisten raitojen kasvatusyritykset hoidetuissa metsiköissä ovat hirvet turmelleet poikkeuksetta.
Hyvä on ajankohta. Rungot ovat kuivimmillaan vuodenkierrossa tähän aikaan, varsinkin kun kesä on ollut kuiva. Oleellista tietysti on, että lehdet olisivat vielä kaatohetkellä vihreitä, jotta haihdutus jatkuu kaadon jälkeen.
Lehtien ruskistuminen rasiinkaadon jälkeen kertoo, että enin vesi on haihtunut rungosta. Karsinta, katkonta ja kasaus sen jälkeen, mutta sillä ei ole kiirettä – ennen lumia kannattaa yleensä tehdä.
Tällä systeemillä saa laadukasta polttopuuta alle vuoden kuivatusajalla. Kuivuttuaan rasissa eivät ole herkkiä homehtumaan. Rungot ovat kevyempiä nostella, jos konevoimaan ei täysin ole siirrytty. Varjopuolena tietysti se, että puu ei halkea yhtä helposti kuin tuore.
Juuri kuten Korpituvan Taneli kirjoittaa, ei juuri lisättävää. Pahimmille tuhoalueille ei saa korvausta ja ilman aitaamista tai satumaista tuuria on tyydyttävä vajaatuottoisen metsikön kasvatteluun. Näitä ankaran laidunnuspaineen alueita kyllä taitaa olla noin 75 % omista maista, onneksi pohjat ovat enimmäkseen viljavia, kuuselle sopivia. Männyn ja koivun tuhoontuomituista viljely-yrityksistä seuraa vain harmia.
Lehtipuuston perkuu männyntaimikosta ei takaa sitä, että taimikkoa ei tärveltäisi. Jatkuva laidunnus ja kasvatuspuuston totaalinen tuho vetää mielen matalaksi. Kuusen istutus muokkaamattomaan maahan on sitten ehkä järkevin vaihtoehto VT-pohjallakin. Toinen vaihtoehto on jättää vaikka hieskoivua sekapuustoksi, jos niistä jonkinlaisen metsän saisi nousemaan. Kasvattelee vaikka kuitupuukokoon toivoen, että siihen mennessä hirvipolitiikassa on ryhtiliike tehty.
Kun männyntaimikosta perkaat lehtipuuston tarkkaan pois, viisastelee osa hirvimiehistä, että mitäs menit kaatamaan lehtipuut, hirvet olisivat syöneet niitä ja jättäneet männyt rauhaan! Jos taas jätät lehtipuuta, viisastelee toinen puoli, että mitäs menit jättämään lehtipuuta, sen takia meni männytkin!