Käyttäjän Aukusti kirjoittamat vastaukset
-
Peltomullassa voivat ns. rikkaruojen siemenet säilyä kymmeniä vuosia. Kun ne nousevat ajourissa maan pintakerrokseen ja saavat auringonvaloa ne itävät. Eivät kuitenkaan menesty kovin kauan kun kasvava puusto alkaa varjostaa.
Lupiini ja monet muutkin valoisten paikkojen kasvit eivät menesty varjoisissa paikoissa. Ravinteista ei esim lupiinilla olisi puutetta metsässäkään, koska se tuottaa itse typpeä.
Huopaohdaketta on käytetty myöskin koristekasvina. Sekin vaatii valoa, sillä entisellä peltomaalla kolmen kesän ajan kasvaneet pajut tukahduttivat komean kasvuston melkein sukupuuttoon. Sain ajoissa ”pelastettua” sen niittyä kaunistamaan ja hyönteisille ravinnoksi. Monet perhoset käyvät ohdakkeissa mettä imemässä ja kimalaisille se on hyvä mesilähde.
Kuten tunnettua, kimalainen on tärkein metsämarjojen pölyttäjä, joten kannattaa niillekin evästä jättää.
Ei tullut ruttoa, ei hallaa, eikä tarvinnut kastellakaan. Myyrätkin tapettiin viime edelliskesänä vähiin ja loput söivät ketut, kärpät ja pöllöt ym apulaiset.
”Siikli” kasvoi hyvin samoin ”punainen puikula” ja ”lapin puikulakin” kohtalaisesti, mutta ”pito” heikosti.
Viitteeksi metsäiseen aihepiiriin: Perunan voimalla ne metsätyötkin luistavat!
Pohjoisessa Unarin (ei Inarin) järvikylillä tuota punaista puikulaa sanotaan lapin puikulaksi, väitti entinen työkaveri. Meillä sitä sanotaan ”punaiseksi puikulaksi” ja Kemijärven suunnalla ”jutkulaksi”. Jossain se on ”ellakka”.Oikea LAPIN PUIKULA on keltainen ja käyrempi, eikä kasva yhtä suureksi.
Sanotaan, että LAPIN PUIKULA kasvaa maultaan kunnolliseksi vain Kalajoen pohjoispuolella. Kun vie simenperunat etelämmäksi, niin ne kyllä kasvavat uutta mutta maku ei ole yhtä hyvä.Johtuneeko sitten maaperästä. Pohjoisessa olen kasvattanut hikevillä hietamailla.
Punainen puikula on hyvä säilymään ja kasvaa huonoina kesinäkin.
Papanakasakaan puun juurella ei aina ilmeisestikään ole tae liito-oravan esiintymisestä paikalla. Kerrotaan, että niitä papanoita on saanut tilattua postin kautta levitettäväksi maastoon.
Onko tuo sitten totta vai tarua?
Aseitten säilytyksestä. Silloin ennen kun niitä ei tarvinnnut piilotella, ellei ollut esim saksalainen sotilaskivääri hirvenammuntaa varten, ne roikkuivat siellä pirtin, eli tuvan peräseinällä.
Piti oikein vanhasta valokuvasta tarkistaa montako niitä oli maalla kotitaloni seinällä rivissä. Kaikkiaan kymmenkunta näkyi olleen. Patruunat olivat kyllä eri paikassa.
On hyvä, että aseet ovat poissa näkyviltä kunnon asekaapissa. Ja kaapin pitäisi olla jossain tavallisennäköisen komeron sisällä tai upotettuna rakenteisiin.Eivät sitten murtomiehetkään heti löytäisi.
Laihialaisisäntä neuvoi poikaansa: ”Älä ota kaunista vaimoa, sillä kauneus on katoavaista. Ota ruma, sillä rumuus se aina vaan lisääntyy vanhetessa!”
Olisiko tarvetta esittää TV-väelle, että tekisivät ohjelman ”Metsurille morsian” ?
Itse sahailen valmiilla erioisbensiinillä. Poika on sahaillut itse sekoitetulla, kun on ostettuna syntettistä öljyä sekoitikseen.
Varmaan siirrymme kaikissa pienkoneissa valmisbensaan.
Puutarhajyrsimessä, ruohonleikkurissa, hakettimessa, kastelupumpuissa ja moottorikelkassa on vielä ollut käytössä tavallinen autobensiini, osassa itsesekoitettuna.
Kyllä silloin ennen kun sahasi vapaapäivillä ja talviloman aikaan syvässä lumikuopassa muutaman tankillisen, niin tuli pää kipeäksi pakokaasuista. Ja vaatteissa oli kauhea tuoksu, oikeammin löyhkä!
Valmiita bensiinejä on ollut kaupoissa 3,5,10 ja 20 L astioissa. Suuressa astiassa litrahinta on huokeampi.
Viestissäni 06.10.2012 esitin juuri sellaista, mitä nyt on tapahtunut. Että kun sopivantuntuinen kaveri on viestien perusteella löytynyt, niin mikäpä estää ottamatta yhteyttä kaveriin. Senhän ”Kisi” on nyt tehnyt!
Onnea !!! Toivottavasti tästä tulee totta.
”Polveen nylkyttäjästä” tuli mieleen veteraanin kertomus sota-ajalta. ”Töpinän”, eli esikunnan pojat olivat opetaneet pystykorvan pennun ”nylkyttämään” aina silloin kun istuja nosti toisen jalkansa polven päälle. Koira alkoi nylkyttämään polvelle nostetun jalan saapasta vasten.
Kun rintamalla oli rauhallinen asemasotakausi niin lotatkin voivat vierailla rintaman takana olevassa töpinän korsussa. Kävi niin, että komppanian päällikön kapt Usko Santavuoren luo tuli lottavieras. Hän istui tuolille ja nosti jalkansa polven päälle. Oitis koira riensi nylkyttämään neidin jalkaa vasten. Tietysti se oli nolo tilanne ja vierailukin loppui siihen. Koira lopetettiin. Päällikkö oli vihainen ja kovasti kyseli kuka oli opettanut koiran nylkyttämään!
Samainen pelkurina tunnettu kadettikoulun käynyt kapteeni menetti sotilasarvonsa kun luuli hyökkäyksen olevan tulossa. Pyysi kiväärin lähetiltään ja käveli pusikkoon. Kuului yksi laukaus ja huuto, että tällä torrakollahan tappaa itsensä! Hyökkäystä ei tullut ja tämä yksi ainoa laukaus osui päällikön jalkaterään!
Tuo pusikko liittänee tämänkin tarinan metsään.