Käyttäjän Aukusti kirjoittamat vastaukset
-
Tuola toisesa viestiketjusa tuli puhheksi mettäpeurat ja niijen sekautuminen porhoin.
Miekö olen kuullu näiltä mejän seuvuilta semmosta, että Hossan paliskunnsta olis ostettu tännre meilepäin siitosporoiksi niitä isokokosia hirhvaita. Liekö siinä perrää?Pienenlaisiahan ne ovat nämä porot täälä meiläpäin. Voisi olla hyväkin ajatus jalostaa vähän kookhaimmaksi näitä mejän poronkisuroita. Vai mitä arvelevat oikiat asiantuntijat, nämä mejän poromiehet itte?
Poromiesten kertoman mukaan kyseisen Hossan paliskunnan porot olivat muita poroja suurempikokoisia. Sekoittuminen peurojen kanssa on tietysti tapahtunut jo hyvin kauan sitten, ennenkuin sotien jälkeen peuroja alkoi vaeltaa itärajan takaa takaisin entisille laidunmailleen.
Mitenkäs ne Suomenselän alueelle aikoinaan sirretyt peurat voivat nykyisin?
Silloin ensimmäisen siirron jälkeen kävi ilmi, etteivät kaikki siirretyt olleetkaan puhtaita metsäpeuroja vaan joukossa olikin osittain poron perimää.
Poro ja peura voivat risteytyä ja siksi ilmeisesti Hossan paliskunnan porot ovat isokokoisia. Niitä onkin ostettu siitoseläimiksi pohjoisten palkisten alueille.
Lantalainenhan se mieki olen, niinku ”Moskukin”. Porohommisa on ollu joku esi-isä, lantalainen sekin, joskus kauan menheinä vuosisatoina sitte.
Suvusa on kyllä nykysinkin poromiehiä, saattaapi olla vaimoväkiäkin.. Kaikilla on tietääkseni oikiakin ammatti olemasa, mutta kovasti vihasia net on silti kaikile pevoile.
Kuulemani mukaan oravasta sai vielä vuosi pari sitten 10 euroa kappaleelta, eikä tarvinnut nylkeäkään! Ei niitä turkisnahkojen vuoksi ostettu, vaan karvoja kalastajille perhonsidontatarpeiksi! Joutikin niitä luvallisena aikana vähentää lintujen ruokintapaikoilta.
Kun silloin sota-ajan jälkeen oravannahkan arvo romahti, tuli alueelle onneksi suuret savotat, joissa tienasi kovalla työllä kohtuulisesti. Ja teerisoppaa syötiin kun parvet olivat suuria.
Tulihan se pystykorva hyvinkin tutuksi jo lapsuudesta asti. Ensimmäinen oli vahtikoirana vv 39-40 aikana asuessamme äidin ja kahden sisareni kanssa pienessä yksinäisessä mökissä, isän ollessa ”sielllä jossakin” puolustamassa kotimaatamme. Joskus öiseen aikaan koira murisi karvat pystyssä sisällä. Oli silloin tällöin vihollisen tiedustelija liikkunut pihan kautta rantametsikköön tähystämään liikennettä rintaman suuntaan. Vaarin talossa oli Kuusamon evakoita, joten sinne emme voineet muuttaa. Koira oli turvanamme.
Sotien päätyttyä oli toinen pystykorva korvaamaton apu oravan metsästyksessä. Nahkoilla oli menekkiä, ostajien käydessä kotoa hakemassa. Maksoivat hyvän hinnan päähän ammutusta nahkoista, vieden salaa suoraan rajan yli Ruotsiin. Sille koiralle ei saanut ampua lintuja, olisi kuulemma mennyt pilalle oravametsillä.
Kolmas koiramme suomenpystykorva olikin sitten kaksoisvalion jälkeläinen oikein kirjakoira. Se opetettiin haukkumaan lintuja, eikä sille saanut ampua oravaa, ettei menisi lintukoirana pilalle. Teerisoppa oli silloin suuren perheemme tärkeä ravinto. Eikä oravannahkoille ollut enää kysyntääkään.
Enpä se miekhän muistanu nimilopusta muuta kuin, että kyllä se jotenki poron ikhän liittyy. Hääty oikein tarkistaa, että kuusvuotiashan se on, vaiko seittemän?
Kusikko on sitte sellanen poro, joka on oppinu syömhän lumet paikoista , joihin on heitetty vettä, elikkä kusastu. Suolahan se houkuttaa, niinku maantien asfalttiaki nuolemhan.
On täälä kyllä asuntoyhtiöki, jota sanothan nimilopuksi, elikkä As Oy Nmiloppu.
Kiitos ”Mosku”, kun vastasit kysymykseeni entisen vaatimen nimiasiassa. Runohan se on vaadin, joka ei enää tule kantavaksi.
Mehän Moskun kanssa tiedämmekin mikä se sellainen poro on, jota ”kusikoksi” kutsutaan! Mutta moniko palstalaisista mahtaa tietää?