Käyttäjän ate kirjoittamat vastaukset
-
Jees! Muualla asuva metsänomistaja oli kertonut terveiseni mhy:n toimihenkilölle, mutta tämä oli siitä huolimatta vakuutellut hänelle, että kyllä se korjuu onnistuu ihan hyvin kesälläkin. Jos mhy:n kaveri olisi kävellyt 5-10 minuutin lenkin kuviolla, niin olisi tullut kyllä toisiin ajatuksiin. Jos ”ostomies” olisi tehnyt samanlaisen lenkin, niin varoitusvalon olisi pitänyt kyllä syttyä ja kesäkorjuutakaan ei olisi tehty heti kelirikon perään. Korjuun osuuden ”Mehtäukko” jo tuossa ruotikin.
Näitä tämänkaltaisia leimikoita sattuu tasaiseen tahtiin silmiin, kun ajelee tuolla metsäteillä. Korjuutakaan on paha syyttää kaikesta, kun peli on menetty jo siinä vaiheessa, kun silmät ummessa tehdään kauppaa ja ketjutetaan leimikoita.
Hyviä kysymyksiä ”Jees”. Kuka vastaa esim. siitä, että kesäkorjuukelpoisena myymäsi leimikko on oikeasti kesäkorjuukelpoinen, eikä vain paperilla? Sama raivaustarpeen suhteen? Ei se ainakaan korjuuyrittäjän vastuulla ole, jos myyjä ei tiedä mitä on myymässä tahi osto on siunannut pehmeän turvemaa vitelikon kesäkorjuukelpoiseksi. Jos kokoojaura on vedetty leimikon märimpään kohtaan ja ajourat on miten sattuu ja puut täynnä pilkkoja, niin ei se ainakaan myyjän vika ole, eikä ostomiehenkään tehtävä ole osoitella, että miten ja minne ne urat pitäisi vetää?
Jos leimikon jokainen osapuoli hoitaisi oman ruutunsa huolella, niin aika monta miinaa olisi vältetty. Nyt vain on viimeisen parin kymmenen vuoden aikana menty sellaiseen tyyliin, jossa kaikki suunnittelu ja vastuu näyttävät valuvan sinne urakoitsijoiden suorittaviin portaisiin. Pääasia, että puukaupan teko sujuu mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti kaikilta osapuolilta.
Esimerkki valaiskoon: Muuan toisella paikkakunnalla asuva tuttuni pyysi minua tekemään ennakkoraivauksen alueelle, jonne suunnitteli harvennushakkuuta. Muutaman hehtaarin kuvio näytti olevan metsätien varressa vaaran rinteessä olevaa hiesupitoista kivennäismaata. Raivasin kuvion ja panin samalla merkille, että maaperä olikin monin paikoin varsin märkää ja pehmeää ihan kuivana aikanakin. Kerroin havaintoni omistajalle ja sanoin, että teetä talvileimikkona, koska paikoin on niin pehmeää, että kesällä tulee paljon vahinkoja. Seuraavana loppukeväänä/alkukesänä ajoin sattumalta paikan ohitse ja hämmästyin, kun huomasin savotan alkaneen. Ihmetyksellä jäin katsomaan, kuinka joka ainoa leimikon ajoura oli ”reilusti puhki” ja ajokoneen pyörien edessä huljusi lieju sen edetessä kohti varastopaikkaa.
Kun myyjä oli tuttu, niin soitin ja kerroin, mitä olin maastossa nähnyt ja kysyin, että etkö tehnytkään talvileimikkoa? Tuttavani sanoi, että mhy:n neuvoja oli sanonut, että kohteen voi hakata kuivana kesäaikanakin (mts luokitteli kesäkorjuukelpoiseksi). Oli neuvoja kuulemma juuri edellisenä päivänä käynyt siellä ja kaikki oli ollut ihan ok. Nappasin kuvan hänelle ja muutaman tunnin kuluttua sain viestin, jossa tuttuni kertoi, että savotta on lyöty seis korjuuvaurioiden takia. Myöhemmin kesällä paikalla oli sitten pidetty palaveria, jossa yhden jos toisenkin toimijan katse oli ollut maassa ja niska punainen, kun oli keskusteltu vahingoista ja niiden korvaamisesta.
Tässä tapahtumaketjussa jokaisella henkilöllä olisi ollut mahdollisuus estää totaalisen katastrofin syntyminen ihan vain pienellä pyörähdyksellä maaston puolella. Koneketjun ukot taas olisivat voinut itsekin havahtua, että onko tässä nyt kaikki ok, kun joka ainoa ura on puhki ja ajourat melkoiset. Vaikka tietojärjestelmä muuta väittää.
JK. Olisi mielenkiintoista tietää onko tilastoa korjuuvaurioiden määristä eri hakkuulajeittain: Harvennus, Ylispuuhakkuu ja jk. harvennukset? Ehkäpä sieltäkin voisi löytyä selitystä asialle.
Omien kokemusten ja havaintojen perusteella korjuuvaurioiden välttäminen alkaa jo leimikon suunnittelusta ja valmistelusta. Mikä on leimikon korjuukelpoisuus? Milloin maapohja kantaa ja milloin ei? Missä on ”laanin” paikka ja mikä on kantavuus siellä ja sinne johtavalla uralla? Pitääkö tehdä ennakkoraivaus ja tekee sen, mikäli on tarvetta. Nämä asiat pitäisi olla selvillä jo ennen koneen tuloa leimikolle.
Koneen kokoa ratkaisevampaa on mielestäni se kopissa oleva kuski. Toisilla on taipumuksia ja silmää näihin hommiin ja toisella ei. Aika usein tuntuu ”työmaasuunnittelu” jäävän vähän köykäiseksi. Laanin ja ”auton” paikka katsotaan, mutta varsinaiselle korjuukohteelle tuntuu riittävän vilkaisu kartasta. Aika monella tavallisella hakkuukohteella ihan muutaman minuutin patikalla saisi jo uraverkoston kohdilleen. Hyvä kuski tekee hyvää jälkeä, olipa kone iso tai pieni. Toki ylispuuhakkuissa ja päätehakkuissa riittävän järeä kone vahvalla nosturilla mahdollistaa sen, että puut voidaan kaataa haluttuun suuntaan. Leveillä teloilla on saatu lisää kantavuutta, mutta myös leveämpiä uria, jotka näyttävät murtavan maata mutkissa aika tehokkaasti, joten tie onneen ja autuuteen nekään eivät ole.
Itse pitäisin yhtenä merkittävänä syynä lisääntyneille vaurioille nykyisiä puukauppa ja korjuukäytäntöjä. Puukaupat tehdään verkossa ja osto käy metsässä, jos sattuu kiireiltään ehtimään. Leimikot nauhoitetaan entistä harvemmin perusteellisesti ja hakkuu polkaistaan käyntiin heti, kun tiedot on saatu syötettyä järjestelmään. Kärjistetysti voisi todeta, että pahimmillaan kukaan ei oikeasti tiedä mitkä olosuhteet leimikolla ovat, kun kaikki vain luottavat erilaisiin tietojärjestelmiin, kuin pässit suuriin sarviinsa.
Olen kokeillut saippuaa kahtena vuotena männyntaimikon suojana. Ensimmäisenä talvena toimi hyvin, mutta toisena vuonna ei enää havaittavaa tehoa, vaikka lisäsin uusia palasia. Ehkäpä pitäisi löytää paljon nykyistä voimakkaamman tuoksuisia saippuoita. Ja ilmeisesti hirvikin tottuu jatkuvasti kankaalla leijuvaa samaan hajuun, josta ei kuitenkaan aiheudu muuta vaaraa tai uhkan tunnetta.
Kokeiltu on myös rhy:ltä ilmaiseksi saatua keltaista muovinauhaa. Se on toiminut hyvin ja ohjannut ns. kulkuhirvet taimikon ohitse. Nälkäiselle hirvikarjalle lienee vain läpihuutojuttu. Aitaukset ovat alueilla, joissa saattaa olla talvisin tasamaallakin metri lunta (rintauksista puhumattakaan), joten sateiden jälkeen on ajoittain käytävä kopistelemassa lumet pois ja tarvittaessa kohottelemassa oikealle korkeudelle. Nauhan pois kerääminen on varmasti melkoinen souvi.
Parhaiten on kuitenkin toiminut Trico. Aika helppo levittää reppuruiskulla ja suoja kestää talven yli. Eräänä talvena hirvikarja oli makuuksilla käsitelyllä alueellani ja kävi syömässä vähän matkan päässä naapurin taimikossa. Ainoa huono puoli on hinta, vaikka rhy subventoi maksamalla osan. Näistä kolmesta keinosta kuitenkin se varmin, eikä tarvitse käydä erikseen huolehtimassa pitkin talvea, vaan suojaus on kerralla valmis.
Katsoin jutun tästä Logbulletista ja pari kommenttia sen pohjalta.
Ensinnäkin valmistaja ei ollut tyytyväinen mönkijäänsä, jolla ajoi puita. Suunnitteli ja rakensi itselleen sopivan koneen ja kun siitä oli muitakin kiinnostuneita, niin ryhtyi tekemään niitä myyntiin.
Konetta ei ole tehty alunperinkään oikean metsäkoneen korvikkeeksi, vaan enemmänkin ”harrastemetsätalouteen”, jossa on muitakin intressejä, kuin se että maksaako lähikuljetus 5 vai 7 €/m3? Samalla rahalla saa varmasti etenemiskykyisemmän ja kuormaa kantavamman Timperin tai Ponssen, mutta ne eivät ole alunperinkään vaihtoehtoja tälläisen koneen ostajalle.
Kannattavuuskeskustelun kohdalla valmistaja pohti ihan rehellisesti mm. onko uisteluveneen tahi moottoripyörän hankintakaan perusteltavissa taloudellisesti? Se kuvaa jo suoraan sitä, että kohderyhmä on ihan jossain muualla kuin koneurakoitsijoissa tai ammattimaisissa metsätalousyrittäjissä.
Aikaisemmin oli ns. ”Huskun miehiä”, mutta uskollisuus mureni erehdyttäni kerran ostamaan ns. uutuusmallin, jossa oli varmaan kaikki mahdolliset lastentaudit. Lopullinen niitti oli se, kun kotipaikkakunnalla em. merkin varaosapalvelu sakkasi. Siirryin sitten Stihlin leiriin (nyt 460 ja 490) ja siellä on pysytty, koska varaosa- ja huoltopalvelu toimi silloin ja vielä edelleenkin. Mutta vaikka sahat on Stihlin, niin valjaat ja työkamppeet on Huskun, niissä mitoitus osuu minulle paremmin kohdalleen.
Sahakauppias myy ensimmäisen sahan ja se huoltomies toisen ja kolmannen.
Metsässä on oltu, minkä saat sallii. Etelärinteellä olevassa männyn taimikossa paikoin jo maa aivan paljaana, mutta varjoisissa painanteissa lunta vielä paikoin lähes polveen saakka. Kuusen taimikoissa vielä täysi talvi, joten valikoida pitää minne pääsee ja minne kannattaa mennä.Tämän kauden työlistassa n. 25 ha erilaisia raivauksia omissa metsissä ja jokunen hehtaari luvattu tehdä vieraille.
Istutukset alkanee joskus toukokuun loppupuolella, jos kevät etenee normaaliin tahtiin. Taimia tilattu vajaat 7 000 kpl, joten onhan siinäkin joksikin aikaa tekemistä.
Ammatti Raivoojan kanssa samanlaiset kokemukset noista Stihlin parhaista valjaista. Tarkat säädettävät, mutta siltikin tuntuu, ettei niitä saa koskaan oikein hyvin kohdallaan ja pientä hakemista kokoajan. Palasin takaisin huskun valjaisiin, vaikka saha onkin Stihlin.
Kyllä tässä Jätkää suolataan nyt vähän aiheettakin. Valtioneuvoston asetus puunkorjuutyön turvallisuudesta velvoittaa työnantajan hankkimaan raivaussahaajalle kypärän, mikäli työssä on päähän kohdistuvan iskun vaara. Tämän lisäksi raivaussahurille on hankittava silmien, kasvojen ja kuulonsuojaimet. Turvahousut ja jalkineet vaaditaan annettavaksi vain moottorisahatyöntekijälle.
Muussa työturvallisuuslainsäädännössä työntekijä sitten kyllä velvoitetaan käyttämään työnantajan hänelle osoittamia suojavälineitä ja käyttämään sellaista vaatetusta, josta ei aiheudu tapaturman vaaraa. Periaatteessa siis tämän asetuksen mukaan esim. varhaisperkaajalle ei työnantajan tarvitsisi antaa muuta turvavälinettä kuin tuollainen visiiri/kuulosuojainyhdistelmä. Tämä niin kauan, kuin työskenneltäisiin alueella, jossa päähän ei voi kohdistua iskua (sen määritteleminen oikeussalissa voi olla kallista).
Koska sairastaminen, työtapaturmat ja varsinkin vammautumiseen johtavat, käyvät työantajalle kalliiksi, on päädytty nykyisiin käytäntöihin. Loppupeleissä se on tietysti ihan tosi hyvä juttu, sillä terveyden voi menettää vain kerran.
Anneli, sitä minäkin ihmettelin, että mitä ihmettä ne osakasluettelolla tekevät? Vai pitääkö yritystenkin jo toimittaa oma asiakasrekisterinsä pankille? En toimittanut osakasluetteloa, vaan muiden tietojen ohessa kysyin mihin ja millä perusteella tietoja pyydetään.
Meillä tilitoimisto hoitaa kirjanpidon ja kaikki postitukset. Tosin suurella osalle kaikki posti lähtee suoraan sähköpostilla, nyt kun se on mahdollista. Helpottaa kummasti esim. kokouskutsujen kanssa.
Kotikunnassa kunta avustaa yksityisteitä vuodesta riippuen 25- 30% vakituisesti asuttujen osien kustannuksista. Toki kesä- ja talvikunnossapidon kustannuksille (€/km) on määritetty katto, jonka ylittävältä osalta tuki on 0%.
OP:ltakin tuli kirje, että tiekunnan tilin oikea paikka olisi yrityspuolella. Samalla pitäisi toimittaa mm. tiekunnan pj:n ja hoitokunnan jäsenten henkilötiedot, yksityistien rekisteriote ja osakasluettelo.
Aika perusteellista toimintaa, kun tuloja kertyy vuodessa n. 5 000 € ja menoja saman verran.