Käyttäjän ate kirjoittamat vastaukset
-
Erikoisia kommentteja Suorittavalta portaalta, joka on profiloitunut riistanhoitomieheksi. Kun lukee uutisista millaista ”metsästyskulttuuria” tämä porukka on harjoittanut, niin kyllä jokaisen metsästäjän pitäisi tälläinen meno tuomita yksiselitteisesti. Uutisten perusteella tässä ei ole kyse mistään puolivillaisesta puuhailusta johon on vahingossa ajauduttu, vaan ihan järjestäytyneestä rikollisesta toiminnasta. Jos törkeiden metsästysrikosten tutkinta ei ole oikeaa työtä, niin mikä sitten on?
Tälläisen rikollisen toiminnan edes puolittainen hyväksyminen on metsästäjiltä todellista omiin muroihin kusemista. On turha odotella yleistä hyväksyntää millekään kannanhoidolliselle jahdille tai metsästysharrastukselle yleensäkään, jos tätä ongelmaa (enkä nyt tarkoita petoja) ei saada hoidettua.
Mistä johtuu, että paikalliset asukkaat eivät helpolla puutu asiaan? Metsästysrikoksissa näytön saaminen on ison työn takana ja jos tekijät eivät myönnä, niin todistajien löytyminen voi olla vaikeaa. Kotikulmilla oli aikoinaan vastaavanlaisia tapahtumia ja ne jotka nostivat asian esille joutuivat melkoisen maalituksen kohteeksi. Uhkailuja, perättömiä ilmiantoja, koirien myrkyttämisiä yms. Siinä kummasti rupeaa moni miettimään, että kannattaako puuttua asiaan?
Kuusenkiertäjä! Mönkijän käytön kustannuksien vähentäminen riippuu siitä kuuluuko kone metsätalouden kalustoon vai onko kone ns. yksityistalouden kone.
A) Jos kone on yksityistalouden kone, niin ajopäiväkirjan osalta riittää, kun pidät kirjaa metsätalouden ajoista. Jos haluat vähentää verotuksessa käytön kustannukset todellisten kulujen mukaan, niin sitten pitää ottaa kilometrit/tunnit ylös vuoden alussa ja lopussa, jotta voit laskea vuotuisten käyttötuntien mukaan todellisen käyttökustannuksen mönkijälle. Helpompi vaihtoehto on tyytyä verottajan hyväksymiin korvauksiin (15 € / käyttötunti).
B) Jos kone kuuluu metsätalouden kalustoon, niin kaikki ajot on kirjattava ajopäiväkirjaan. Yksityisajojen kustannukset ja niiden osuus poistoista pitäisi sitten tuloutta verotuksessa.
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/metsa/menot/poistoina_vahennettavat_meno/
<p>Numppi! Minulla on PKS:n Priima sopimus. </p>
Liekö kuukauttakaan siitä, kun uutisoitiin joidenkin sähköyhtiöiden pitkin hampain ”kohtuullistaneen” asiakkaiden määräaikaisten sopimusten sähkön hintaa 37 C/ kwh:sta 30 c/kwh tasolle. Toisilla taas sopimukset ovat olleet katkolla juuri sopivaan aikaan ja hinta on karkeasti vain neljäsosa edellämainitusta. Toiselle siirtyminen pörssisähköön olisi ”pelastus” ja toiselle ”kauhistus”. Kun sähkönkäyttäjien profiilitkin vielä eroavat toisistaan, niin yleispätevää kaikki kuluttajat kattavaa vastausta sopimustyyppien ehdottomasta paremmuudesta lienee mahdotonta antaa?
Omalla kohdalla määräaikainen sopimus (silloin tuntui kalliilta, nyt hyvinkin edulliselta) loppui viime helmikuussa. Tarjolla olleet kiinteähintaiset olivat silloin varsin suolaisia hinnoiltaan ja siirryin pörssisähköön. Omassa taloudessa sähkönkulutusta pystyy aika paljon ohjailemaan sinne halvemmille tunneille, ilman että elämänlaatu siitä kärsii. Nykyinen sopimukseni sisältää myös mahdollisuuden etukäteen kiinnittää sähkönhinnan yksittäiselle kuukaudelle tai pidemmälle ajanjaksolle. Kiinnittämällä viime kesänä kuluvan sydäntalven sähkönhinnan on energian kokonaishinta vuositasolla pysynyt hyvinkin siedettävänä omassa torpassa. Mutta silti ottaisin mielelläni sen kiinteähintaisen, jos kilowatin hinta alkaisi nelosella.
Viimeksi kun katsoin kiinnityshintoja, niin tulevalle kesälle (heinä-syysk) alvillinen hinta oli 6,8 c/kwh (sis.alv) ja vastaava ajankohta seuraavana kesänä 4,19 c/kwh. Jos ja kun tuuli- ja aurinkosähkön tuotanto vielä kasvaa, niin kesähintojen voisi olettaa laskevan entisestään. Mitenhän siinä vaiheessa käy kotitalouksille myytävien aurinkopaneelijärjestelmien kannattavuuden ja takaisinmaksuajan?
Jonkun verran tulee tehtyä polttopuuta myyntiinkin. Siinä samalla on tullut laskeskeltua, että mitä mitä se polttopuun tekeminen kulloinkin oikein kustantaa. Samaa periaatetta olen noudattanut omienkin polttopuiden suhteen, mutta rahaa ei sentään siirrellä taskusta toiseen. Ajatuksena on ennemminkin suunnitella miten homman hoitaa kustannustehokkaimmin. Omaa kalustoa on traktori+kuormaaja, sekä sahaava pilkekone.
Ihan pienten ”pölkkyjen” keräilyllä homma on kaikkein tuottamattominta, kun ottaa huomioon kuinka paljon on tehtävä työtä koneella tai käsin vaikkapa 10 kiinnon erän kasaamiseksi alle 50 ltr rungoista vs. 150-200 ltr rungot. Hakkuuntyön lisäksi sama ero jatkuu kuljetuksessa (varsinkin matka) ja lopulta pilkekoneen ääressä.
Tämä veroale oli ihan puhdas ”vappusatanen”, eli paljon melua tyhjästä. N. 4 sentin veronalennus häviää normaaliin hinnanvaihteluun. Joku taloustieteilijä ehti olla jo sitä mieltä, että se kannustaa tuhlaamaan polttoainetta. En jaksa uskoa, että tästä alennuksesta kukaan tavallinen autoilija ihan laukalle lähtee..
1) Joensuussa tekevät Pielisjoen varteen uutta puistoa. Remontissa tehdään uusia kulkureittejä ja mm. vanhoja nurmialueita muutetaan luonnonkukkakedoiksi. Hankkeen aikana kaadutuista puista tehtiin penkkejä yms. rakenteita ja osa kaadetuista puista siirrettiin lahopuiksi näille ketoalueille. Eli jossain on kuitenkin edes yritetty toisin kuin aiemmin edellä epäiltiin.
2) FSC väki on ahkerasti panetellut PEFC sertifikaattia viherpesuksi ja kaikin puolin höttöiseksi. Joulun tienoilla oli Maaseudun Tulevaisuudessa hyvin erikoinen uutinen. Valko-Venäjän valtion metsien sertifioinnin tarkastus oli paljastanut kahdeksan FSC:n kestävyyssertifioimaa rangaistussiirtolaa , joissa poliittiset vangit tekivät mm. puutöitä.
Kun miettii mitä sertifioinnilla täällä Suomessa oikein tarkoitetaan (ekologista, sosiaalisesti oikeudenmukaista ja taloudellisesti kestävää metsien käyttöä), niin kiinnostaa erittäin paljon millaiset ovat FSC kriteerit poliittisille vangeille ja rangaistussiirtoloille? Vai viitataanko tällä kestävyyssertifioinnilla enemmänkin vankileirin rakenteiden luujuuteen?
<p><p>Muutama kommentti nelivetoihin liittyen. Yksinkertaisin ja ainakin ennen yleisin järjestelmä (esim. avolavat) oli sellainen, jossa autossa ei ollut erillistä keskustasauspyörästöä jakovaihteistossa (etu- ja taka-akselilla oli tietysti tasaupyörästöt). Tälläinen auto on pitävällä pinnalla nelivedolla ajettaessa varsin kankea kääntymään ja liukkaalla pinnalla taas on taipumusta aliohjautuvuuteen. Varsinkin jos rengaskuluissa haluaa säästää ja käyttää renkaita joilla lain mukaan saa ajaa kesät talvet. Tällöin kuskista on vaara tulla matkustaja hyvinkin nopeasti. Jumiin jäädessä tälläinen auto vetää etu ja taka-aksellilla yhdellä pyörällä, mikäli autossa ei ole tasauspyörästön lukkoa.</p><p>Nostikoukun muistelemat napalukot kehitettin sitä varten, että niiden avulla voitiin estää etupään voimansiirron (kardaani yms.) pyöriminen silloin kun ajettiin takavedolla. Tällä tavoiteltiin lähinnä polttoaineen ja voimansiirron osien säästöä.</p><p>Lisäämällä autoon keskustasauspyörästö saatiin ajo-ominaisuuksia nelivedolla parannettua huomattavasti, mutta ilman tämän tasauspyörästön lukkoa auto oli jumiin jäädessään vain ”yksi vetoinen”.</p><p>Nykyautoissa on sitten laaja valikoima eritavoilla toteutettuja nelivetojärjestelmiä, joista toiset ovat lähinnä avustavia ja toiset sitten todellisia nelivetoja, jotka vievät auton niin pitkälle kuin renkaissa pito ja autossa maavara riittää. Mr Murphyä siteraaten asian voisi kiteyttää että mitä parempi neliveto, sen kauempana avusta ollaan, kun sitä tarvitaan.</p></p>
Jos puomi on laitettava syystä tai toisesta, niin eikö välttäisi mekaaninen numerokoodilla toimiva riippulukko? Sellaista tiedän käytettävän ihan hyvällä menestyksellä parilla ongelmallisella tiellä. Ei tunnu olevan mikään ongelma ilmoittaa tarvitsijoille oikeaa numeroyhdistelmää.
Riistakamerakin on hyvä valvoja, mutta siitä pitää laittaa varoituskyltti tien poskeen.
Näitä ”huoltouria” olen teettänyt mönkijälle jo varmaan vuosikymmenen ajan. Eli päätehakkuun jälkeen merkkaan maastoon jätettävän uran paikan. Käytännössä se on yleensä ajokoneen toinen telanjälki. Näitä uria jätetään muutaman kymmenen metrin välein. Kaivuri muokatessaan jättää uran kohdalla muokkaamatta 2 metriä leveän muokkaamattoman kulku-uran. Jos uralle sattuu hankala kanto/kivi, niin sellaisen kääntäminen syrjään ei kauaa vie.
Istutuksen koittaessa otan taimet joko kotipihalle tai muuhun sopivaan paikkaan, jossa niiden huolto sujuu helposti. Tavoitteena on, että taimilaatikoita ei kannella käsin kuin varastopaikkaan ja siitä mönkijän lavalle. Kun uraverkosto on sopiva, niin taimenistutus sujuu ilman turhia kantamisia ja vakkakin on tyhjenee sopivasti aina huoltouralle tullessa. Mönkijää sitten siirretään työmaan etenemisen tahdissa.
Huoltouran erottaa vielä varhaisperkauksen yhteydessä, mutta varsinaisen taimikonhoidon jälkeen sen löytäminen on jo hankalaa, ellei siinä ole aktiivisesti liikuttu. Muutamia ”runkouria” on jäänyt palvelemaan tulevia tarpeita, mutta valtaosa on hävinnyt viimeistään taimikonhoidon jälkeen.