Käyttäjän ate kirjoittamat vastaukset
-
Pihkatapin linjoilla ollaan. Itse suunnittelen ja rajaan leimikot. Nauhoitus tapahtuu joko yhdessä ostajan edustajan kanssa tai sitten teen sen itse ostajan antamilla tarvikkeilla.
Tällä tavalla on mm. palstoilleni muodostuneet selvät yksittäiset varastopaikat ja niiltä lähtevät ”runkourat” syvemmälle metsään ja eri kuvioille.
Lähtökohtana on 6 tehotunnin työpäivä. Aamulla tietysti kunnon aamupala puuroineen. Eväinä lämpimänä aikana on yleensä leipiä ja hedelmiä (esim.banaania). Juotavana on vettä ja mehua. Tapana on sahan tankkauksen yhteydessä hörpätä vettä ja 2h välein palastella mehun kanssa. Tällöin energiaa tulee sopivan tasaiseen tahtiin. Talvikelissä juotavat muuttuvat lämpimiksi ja eväiksi lämmintä ruokaa termokseen.
”Jätkälle” tiedoksi, että tuo esimerkissä esiintynyt saksalainen Binderholz sahaa Nurmeksen sahalla (ex Vapo) kuusesta raaka-ainetta Keski-Euroopan tehtailleen. Valmistavat siellä liimapalkkeja ja muita elementtejä puusta. Siksi mitoissakin voi esiintyä eroavaisuuksia normaaliin verrattuna.
Olen ”Metsä-masan” kanssa ihan samaa mieltä, että kaikkien pituusluokkien tasainen käyttö ei ole ainoa tie tarkkaan katkontaan. Nyt esiin nostamani esimerkki perustuu niihin havaintoihin, joita useammalta taholta on tietooni tullut. Onko kyseessä sitten hyvä vai huono katkonta? Joihinkin leimikoihin varmasti käy todella hyvin, mutta toisissa tulos on vaatimattomampi. Tarjouksia vertailtaessa on puunmyyjän oltava selvillä eri yhtiöiden katkonnasta ja sen vaikutuksesta juuri siinä omassa leimikossa.
”Metsuri motokuski”!
Näkökulmani ja pointtini tähän keskusteluun oli se, että vaikka kauppakirjaan on merkitty puutavaralajin mitoiksi esimerkiksi vaikkapa nuo ”Metsä-masan” mainitsemat 31,41-61, niin katkonnassa saattaa olla hyvinkin voimakkaita painoituksia ostajan tarpeiden mukaisesti. Nyt esimerkkinä olleella ostajalla painotus on ilmeisen selvästi kolmeen eri mittaan. Kun kirjoitin noista ”välimittojen %-osuuksista”, niin niillä tarkoitin nimenomaan tukkien katkonnan jakaumaa, jossa noita ”välimittoja” saa olla vain tietty määrä koko tukkikertymästä. Jokainen yritys tietysti haluaa hankkia itselleen optimaalista raaka-ainetta, eikä nyt esimerkkinä ollut yhtiö ole mikään erityistapaus.
Kun kokemattomampi puunmyyjä sitten aikanaan katselee tukkipinoa ja toteaa, että pinossa suurin osa puista on katkottu kahteen-kolmeen eri mittaan niin ajatuksia voi vain arvailla, kun muistissa on kauppakirjan kaiken kattavat mitat ja uskomus siitä, että kaikkia mittoja on käytettävissä rajattomasti.
Tukit katkotaan loppujen lopuksi sen mukaan, mitä käytettävissä oleva matriisi ja metsä antaa myöten.
”Metsä-masa” !
Näinhän se menee, että sitä hakataan mitä tarvitaan jalostavalla tehtaalla. Binderin katkonnasta on parista eri suunnasta kuulunut, että näiden ”kolmen päämitan” lisäksi käytettävissä olevat muut pituudet on kuulemma hyvin tarkassa syynissä. ”Välimittojen” kokonaismäärä (%) tukkisumasta oli varsin vähäinen, joten hakkuunvalvonnassa on syytä olla hereillä niilläkin leimikoilla. Mutta jokatapauksessa varteen otettava kauppakumppani, joskin hyvin valikoiva ostoissaan.
”metsä-masalle” tukinmitoista kommenttia. Ainakin Binderholzilla kuusitukin mitat ovat säilyneet entisellään, mutta katkonnassa käytetään pääsääntöisesti vain kolmea mittaa (41,51,61). Muita mittoja käytetään varsin nihkeästi.
Jos vertaa saman kokoluokan ammattisahoja eri merkkien välillä, niin maata kaatavia eroja niiden välillä ei ole. Jos oma työtekniikka on kunnossa, niin kaikilla ammattisahoilla merkistä riippumatta pöpeliköt saavat kyytiä.
Tällä hetkellä käytössä Sthilin 460 ja 490, mutta Hva:llakin on sahattu useita vuosia. Sen verran kokemus on opettanut, että itse jätän ne ihan kaikkein uusimmat sahamallit hyllyyn. Pari vuotta markkinoilla olleissa on huomattavasti vähemmän lastentauteja. Viimeksi merkin valinnassa ratkaisi tarjolla olevien merkkien varaosa-/huoltopalvelut kotipaikkakunnallani. Hyväänkin sahaan tulee joskus vikaa ja silloin nopeasti toimiva varaosapalvelu on arvossaan.
Nykyisestä lakiuudistuksesta en olisi niin huolissani, vaan siitä mitä tapahtuu kemeran jälkeen vuonna 2020? Onko sen jälkeen enää olemassa minkäänlaista tukijärjestelmää ja jos on, niin mihin ja millä ehdoilla? Tähtäimen on oltava siellä ja vaikuttamisen aika on nyt.
Jos tuossa vaiheessa maatalouden tukijärjestelmän luojat niin eu:ssa, kuin kotimaassakin saavat ujutettua itsensä ja ideologiansa metsän puolelle, niin luoja meitä varjelkoon.
Ehkäpä olisi korkea aika pistää liikkeelle ne uinumassa olevat tiehankkeet ja muut isommat revohkat…
Ilomantsista en tiedä, mutta Lieksan ja Nurmeksen Pielisen rantamailla on hirvikanta, joka kestäisi myös metsästyksen. Rauhoitukseen päädyttiin metsästäjien keskenäisen kateuden seurauksena (”jos meillä ei ole hirviä, niin ei nuokaan saa metsästää).
Sen lisäksi, että sudet pistelevät osan hirvistä suihinsa ne myös ajavat hirvet tehokkaasti liikkeelle ja keskittyvät melko pienillekin alueille. Tämän seurauksena hirvikannoissa on jopa pitäjien sisällä hyvin suuria eroja. On alueita, joilla todellakaan ei juuri ole, mutta sitten on näitä tihentymiä, joissa hirvitiheys on reilusti yli kaksinkertainen tavoitteeseen nähden.
”Jostain kumman syystä” näiden tihentymien alueilla kannan leikkaaminen ei tunnu onnistuvan sitten millään. ”Jos meidän kulmakunnalle tulee vain 2 lupaa/ seura, niin ei noille toisille seuroille voi antaa 10 lupaa/seura”.
Vale…emävale..tilasto sanoo sananlasku. Siihen samaan listaan voisi laittaa keski-arvonkin, joihin mm. hirvitalousalueiden hirvitiheyksissäkin tuijotetaan. Jos on lähes hirvettömiä alueita ja sitten sopivasti hirvitihentymiä, niin hirvitalousalueen (tai jopa laajemman pitäjän) hirvikannan keski-arvo näyttää, että kaikki on ns. ”kunnossa”, vaikka totuus on kaukana siitä.
Jostain syystä hirvilupien jako tuntuu menevän siihen malliin, että jokaisen seuran on päästävä metsästämään (myöskin niillä vähähirvisillä alueilla), niin varsinaisten hirvitihentymien purkamiseen ei lupia enää juuri riitäkään, vaikka hirvitiheyksissä saattaa olla jopa kolminkertaisia eroja. Lopputulemana on, että osa seuroista metsästää niitä paria hirveä koko syksyn epätoivon vimmalla ja osalla luvat on käytetty parissa päivässä. Vaikuttaa siltä, että metsästyslupien jaossa kantava voima on keskinäinen kyräily, eikä hirvikannan koko. ”Jos me ei saada lupia, niin ei muillekaan pidä niitä antaa” jne.
Äärimmilleen vietynä tämä näkyy esimerkiksi ”harrastelijan” mainitsemissa Lieksassa ja Nurmeksessa. Näissä pitäjissä hirviä riittäisi Pielisen ranta-alueilla metsästettäväksi asti, mutta ns. erämaa-alueiden heikon hirvikannan vuoksi on isketty rauhoitus päälle koko pitäjään.