Käyttäjän ate kirjoittamat vastaukset
-
Jos palataan tuohon alkuperäiseen kysymykseen, niin paikallinen metsästysseura käytti luvistaan 100% ja talvehtimaan jäänyt hirvikanta putosi n.30% viime vuoteen verrattuna. Jäljelle jäänyt kanta tällä hetkellä hieman alle 3 hirveä/1000 ha. Keskusteluyhteys seuraan on asiallinen ja hirvikantaa on tarkoitus leikata vielä tänäkin vuonna.
Osuit kokolailla oikeaan Lasse. Samainen maanmittari kertoili, että tulevaisuudessa maastoon ei enää ehkä aseteta erillisiä rajapyykkejä. Otetaan vaan tarkat koordinaatit ja se on siinä. Sitä mukaa, kun tehdään maanmittaustoimituksia, niin kaikki kohdalle osuvat (ja löytyvät) rajapyykit käydään mittaamassa ja niiden tarkka sijainti saadaan selville.
Jos metsänomistajat pitäisivät huolta rajapyykeistään ja rajalinjat olisivat ihan oikeasti tiedossa ja jollain tapaa merkittyinä säästyttäisiin aika monelta murheelta. Aika monelta tilanrajalta löytyy niitä varmuuden vuoksi jätettyjä suikaleita tai kummallisia kulmauksia, kun on koukattu naapurin puolelle.
Yhtenä suurena haasteena näille digivehkeille pidän niiden tarkkuutta. Sankassa kuusikossa piti kotvan odotella ja hakea maanmittarinkin gps:n kanssa paikkaa, josta riittävän laadukas signaali sateliitteihin saatiin. Tavallisen tallaajan kännykkä ja sen tarkkuus….
Vastaan tässä vielä Lasselle tuosta rajan mutkittelusta:
Minulla on pitkähkö isojaon aikainen tilanraja, jonka varrelle on rajankäynnissä asetettu ns. viisarikiviä osoittamaan rajankulkua. Jos kulmapyykkien välille vedetään suoralinja, niin voidaan todeta, että osa ns.viisarikivistä ei ole rajalinjalla, vaan rajankäynnissä vedetty raja on tosiasiassa hieman mutkalla. Tämä on todettu tarkkuusgps:llä tehdyissä mittauksissakin. Maanmittarin kanta asiaan kysyttäessä oli selvä. Raja kulkee siten, kuin se on maastoon merkitty rajankäynnin yhteydessä. Rajan ”oikaiseminen viivasuoraksi” vaatisi kuulemma uuden rajankäynnin, jossa rajankulku määriteltäisiin uudelleen.
Rajalinja 1-2 säilyy entisellä paikallaan, vaikka pyykki 3 olisi asetettu sivuun tuosta rajalinjasta. Pyykin 3 ja sen parina olevan esim. nro 4 välinen rajalinja loppuu siis rajalinjalle 1-2 olipa pyykki 3 kummalla puolella tahansa.
Varsinkin vanhoilla pitkillä rajalinjoilla on ns. välipyykkejä ja viisarikiviä osoittamassa rajankulkua. Näiden pisteiden kautta raja kulkee ja rajassa saattaa siten mittausvirheistä johtuen olla loivia mutkiakin verrattuna ”kulmapyykkien” väliseen suoraan linjaan.
Näin asiaa kerran minulle selvitti maanmittauslaitoksen virkamies, kun rajan aukaisusta oli puhetta.
”Mettämiehelle”: Verohallinnon ohjeissa matkakustannusten korvaamisesta metsätaloudessa sanotaan seuraavasti:
”…asunnon ja metsän välisiä matkoja ei lueta metsätalouden ajoiksi tutkittaessa kuuluuko auto metsätalouden kalustoon. Auton kuuluminen metsätalouden kalustoon on hyvin poikkeuksellista”.
”Tamperelainen”: Näin on mahdollista tehdä, kun pitää ajopäiväkirjaa, josta voi eritellä ”metsätalouden ajot” ja ”yksityisajot”. Mutta, kun verottajan linjaus on tuo, niin eihän sinne metsätalouden ajoihin jää juuri mitään?
Voihan sitä halutessaan pelata ”äkkirikasta ja rutiköyhää” ja kirjata sen autonsa hankintamenot ja kulut verotukseensa ja toivoa sitten, ettei joudu verotarkastukseen ja lähettämään kuittejaan verottajalle.
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48542/metsatalouden_matkakustannukse/
Tulipa joku vuosi sitten selvitetettyä verottajan kantaa asiaan liittyen. Hankintalistalla oli lava-auto metsätalouden ja maataloudenkin käyttöön. Ainakin silloin verottajan kanta oli hyvin nyreä metsätalouden kirjanpidossa olevaa autoa kohtaan.
Verottajan asiantuntijan tulokulma asiaan oli se, että kodin ja metsätilan välinen matka esim. metsänhoitotöihin on yksityisajoa. Tarvikkeiden kuljettaminen metsätilalle, esim. taimien vienti istutustyömaalle olisi taas ”elinkeino-ajoa”. Lisäksi aivan kaikista ajoista olisi pitänyt pitää ajopäiväkirjaa ja vuosittain verotuksessa eritellä ”elinkeino-ajo” ja yksityisajo toisistaan. Yksityisajojen osuus olisi pitänyt sitten tulouttaa verotuksessa saatuna hyötynä.
Ennen autokauppoja kannattaa siis konsultoida verottajaa asiasta ja pyytää ennakkopäätöstä asiasta, joka sekin taitta nykyisin olla maksullinen.
Itse tekisin niin, että ”hyvän kuusikon” alueilla kaataisin kylmästi kaikki koivut maahan. Niillä alueilla, joilla kuusen taimet ovat laadullisesti kaikkein huonoinpia, suosisin taimikonhoidossa rauduskoivua (jos sitä löytyy). Edellyttäen, että koivikosta muodostuisi ”järkevä yhtenäinen kuvio”.
Aikanaan samankaltaisella kohteella jätin koivuja kuusikon sekaan (”kyllähän tuo tuossa mahtuu olemaan”) ja 2-jaksoisen metsän sijaan lopputulema oli se, että muutaman vuoden päästä koivut piti erikseen käydä kaatamassa nurin, koska moni koivu piiskasi helposti 3-4 kuusen latvat pilalle. Sen jälkeen olen koettanut suosia selkeitä linjoja metsänhoidossa.
Aten kotikulmilla mäk ja kok pituudet on 27-50. Pyrkimyksenäni on jakaa runko mahdollisimman pitkiksi pölkyiksi. Mieluummin siis esim. 2 x 45, kuin 3×30. Kun ajourien välinä on n. 20 m, niin siirreltävää ei juuri jää, kun kaataa laitimmaiset puut ajouralle päin ja kuormain yltää reiluun 6,5 metriin.
Pitempienkin pölkkyjen kuormaaminen sujuu näppärästi, kun tekee kourakasat niin, että tasaa sen pinosta sen pään, joka on uralta poispäin. Virallinen ohje menee kait juuri päinvastoin, mutta tällä vuosikymmeniä puuta ajaneen yrittäjän ohjeella olen minä toiminut. Pidemmissä pölleissä on myös se hyvä puoli, että ajokertoja kertyy vähemmän.
Joskus oikein hankalissa paikoissa olen jättänyt esim. tyvipölkyn vielä pienellä pitopuulla seuraavaan pölkkyyn kiinni, jolloin siitä kuormaimella vetämällä saa tyvipöllinkin nosturin ulottuville. Pikkaisen nostamalla pöllit sitten irtoavat toisistaan.
Ja kyllä minäkin ne lipat nappaan pois.
Ensimmäistä kertaa tuli levitettyä ko. ainetta tänä syksynä. Itse aine oli melkoisen paksua tököttiä, joka ei ihan nurisematta mennyt Birchmeierin reppuruiskun läpi.
Ensimmäisenä esteenä oli säiliön täyttöaukossa ollut ”sihti”, joka meni tukkoon lähes välittömästi. Muutoinkin aine vaikutti olevan liian ”paksua” ko. laitteelle ja ruiskun suutin olikin vähän väliä tukossa. Suutinta rassatessa näkyi siinä olevissa rei’issä valkoisia hiukkasia tukkona (liekö sitä rasvaa?). Aine oli säilytetty lämpimässä ja sekoittelin sitä omasta mielestäni hyvinkin huolellisesti.
Aikani taisteltuani laimensin (vastoin ohjeita) vedellä ohuemmaksi ja sen jälkeen homma alkoi sujua melkein kuin elokuvissa. Nähtäväksi jää mikä aineen teho laimennettuna on. Laimentamatonta ainetta kului minulla vajaat 10l/ha.
Taistelukokemusta on kertynyt viimeisen kolmen vuoden ajalta. Periaatteessa homma on tosi helppo, sillä kasvi on yksivuotinen ja sillä on aika heikko juuristo. Riittää, kun estää kasvia kukkimasta ja ampumasta siemeniänsä ympäriinsä (lentävät monen metrin päähän kukasta).
Käytäntö on paljon työläämpi. Itse olen tehnyt niin, että pahimmat esiintymäkohdat (n. 10-20 m2) ruiskutin ensin glyfolla. Välialueilla tuli harrastettua niittoa, mutta kitkeminen osoittautui parhaaksi. Muutaman viikon välein käyn alueen läpi ja keräsin muovipussiin kaikki löytämäni kasvit. Ruiskutusta seuraavina vuosina olen jatkanut kitkentää ja pikkuhiljaa ollaan päästy jo selvästi voiton puolelle. Myöskin aiemmin ruiskutetut alueet on syytä kollata tarkasti läpi.
Jos kasvit olisi tasaisella niityllä tai pellolla, niin ehkä tiheästi toistetut koneelliset niitot koko kasvukauden ajan olisi myös hyvä tapa. Tässä minun tapauksessa kasvustot oli pellon reunassa ja läheisessä metsikössä. Tuli myös sellainen kokemus/näkemys, että jos kukinnot ovat kovin valmiina niiton aikana, niin kasvi leviää myös niittokoneen mukana, koska siihen aina tarttuu kasvien siemeniä ja kukinnon osina.
Työteliäs ja viheliäinen torjuttava, mutta pikku hiljaa nististettävissä.