Käyttäjän ate kirjoittamat vastaukset
-
Itse tekisin niin, että ”hyvän kuusikon” alueilla kaataisin kylmästi kaikki koivut maahan. Niillä alueilla, joilla kuusen taimet ovat laadullisesti kaikkein huonoinpia, suosisin taimikonhoidossa rauduskoivua (jos sitä löytyy). Edellyttäen, että koivikosta muodostuisi ”järkevä yhtenäinen kuvio”.
Aikanaan samankaltaisella kohteella jätin koivuja kuusikon sekaan (”kyllähän tuo tuossa mahtuu olemaan”) ja 2-jaksoisen metsän sijaan lopputulema oli se, että muutaman vuoden päästä koivut piti erikseen käydä kaatamassa nurin, koska moni koivu piiskasi helposti 3-4 kuusen latvat pilalle. Sen jälkeen olen koettanut suosia selkeitä linjoja metsänhoidossa.
Aten kotikulmilla mäk ja kok pituudet on 27-50. Pyrkimyksenäni on jakaa runko mahdollisimman pitkiksi pölkyiksi. Mieluummin siis esim. 2 x 45, kuin 3×30. Kun ajourien välinä on n. 20 m, niin siirreltävää ei juuri jää, kun kaataa laitimmaiset puut ajouralle päin ja kuormain yltää reiluun 6,5 metriin.
Pitempienkin pölkkyjen kuormaaminen sujuu näppärästi, kun tekee kourakasat niin, että tasaa sen pinosta sen pään, joka on uralta poispäin. Virallinen ohje menee kait juuri päinvastoin, mutta tällä vuosikymmeniä puuta ajaneen yrittäjän ohjeella olen minä toiminut. Pidemmissä pölleissä on myös se hyvä puoli, että ajokertoja kertyy vähemmän.
Joskus oikein hankalissa paikoissa olen jättänyt esim. tyvipölkyn vielä pienellä pitopuulla seuraavaan pölkkyyn kiinni, jolloin siitä kuormaimella vetämällä saa tyvipöllinkin nosturin ulottuville. Pikkaisen nostamalla pöllit sitten irtoavat toisistaan.
Ja kyllä minäkin ne lipat nappaan pois.
Ensimmäistä kertaa tuli levitettyä ko. ainetta tänä syksynä. Itse aine oli melkoisen paksua tököttiä, joka ei ihan nurisematta mennyt Birchmeierin reppuruiskun läpi.
Ensimmäisenä esteenä oli säiliön täyttöaukossa ollut ”sihti”, joka meni tukkoon lähes välittömästi. Muutoinkin aine vaikutti olevan liian ”paksua” ko. laitteelle ja ruiskun suutin olikin vähän väliä tukossa. Suutinta rassatessa näkyi siinä olevissa rei’issä valkoisia hiukkasia tukkona (liekö sitä rasvaa?). Aine oli säilytetty lämpimässä ja sekoittelin sitä omasta mielestäni hyvinkin huolellisesti.
Aikani taisteltuani laimensin (vastoin ohjeita) vedellä ohuemmaksi ja sen jälkeen homma alkoi sujua melkein kuin elokuvissa. Nähtäväksi jää mikä aineen teho laimennettuna on. Laimentamatonta ainetta kului minulla vajaat 10l/ha.
Taistelukokemusta on kertynyt viimeisen kolmen vuoden ajalta. Periaatteessa homma on tosi helppo, sillä kasvi on yksivuotinen ja sillä on aika heikko juuristo. Riittää, kun estää kasvia kukkimasta ja ampumasta siemeniänsä ympäriinsä (lentävät monen metrin päähän kukasta).
Käytäntö on paljon työläämpi. Itse olen tehnyt niin, että pahimmat esiintymäkohdat (n. 10-20 m2) ruiskutin ensin glyfolla. Välialueilla tuli harrastettua niittoa, mutta kitkeminen osoittautui parhaaksi. Muutaman viikon välein käyn alueen läpi ja keräsin muovipussiin kaikki löytämäni kasvit. Ruiskutusta seuraavina vuosina olen jatkanut kitkentää ja pikkuhiljaa ollaan päästy jo selvästi voiton puolelle. Myöskin aiemmin ruiskutetut alueet on syytä kollata tarkasti läpi.
Jos kasvit olisi tasaisella niityllä tai pellolla, niin ehkä tiheästi toistetut koneelliset niitot koko kasvukauden ajan olisi myös hyvä tapa. Tässä minun tapauksessa kasvustot oli pellon reunassa ja läheisessä metsikössä. Tuli myös sellainen kokemus/näkemys, että jos kukinnot ovat kovin valmiina niiton aikana, niin kasvi leviää myös niittokoneen mukana, koska siihen aina tarttuu kasvien siemeniä ja kukinnon osina.
Työteliäs ja viheliäinen torjuttava, mutta pikku hiljaa nististettävissä.
Jos olen oikein käsittänyt, niin Jovain:ia karvastelee se, että hän tiedä paljonko metsäyhtiö joutuu maksamaan urakoitsijalle savotoinnista ja puutavaran kuljettamisesta kannosta tehtaan pihaan?
Miten tilanne metsänomistajan kannaltasi muuttuisi, jos puukauppaa tehdessä ostaja antaisi sinulle tarjouksen, jossa eritellään puut ja korjuu? Esimerkkinä vaikkapa puista maksetaan ”läpihintana” 40€ / m3, mutta korjuusta ja kuljetuksesta peritään sinulta (joko suoraan tai urakoitsija laskuttaa) 18 €/m3? Tämäkö on ratkaisu koko ongelmaan? Missä kohtaa alan tienata omia rahojani?
Entäs jos yhtiö sanoisi, että jos käytät jotakuta muuta urakoitsijaa, kuin meidän valitsemaa, niin maksammekin puusta 4 €/ m3 vähemmän? Oman käsitykseni mukaan pystykaupassa yhtiö ostaa hakkuuoikeuden siksi, että se voi itse määrittää sen hetken jolloin raaka-aine tulee tehtaalle ja myös esimerkiksi tukkien katkonnan mahdollisimman tarkasti omien tarpeiden mukaisesti.
Moniko urakoitsija olisi valmis siirtymään siihen, että metsäyhtiön sijaan lasku laitetaankin suoraan metsänomistajalle? Mikä on metsänomistajan todellinen kyky kilpailuttaa korjuusta vastaavia yrityksiä ja valvoa korjuuta? Jos ja kun korjuun lasku tulisi ennen puista saatavaa tuloa, niin jokin rahoitusmalli pitäisi olla? Suomessa tehdään kuitenkin vuosittain yli 100 000 puukauppaa yksityismetsistä, joten melkoinen kuhina alkaisi toimistoissa, kun ensin pyydät tarjoukset 2-3 kolmelta toimijalta ja sitten alat vertailemaan niitä ja tekemään sopimuksia. Jos ja kun väliin ilmestyisi puutavaran välitysyhtiöitä, niin uskotko kustannusten putoavan nykyiseen verrattuna?
Ajankohta perkaukselle on kaksipiippuinen juttu. Jos raivaat keskikesällä, kuten jätkä kertoo, niin vesominen jää vähäisemmäksi. Mutta varsinkin ”täystiheässä” vesakossa ryönän seassa pienten taimien etsiminen on aika hitakaista hommaa.
Itse olen tehnyt vaikeimmat maastot (kivisimmät kontteikot yms.) ja tiheimmät risukot heti toukokuussa. Perusteena on ollut parempi näkyväisyys niin säästettäviin taimiin ja maastoon, jolloin työ sujuu hyvin joutuisasti. Tässä aikataulussa tosin vesominen on runsaampaa ja jossain vaiheessa joutuu todennäköisesti uudelleen perkaamaan.
Minusta paras ajankohta raivaukselle on aina, kun metsänomistajalla on aikaa. Jos aina jää odottamaan sitä oikeata hetkeä ja kuun asentoa, niin saattaa jäädä lopulta tekemättä. Paras on hyvän vihollinen!
Omalle kohdalle on sattunut seuraavia läheltä piti tapauksia:
Yhtenä alkusyksynä olin kolme eri kertaa tiputtaa puusta ampiaisen pesän. Kummasti hytkäyttää, kun viime tipassa hoksaa ananaksen kokoisen pesän juuri siinä kaadettavassa puussa. Tästä oppi ainakin sen, että kyypakkaus on aina metsässä mukana.
Joskus ennakkoraivuilla on tureikkoja raivatessa tipahtunut laho puun latvus niskaan. Melkoinen kolahdus kypärään ja niskaan. Kypärättömälle raivaajalle olisi tullut uusi jakaus.
Tässäpä oli parinkymmenen vuoden saldo ja toivotaan, ettei lista veny jatkossakaan.
Tällä hetkellä käytössä on Hva:n ”raivaushousut ja takki”. Hyvää niissä on laadukkaat materiaalit ja työnlaatu. Takissa ja housuissa on mm. vetoketjuin avattavia tuuletusaukkoja, joilla voi säädellä ”tuuletusta”. Takissa on hyvänä oivalluksena vasemmassa olkavarressa oleva puhelintasku. Siitä on helppo kaivella puhelinta esiin, vaikka saha roikkuisikin valjaissa. Aiemmin tuli käytettyä Stihlin vermeitä, mutta niiden leikkaus ei sopinut minun runnakon mallille, yhtä hyvin kuin Hvan.
Alusvaatetuksena teknisiä alusvaatteita ja jalkaan pitkä vartiset vaelluskengät.
Kun sahaa Stihlillä ja käyttää Huskun valjaita, niin koukku on kulutustavaraa (itsellä on yksi ehjä aina varalla). Yksi kokeiltu konsti jolla voit pidentää koukun elinikää, on seuraava: Kun koukun pohjaan ilmestyy selvä kolo, niin siihen hitsillä pikkuinen ”täyttö” ja hio sen jälkeen tasaiseksi. Lisää kummasti koukun elinikää, kun ”hitsisauma” on itse koukkua kovempaa ainetta.