Käyttäjän ate kirjoittamat vastaukset
-
2017 levitin Tricoa ensimmäisen kerran männyn taimikoihin reppuruiskulla. Kuten vanhasta viestistä kävi ilmi, niin ihan nikotelematta reppuruiskun läpi mennyt. Seuraavana vuonna homma sujui ilman ongelmia, kun laimensin liuosta hieman. Aine muutoinkin vaikutti ohuemmalta, kuin ensimmäisellä kerralla. Ihan viime tippaan syksyllä ei levitystä kannata jättää, koska kosteus/neulasissa oleva kaste heikentää tarttuvuutta oleellisesti.
Reppuruiskulla homma sujuu ”helposti ja nopeastikin”(maastosta tietysti riippuen). Omana strategiana on ollut suojata taimikon keskeltä taimia n. 1600 r/ha tiheydeltä. Pienemmissä taimissa ihan latvaan ja isommissa pariin sivuoksaan/runkoon, joiden voisi otaksua joutuvan hirven suuhun. Taimiston reunoilta suojaan tiheämmän vyöhykkeen, jonka toivon käännyttävän tuholaisen jonnekin muualle syömään.
Ainakin tähän mennessä aine on tepsinyt ja tuhoilta on vältytty, mutta toki kustannuksiakin on syntynyt. Tehoa kuvannee parhaiten se, että eräänä talvena 3 hirveä oli makuulla suojatussa taimikossani, mutta tarpoi metrisessä hangessa naapurin taimikkoon aterioimaan.
Muita kokeiltuja konsteja on saippuakarkotteet. Yhtenä vuonna toimivat, mutta toisena vuonna uusillakaan saippuoilla ei ollut mitään merkitystä. Rhy:ltä ilmaiseksi saatua keltaista muovinauhaa on tullut myös vedettyä taimikoiden ympärille. Niillä saa kyllä satunnaiset kulkuhirvet ohjattua jonnekin muualle, mutta hirvikarjaa tuskin pidättelee. Nauha on aika nopeaa asentaa maastoon, mutta edellyttää säännöllistä tarkastusta talvella jotta lumi ei paina nauhaa maahan, vaan nauha lepattaa ja heiluu tuulessa. Kestänee käytössä useamman vuoden, kun on huolella laittanut, mutta tympeää on varmasti kerätä pois.
Susille henkivartijoita? Voihan sen noinkin sanoa. Vaikka nykyistä susipolitiikkaa ei ”kovin onnistuneeksi” voi sanoa, niin silti nämä susien omatoimiset tappamiset ovat rikollisuutta. Kun on omin silmin nähnyt ja kuullut mitä kaikkea ns.”salametsästykseen” liittyy, niin näille ”sankareille” raastupa on ihan oikea paikka.
Edellisessä päätehakkuuleimikossa oli järeää mäntyä ja sieltä erikoispuunostaja kävi runko kerrallaan mittaamassa ja leimaamassa ne rungot, joista osti laatutyven. Kriteerit oli tosi tiukat ja latvalpm oli muistaakseni 26 cm. Hinta oli selvästi tavallista tukkia korkeampi. Ulkomuistista sanoisin, että n. 40 % rungoista oli sellaisia, joista sai ns. laatutyven.
Vähän vastaavaa hinnoittelua oli taannoin SE:lla. Ostivat perus mäntytukin lisäksi myös laatutyveä normaalia paremmalla hinnalla.
Jos palataan takaisin naapurin metsiin. Muutama vuosi sitten Karjalan matkalla tapasin pienessä kylässä entisen Leshozin johtajan. Juteltiin tietysti metsistäkin. Kertoi, että heidän päätehakkuillaan kertymä oli n. 140 m3 /ha. Siitä tukkia oli 30-40%. Tilanne oli kuulemma paranemaan päin, kun on ryhdytty tekemään myös harvennuksia.
Mitäs metsäisiä sovelluksia muilla on käytössä älypuhelimessa? Itsellä on mts, tapion taulukko ja karttaselain. 112 sovelluskin löytyy siltä varalta, että käy köpelösti.
Puhelin on Samsung Xcover 4, joka on ”vedenpitävä” ip68 luokituksen mukaisesti. Ainoa suoja on ns. panssarilasi näytön päällä. Raivatessa puhelin on takin hihataskussa ja hakkuilla takin rintataskussa. Ei ole ollut ongelmia kosteuden tahi pakkasen takia.
Jos vähän laajennetaan keskustelua kohti onnistunutta puukauppaa ja katkontaa, niin mielestäni siinä on ainakin kolme keskeistä elementtiä: Kaupattava leimikko, ostajan käyttämät mitat (ml.hinnat) ja motokuski. Jos mikä tahansa näistä sakkaa, niin tulos voi olla paha pettymys.
Kun on realistinen käsitys myytävän leimikon puustomääristä ja laadusta, niin on olemassa oikea mahdollisuus valita (eikä arpoa) tarjousten perusteella se paras ostaja. Siinäpä sitä riittää puuhaa, kun selvittelee tarjoukset lävitse ja tutustuu ostajan hintoihin, mitta- ja laatuvaatimuksiin. Jos kauppoja on tullut tehtyä vähemmän tai tarjokkaiden joukossa on tuntemattomia, niin ammattilaisen apu on varmasti tarpeen, tulipa se mhy:ltä tahi muulta ulkopuoliselta toimijalta.
Viimeinen lenkki ketjussa on sitten se motokuski. Onko asialla kaveri, jolla ammattitaito ja itseluottamus on kunnossa, jolloin tukkia tehdään lähes raakin rajoja koputellen. Vai onko kopissa ”sahalla korppukahveilla” pariin kertaan käytetty kaveri, jonka katkonta on em. syistä hyvinkin ”varman päälle”. Tekeekö kuski niitä ”lumppeja” tarvittaessa vai lyhyttyä kuitua (”kun metsän omistajat ei tykkää, jos metsään jää lumppeja”) jne. Paraskaan kuski ei voi olla taikuri, joka taikoo myyjän mieleisen huipputuloksen, jos ”metsä ei ole käytettäville mitoille sopiva”.
Luottamus hyvä, kontrolli paras! Sanoo vanha neuvostoliittolainen sananlasku. Se pätee hyvin puukauppoihinkin. Tukkitaulukosta löytyy helposti vastaukset kysymyksiin, miten eri puutavaralajit katkottiin. Mutta kysymykseen miksi se ei anna vastausta, joten ainoa autuaaksi tekevä asia sekään ei ole. Kun valvotaan hakkuuta (katkontaa ml.), niin tekijän pitää olla asiasta aidosti kiinnostunut ja ottaa asioista selvää maastossa ja kuskin kanssa keskustellen, eikä vain tyytyä katselemaan auton ikkunasta puupinoja katsellen ja tukkitaulukkoa odotellen. Olipa sitten kyseessä oma tahi asiakkaan leimikko.
Puuki! Siis tukkirunkojen keskijäreys oli 205 litraa. Kun nämä rungot katkottiin, niin 61% kertyneen ”tukkisuman” tilavuudesta (m3) oli pölkkyjä jotka oli katkottu alle 18 cm paksuusluokkiin. Ja jos vielä palastellaan koko tukkisumaa tarkemmin, niin 51% kuutioista kertyi tukeista, jotka olivat olivat alle 18 cm lpm ja pituuksissa 37-49. Esimerkiksi 16% koko tukkitilavuudesta kertyi 43/15 tukeista.
Tältä pohjalta voi sitten arvioida, kuinka paljon tukkikuutioista päätyisi halvempiin puutavaralajeihin (pikkutukki, parru ja kuitu), jos sama leimikko hakattaisiin uudelleen, mutta 18 latvaläpimittaa käyttäen.
Saattaapi olla sille parjatulle excelille olla käyttöä.
Kyseessä oli harvennusleimikot, sillä runkotilavuudet noin pieniä.
Mielenkiinnosta aiheeseen kaivelin kansioista menneiltä vuosilta muutamia mittaustodistuksia tukkitaulukoineen. Kahvikupin ääressä sitten ynnäilin mäntytukkien osalta kuinka monta % (moteista) on peräisin alle 180 mm paksuusluokista.
205 litran tukkirungoissa 61% oli luokissa 15-18cm, 363 litraa 46%, 540 litraa 28,2% ja 571 23%.
Leimikot olivat eri ostajien ja yleisimmät tukkien minimit olivat 37/15 ja 43/15. Tukkien keskipituudet olivat luokkaa 4,4 – 4,7m. Leimikot olivat hoidettuja tavallisia itä-suomalaisia männiköitä alle 200mpy. Mikään aukoton tutkimus tämä ei todellakaan ole, sillä puiden runkomuodolla ja apteerauksella on oma vaikutuksensa, mutta trendi on ainakin on selvä.
Tietysti ”entisistä” kahden tukin puista olisi mahdollista tehdä yksi entistä pidempi tukki, mutta epäillä sopii onko ostajalla siihen halua/tarvetta.