Kuten aiemmin on jo moneen kertaan todettu, niin ”gepsi” on loistava apuri rajojen merkinnässä, jos kartta-aineisto vain on ajantasalla (ja laitteet riittävän tarkkoja). Suosittelen käymään Maanmittauslaitoksen ”karttapaikka” palvelussa ja siellä menemään vaikkapa oman tilan kohdalle ja klikkaamaan päälle kiinteistörajat. Tarpeeksi lähelle zoomaamalla tulevat näkyviin myös rajapyykit ja pyykkiä klikkaamalla tulee näkymiin pyykin tiedot ja arvio sijainnin tarkkuudesta. Jos jonkinlainen maanmittaustoimitus on vastattain ollut, niin tarkkuudeksi ilmoitetaan 0,2 m , mutta muussa tapauksessa se voi olla jopa +/-4 metriä.  Jos aineiston tarkkuus on tätä luokkaa, niin siinä ei paraskaan gepsi ole se ”hopealuoti”, vaan pyykit on konkreettisesti etsittävä ja aloitettava siitä.

Aikanaan ostin metsätilan, jonka yhdellä sivulla oli osan matkaa tehty avohakkuu rajaan saakka. Rajan piti siis olla selvä tuolta osin. Mutta kun lohkomistoimituksessa käytiin tuo rajaosuus maastossa läpi, niin selvisikin että aukon laitaan oli jätetty koko matkalta ”turvamarginaalia” muutama metri. No tässähän ei sinällään mitään vahinkoa vielä tullut, mutta pitkässä juoksussa raja olisi siirtynyt oikeasta paikasta kuvitteelliseen.

Toinen tapaus oli sitten ikävämpi. Avustin iäkkäämpää metsänomistajaa, jonka tilalla sattui seuraavanlainen tapaus: Naapuri teki avohakkuun vankkaan männikköön. Metsäyhtiön edustaja nauhoitti rajan gps:n avustuksella ja hakkuut tehtiin ja uusi taimikko perustettiin. Muuten kaikki meni ok, mutta joko aineiston tai laitteen epätarkkuuden vuoksi leimikon raja siirtyi parinsadan metrin matkalta yli 5 metriä tämän iäkkäämmän metsänomistajan puolelle. Maastokäynnillä sitten laskettiin kantoja ja väännettiin korvauksista, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Oikea raja linja merkittiin tämän jälkeen vähintäänkin riittävän selvästi tulevaisuutta varten.

Eli metsäkäynneillä kannattaa poiketa myös pyykeillä ja pitää merkit näkyvissä ja rajalinjat näkyvissä. Vanhaa sanontaa mukaillen gps on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Valitettavasti tällä epidosilla metsäala tarjosi kultalautasella kuohuviinin ja megafonin kera uusia lyömaseita metsätalouden vastustajille. Mikäpä olisi parempi ase vaatia lisää suojelua, uusia rajoituksia metsien käyttöön ja lisää resursseja metsien suojeluun, kuin tämä ”raakkugate”,vaikka näillä vaatimuksilla ei olisi mitään suoraa yhteyttä nyt tapahtuneeseen. Selittelemistä lienee myös metsäteollisuuden myyntimiehillä euroopan reissuillaan.

Tapahtumien tarkka kulku selvinnee esitutkinnassa, mutta onhan tässä mielenkiintoisia piirteitä ja kysymyksiä mm. leimikon suunnittelusta. Monenlaista tietoa liikkuu tiedotusvälineissä, mutta joidenkin lähteiden mukaan lupa vesistön ylittämiseen oli myönnetty esiintymäalueen ulkopuolelta niin ettei veteen päädy kiintoainesta ja toisen uutisen mukaan ylittäminen olisi ollut kokonaan kiellettyä. Jos lupa oli, niin miten varmistettiin että raakkuja ei tuossa kohtaa ole ja mitä tehtiin vesistön laadun turvaamiseksi? Jos lupaa ei ollut, niin kuka päätti ylittämisestä? Miksi ylipäätänsä lähdettiin arvokasta vesistöä ylittämään, jos tieyhteyksiäkin olisi ollut?

Tuottamusta, tahallisuutta vai mitä, se selvinnee oikeussalissa. Varmaa lienee vain se, että tämä tapaus tulee maksamaan SE:lle niin paljon, että sillä rahalla olisi tarvittaessa tehnyt vaikka minkälaisen tien alueelle. Suljettujen ovien takana käytänee aika railakasta keskustelua.  Se jää nähtävksi miten paljon kaikki tämä tulee vaikuttamaan tavallisen metsänomistajan arkeen ja mitkä ovat kustannukset.

Hölmöintä mitä voi tehdä on vähätellä tapahtunutta, sillä suuren yleisön mielestä asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan, ei niin kuin ne oikeasti ovat. Niinhän se Kekkonen (se oikea) aikanaan totesi.

Erikoisia kommentteja Suorittavalta portaalta, joka on profiloitunut riistanhoitomieheksi. Kun lukee uutisista millaista ”metsästyskulttuuria” tämä porukka on harjoittanut, niin kyllä jokaisen metsästäjän pitäisi tälläinen meno tuomita yksiselitteisesti. Uutisten perusteella tässä ei ole kyse mistään puolivillaisesta puuhailusta johon on vahingossa ajauduttu, vaan ihan järjestäytyneestä rikollisesta toiminnasta. Jos törkeiden metsästysrikosten tutkinta ei ole oikeaa työtä, niin mikä sitten on?

Tälläisen rikollisen toiminnan edes puolittainen hyväksyminen on metsästäjiltä todellista omiin muroihin kusemista. On turha odotella yleistä hyväksyntää millekään kannanhoidolliselle jahdille tai metsästysharrastukselle yleensäkään, jos tätä ongelmaa (enkä nyt tarkoita petoja) ei saada hoidettua.

Mistä johtuu, että paikalliset asukkaat eivät helpolla puutu asiaan? Metsästysrikoksissa näytön saaminen on ison työn takana ja jos tekijät eivät myönnä, niin todistajien löytyminen voi olla vaikeaa. Kotikulmilla oli aikoinaan vastaavanlaisia tapahtumia ja ne jotka nostivat asian esille joutuivat melkoisen maalituksen kohteeksi. Uhkailuja, perättömiä ilmiantoja, koirien myrkyttämisiä yms. Siinä kummasti rupeaa moni miettimään, että kannattaako puuttua asiaan?

<p>Numppi! Minulla on PKS:n Priima sopimus. </p>

Jonkun verran tulee tehtyä polttopuuta myyntiinkin. Siinä samalla on tullut laskeskeltua, että mitä mitä se polttopuun tekeminen kulloinkin oikein kustantaa. Samaa periaatetta olen noudattanut omienkin polttopuiden suhteen, mutta rahaa ei sentään siirrellä taskusta toiseen. Ajatuksena on ennemminkin suunnitella miten homman hoitaa kustannustehokkaimmin. Omaa kalustoa on traktori+kuormaaja, sekä sahaava pilkekone.

Ihan pienten ”pölkkyjen” keräilyllä homma on kaikkein tuottamattominta, kun ottaa huomioon kuinka paljon on tehtävä työtä koneella tai käsin vaikkapa 10 kiinnon erän kasaamiseksi alle 50 ltr rungoista vs. 150-200 ltr rungot. Hakkuuntyön lisäksi sama ero jatkuu kuljetuksessa (varsinkin matka) ja lopulta pilkekoneen ääressä.