Valitettavasti tällä epidosilla metsäala tarjosi kultalautasella kuohuviinin ja megafonin kera uusia lyömaseita metsätalouden vastustajille. Mikäpä olisi parempi ase vaatia lisää suojelua, uusia rajoituksia metsien käyttöön ja lisää resursseja metsien suojeluun, kuin tämä ”raakkugate”,vaikka näillä vaatimuksilla ei olisi mitään suoraa yhteyttä nyt tapahtuneeseen. Selittelemistä lienee myös metsäteollisuuden myyntimiehillä euroopan reissuillaan.

Tapahtumien tarkka kulku selvinnee esitutkinnassa, mutta onhan tässä mielenkiintoisia piirteitä ja kysymyksiä mm. leimikon suunnittelusta. Monenlaista tietoa liikkuu tiedotusvälineissä, mutta joidenkin lähteiden mukaan lupa vesistön ylittämiseen oli myönnetty esiintymäalueen ulkopuolelta niin ettei veteen päädy kiintoainesta ja toisen uutisen mukaan ylittäminen olisi ollut kokonaan kiellettyä. Jos lupa oli, niin miten varmistettiin että raakkuja ei tuossa kohtaa ole ja mitä tehtiin vesistön laadun turvaamiseksi? Jos lupaa ei ollut, niin kuka päätti ylittämisestä? Miksi ylipäätänsä lähdettiin arvokasta vesistöä ylittämään, jos tieyhteyksiäkin olisi ollut?

Tuottamusta, tahallisuutta vai mitä, se selvinnee oikeussalissa. Varmaa lienee vain se, että tämä tapaus tulee maksamaan SE:lle niin paljon, että sillä rahalla olisi tarvittaessa tehnyt vaikka minkälaisen tien alueelle. Suljettujen ovien takana käytänee aika railakasta keskustelua.  Se jää nähtävksi miten paljon kaikki tämä tulee vaikuttamaan tavallisen metsänomistajan arkeen ja mitkä ovat kustannukset.

Hölmöintä mitä voi tehdä on vähätellä tapahtunutta, sillä suuren yleisön mielestä asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan, ei niin kuin ne oikeasti ovat. Niinhän se Kekkonen (se oikea) aikanaan totesi.

Erikoisia kommentteja Suorittavalta portaalta, joka on profiloitunut riistanhoitomieheksi. Kun lukee uutisista millaista ”metsästyskulttuuria” tämä porukka on harjoittanut, niin kyllä jokaisen metsästäjän pitäisi tälläinen meno tuomita yksiselitteisesti. Uutisten perusteella tässä ei ole kyse mistään puolivillaisesta puuhailusta johon on vahingossa ajauduttu, vaan ihan järjestäytyneestä rikollisesta toiminnasta. Jos törkeiden metsästysrikosten tutkinta ei ole oikeaa työtä, niin mikä sitten on?

Tälläisen rikollisen toiminnan edes puolittainen hyväksyminen on metsästäjiltä todellista omiin muroihin kusemista. On turha odotella yleistä hyväksyntää millekään kannanhoidolliselle jahdille tai metsästysharrastukselle yleensäkään, jos tätä ongelmaa (enkä nyt tarkoita petoja) ei saada hoidettua.

Mistä johtuu, että paikalliset asukkaat eivät helpolla puutu asiaan? Metsästysrikoksissa näytön saaminen on ison työn takana ja jos tekijät eivät myönnä, niin todistajien löytyminen voi olla vaikeaa. Kotikulmilla oli aikoinaan vastaavanlaisia tapahtumia ja ne jotka nostivat asian esille joutuivat melkoisen maalituksen kohteeksi. Uhkailuja, perättömiä ilmiantoja, koirien myrkyttämisiä yms. Siinä kummasti rupeaa moni miettimään, että kannattaako puuttua asiaan?

<p>Numppi! Minulla on PKS:n Priima sopimus. </p>

Jonkun verran tulee tehtyä polttopuuta myyntiinkin. Siinä samalla on tullut laskeskeltua, että mitä mitä se polttopuun tekeminen kulloinkin oikein kustantaa. Samaa periaatetta olen noudattanut omienkin polttopuiden suhteen, mutta rahaa ei sentään siirrellä taskusta toiseen. Ajatuksena on ennemminkin suunnitella miten homman hoitaa kustannustehokkaimmin. Omaa kalustoa on traktori+kuormaaja, sekä sahaava pilkekone.

Ihan pienten ”pölkkyjen” keräilyllä homma on kaikkein tuottamattominta, kun ottaa huomioon kuinka paljon on tehtävä työtä koneella tai käsin vaikkapa 10 kiinnon erän kasaamiseksi alle 50 ltr rungoista vs. 150-200 ltr rungot. Hakkuuntyön lisäksi sama ero jatkuu kuljetuksessa (varsinkin matka) ja lopulta pilkekoneen ääressä.

1) Joensuussa tekevät Pielisjoen varteen uutta puistoa. Remontissa tehdään uusia kulkureittejä ja mm. vanhoja nurmialueita muutetaan luonnonkukkakedoiksi. Hankkeen aikana kaadutuista puista tehtiin penkkejä yms. rakenteita ja osa kaadetuista puista siirrettiin lahopuiksi näille ketoalueille. Eli jossain on kuitenkin edes yritetty toisin kuin aiemmin edellä epäiltiin.

2) FSC väki on ahkerasti panetellut PEFC sertifikaattia viherpesuksi ja kaikin puolin höttöiseksi. Joulun tienoilla oli Maaseudun Tulevaisuudessa hyvin erikoinen uutinen. Valko-Venäjän valtion metsien sertifioinnin tarkastus oli paljastanut kahdeksan FSC:n kestävyyssertifioimaa rangaistussiirtolaa , joissa poliittiset vangit tekivät mm. puutöitä.

Kun miettii mitä sertifioinnilla täällä Suomessa oikein tarkoitetaan (ekologista, sosiaalisesti oikeudenmukaista ja taloudellisesti kestävää metsien käyttöä), niin kiinnostaa erittäin paljon millaiset ovat FSC kriteerit poliittisille vangeille ja rangaistussiirtoloille? Vai viitataanko tällä kestävyyssertifioinnilla enemmänkin vankileirin rakenteiden luujuuteen?