Käyttäjän aSanta kirjoittamat vastaukset
-
Ojasen tutkimusten pohjalta säteilypakotteen osalta rehevillä metsäisillä soilla tulisi tuhkalannoittaa ja pohjaveden pintaa laskea jopa alle 60 cm:n (mitä etelämpi sijainti, sitä alemmas pohjavesi) ja karuilla metsäisillä soilla pohjaveden pinta <30 cm ja tuhkalannoitus. Vesiensuojelun vaatimukset huomioiden soiden käsittelyä tulee harkita tapauskohtaisesti ja monimuotoisuusvaateet luovat lisärajoitteita. Puustoisuusvaade suosinee korvissa kuusikon osalta jatkuvapeitteisyyttä ja siten koivikkoverhopuuston käyttöä uudistumisen tukena mm. hallantorjuntaan. Uudistaminen voi edellyttää suojuspuuhakkuun yhteydessä ko/lehtipuun viljelyä, korvissa ehkäpä terveleppää tai tammea etelässä.
Noissa mielipidekirjoituksissa on niin värikästä mutu- ja rahi-tietoa, että debatti siellä on aika turhauttavaa. Harvoin siellä validi empiirinen tieto saa kannatusta, kun keskustelijat painavat puhtaasti tunteella besserwissereinä! ”Konditsionaali” pitäisi on yleisin ja pääargumentti.
Tuo AJ:n metaani-argumentti mainosmielipiteeseen oli osuva! Lyhyen tähtäimen päästöhallintaan ennallistamisesta ei ole, se on vain hyväksyttävä.
Nasan lisäksi Carbon Mapper tuottaa reaaliaikaista päästödataa CO₂:n ja CH₄:n osalta. Tuolta saadaan varmaankin lähiakoina referenssidataa Luken laskelmien validointiin ja vertailuun.
Noista Ojasen arvioista soiden päästöistä löytyy dataa lähteestä: https://www.slideshare.net/slideshow/3-paavo-ojanen-metsnkasvatuskelvottomien-soiden-kasvihuonekaasupstt/91123103#3. Mielenkiintoista on, että typekkäiden soiden nieluprosessi tehostuu valtavasti ojituksen ja lannoituksen avulla, kun ennallistaminen johtaa päästölähteeksi. Kun pyysin tekoälyltä tarkennusta Ojasen päästöarvioista, paljasti ChatGPT, että Ojanen on arvioinut sen olevan 14 Mtn CO₂-ekv. +12,4 Mtn:n sijaan 😉 koskien varmaankin lähivuosia, mitä julkaisussa ei paljasteta. Liekö Lukella aiheessa joku ’poliittinen’ agenda.
Tuossa AJ:n vinkkaamassa artikkelikeskustelussa Anita Gynther tuo mielenkiintoisen selityksen Luken havaitsemalle latvusten kapenemiselle ja supistumiselle, mikä on alentanut neulaskarikkeen määrää. Perusteena olisi rästiin jääneiden harvennusten purkautumisen ilmentymä, kun rästien vaikutus on tullut tilastollisesti havaittavaksi otantamittauksissa. Kaukokartoituksessa nuo kohteet ’paistavat’ muutoskartoilla, jolloin otanta voi painottua niihin.
Kannanotollani pyrin vain havainnollistamaan kuinka epävarmalla pohjalla tuo ’varastoihin’ kategorisointi lepää. Historialla on tapana paljastaa virheet ja allokoida prosesseja validemmiksi. Lukehan perustaa karikepäästöt Yasso07-mallinnukseen, jossa pääperiaatteena on jakaa karike viiteen eri kemialliseen fraktioon (vesiliukoiset, etanoli-liukoiset, happohydrolysoitavat, ligniini ja inertti hiili), joiden koosteena karikeosasien hajoamista mallinnetaan.
Tiivistetysti ilmaisten hiilipäästöjen ajallinen vapautuminen hakkuutähteistä jakautuu seuraavasti:
1–10 vuotta: Neulaset, lehdet ja pienet oksat hajoavat nopeasti → suurin osa CO₂-päästöistä.
5–20 vuotta: Keskikokoiset juuret ja oksat hajoavat, päästötahti jatkuu mutta hidastuu.
20–100+ vuotta: Kannot, suuret juuret ja sydänpuu hajoavat hitaasti → pitkäaikainen hiilen vapautuminen.Hakkuun vaikutukset eivät siis näy hiilitaseessa välittömästi, vaan hiilen vapautuminen tapahtuu temporaalisesti, jopa yli 100 vuoden aikajänteellä, jolloin rajuillakaan tilapäisillä karikelisäysvaihteluilla ei ole suurta vaikutusta taseeseen, sillä valtaosa karikkeesta on hitaasti hajoavaa, jopa vuosikymmeniä vanhaa juuri- ja kantomassaa. Jokaisessa hakkuussahan juuri- ja kantomassan vs. oksa- ja lehvästömassan suhde on n. 8/7, juurenniskan alaisen puun eduksi – poikkeuksena kuusikot.
Itse lähestyn aihetta metsien kokonaispäästöjen näkökulmasta, eikä tästä näkökulmasta oksien ja neulaston sekä juuriston säilyminen elävinä voi johtaa suurempiin päästöihin kuin niiden kuoleminen ja hajoaminen – ainakaan kokonaishiilitaseen osalta.
”…joten kivennäismaistakin tuli päästö.” Lauseesta voi päätellä, että tämä on prosessin seuraus. Ei sillä, että potentiaalinen karike jääkin elävään, kasvuisaan puustoon sen sijaan, että joutuisi hajoavaksi maakarikkeeksi maaperään, voi loogisesti päätellen olla päästöjä lisäävä vaikutus. Tarkastelen metsien päästöjä kokonaisuutena, en jaoteltuna eri ’varastoihin’, sillä ’puustovarastossa’ tuon ’karikkeen’ hajoamista ja päästöjä ei tapahdu samoin kuin ’maavarastossa’, missä sienet ja mikrobit jylläävät.
Käpysonni, tuo on totta, mutta kuitenkin on syytä selventää ja mahdollisesti korjata nykyisten hiilitasemallien sisältämää harhaa!