Käyttäjän arto kirjoittamat vastaukset
-
Ei tarvitse meisseli taskussa kulkea. ainakaan hurrisahojen kanssa.. mutta sthileistä en tiedä tarteeko joka päivä säätää…Niin se silti maailma muuttuu. AMMATTIMIESKIN kulki ennen meisseli taskussa, nykyisin bensalekkeri valjaissa.
meillä päin satoi yön kaatamalla, aamulla muuttui rännäksi oli maa valkea klo 6 aikaan töihin piti ajella hitaasti. ojat tulvi monessa kohtaa vettä tiellä. vielä metsästä löytää lunta routa maassa silti käki kukku, koivut pukkaa lehteä maakin vihertää mut ensiviikolla kesä saapuu
Kyllä minun mielestä….Ei meillä päin pala bensaa metsälle pääsee jo takapihalta silloin kun olin hirviporukassa. lihaa tuli muutama sata kiloa taloutta kohti, jos kaupasta olisin ostanut olisi mennyt paljon euroja jos havulinnuille lasketaan arvo niin ei sekään ilmaista lihaa ole. Kummiskin vielä pakkasesta edellisen syksyistä löytyy syödäkseen
Minä pyrin kaatamaan terän ulkosyrjällä noin klo 14 kohdalla. Silloin puun kaatuu raivaajan taakse. eli jo raivatulle alueelle. Samalla terä vetää tavallaan itse leikattavaan kohteeseen.
Kokemusta kummastakin. 545ja 555, Tehtaan säädöillä.545 tankki kestää. 1.15t ja 555. 1,05 t…eli on kulutuksessa eroa….Minun säätämänä. 555 kuluttaa tankin 2 tunnissa olkoon metsä minkälaista vaan.. säädetty useita…. 545. kuluttaa tankilisen 2- 2.10 tunnissa. eli on kulutuksessa eroa. 545 tankki 0.9l ja 555 1.1l
Niin, Voi sen noinkin ajatella….Mutta tosiasiassa. kepeä on nopeampi liikkeissä. Kokeile liikuta sivuttain propsia ja tulitikkua… kumpi liikkuu nopeammin Tai pidä kilonpainoa suoralla kädellä Väsyy ennemmin kuin pelkkä käsi Ja meilläpäin ne puut kaataa se pyörivä terä Miten nopeaan se liikku sitä nopeammin se kaataa.
Tänään eka päivä 545fx 14 malli. hyvin sai vitelikko kyytiä. päivätuotos 0.3 ha isompi kuin 555fx samassa vesakossa. eli sen teki se 1kg ja vielä tehtaan säädöissä. huommisen jälkeen sitten kunnon säädöt ja kaikki teho käyttöön. Hyvät on kelit raivailla sopivan viileetä kun väliin lunta heittää, ja maa jäässä. ei väsy kävellessä.
Riippuu sahaustyylistä. Työkaverilla 150ha sahattu saha alkuperäinen kytkin…Mutta painot kulunnut eli ottaa kiinni suht korkeilla kierroksilla. itsellä meni 150ha kohdilla(husgvarna 555fx) Olen kuullut huollosta että 2 kuukautta joillakin kestää. eli sahaustyyli ratkaisee
Niin moniko sahaa moottorisahalla esm, tukkia poikki puolikaasulla…itse sahaan reippaalla kaasulla pienetkin puut nurin. sitten järeämpään hana auki. puolikaasu rasittaa kytkintä eniten, Husse vaan kiihtyy todella hyvin oikein säädettynä eli ei tartte ootella puunjuurella.se puu on jo nurin silmänräpäyksessä.
Minä käytän husqvarnan osasynteettistä 2% seoksena. olen sahaillut metsuri urani aikana yli 3000 ha eikä kertaakaan ole saha leikannut kiinni/ alaketa pettänyt. Aina hurrisahoilla nykyisin 2v ja uusi ja hyvin on leivässä pysyynnyt. pisimpään ollut jonsered rs 40 poikasena sahailin sillä suuren tukon mummon markkoja. Miksi uusi joka toinen vuosi….siksi kun on mukavaa sahailla uudella eikä tartte kestää tärinöitä.