Käyttäjän arto kirjoittamat vastaukset
-
Riippuu eläkeläisestä, Minun husse oli lainassa eräällä papilla jotenkin epäilin hänen sahaustaitoja Mutta olin väärässä laukoi 0,7 ha päivätuotoksia palautti sahan kertoi että olipa mukava sahata ammatti metsurin sahalla kiihtyi kuulemma erittäin hyvin, siinä innossa oli sitten kaasu kahva murtunut. sanoin että eipä mitään oli nimitäin uusi kahva sattumalta varastossa. saha 555fx smalla kokeili 545fx ihastu siihenkin olis ostanut heti lyönnyt rahat handuun. mut sanoin ei kiitos.
fs 130 tehoiltaan 1.3kv kurkkasin. eli ei pysy ainakaan minun vauhdissa…2t on huima se hukkaprosentti mitä saadaan bensalla ulos. siksi varmaan kehittelevät nelaria.
Ei tarvitse meisseli taskussa kulkea. ainakaan hurrisahojen kanssa.. mutta sthileistä en tiedä tarteeko joka päivä säätää…Niin se silti maailma muuttuu. AMMATTIMIESKIN kulki ennen meisseli taskussa, nykyisin bensalekkeri valjaissa.
meillä päin satoi yön kaatamalla, aamulla muuttui rännäksi oli maa valkea klo 6 aikaan töihin piti ajella hitaasti. ojat tulvi monessa kohtaa vettä tiellä. vielä metsästä löytää lunta routa maassa silti käki kukku, koivut pukkaa lehteä maakin vihertää mut ensiviikolla kesä saapuu
Kyllä minun mielestä….Ei meillä päin pala bensaa metsälle pääsee jo takapihalta silloin kun olin hirviporukassa. lihaa tuli muutama sata kiloa taloutta kohti, jos kaupasta olisin ostanut olisi mennyt paljon euroja jos havulinnuille lasketaan arvo niin ei sekään ilmaista lihaa ole. Kummiskin vielä pakkasesta edellisen syksyistä löytyy syödäkseen
Minä pyrin kaatamaan terän ulkosyrjällä noin klo 14 kohdalla. Silloin puun kaatuu raivaajan taakse. eli jo raivatulle alueelle. Samalla terä vetää tavallaan itse leikattavaan kohteeseen.
Kokemusta kummastakin. 545ja 555, Tehtaan säädöillä.545 tankki kestää. 1.15t ja 555. 1,05 t…eli on kulutuksessa eroa….Minun säätämänä. 555 kuluttaa tankin 2 tunnissa olkoon metsä minkälaista vaan.. säädetty useita…. 545. kuluttaa tankilisen 2- 2.10 tunnissa. eli on kulutuksessa eroa. 545 tankki 0.9l ja 555 1.1l
Niin, Voi sen noinkin ajatella….Mutta tosiasiassa. kepeä on nopeampi liikkeissä. Kokeile liikuta sivuttain propsia ja tulitikkua… kumpi liikkuu nopeammin Tai pidä kilonpainoa suoralla kädellä Väsyy ennemmin kuin pelkkä käsi Ja meilläpäin ne puut kaataa se pyörivä terä Miten nopeaan se liikku sitä nopeammin se kaataa.
Tänään eka päivä 545fx 14 malli. hyvin sai vitelikko kyytiä. päivätuotos 0.3 ha isompi kuin 555fx samassa vesakossa. eli sen teki se 1kg ja vielä tehtaan säädöissä. huommisen jälkeen sitten kunnon säädöt ja kaikki teho käyttöön. Hyvät on kelit raivailla sopivan viileetä kun väliin lunta heittää, ja maa jäässä. ei väsy kävellessä.
Riippuu sahaustyylistä. Työkaverilla 150ha sahattu saha alkuperäinen kytkin…Mutta painot kulunnut eli ottaa kiinni suht korkeilla kierroksilla. itsellä meni 150ha kohdilla(husgvarna 555fx) Olen kuullut huollosta että 2 kuukautta joillakin kestää. eli sahaustyyli ratkaisee