Käyttäjän Antonin poika kirjoittamat vastaukset
-
Kettupoika on uskossaan vahva – ja liukastelee housut kintussa liukumiinasta toiseen.
Anton, kerro meille, miten esim. Käsivarresta vuosittain keskimäärin pyydetyt 20 kettua aiheuttavat tai vakauttavat myyräsyklin. Eihän niiden vaikutus voi olla kuin korkeintaan kuin joku miljoonasosa alueen (yli 2 000 neliökilometriä) myyrä- ja sopulikannasta. Yksi kettu siis pystyisi kontrolloimaan myyräkannan pitkälti yli 100 neliökilometrin alueella, seudulla, missä on paksu lumipeite yli puolet vuodesta. Tämähän menee legendarisemmaksi kuin kuuluisat mottilaskelmasi.
.
Jos naali on elinvoimainen Siperian ja Kanadan arktisella tundralla, sllä ei ole mitään tekemistä Fennoskandian tilanteen kanssa. Vuonna 2000 arvioitiin, että Fennoskandiassa oli jäljellä 40-60 aikuista naalia, eli laji oli täällä sukupuuton partaalla. Muistettakoon, että naali rauhoitettiin meillä 1940, Norjassa ja Ruotsissa jo aiemmin. Tämän jälkeen naaleja oli välttävän kohtalaisesti 1980-luvulle asti. Varsinainen loppuromahdus meinasi tapahtua tämän jälkeen, kun kettu levisi tunturiin.
Norjan uhanalaisuusarviossa naali on erittäin uhanalainen, samoin Suomessa. Ruotsin äskettäin valmistuneessa uudessa arvioinnissa naalin tilanne on onneksi parantunut äärimmäisen uhanalaisesta uhanalaiseksi. Arvatkaapa miksi. Tunturialueilla valtion metsänvartijat ovat vuosia toteuttaneet tehokasta kettujahtia, ja tunnettuilla reviireillä on ollut talvisin lisäruokintaa. Lisäksi vuosien 2007 ja 2010-11 sopulihuiput auttoivat.
Jokainen selväjärkinen tajuaa, että Lapin pohjoisimmissa kolkissa Käsivarren kärjessä, sekä Utsjoen Galdoaivissa ja Paistunturissa, puurajan yläpuolella tehdyllä kettujahdilla ei ole mitään merkitystä koko Lapin kettukannalle.
Voiko täydellisempää soopaa kirjoittaa kuin Anton edellä.
Millähän vuosituhannella herra elää. Hänen juttujensa viittaukset ovat viime aikoina olleet 1990-luvun puoliväliin. Eikö Anton ole enää sen jälkeen ymmärtänyt lukemaansa. Kirjoitustensa perusteella ei.Miksi Anton viittaa Kaikusalon, suuren humoristin, kieli poskella kirjoitamaan pakinaan, kun on saatavilla tieteellisiä artikkeleita, joissa Kaikusalo on mukana kirjoittajana. Siis oikeata tietoa. Esim. mainitsemassani Herfindal ym -jutussa Kaikusalo on kirjoittajana, joten hän oli samaa mieltä naalin vetäytymisestä. Samoin Suomen Riistan kirjoituksissa vuosilta 2000 ja 2007 ketun vaikutus tuodaaan selkeästi esiin. Edellä mainitussa on hieno kuva, jossa selkeästi näkyy, miten naali häviää, kun kettu runsastuu.
Viimeisessä uhanalaisuusluokituksessa naali oli Suomessa CR, critically endangered, äärimmäisen uhanalainen. Jos Antonin tulkinta tästä on elinvoimainen, niin tietävätpähän lukijat, millä logiikan tasolla Antonin kanssa liikutaan. Suomessa viimeinen naalin pesintä on tapahtunut Käsivarressa 1994 ja Utsjoella 1996.
Geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet, että jopa Fennoskandian alueella naalikanta on jakaantunut osapopulaatiohin. Toisin sanoen, liikkuvuus jopa Norjan ja Ruotsin sisällä on rajoittunutta (kts Dalen ym 2006, Molecular Ecology 15: 2809-2819. ) Samoin kun vertailtiin naalikannan perinnöllistä rakennetta reilut sata vuotta sitten (museokalloista saatiin DNA esiin) ja nykytilannetta, todettiin, että perinnöllistä köyhtymistä on selvästi tapahtunut. Siis sisäsiitos ja rajoittunut liikkuvuus Fennoskandiassa.
Naalin pääravintoa ovat pikkujyrsijät, ennen kaikkea sopulit, silloin kun niitä on. Ennen vanhaan jyrsijäromahdusten aikana suurpetojen tappamien porojen jäänteet olivat naaleille tärkeä hätäapu. Aikoihin tätä apua ei ole ollut saatavilla. Naalin poikasten kuolleisuus ensimmäisenä talvenaaan on 90%.
Kaikki pohjoismaiset tutkimukset osoittavat, että kettu on naalin paha uhka. Naalin pesintäalueet ovat nykyisin rajoittuneet korkeiden tunturialueiden yläosiin, minne kettu ei ole vielä pahemmin levinnyt. Herfindal ym 2011, Ecography 33:932-941, on GIS-analyysi naalien pesimäalueista ennen ja jälkeen kettujen runsastumisen, ja tulos on yllämainittu. Valitettavasti meidän tunturialueemme ovat liian matalia tässä suhteessa. Kettu on vallannut käytännössä koko naalialueen Suomen puolella.
Ruotsissa on tehty pitkäaikaisia kokeita, joissa tietyiltä alueilta on poistettu ketut ja tarjottu lisäruokintaa. Tulokset vahvistavat sopulien tärkeyden ja kettujen haitallisen vaikutuksen. Asiasta voi lukea vaikkapa:
Angerbjörn ym 2013, Journal of Applied Ecology 50: 59-67.
Kysesessä artikkelissa on vedetty yhteen 30 vuoden tutkimukset Pohjoismaissa.Oikeata tietoa on siis runsain mitoin saatavilla.
Mistähän lähtien vainoharhoja on kutsuttu hypoteeseiksi? Miten ja missä Antonin ”hypoteesit” on testattu, ja missä tulokset on julkaistu?
Oikeassa tutkimuksessa tulokset julkaistaan niin, että käsikirjoitusta kommentoivat julkaisusarjan toimituksen pyytäminä nimettöminä muut alan tutkijat, ja jos juttu kestää kritiikin, se julkaistaan. Kyllä toisinajattelijatkin saavat juttujaan julkaistuksi, jos niissä on logiikkaa.
Onko Antonin & Jalkasen ”tutkimus” koskaan käynyt läpi edes tieteellisen tarkastelun alkeita. Ovatko he ylipäätään oikeasti tutkineet mitään? En ole nähnyt muuta kuin lapsellista/sairasta sekoilua täällä webissä.
Tämän ”raivoisan” petokampanjan aikana Suomen eteläpuoliskon myyräkannoissa on ollut pari kunnon huippua (2005 ja 2008) ja sen jälkeen ei ole kunnon huippua ollut – ja koko ajan on petoja tapettu samalla tahdilla. Fiksumpi lukija voi tästä vetää oikean johtopäätöksen.
Pienpedot itse asiassa tarkoittavat kärppää ja lumikkoa. Kettu, supikoira, näätä jne ovat keskikokoisia petoja – niille on oma tieteellinen sanansa, ”mesopredators”. Näiden ekologinen rooli on erilainen.
Kettu ja kumppanit voivat toimia vakauttavana elementtinä, jos niille on vaihtoehtoista ravintoa kannan ylläpitämiseksi niinä aikoina, kun myyräkanta romahtaa, vaikkapa pienpetojen vuoksi. Ongelmana on, että pohjoisen karuissa oloissa tuota vaihtoehtoista ravintoa ei ole riittävästi. Lauhkeassa vyöhykkeessä on. Ja niitä tuloksia A & J kopioivat, ymmärtämättä, että ne eivät sovellu pohjoisiin oloihin.
Boreaalisen ja lauhkean vyöhykkeen eroista Henttonen ja kumppanit ovat kirjoittaneet jo 30 vuotta sitten. Ja näillä palstoilla kylähullut eivät vieläkään ymmärrä alkeitakaan.
Onnittelut Henttoselle. Kuulin, että hänen tutkimuksiinsa on maailmalla viitattu jo yli 10 000 kertaa. Odotan, milloin Antonin ”tutkimuksiin” viitataan ensimmäisen kerran.
Edellä ja jossain muussakin yhteydessä aiemmin A. Jalkanen viittasi myyrien ja petojen erilaiseen alueelliseen mittaskaalaan. Voistiko tarkentaa, mitä tarkoitat.
Myyrävaihteluiden samanaikaisuus maantieteellisesti (maantieteellinen synkronia) on melkoisen laajaa. Tästä on vuosien varrella tehty usempiakin tutkimuksia, ja kulloinenkin tilannen näkyy myös Metlan/Luken myyrätiedotteissa. Joka tapauksessa synkronia on kunnollisten myyrähuippujen aikana satoja kilometrejä. Eiköhän petojen ja saaliiden suhteita tässä maantieteellisessä mittakaavassa voida vertailla.
Koska tyvilaho leviää sairaista puista juuristorihmoja myöten nuoriin taimiinkin, niin ensimmäinen tehtävä jk:ta ajatellessa on tarkistaaa, ettei paikalla ole tautia. Jos on, ei jk:ssa ole mieltä. Ja vaikkei vielä olisikaan, niin metsässä jatkuvasti rymytessä pian saattaa olla.
Ja Anton yksin puolustaa totuuttaan satoja väitöskirjoja vastaan. Mikäs siinä, vapaassa maassa.
Mutta tuohon julkaisemiseen. Tutkimusrahaa tulee, jos on tullakseen, paljolti kansainvälisten julkaisujen perusteella. Sille ei voi mitään. Mutta olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että tutkijoiden tehtävä on popularisoida tutkimuksiaan Suomen kielellä. Näitä foorumeita kyllä on, vaikkapa Metsälehti, Metsätieteellinen aikakauskirja, Maaseudun Tulevaisuuden tiedepalsta, jne. Ja aika paljon näissä medioissa kirjoitetaan joko toimituksen haastatteluina tai tutkijoiden omina artikkeleina. Lisäksi Metlan monista englanniksi julkaistuista tutkimuksista on tehty suomenkielinen tiedote medialle, ja kaikki nuo tiedotteet, ja paljon muuta, ovat olleet näkyvissä Metlan kotivisuilla. Toivottavasti jatkossa myös Luken sivuilla.
Kysymykseni onkin: kuinka paljon niitä luetaan. Epäilen, että jopa metsällisissä piireissä liian vähän. Olen tavannut jopa metsäammattilaisia, jotka avoimen iloisesti kertovat, etteivät ole koskaan lukeneet Metsälehteä. Kannattaa perehtyä eri julkaisuihin ja palstoihin. Esimerkiksi Metsälehdestä luen liki aina ensimmäisenä Matti Kärkkäisen kolumnit, joissa on paljon hyvää käytännön tietoa.
Ensin A. Jalkaselle kommentti. Seuraava peltomyyrähuippu ei välttämättä kerro mitään, koska myyräkantojen vaihteluissa on pitkän aikavälin trendejä, jotka liittynevät ilmastollisiin vaihteluihin, ainakin näillä palstoilla Jalkasen kehuman Korpelan väitöskirjan mukaan. Jos ajatellaan koko tuota hillitöntä edelleen jatkuvaa pienpetojen tappokautta 2000-luvun alusta lähtien, niin sinä aikana on ollut isoja myyrähuippuja (2005 ja 2008) ja aivan surkeita nypylöitä (2011 ja 2014). Siis ei yhteyttä petojen tappamiseen.
Puuntakunen esitti tapansa mukaan hyvän kysymyksen. Ilveskanta on rajusti noussut. Viime talvina järjestetyt laajat lumijälkilaskennat ovat osoittaneet, että kanta oli noussut vielä enemmän kuin riistakolmiolaskennat näyttivät. Näissä lumijälkilaskennoissa on seurattu yksittäisiä ilveksiä, niin että alueen todellinen ilvesmäärä on selvitetty. Ilveskannan nousu luultavasti johtuu alhaisesta verotuksesta ja peurojen/kauriiden runsastumisesta ja leviämisestä paljon laajemmalle. Supeistakin on saattanut olla hyötyä, mutta nehän ovat liki puolet vuodesta unten mailla, ja näin tuskin ovat ilveksen pääravintoa niukkana talvikautena.
Ilveksien runsastuminen vaikuttaa selvästi kettukannan kasvunopeuteen (= alentaa kettukantaa). Tästä on suomalaisia tutkimuksia valmistumassa, ja samaa on aiemmin ennakoitu ruotsalaisissa tutkimuksissa. Vaikuttaakin siltä, että kaksi tärkeintä kettukantaan vaikuttavaa tekijää ovat ilves ja kettukannan oma tiheydestä riippuva säätely. Metsästyksellä ei ollut juurikaan vaikutusta kettukannan kehittymiseeen. Kettujen kompensatoorinen lisääntyminen ilmeisesti korvaa metästyksen aiheuttamat tappiot. Tähän viittaa myös se, että tuo tiheydestä johtuva säätely on ketulla niin selvää.
Joutessaan voisi pohtia sitä, että kun ilveskanta on runsastunut, ja kettukanta sen myötä vähentynyt, niin kuitenkin viimeiset myyrähuipt ovat olleet heikkoja. Ei ole Suomessa 2008/09 talven jälkeen ollut kunnon tuhoja.
Ei kai mottimies kuulu susisiirtouskovaisiin?
Metsästäjäliiton entinen ja kunnioitettu toiminnanjohtaja Juha Kairikko julisti aikoja sitten huomattavan palkkion sille henkilölle, joka todistaisi susien siirtoistutuksen. Ei ole vieläkään kukaan palkkiota lunastanut. Eikä tulekaan. Kairikko kirjoitti vuosien varrella Jahti-lehdessä hupaisia tarinoita noista ”siirtoistutuksista”. Hän tosissaan yritti jäljittää huhuketjuja. Tulos oli aina sama: se oli veljen vaimon siskonpoika, ihan tosijuttu. Kun ko henkilö vihdoin saatiin kiinni, vastaus oli, joo mutta se oli kaverin serkun vaimon ex-mies, jne……Aina sama juttu.
Sitten ovat ”klassiset” legendat, joita erilaiset itseään riista-asiantuntijoina pitävät kolumnistit yhä edelleen levittävät mediassa. Esimerkkejä.
1) Poliisi pysäytti Susi-Pulliaisen jossain Sisä-Suomessa, autossa oli peräkärry jossa susia vapautettavaksi. Legendaa ei haittaa ollenkaan se, ettei Pulllliaisella ole ollut ajokorttia eikä ole vieläkään.
2) Maaseudun Tulevaisuuden entinen päätoimittaja kirjoitti ison jutun lehteensä joitain vuosia sitten, kuinka lossimies jossain Lounais-Suomessa oli nähnyt, miten Korkeasaaren haalareita kantavat miehet olivat vapauttaneet susia. Yhdellä puhelinsoitolla päätoimittaja olisi saanut tietää, ettei Korkeasaaressa vuosiin ennen tai jälkeen väitetyn tapahtuman edes ollut susia.
3) Tuttu joutui keskusteluryhmään, jossa käytiin kuumana susien siirtoistutuksista. Kun kaveri totesi, että Suomessa ei ole siirtoistutettu susia, jäätävä vastaus olli: Oletko sinäkin sen salaliiton jäsen?Minullekin tuttu jahtimies samoilta seuduilta väitti, että alueellemme on siirretty susia, ja että aktiivit seuraavat RKTL:n autoa, joka tutkaillee susia. Kun kerroin, että nykyaikana on jo vuosia käytetty satelliittipantoja, eikä ole tarvetta tutka-autoille, niin ei mennyt perille. En tiedä, mitä autoa seurasivat.
Uskossa on vahva elää.