Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
EDIT: viesti poistettu
Kun sudet saavat rauhassa hoitaa virkansa (pudottavat hirvikannan muutamaan tuhanteen koko maassa), niin täällä avautuu mahdollisuus tuottaa korkealaatuista hirvituhovapaata puuta vuositasolla 100 miljoonaa kiintokuutiometriä enemmän kuin nyt. Vaikutus kansantalouteen on massiivinen: kansantalous kaksinkertaistuu. Kenenkään ei tarvitse ryhtyä lammaspaimeneksi. Yhteiskunta pystyisi kustantamaan jokaisen lammas-, sika- ja poropaimenen bahamasaarille viiden tähden hotelliin loppuiäksi pelkillä lisääntyvän puuntuotannon koron koroilla. Jos otetaan minimaalinen osa koroistakin käyttöön, niin jokainen maataloustukiaisia nauttivakin (mukaanlukien metsästystalousministeri leppä) pääsisi osalliseksi samasta onnesta.
Tuota samaa paskaa joutuu jatkuvasti sietämään. Siis metsänomistajista neljäsosa (185000) harrastaa hirvenmetsästystä, kun koko sakkia on 100000.
Metsänomistajia on 740000. Siitä porukasta harrastaa holtitonta sorkkaeläinlaidunnusta 40000, aika selvä vähemmistö (5,4 prosenttia). Noiden holtittomien joukossa seisovat muunmuassa antti herlin ja waalruussi (ja metsästystalousministeri leppä). Tuolle sakille on yksi ja sama tuottaako metsä puuta, kunhan vaan hirviä riittää. Paljon. Tuo kolmikko taitaa olla suurimpia maataloustukiaisten nauttijoita tässä maassa.
Meille köyhemmille puuntuotanto on etusijalla (ainakin minulle).
-Hirven aiheuttamiin viljelys- ja metsävahinkoihin alettiin kiinnittää huomiota jo 1800-luvun lopussa.
-Ensimmäiset perusteellisemmat tutkimukset metsävahinkojen merkityksestä julkaistiin jo 1940-luvulla.
-VMI3:ssa (1951-1953) tehtiin havaintoja hirvistä ja hirvituhoista. Suomessa varsinaiseksi tuhoalaksi mäntyvaltaisissa taimikoissa arvoitiin tuolloin 10000-15000 hehtaaria. Hirvikanta oli noin 10000 hirveä.
Lähde Luke 2017
Hirvien aiheuttamat taimituhot ovat suoraan verrannollisia hirvien määrään. Jos nykyinen kanta vain puolitetaan, tuhot ovat vuositasolla luokkaa 125000 hehtaaria, joka on keskimääräinen vuotuinen uudistusala. On täysin selvää, että tuo ei käy. Vielä 10000 yksilöllä vuosittaiset tuhot olisivat 10000-15000 hehtaaria, keskikokoisen eteläsuomalaisen kunnan pinta-alan verran. Ei käy tuokaan. Hirvet pois puuntuotantoalueelta (20 miljoonaa hehtaaria) viimeistä sorkkaa myöten. Niitä voi muutaman jättää malliksi puuntuotantoalueen ulkopuolelle (13 miljoonaa hehtaaria).
-Suomen hirvikanta kehittyi 1980 luvun huipputasolle jatkuvasti parantuvan ravintoresurssitilanteen oloissa.
-Viimeisen 40 vuoden voimakkaan kannanvaihtelun luonnehtiman ajan talviravintoresurssitilanne on jatkuvasti heikentynyt.
-Metsävahinkojen määrä on vastaavasti jatkuvasti kasvanut.
-Uusimmissa metsävara- ja hirviaineistoissa näkyy yhteys hirvien määrän ja metsävahinkojen välillä suhteessa talviravintoresurssiin hirvitalousaluetasolla: keskimäärin yksi hirvi aiheuttaa laatua alentavaa taimikkovahinkoa 2,5 hehtaarin alalla vuodessa.
Lähde LUKE 2017
Uudistusala meillä on luokkaa 125000ha/vuosi. Tuoreita hirvien aiheuttamia taimikkovahinkoja 250000ha/vuosi, siis kaksi kertaa uudistusalan verran. Tämä on sellainen yhtälö, että asiaan puuttuu kovalla kädellä jokainen aivot omaava. Vaikuttaa vahvasti siltä, että metsästystalousministeriltä niitä aivoja ei löydy, puhumattakaan metsätaloustuottajajärjestön omasta pojasta mikosta. Kummankin suu laukoo suuria sanoja, mutta käytännön teot puuttuvat kokonaan.
Noinhan sudet saalistavat hirviä: ärsyttävät liikkeelle ja repivät persauksista ja odottavat että kuolo korjaa. Mahdollisimman vähällä vaivalla. Muuan tuttu salakaataja varsinaissuomesta kertoi, että hirve saa ain, go sen saa kipiäks. Eli ei tarvita hyvääkään osumaa, niin hirve saa ain. Kun vähän odottaa.
Tämä ei ole mikään salaisuus: ne tapetaan siellä, siis salametsästetään. Hirvenmetsästysnautintoa ei mikään saa uhata. Vähiten puuntuottajat, joita viedään kuin pässiä narusta (MTK:n mikko yhtenä viejänä joukon mukana, vaikka toista antaa ymmärtää).
Holtiton sorkkaeläinlaidunnus alentaa puuntuottoa 100 miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa.
Suomessa on sellainen perinne, että professorit eivät myönnä virheitään. Asian kavalsi taannoin minulle eräs suomalainen professori. Sääntöön on hänen mukaansa olemassa yksi poikkeus: professori pekka kilkki (jo edesmennyt) oli myöntänyt kerran yhden virheen.
Minulla oli tilaisuus testata tuota väitettä ihan hiljan yhdessä perhejuhlassa, jossa vieressäni istui akatemiaprofessori ja edessäni pöydän toisella puolella toinen professori (ei akatemiasellainen). Vastausta ei tullut. Vaikeneminen. Muuten keskustelu oli vilkasta (alan henkilöitä molemmat).
Metsästysretkillä takamailla oli vielä 60-luvulla paljon keloja, mutta ei ole enää.
Kanalintuja oli luokkaa 20 kertaa nykyinen määrä. Huolimatta siitä, että ei ymmärretty tappaa kettuja eikä näätiä (kuten henttosen hypoteesi yrittää epätoivoisesti todistaa). Tosin ei ollut myyräkuumettakaan. Kun oli niitä myyränsyöjiä. Se on tullut kyllä sitovasti todistetuksi, että tärkeimpien myyriä pääravintonaan käyttävien petojen (kettu, näätä, minkki, supikoira…) henttosen hypoteesiin voimakkaasti nojaava tappaminen on romahduttanut metsäkanalintukannat. Ja räjähdyttänyt puutiaisvälitteisten myyriä reservuaarinaan pitävien tautien määrän (kuten borrelian). Samaan aikaan kun kettujen lumijälki-indeksi on onnistuttu puolittamaan tässä maassa, on borrelia viisinkertaistunut.
Hollannissa on tutkittu tuota ilmiötä: kun ketut ja näädät jätettiin rauhaan (reservuaarina samat myyrälajit kuin meillä), niin borrelia romahti kymmenesosaan aiemmasta.
