Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
Eturistiriitojen välttämiseksi me (poika ja minä, muutama metsä-, maatalous- ja kiinteistöyhtymä) teetämme kaikki harvennukset hankintana luottokuskeilla. Työn jälki on juuri sovitun mukainen. Toistaiseksi kaikki tarjoamamme puu on mennyt kaupaksi, suurelta osin parempaan hintaan kuin vastaavissa pystykaupoissa. Erityisesti näillä rehevillä kovakasvuisilla mailla on tärkeää, että koivusta saa pätkiä jopa alle kolmen metrin pökäleitä ja että (koivu)tukin latvaläpimitta on alkaen 16cm (silloin tällöin hirviltä jää joku koivu huomaamatta).
RR, yhteen pötköön vaan. Umpikuvio, kuin o, siis venytetty. Kun puu on enintään metrin levyinen, niin sellaista myrskyä ei ole, että kaatuisi. Toinen tapa on kiertää kuvio ympäri ja seuraava kierros sitten sisään jne. Joko viiden tai kymmenen metrin rivivälillä. Valo riittää viidenkin metrin rivivälillä. Erittäin helppo istuttaa ja kontrolloida myöhemmin. Riviin taimia kasvupaikan mukaan (kuiville jaksoille männyt, jos viljavuus vaihtelee).
Oikein ymmärretty. Tuo vuoden 1952 istutus oli puolen metrin taimivälillä. Siinä kävi käytännössä niin, että tukkikoisia puita oli luokkaa metrin välein, muutama suma sitten rk 40-senttisiä runkoja puolen metrin välein. Niitä oli moton vaikea työstää. Siksi siirryimme metrin taimiväliin.
Isolla kaivurilla käännättää luiskakauhalla kaksi kunttaa vastakkain, leveys luokkaa 1,5 metriä, yhtenäinen baana. Näitä baanoja viiden metrin välein. Joka toiseen baanaan kuuset, joka toiseen rauduskoivut. Taimiväli yksi metri. Näin toimien raudukset eivät haittaa kuusia, päinvastoin, runsas emäksinen karike lisää rajusti viljavuutta ja nopeuttaa ravinnekiertoa. Tuolla taimivälillä ja kasvualustalla niinsanottu taimikonhoidontarve on minimaalinen, lähes olematon.
15 vuotta istutuksesta kaataa väleihin nousseen puuston (luokkaa 100 kiintoa/ha) maahan (Lahoavat puut keskeisessä roolissa metsäekosysteemin typenkierrossa).
Kaivurin jälkeen seuraava raskas kone on tuolla metodilla toteutetun uudistuksen myötä päätehakkuuta suorittava moto.
Meillä vanhimmat rivit olivat vuodelta 1952: ei yhtään tuulenkaatoa (päätehakkuu tuotti 1300 kiintoa/ha, vuonna 2007).
Päätehakkautin 2007 isoisäni 1952 istuttaman koealan (10×100 metriä), johon hän istutti kuusentaimet 0,5 metrin välein. 200 tainta. 130 kiintoa. Luokkaa 150 runkoa tukkikokoa, osa yli kiinnon.
Olen jatkanut tämän ylivoimaisen metodin kehittelyä. Korjuuteknisistä syistä olen päätynyt istuttamaan taimet metrin välein. Riviväleinä 5 tai 10 metriä.
Siis ”…keskimäärin yksi hirvi aiheuttaa laatua alentavaa taimikkovahinkoa 2,5 hehtaarin alalla vuodessa…”
Nykyinen hirvikanta (100000) aiheuttaa laatua alentavaa taimikkovahinkoa 250000 (kaksisataaviisikymmentatuhatta) hehtaaria vuodessa. Vuotuinen uudistusala on puolet tuosta.
Metsälehdessä (15/2020) oli juttua otsikolla: Lisää faktaa hirvistä, jossa hirvien talviravintoa tutkinut Maa- ja metsätalousministeriön erätalousneuvos vesa ruusila kertoo havainnoistaan. Hän tutki aikoinaan muun muassa sitä, millaisilla alueilla hirvet viihtyvät talvisin. Helmikuisten hankien keskellä on syötäväksi vain vähän vihreää biomassaa: ”…Houkuttavimmat puulajit, kuten haapa ja koivu, eivät riitä hirvelle energian tuottamiseen. Mäntytaimikosta löytyy riittävästi biomassaa isolle eläimelle…”
Remes lähtee hyvin varovaisesti liikkeelle: ensiharvennus 35-vuotiaana, toinen harvennus 45-vuotiaaseen puustoon.
Tässä minulla on metsätaloussuunnitelman mukaan kuivahkolla kankaalla kasvava männikkö, joka on istutettu 1991 naveromättäisiin, loivaan rinteeseen. Lukijoiden kuvista löytyy kuvia toisesta harvennuksesta vuodelta 2015, jolloin saanto oli rapia 100 kiintoa. Kolmas harvennus oli männä talvena (2020), joka tuotti rapian 60 kiintoa. Siis 29 vuotta istutuksesta. Ensiharvennus mukaan luettuna tähän mennessä hakattu 260 kiintoa/ha.
Kuopion korkeudella.
Pääsin uudistushakkauttamaan vuosituhannen alussa 1940 istutetun kuusikon. Kuvio on luokkaa 2 hehtaaria. Siitä oli 1939 kesällä kaadettu rasiin vankka vanerikoivikko, niin vankka, että puolet kuviosta oli pitänyt istuttaa kuuselle. Tuttu mies kertoi ajaneensa hevosella vanerikoivut läheiselle lahdelle (kymijoen vesistöä). Toiselle puolelle säästyi alikasvoskuusikko. Tuossa päätehakkuussa istutuskuusikosta irtosi 700 kiintoa (800 runkoa/ha), mutta alikasvoksesta syntyneestä 200.
mopokuski: ”pirun arka myyrätuhoille…”
Kun petouhka puuttuu (ketut tapettu), niin myyrät uskaltautuvat myös marginaalihabitaatteihin (taimikot).
Tässä ketut (myös supikoirat) ovat saaneet olla rauhassa toistakymmentä vuotta: sinä aikana ei lainkaan myyrätuhoja. Ketut kuulemma tuhoavat jäniskannan. Siitä todisteena uusi jänisennätys tältä suvelta: kerralla näkyi 14 jänistä (niistä 10 metsäjäniksiä) keittiön ikkunasta pellolla.
