Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
Meillä on kokemusta kuusen rivikasvatuksesta vuodesta 1952 alkaen. Myin 100 metriä lyhyen puolen metrin taimivälillä istutetun rivillisen 2007. Erittäin laadukasta puuta tuli 130 kiintoa. Päätehakkuu motolla tuotti tuolla lyhyellä taimivälillä tuskaa (runkojen väli pienimmillään 10 cm). Nyttemmin olemme käyttäneet metrin taimiväliä. Olemme istuttaneet yhtä hyvällä menestyksellä myös rauduskoivuja ja mäntyjä (enää emme istuta kuusta lainkaan).
Hirviä (alces alces ja alces americanus) on koko planeetalla 1500000 (miljoonaviisisataatuhatta), joista kolmasosa (500000) on pohjoismaissa (mukaanluettuna suomi), kolmasosa venäjällä ja kolmasosa ameriikan ihmemaassa.
Alue, jolla hirvet venäjällä oleilevat on pinta-alaltaan kymmeniä kertoja suurempi kuin pohjoismaat, sama pätee ameriikan ihmemaahan.
Tällä alueella missä meidän asuntomme (kantatila) sijaitsee on vuosikaudet ammuttu 3000 ha:n alalta luokkaa 30 hirveä (tänäkin syksynä jo yli 20). Pelkkä paikallisen hirvikannan tuotto 10/1000ha.
Olisin enemmän kuin tyytyväinen edusmiehemme (mikon) toistakymmentä vuotta sitten vaatimaan talvikannan alkutavoitteeseen 1-2/1000ha.
Nyt tuo tavoite tulee kiristää alle 1/1000ha.
Äärimmäisen haasteellista tuottaa minkäänlaista mäntyä ja rauduskoivua tässä maattomien holtittomien persaukisten sorkkaeläinlaiduntajien kuristusotteessa. Maattomien lipsahtaessa enemmistöksi seuroihin (rekisteröityjä yhdistyksiä sääntöineen) ei otetakaan puuntuottajia häiritsemään lihantuotantoa.
Uudelleen valittu etujärjestömme (MTK, jolle minä maksan neljästä eri yhtymästä neljä eri jäsenmaksua) metsävaltuuskunnan puheenjohtajamme mikko tiirola kirjoitti kyseisestä alati pahenevasta ongelmastamme tässä ketjussa 1.10 2023 klo 14:38 (yli yksitoista vuotta sitten): ”…Nykyisin tämä talvikannan haarukka on 2-4. Me vaadimme sen puolittamista…”
Niin minäkin vaadin. Näin aluksi. Siis jo toistakymmentä vuotta sitten.
Niillä samoilla reiteillä on 50-60-luvuilla (laskennat alkavat vuodesta 1956) parhaimmillaan havaittu yli kolmesataa (300) metsoa.
Metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelmassa (vuodelta 2012) kerrotaan. että ”…Riekko on vähentynyt viimeisten 20 vuoden aikana kaikkialla, myös sen vahvimmilla esiintymisalueilla Pohjois-Suomessa…” Tuolla samalla ajanjaksolla värriön lisääntyneen kettukannan, näätien, minkkien, kanahaukkojen, huuhkajien, kotkien ja ennenkaikkia muita alueella säännöllisesti asuvien riekkoihin erikoistuneiden tunturihaukkojen rasittama riekkokanta on luokkaa kymmenkertaistunut. Huolimatta siitäkin, että lumiaika on siellä lyhentynyt kuukaudella samaan aikaan. Riekot ovat siis pidemmän ajan alttiina saalistukselle värinsä takia.
Tuossa samassa metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelmassa kirjoitetaan myös: ”…Metsäkanalintujen kannalta merkittävimmät petonisäkkäät ovat yleispetoja, joille myyrät ovat pääravintoa. Niistä näätä ja varsinkin kettu vaikuttavat eniten metsäkanalintujen lisääntymismenestykseen…” Juuri niin, värriön luonnonpuistossa ovat kettuhavaintojen kaksinkertaistumisen ansiosta myös metsohavainnot kaksinkertaistuneet ja riekkohavainnot kymmenkertaistuneet, kun ne alueilla, joilla myyräkannansäätelyjärjestelmää holtittomasti ja älyttömästi manipuloidaan tappamalla kaikki mahdolliset ketut ja näädät, ovat metsohavainnot pudonneet 95 prosenttia ja riekkohavainnot 99 prosenttia. Nämä ovat niin räikeitä lukuja, että jopa typerimpienkin lahtaajien silmien pitäisi aueta.
Värriön tutkimusaseman tutkimusteknikko teuvo hietajärvi oli lyhyenä talvipäivänä käynyt tarkkailemassa luonnonpuiston (12000 hehtaaria) maastoa sunnuntaina 17 tammikuuta 2016. Pätkä päivityksestä: ”…kaikkiaan metsoja oli kolmekymmentäyhdeksän (39) urosta ja viisi (5) naarasta…” Tämä on ällistyttävä määrä, kun ottaa huomioon, että kaksi (2) viikkoa aiemmin toteutetussa koko valtakunnan kattavassa myös helsingin yliopiston toteuttamassa talvilintulaskennassa havaittiin ainoastaan yhdeksäntoista (19) metsoa (luokkaa 700 laskentareittiä), ja ennenkaikkea siksi, kun värriössä ovat myyriä pääravintonaan käyttävät pienpedot (mukaanluettuna sukupuuttoon tapetun vesikon ekologiseen lokeroon asettunut ameriikan vesikko eli minkki) saaneet häiritsemättä tuhota tuota metsokantaakin (kuten myös puistossa asuvat kotkat) tuolla hetkellä jo kaksikymmentäyksi (21) vuotta. Kettuhavainnot ovat puistossa kaksinkertaistuneet täysrauhoituksen (1995) alkamisesta lähtien (huolimatta kotkien läsnäolosta).
Kuuluisa kylmätutkija olliveelounasmaa sanoi aikoinaan että tutkimuksen nimellä kulkevasta vain 0,1 prosentilla on pysyvää arvoa. Niihin arvottomiin (99,9 prosenttia tutkijan nimellä esiintyvistä) kuuluvat myös huijarit.
Google scholarista löytyy vielä yksi pysyväarvoinen tutkimus: Deer, predators, and the emergence of Lyme disease
Kun siitä isosta sorkkaeläimestä on jokaisesta tippunut maastoon noin kymmenen metrin välein itsensä täyteen imenyt aikuinen punkki (joita niissä jokaisessa on kesän mittaan satojatuhansia) niin se ”räjähtää” jättäen juuri siihen kohtaan maahan muutamia tuhansia punkkitoukkia, jotka eivät nouse ruohonkorsiin vaan jokseenkin sataprosenttisesti saavat sen veriateriansa ja borreliabakteerin ja puutiaisaivokuumeviruksen juuri siinä paikalla muutaman kymmenen neliömetrin alalla maarajassa hääräävistä myyristä, joita kutsutaan borrelian ja puutiaisaivokuumeen reservuaareiksi.
Supikoira ja sukupuuttoon tapetun vesikon korvannut ameriikan vesikko käyttävät pääravintonaan myyriä, joita saalistavat punkkien päähabitaateissa rannoilla. Ne siirrettiin täydellisen ö-siantuntevasti 2019 vapaasti tapettavien listalle. Juuri tämä oli viimeinen niitti siinä lumikkohypoteettisessa ketjussa, joka johti punkkiräjähdykseen.
Otsikolla Population oscillations of boreal rodents: regulation by mustelid predators leads to chaos löytyy aikasarja, joka kertoo, että 70-luvulla eteläsuomessa saatiin sadasta myyränloukusta 2-6 myyrää vuorokaudessa, jolloin kettuja tapettiin vuodessa luokkaa 20000, kun taas 90-luvulla myyräsaalis luokkaa kymmenkertaistui, joka johtui siitä, että kettujentappo nostettiin tasolle 60000 vuodessa. Myyrien määrä on täysin riippuvainen niitä pääravintonaan käyttävien reviiripetojen määrästä.
