Käyttäjän Ammatti Raivooja kirjoittamat vastaukset
-
Mä raivaan kaikkea kaikkina vuodenaikoina koska juhannuksena ei ehdi tekee kaikkea.
Hirvituhot ovat laskeva trendi ja ne kohta asettuu stabiiliin tilaan ja niiden kanssa on vain opittava elämään. Uudistamattomuus on sensijaan nouseva trendi, josta pitää olla huolissaan.
Lakeja säädetään mutta niitä pitäisi myös valvoa, jotta niillä olisi tehoa. Metsäkeskusten valvonta on pettänyt pahemman kerran johtuen resurssipulasta. Metsänomistajien etujärjestöjen sijasta tarvittaisiin metsänomistajien valvontajärjestöä ja etuja pitäisi ajaa yhteiskunta edellä. Pitkään on saanut mo elää kuin sikapellossa. Mo:t ei ole ottaneet koppia vapauksista ja ikävä kyllä pinta-alaverot ovat jo matkalla. Jollei hyvällä niin sitten pahalla.
Maailman talous on nyt ollut pitkään nousussa, vuodesta 2009. On menty kovaa ja kohta on mittarit punaisella. Suomessa ja Euroopassa ei enää maailmantalouden nousut tunnu samalta kuin ennen. Eurooppa on taantuva maanosa. Täällä ei ole enää kasvun mahdollisuuksia. Nyt yritetään pitää yllä jo rakennettua. Eurooppa tarviaisi 1) Massiivista maahanmuuttoa aasiasta 2) raaka-aineita paljon ja halvalla. Venäjä on ollut raaka-aineiden tuottaja Euroopalle pitkään.
Pakotteet antavat viimeisen naulan Euroopan arkkuun. Venäjältä loppuu rahat parissa vuodessa. Parin vuoden päästä tänne iskevä lama ei johdu täysin Venäjän romahtamisesta, se on vain Italian kokoinen talous, vaan sen aiheuttamasta epävarmuudesta markkinoille. Sijoittajat ovat alkaneet etsiä pieniäkin merkkejä talouden suunnasta, se aiheuttaa markkinoiden suurempaa värähtelyä. Venäjän romahdus luo niin paljon värähtelyä, että katkeaa. Talous ei koskaan laske tasaisesti vaan kerralla tullaan alas kunnolla. Syklit ovat 7-10 vuotta.
Luultavasti tässä on lähivuodet myyntivuosia sillä kohta on hyvä olla paljon käteistä kun saa ostettua asioita halvalla kerta Stubb ja kumppanit ovat tilanneet pörssiromahduksen pakotteilla.
Nuo korppuuntuneet voi olla 100-vuotiaita aliskuusia, joiden kasvu voi olla jo hidasta. Aurinko myös polttaa aukonlaidan puita jota voisi myös luonnehtia jonkinlaiseksi korppuuntumiseksi.
Miten käy puukauppa kantajien tiloilla oikeuden jälkeen? Ruokkivan kättä ei kannattaisi välttämättä purra.
Oli varaa painaa hinnat alas kun iloisia myyjiä on riittänyt. Ihmeellistä valittaa jälkikäteen kun on tehty sopimus mihin kumpikin osapuoli on ollut tyytyväinen. Jos nämä kymmenet tuhannet nyt tyytymättömät olisivat silloin ilmaisseet mielipiteensä olemalla myymättä puitaan niin hinta olisi ollut korkeampi. Muttakun harvennukset on pakko tehdä. No sitten pitää tyytyä osaansa, että kun on pakko myydä niin ei voi sanella ehtoja. Puunhinta pysyy niin matalana kuin voi, että metsänkasvatusta täällä harrastetaan tarpeeksi. Lasku varaa on vielä reilusti ennenkuin metsänkasvatus loppuu ja joku ei myy sitä hinnalla millä hyvänsä.
Klo 20 tulee ykköseltä MOT: Maajussille rahaa ilmasta. Varmaan Areenassa myöhemmin.
Tai säästökuurista, jossa potkitaan muutama tuhat työntekijää pihalle. En kannata ollenkaan tätä keissiä sillä ilmaisia lounaita ei ole olemassa.
Karsitaanko sahalan kartanon koivuista terveitä oksia?
Sehän se oiskin kun koivun kaataisit pois ja se ei ikinä kasvaisi takaisin. 7-10 vuotta havuille etumatkaa ni hyvä tulee. Kyllä se on enemmän laiskuus ja nuukuus ku pelko miksi ei raivata.