Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Se on sitä jatkuvaa kasvatusta: kasvatusoppia pitää jakaa niin kauan että kaikki on käännytetty Ainoaan Oikeaan Oppiin. No ei tosiaan, vaan on hyvä, että omistaja voi valita tyylilleen sopivan vaihtoehdon. Metsänhoidon suosituksia noudattaen pääsee riittävän hyvään tulokseen. Niistä kannattaa opiskelu aloittaa. Jos jk:lle ei ole edellytyksiä, niin kannattaa vaihtaa strategiaa.
Kommentti HS keskusteluun jossa uutisoitiin purokohteiden heikosta säilymisestä hakkuissa.
”Metsälehden Metsäuutiset kertoo että Finsilvan metsissä toteutettu Metsä Groupin Plus-metsänhoitomalli jätti keskimäärin 17 kuutiometriä säästöpuuta ja lahopuuta per hehtaari. Tämä on noin kaksinkertainen määrä entiseen verrattuna. Metsä Groupin puunhankinta ja em. malli saivat Suomen laatuyhdistyksen laatupalkinnon 2024. Tämä uutinen osoittaa että myönteistä kehitystä saadaan nopeastikin aikaan, jos tahtotila ja keinot ovat oikeat.
Purojen ja muiden vesistöjen tilaan voidaan vaikuttaa paljon ennallistamisasetuksen toteutuksella, jos keinot ja kohteet valitaan oikein. Suunnitelmaa työstävät työryhmät ovat juuri aloittaneet toiminnan. Kategorinen yksittäisten toimien kuten kunnostusojituksen tai avohakkuun kieltäminen ei ole viisasta, koska tilanteet vaihtelevat maastossa. Hyvin kasvavan metsän päästäminen uudelleen soistumaan ei olisi järkevää hiilinielujen kannalta; noin viidennes kasvusta tulee turvemailta.
Pääosa ojitetuista alueista on jo muuttunut kangasmetsän kaltaisiksi turvekankaiksi. Niissä ei ole enää vesistö- ja ilmastopäästöjä aiheuttavaa hajoavaa turvekerrosta ja kunnostusojitus voidaan tehdä melko haitatta, jos noudatetaan nykyisiä vesiensuojeluohjeita. Jokainen metsänomistaja voi tarkistaa omat ojastonsa tai pyytää metsäasiantuntijaa tarkistamaan ne. Vähintään tulisi korjata ne vanhat ojat, jotka on vedetty laskemaan suoraan vesistöihin. Suometsien hoidon suunnitteluun saa Metka-tukea.”
Varmaan riittäisi kun hirvitalousalueen tasolla mentäisiin oikeaan suuntaan keskimäärin ja tilannetta voi aina korjata seuraavana vuonna. Siinä mielessä ahtaat rajoitteet kaatojen suhteen ovat vailla mieltä. Varsinkin kun maastoon jäävän kannan rakenteesta ei kuitenkaan ole varmaa tietoa yksittäisen seuran tasolla, onko ht-alueen tasollakaan?
Aika oudolta vaikuttaa tämä hirvikato. Ei nykyisillä petojen määrillä pitäisi olla tällaista vaikutusta vai onko sittenkin… Käykö tässä niin että vielä nyt melko susivapaa Järvi-Suomi ottaa pahasti takkiinsa seuraavina vuosina kasvavina hirvikantoina, kunnes sudet älyävät mennä sinne hyvien apajien perässä?
Eihän Perko ns. tamppausta tehdä joka vuosi, vaan kiertoajan alussa vain sen verran että taimikko saadaan aikaan ja sen jälkeen nautitaan luonnon ilmaisista puita kasvattavista ekosysteemipalveluista. Jos vielä oletetaan että myös peitteisessä metsässä tarvitsee välillä raivata vesakkoa, harventaa taimiryhmiä ja tehdä ennakkoraivaus, kustannukset sen suhteen ovat samaa luokkaa.
Kysymys kuuluu, kasvaako metsä niin paljon että hakkuutulot tuottavat haluamasi tuottotavoitteen verran metsässä kiinni olevalle pääomalle? Huomaa Perko myös että jk-metsässä oleva puusto ei ole ilmaista, vaan niissä kiinni olevalla pääomalla on vaihtoehtoiskustannus: muualta metsän ulkopuolelta saatava tuotto samalla riskillä (RR:ää lainaten). Eli verrataan jaksollisen uudistamissijoitusta (verovähennykset huomioiden) jatkuvan puuston pääomituksen tuottoon.
Kaikki muuttujat huomioiden tulos voi olla keskimäärin sama suhteellisesti, mutta euroissa mitattuna jatkuva useimmiten häviää. Kumpi on sitten oleellisempaa, tuotto prosenteissa vai euroissa?
Tarkkana Rane. Ei tuossa puhuttu pelkästään lahopuulajeista vaan kaikista lajeista. Juha Siitonen jolta sitaatti on peräisin kommentoi lisäksi, että vanhojen metsien merkityksestä lajistollemme on väärinkäsityksiä liikkeellä. Valitettavasti hän ei ole ehtinyt kommentoimaan pitemmästi vaikka yllytin kyllä. Ehkä Metsälehti voisi joskus haastatella aiheesta häntä ja vaikka Petri Keto-Tokoita?
Tämä on väärä foorumi tälle keskustelulle kun ei täällä kukaan osaa vastata. Voisiko noissa merkinnöissä olla ensin ensisijainen elinympäristö ja puolipisteen jälkeen toissijainen jossa lajia myös tavataan?
Lajirikkaus selviää oikeastaan vasta jos tehdään kokonaisselvitys jossa on ihan kaikki lajit mukana. Lisäksi mukana pitää olla luonnontilaisen kaltaisia oikeasti vanhoja metsiä eikä vain puupeltoja. Siis pitkälti yli sata vuotta vanhoja puuyksilöitä mukana. Oma mielenkiintoinen kysymyksensä on toki sekin miten lajisto kehittyy eri ikävaiheen puupelloissa.
Tässä tulee sitten mukaan sekoittavia tekijöitä eli se luonnontilaisuus. Eli lahopuun määrän ja laadun ym. piirteiden vaikutus pitää sulkea pois, ettei verrata sitä eikä puuston ikää. Ehkäpä osoittautuukin, että ne muut piirteet vaikuttavat enemmän lajiston ja ravintoverkon monimuotoisuuteen kuin puuston ikä sinänsä. Näillä perusteilla voidaan sitten valita suojeltavia metsiä tai ennallistaa puupeltoja arvometsiksi.
Ilmastoasiaa, kommentoin.
”Väestökysymys on jo hyvää vauhtia ratkeamassa: kovaa väestönkasvua on enää Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kaksi pääsyytä: köyhyys ja katolinen kirkko, joka on ehkäisyvastainen. Kun nouseva elintaso hoitaa väestönkasvun, ongelmaksi jää kohtuuton kulutustasomme verrattuna maapallon resurseihin. Kohtuuteen kannattaa pyrkiä.
Tekniikan kehitys vauhdittaa vihreää siirtymää ja mahdollistaa kustannustehokkaat hiilen poistot. Poistettu hiili kiertää takaisin raaka-aineeksi teollisuudelle, esimerkiksi metaania ja hiilidioksidia tarvitaan. Periaatteessa hiili voidaan kierrättää aina uudelleen.
Kierrätyksen lisäksi hiiltä pitää varastoida. Kustannustehokkain tapa napata ja varastoida hiiltä taitaa olla vielä tällä hetkellä metsänhoito yhdistettynä puurakenteisiin. Keinoina: maltilliset hakkuut, metsien suojelu metsäkadolta ja uusien metsien perustaminen eli metsitys. Äskettäinen tutkimus laitumien globaalista metsityspotentiaalista kertoo suurista hiilen sidonnan mahdollisuuksista.”
Mikä sopii lajille parhaiten, sitä pitää kysyä lajilta itseltään ja tilastoista voi mennä monta reittiä pitkin harhaankin.
Kommenttien julkaisua edistää jos ei arvostele henkilöä, vaikka kovasti mieli välillä tekisi! Ad hominem -argumentaatiovirhe – ei aivan tuntematon tälläkään palstalla. Monesti esimerkiksi sanotaan että metsää omistamattomien ei pitäisi arvostella metsänhoitoa.
Tällaista tarjolle tänään Hesariin, jossa Panu Halme ihmetteli miksi metsälakikohteiksi aiemmin kelvanneita hakattuja puronvarsia poistetaan metsävaratiedoista. Ehkä metsänomistaja on tahallaan hakkuuttanut ne päästäkseen eroon metsälakikohteesta? Jos ne olisi merkitty kattavasti metsävaratietoihin, metsäammattilaisille ne olisivat sen jälkeen no go -alueita eli alueita, joihin ei koneiden kanssa mennä. Sen sijaan tavalliselta vesistön suojakaistalta on sallittua poimintahakata. Kommentin alussa palautetta TA:lle sertifikaatin vaikuttavuudesta.
”Sertifikaattia pitää arvioida sen todellisten vaikutusten perusteella. Positiivisia vaikutuksia on dokumentoitu; tuore raportti ja tutkimustuloksia löytyy. Ympäristöjärjestelmien perusluonne on jatkuva parantaminen: jos tutkimukset antavat selkeästi aihetta muuttaa kriteerejä, näin tehdään. Metsäsertifikaatit suojaavat nyt isojen ja pienten vesistöjen varsia kattavasti.
Hukkajoella elävät raakut eivät ole tähän mennessä tarvinneet ylileveitä 50 metrin suojakaistoja. Ne ovat selvinneet yli pahimmastakin vaiheesta, siitä kun alueen turvemaat ojitettiin. Raakkujen elinalueilla kannattaa pidättäytyä pääosin kunnostusojituksista ja tehdä sen sijaan jatkuvaa kasvatusta ja tuhkalannoitusta. Jos vielä ojavesien purkupaikkoihin saadaan lisättyä nykyaikaisia vesiensuojelun rakenteita, puron tila säilynee vastaisuudessakin hyvänä.
Itse otsikon tilanne tuntuu kyllä erikoiselta. Jäljellä olevat metsälakikohteet olisi tärkeää kartoittaa ja merkitä metsävaratietoihin, niin jatkossa niiden hakkaamiselta vältyttäisiin. Metsäammattilaiset ovat tässä paljon vartijoina: lain ja sertifikaatin vastaisia hakkuita ei pidä tehdä.
Jos suojelutarpeen arviointi osoittaa jonkin luontotyypin tai lajin tarvitsevan tiukkaa suojelua tai laajoja suoja-alueita, ne rajattaisiin no go -alueiksi ja korvattaisiin metsänomistajalle. Tämä olisi varma ja reilu menettely. Ei harmaa korvaukseton suojelu, joka menee yli sertifikaattien vaatimuksista.
PS. Voisiko joku lajitieto-osaaja kommentoida lajimääriä monimuotoisuuden mittarina eri ikäisissä metsissä, niin saataisiin piste Aki vs. Eero -väittelylle? Lainaan paremman selvityksen puutteessa saamani tutkijakommentin. ”Vanhoissa metsissä muita sukkessiovaiheita runsaslajisempia eliöryhmiä on lahopuusta riippuvaisten saproksyylien lisäksi monia muitakin, esimerkiksi elävien puiden rungoilla kasvavat epifyyttijäkälät sekä puiden mykorritsasienet. Pelkästään tai pääasiassa vanhoissa metsissä esiintyviä metsälajeja on useita tuhansia.”
On serteillä suuri merkitys puroille pinta-alassa. Kuinka paljon lienee jäljellä metsälain tarkoittamia luonnontilaisia tai sen kaltaisia puroja… Pohjois-Suomessa varmaan enemmän? Jos sertien suojavyöhykkeet saavat kehittyä jälleen pääosin luonnontilaisen kaltaisiksi, käykö niin, että metsälakikohteiden määrä purojen varsilla alkaa kasvaa? Vastaan itse: ei kasva, ellei puronvarsia jätetä kehittymään luonnontilaan, vaan tehdään lehtipuuta ja kerroksellisuutta säästäviä sallittuja poimintahakkuita. Ne lisäävät kuitenkin peitteisyyttä ja metsien kytkeytyneisyyttä, niihin voi keskittää lahopuuta ja säästöpuita ja ne parantavat vesiensuojelua. (Edit 14.11.)
Keskustelut ovat Hesarissa nykyään vähän puuduttavia kun samat kommentaattorit toistavat samat mielipiteet joka metsä- ja luontoketjussa. Ilmastoaiheesta saatiin sentään vähän väittelyä aikaan.
