Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Lisää paasausta suojakaistoista.
”Jos jutun kuvituskuvassa olevan alueen omistaja on mukana metsäsertifikaatissa, hän on selkeästi rikkonut sopimusehtoja. Olisiko syytä erottaa metsänomistaja määräajaksi sertifikaatista?
Jos sertifikaattia varmentava auditoija huomaa maastossa tällaisen alueen, ko. alueen ryhmäsertifikaattiin tulee merkintä poikkeamasta ja sertifikaatin haltijan on esitettävä korjaavat toimenpiteet. Se voisi olla tässä tapauksessa metsänomistajien parempi koulutus ehtoihin? Kohteita voidaan nykyään etsiä satelliittikuvista ja tarkastaa lennokeilla, joten kiinni jäämisen riski on varmaan korkea.
Tutkimusta joka puoltaisi 45-50 metrin suojakaistoja raakuille en ole nähnyt, onko sellaista? Entä muut maat, joissa raakkuja esiiintyy, millaisia maankäytön ohjeistuksia niissä on?
Ely-keskus on päässyt toistaiseksi pälkähästä: en ole nähnyt sitä syytettävän vahingosta, vaikka juuri se alun perin antoi luvan Hukkajoen ylitykseen, joka aiheutti vahingon – ei suojakaistojen puute. Kyseessä oli siis vahinko jonka aiheutti puutteellinen paikkatieto. Sen voi estää tulevaisuudessa vain parempi paikkatieto ja tiedon kulku. Olisi reilua antaa raakkutieto metsänomistajille, mutta sen ei tarvitsisi olla julkista kaikille.”
Kommentti. Unohtui: kivien palautus uittoa varten perattuihin puroihin.
”Olen kuvitellut että maatalousmailla suojavyöhykkeet perustuvat maataloustuen ehtoihin – korjatkaapa paremmin tietävät!
Raakkupurojen suojakaistojen 45 metrin leveyttä puoltavaa tutkimusta en ole nähnyt, kertokaahan mistä sellainen löytyy? Luulisin että metsäsertifioinnin 10-20 metriä olisi niissä useimmiten riittävä.
Suurin ongelma maa- ja metsätalouden vesiensuojelussa liittynee vanhoihin ojastoihin, joissa ei ole riittäviä vesiensuojelun rakenteita. Selkeytysaltaat eivät riitä ja suojakaistat eivät estä kaikkia päästöjä vesiin. Suuret ravinne- ja humusvalumat ja happamuuspiikit yhdistyvät suurimman valuman hetkiin.
Veden liikettä ojastoissa tulisi hidastaa. Tämä saadaan aikaan esimerkiksi muuttamalla suoria ojia enemmän purojen kaltaisiksi, eli lisätään mutkia ja kasvillisuutta reunoille. Säätöpatojen avulla saadaan pohjaveden korkeus säädettäväksi kuivien ja märkien kesien välillä. Lisäksi voidaan hyödyntää kaivukatkoja ja pintavalutuskenttiä sekä lintukosteikkoja tai perinneympäristöjä (esim. laitumia) pysäyttämään ravinteet ennen vesistöä.
Lisäksi kalkitus sopivissa kohteissa. Happamilla mustaliuske- ja sulfaattimailla voidaan saada hyötyä suoraan vesistöön kohdistuvista kalkituksista. Niillä tehokkain keino ilmeisesti olisi se että ojia ei vedetä liian syviksi pohjamaahan saakka. Turvemailla tulisi myös pitää ojat mahdollisimman matalina ilma- ja vesistöpäästöjen minimoimiseksi. Päästöjä ilmeisesti tulee niin kauan kuin turvetta riittää hajotettavaksi.”
HS mielipide: Myös peltojen suojavyöhykkeet ovat riittämättömiä
Uusi Pohjoismaiden Kalmarin unioni olisi kyllä hyvä. Voitaisiin järjestää kansanäänestys siitä Tanskassa, Islannissa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Viralliseksi kieleksi tulisi englanti maiden entisten lisäksi. Muutama ongelma jäisi: mitä tehdään kuningashuoneille, EU-jäsenyydelle ja valuutoille? Niistä voitaisiin äänestää samalla. Itse lakkauttaisin kuninkaalliset ja säilyttäisin euron. EU-jäsenyydestä en ole varma.
PS. Riittävä syy olla pois X:stä: Elon Musk omistaa sen.
Iltalehti summaa talousasioita. Kertaluontoiset kehitys- ja investointiavustukset ovat luultavasti hyödyllisiä. Vuodesta toiseen jatkuva yritystuki ei välttämättä ole. Lisäksi mainitaan sotealan tuottavuusohjelma ja väestön sitkeä rakenteellinen työttömyys. Siihen pitäisi pureutua – ainakaan pienten ikäluokkien nuoria ei olisi varaa menettää. Työperäisen maahanmuuton muuttovoitto auttaa hiukan, koska nämä tulijat ovat (oletettavasti) yleensä valmiiksi koulutettuja ja motivoituneita kotoutumaan tänne.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/afd3c47d-0af8-4eee-8002-ac9a5b540683
Suomen luonnonsuojeluliitto:
”Suomen noin 1 500 uhanalaisen eliölajin tärkein yksittäinen uhanalaisuuden syy täällä Etelä-Suomessa on perinne- ja kulttuurimaisemien, etenkin niittyjen kasvaminen umpeen. Kun peltomaiden muutokset uhkaavat noin kahta prosenttia uhanalaisista eliölajeista, uhkaa niittyjen sulkeutuminen peräti noin neljäsosaa uhanalaisista lajeista. Uhanalaisista lajeista Suomessa noin neljännes on ketojen ja niittyjen lajeja, kuten ketokaunokki ja ketosilmäruoho.”
https://www.sll.fi/…/lajiensuojelu/haapa/niityt-ja-kedot/
Siis. Jos suojelutoimet keskitettäisiin etelässä lehtometsiin ja perinneympäristöihin, se olisi hyvin kustannustehokasta. Jos prosentteja lasketaan yhteen niin lehdoissa autettaisiin 45 prosenttia ja perinnemaisemissa 25 prosenttia eli yhteensä 70 prosenttia. Lisäksi tietenkin parhaat havumetsien arvometsäkohteet mukaan niin saataisiin 100 prosentin kattavuus. Eikä tullut yhtä kalliiksi kuin puustoisimpien havumetsien tiukka suojelu.
Kaveri ihmetteli Facebookin puolella miksi perinneympäristöjen arvostus on niin heikkoa vaikka ”niissä on enemmän uhanalaisia lajeja kuin vanhoissa metsissä”. En tiedä pitääkö tuo paikkansa, kun en ole vertaillut lajitilastoja. Se kuitenkin tiedetään että osa lajeista kärsii avoimien alueiden umpeenkasvusta ja osa niittylajeista on hyötynyt avohakkuista. Ihmeellinen luonto eikö totta?
Itse olen aina ajatellut niittyjä vain perinneympäristöjen kautta, mutta on toki olemassa myös luontaisia niittyjä kuten tulvaniityt (onkohan enää missään kun vesistöjä säännöstellään) ja rantaniityt.
PS. Luonnonmetsässä voi olla lahopuuta kaikissa sukkession vaiheissa. Todennäköisesti alussa on enemmän kuin lopussa – ainakin jos kyseessä on suurten häiriöiden kautta uudistuva metsätyyppi.
Käytännön ohjeita ojituksiin.
https://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Uutiset/Miten_huomioida_ymparistoarvot_ojitushan(66926)
Aiheeseen liittyvä väitös perjantaina. Tätä voi seurata netissä, itse menen ehkä paikan päälle. Huom. aloitusaika kello 13:15.
Hesarissa on keskustelua uhanalaisuuden käsitteestä ja raakut ovat siinä esimerkkinä. Kommentoin tuonne kolme pointtia, mutta tähän versioon lisäsin vielä neljännen.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010690155.html
Saimaannorppa ja metsäpeura, siinä ne lajit, joissa Suomella on erityisvastuu. Muutenkin olisi myönteistä, jos tutkijat analysoisivat uhanalaistilastoja sillä silmällä mitkä lajit meillä kaipaavat huomiota. Vähemmän huolta aiheuttavat esimerkiksi satunnaiset vierailijat tai sellaiset lajit, joiden elinympäristöä ei meillä ole koskaan ollut paljon. Nämä eivät ole niin tärkeitä ekosysteemien toiminnalle kuin ne peruslajit, joiden kuuluisi olla yleisiä, esimerkiksi hömötiainen.
Elinympäristöjä kohentamalla vaikutetaan samalla kertaa koko ravintoverkkoon, joten se on hyvä lähtökohta parannustyölle. Jos käyttää raakkua esimerkkinä, niin sen osalta kannattaisi kiinnittää huomiota neljään pointtiin: 1. Esiintymät pitää kartoittaa tarkasti, jotta suojelu on mahdollista. 2. Isäntäkalojen vaellusesteitä pitää poistaa. 3. Suo-ojien vesiensuojelun rakenteita pitää parantaa. 4. Perattuja uittopuroja tulee ennallistaa.
