Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Vaikuttaminen tutkijoihin näkyy olleen myös Radio Suomessa aiheena tänään. https://areena.yle.fi/podcastit/1-71560231?utm_medium=social&utm_campaign=areena-web-share&utm_source=facebook-share&fbclid=IwY2xjawFZDZdleHRuA2FlbQIxMQABHbwHwV8jtuQecYHFJAEi-8ffYkF9Ae4BZGdGT74zX_fzzpdTIYMmOlS6Ow_aem_iwcbRIiyZ1smY31O2JmbbA
Luonnontilassa meillä olisi jossain määrin erilainen eläimistö ja uudistavat häiriöt. Umpeenkasvua vähentäisi siis ainakin isojen eläinten laidunnus ja metsäpalot, hyönteistuhot sekä puiden kuoleminen (harvennushakkuita vastaava häiriö). Maisemakuvamme olisi kuitenkin luonnontilassa ilman ihmistä peitteisempi kuin nykyään. Luontaisia niittyluontotyyppejä olisi varmaan isommat pinta-alat mm. vesistöjen tulva-alueilla, harjujen paahderinteillä, maakohoamisrannikolla ja kosteikoissa. Keskittäisin ennallistamis- ja hoitotoimet enimmäkseen niihin enkä niinkään maatalouden luomiin luontotyyppeihin, mutta tästä on moni varmaan jyrkästi eri mieltä. Arvokkaita maisema-alueita voitaisiin ehkä ”tekohengittää”.
Rane on oikeassa: tutkijan pitää kestää kritiikkiä. Tuossa YLE:n jutussa puhuttiin kuitenkin eri asiasta: epäasiallisesta vaikuttamisesta eikä tieteenteon kritiikistä. Epätieteellinen vaikuttaminen on myös epäasiallista. Elinkeinoelämän, tutkijoiden ja toimittajien pitää pyrkiä erottamaan asiallinen ja epäasiallinen vaikuttaminen toisistaan.
Faktojen valinta on yksi tavallinen mutta vältettävä vaikuttamisen muoto: kerrotaan vain omaa agendaa puoltavat tutkimukset ja/tai tulkitaan ne omaa agendaa puoltavalla tavalla. En väitä olevani itsekään immuuni tälle, erehtyminen on inhimillistä.
Tutkimustiedossa on monesti se ongelma, että se ei anna täsmällistä toimintaohjetta. Se kertoo miten asiat todennäköisesti ovat, mutta se ei kerro miten niiden pitäisi olla. Hyvä esimerkki ilmiöstä: se on selvä että 100 mottia lahopuuta ei voi olla keskimääräinen taso luonnonmetsissäkään, mutta kuinka paljon lahopuuta tarvitaan keskimäärin talousmetsiin?
Hiilinielujen säästämisen ja suojelun hinta voidaan laskea monella tavalla, mutta kannattaa pyrkiä mahdollisimman laajaan tarkasteluun, jossa huomioidaan myös puun jalostuksen tuomat hyödyt.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/paakirjoitus/4c202f39-e698-44bb-8f2a-be79032f54db
Jonkun verran tutulta kuulostaa. Em. linkistä: ”Kun ei voi tietää, mikä asia on kellekin hirveän herkkä, niin moni tutkija on sitten mielummin hissun hiljaa eikä osallistu keskusteluun.” Tämä johtaa sitten tutkimusaiheiden valintaan ja saadun tutkimustiedon heikompaan käyttöön päätöksenteossa. Tieteen käyttöön saaminen on aivan riittävän vaikeaa ilman asiatonta tekemiseen puuttumistakin. (Mutta hei, te eläkeläiset ruudun äärellä: teillä ei ole enää mitään menetettävää, joten alkakaapas ottaa kantaa!)
Aika lailla edellisen kommenttini kanssa samaa sanomaa kertova artikkeli Hesarissa – jo vuonna 2019. Kirjoittajana Pekka Juntti, Muuttuva metsä -kirjan toinen toimittaja.
Paljon edistystä asiassa ei ole tapahtunut 5 vuodessa. Nyt olisi kuitenkin rahoitusta tarjolla Metkassa: suometsänhoidon suunnitteluun saa tukea ja lisäksi luonnonhoitohankkeisiin. Soiden ennallistaminen on kohta pääsemässä vauhtiin, ehkä myös jatkuva kasvatus?
”Bisin ideoimassa ”kosteikko-Metsossa” maksettaisiin rahaa siis vesiensuojelusta. Metsänomistaja, jonka maille ojitus päättyy, saisi täysimääräisen korvauksen siitä, että menettää metsäalaansa kosteikolle. Samalla metsäluontokin kiittäisi, sillä Suomen luonnossa on nykyään ojitusten takia aivan liian vähän monimuotoisuutta tukevia kosteikoita.”
