Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Muistaakseni vanhempi Lindén kirjoitti jossain riistantutkijoiden julkaisussa että vaihtoehtoissaalishypoteesi ei ole saanut kovin vankkaa tukea. Lienee jatkuvan kasvatuksen kaltainen ilmiö: voi toimia jossain jonkun aikaa mutta ei kaikkialla kaiken aikaa. Siitä meillä ei ole varmaa tietoa, miten homma toimisi luonnontilaisen kaltaisessa ekosysteemissä. Värriön luonnonpuistossa petojen runsaus ei näytä haittaavan metsäkanalintuja.
Edelleen pitäisin suurimpina pahiksina kalojen vaellusesteitä ja suo-ojia.
Sivu 42 raportissa.
”Yksittäisistä tekijöistä raakkukantoihin kenties eniten ja laaja-alaisimmin ovat vaikuttaneet maa- ja metsätaloustoimet. Maatalouden vesistöjä rehevöittävä vaikutus on merkittävää etenkin Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomessa, missä yli 90 % maamme raakkupopulaatiosta nykyisin sijaitsee, metsätaloustoimet ovat sen sijaan todennäköisesti eniten raakkukantoja vahingoittanut tekijä.
Metsätaloustoimiin liittyvät ojitukset, auraukset ja muu maanmuokkaus sekä metsäautoteiden rakentaminen ovat olleet erityisen mittavia Suomessa. Joidenkin arvioiden mukaan yli kolmasosa maailman metsä- ja suoalueiden ojituksista on tehty Suomessa (Joosteen & Clarce 2002). Ojitusmäärät olivat erityisen suuria 1960–80 luvulla (Kuva 18). Vaikka uudisojitukset ovat sen jälkeen vähentyneet huomattavasti, on kunnostusojitusten määrä vastaavasti kasvanut. Näin ollen ojitusten aiheuttamat vesistöhaitat eivät ole poistuneet, vaikka suurin vahinko tapahtuikin jo vuosikymmeniä aiemmin. Maastossa tapahtuneen muutoksen suuruudesta kertoo esimerkiksi karttapari Iijoen vesistöalueelta kuvassa 19.
Ojien mukana vesistöihin on kulkeutunut ravinteita, humusta ja hienojakoisia kiintoaineita, jotka ovat johtaneet vesistöjen liettymiseen ja happamoitumiseen (Kuva 20). Jokien liettyminen on edelleen johtanut happipitoisuuden alenemiseen pohjasedimentin huokosvedessä, mikä on tehnyt joen pohjasta elinkelvottoman raakun nuoruusvaiheille. Geistin & Auerswaldin (2007) tutkimusten mukaan tämä on luultavasti tärkein yksittäinen syy raakun lisääntymiskierron
loppumiseen ja raakkukantojen romahtamiseen Euroopassa. Metsä- ja suo-ojien lisäksi kiintoaineita kulkeutuu jokiin teiden varsille tehtyjen ojaravien kautta sekä huuhtoutumalla avohakkuista ja auratuilta hakkuualueilta.Paitsi lisääntyneen ravinne- ja kiintoainekuormituksen vuoksi, ojitukset vaikuttavat myös jokien vesitaseeseen viipymän lyhenemisen kautta. Valuma-alueen veden pidätyskyvyn pienentyessä virtaamat joessa äärevöityvät aiheuttaen hetkellisiä voimakkaita virtauspiikkejä sekä toisaalta kuivuutta alivirtaamien aikana. Raakkujen kannalta tällä on haitallisia vaikutuksia, etenkin alivirtaamien pienentymisellä. Myös metsäautoteiden siltarummut saattavat vaikuttaa virtausoloihin ja toimia vaellusesteinä raakun isäntäkaloille. On myös lukuisia esimerkkejä, joissa suoraan raakkujen yli on ajettu metsätyökoneilla (vrt. Kuva 14).
Suoranaisia yliajoja lukuun ottamatta pääosa metsätaloustoimien haitoista kohdistuu nimenomaan raakkujen lisääntymiseen, joka on monin paikoin loppunut tai vähentynyt voimakkaimpien ojitusten seurauksena. Useassa Pohjois-Suomen raakkupopulaatiossa lisääntymistä tapahtuu enää joen latvalla, missä ihmisperäinen vaikutus on vähäisempää (Oulasvirta ym. 2015a).”
Sivu 48 raportissa.
”Raakun häviäminen tai kantojen romahtaminen entisissä lohijoissa on erityisen hälyttävää, koska laji on todennäköisesti aikoinaan levinnyt lohen mukana näitä vesireittejä pitkin maahamme. Entiset pääuomien – mahdollisesti miljoonia raakkuja sisältäneet – raakkupopulaatiot olivat niitä emopopulaatioita, joista raakku on myöhemmin levinnyt ylävirtaan latvavesiin, missä sen paikallispopulaatiot ovat sopeutuneet elämään purotaimenen varassa. Tutkimusten mukaan geneettinen monimuotoisuus on edelleen hyvin korkea jäljellä olevissa pääuomien raakkupopulaatioissa (Välilä ym. 2015).
Pääuomien patoamisen lisäksi ovat sivu-uomien pienemmät voimalaitokset ja patorakennelmat vaikeuttaneet paikallisten taimenkantojen leviämistä vesistöissä. Patojen lisäksi leviämisesteitä voivat olla väärin rakennetut siltarummut ym. Esimerkiksi Ruotsin Norrbottenissa on kartoitusten perusteella arvioitu olevan yli 3 000 rakennelmaa, jotka haittaavat kalojen vaelluksia (Oulasvirta ym. 2015a). Suomessa on arviolta noin 90 000 tierumpua, joista kolmasosa aiheuttaa täydellisen vaellusesteen ja viidesosa osittaisen tai ajoittaisen vaellusesteen kaloille (Moilanen & Luhta 2018).”
Sivu 55. ”Suojelutyön kannalta on välttämätöntä tietää, mikä on kyseisen raakkupopulaation ensisijainen isäntäkala.”
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162681/Taustaselvitys_Raakku.pdf
Ymmärsin niin että Martikainen ym. (2000) työssä vertailussa on mukana hoidetuista talousmetsistä varttunut (managed mature) ja vanha (managed overmature), ja niille vertailukohteena on luonnontilaisen kaltainen (old-growth). Editoin Google kääntäjän tekemät kappaleet, ehkä ne ovat nyt täsmällisemmät. Yritän lukea raporttia vielä tarkemmin.
Wikipediassa Duginin yhteydessä mainittua ”Euraasian imperiumia” jäin miettimään – sekö on Putinin lopullinen tavoite? Eli Euroopassa edetään Atlantille ja Aasiassa myös niin pitkälle kuin päästään. Vähintään halutaan entiset Neuvostotasavallat takaisin Äiti-Venäjän yhteyteen. Lebensraum – mutta mihin, väestö hupenee, ja maa on hyvin harvaan asuttu nykyiselläänkin.
Ei näköjään HS julkaise sitaattia Siitoselta. No ehkä siihen voi kysyä luvan ennen kuin käyttää.
Kun vanha metsä avohakataan, olosuhteet muuttuvat paljon. Kuoriaisilla on kuitenkin siivet ja muilla esimerkiksi itiöt joiden avulla siirtyä, jos sopivalla etäisyydellä on joku paikka johon siirtyä. On olemassa laskelmiakin siitä millainen verkosto suojelualueita tarvittaisiin.
Martikainen ym.: Species richness of Coleoptera in mature managed and old-growth boreal forests in southern Finland.
Abstract
The beetle (Coleoptera) fauna of old-growth spruce (Picea abies) forest was compared with that from managed mature and overmature forests in southern Finland. Samples were collected from 9-11 sample plots in each case using 10 window-light traps in each stand. These yielded a total of 43,289 beetles and 553 species of which 232 were associated with dead wood. The species richness of these saproxylic species was significantly higher in old-growth forests than in managed forests, and had very significant positive correlations with most dead-wood variables. Seventy eight percent of the saproxylic species were more abundant in old-growth than in mature managed forests, and their assemblages in managed and old-growth forests were distinctive with almost no overlap. On the other hand, species richness and assemblages of non-saproxylic species did not differ between the managed and old-growth forests. Obviously these species do not require as much attention as saproxylic species when conservation measures are planned in managed forests. An increase in the general level of decaying wood would improve the situation of many declining saproxylic species. Although the species richness of Coleoptera as a whole was higher in overmature than in mature managed stands, the value of long-rotation stands in preserving species assemblages typical of old-growth forests may be limited.
Käännös:
Vanhan kuusi (Picea abies) metsän kovakuoriaista (Coleoptera) verrattiin Etelä-Suomen hoidettujen varttuneiden ja vanhojen metsien lajistoon. Näytteet kerättiin kussakin tapauksessa 9-11 näytepalstalta käyttämällä 10 valoansaa kussakin metsikkössä. Niistä saatiin yhteensä 43 289 kovakuoriaista ja 553 lajia, joista 232 liittyi kuolleeseen puuhun.
Näiden saproksyylilajien lajirikkaus oli vanhoissa luonnonmetsissä merkittävästi suurempi kuin hoidetuissa metsissä, ja niillä oli erittäin merkittäviä positiivisia korrelaatioita useimpien kuolleen puun muuttujien kanssa. Seitsemänkymmentäkahdeksan prosenttia saproksyylilajeista oli runsaammin vanhoissa luonnonmetsissä kuin varttuneissa talousmetsissä, ja niiden koostumukset talousmetsissä ja vanhoissa luonnonmetsissä olivat toisistaan erottuvia, lähes ilman päällekkäisyyttä.
Toisaalta lajirikkaus ei-saproksyylilajien yhdistelmissä eivät eronneet hoidettujen ja vanhojen luonnonmetsien välillä. Ilmeisesti nämä lajit eivät vaadi yhtä paljon huomiota kuin saproksyylilajit, kun talousmetsissä suunnitellaan suojelutoimenpiteitä. Lahopuun yleisen tason nousu parantaisi monien taantuvien saproksyylilajien tilannetta. Vaikka Coleoptera koko lajisto oli korkeampi vanhoissa metsissä kuin varttuneissa talousmetsissä, pitkän kiertoajan arvo vanhoille metsille tyypillisten lajikoostumusten säilyttämisessä saattaa olla rajallinen.
HUOM. ”Old growth” korjattu käännökseen vanhaksi luonnonmetsäksi.
Tästä kirjasta voisi opiskella lisää. Puuttuu vielä omasta käsikirjastostanikin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Puiden_asukkaat:_Suomen_puiden_seuralaislajit
