Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Olan ehdotus on hyvä; esiintymät pitäisi vain kartoittaa tarkasti ja pitää ajan tasalla kun ne leviävät. Maanomistaja saisi rahaa aina kun raakkuva ilmestyisi omiin maihin rajautuviin pienvesistöihin, vaikka 600 euroa kappale?
Sari Essayah puolustaa maanomistusoikeuksia MaasTullin haastattelussa: ”50 metrin suositus oli hätiköity”.
Olen menossa Metsätieteen Päiville lokakuussa joten näihin kysymyksiin voi saada vastauksia tekijöiltä suoraan. Mitkä olisi tärkeimmät kysymykset? Esimerkiksi: miten suureen osaan/määrään metsälajistosta tarvitaan nimenomaan luonnontilaisten kaltaisia tiukan suojelun alueita ja kuinka suuri niiden pinta-alan tulisi olla?
PS. En ole tehnyt muita Google-käännöksiä kuin tuo tässä ketjussa edellä enkä ole laittanut siitä kommentteja Hesariin. Minulla näkyy edelleen Martikainen ym. 2000 julkaisu linkissä.
https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0006320799001755
Metsäkanalintujen inventointi kannattaisi varmaan tehdä koiran kanssa, kuten Ylä-Lapissa tehdäänkin. Omalla metsäpalstallani oli myös pyitä ja teeriä lehtipuuvaltaisella säästökuviolla ja sen vieressä olevassa nuoressa lepikossa. Ainakin omalla palstallani olisi huomattavan paljon vähemmän lehtipuuta noille sitä tarvitseville lintulajeille, jos siellä ei olisi uudistettu jaksollisesti vaan olisi käyty vain poimimassa kypsiä puita.
Kommentti HS.fi luontokato ja ilmastonmuutos -keskusteluun.
”Ymmärsin niin että Martikainen ym. (2000) työssä vertailussa on mukana hoidetuista talousmetsistä varttunut (managed mature) ja vanha (managed overmature), ja niille vertailukohteena on luonnontilaisen kaltainen (old-growth).
Lajimäärien vertailuja ei oikein pysty tekemään, kun ilmeisesti edes Lajitietokeskuksen laji.fi-palvelussa ei ole kaikkia lajeja ja niiden elinympäristöjä kattavasti mukana. Alan tutkijat kuitenkin vakuuttavat: vanhoissa metsissä muita sukkessiovaiheita runsaslajisempia eliöryhmiä on lahopuusta riippuvaisten saproksyylien lisäksi monia muitakin, esimerkiksi elävien puiden rungoilla kasvavat epifyyttijäkälät sekä puiden mykorritsasienet. Pelkästään tai pääasiassa vanhoissa metsissä esiintyviä metsälajeja on useita tuhansia.
Käsillä oleva ratkaistava ongelma on luontokato: eri tavoin uhanalaiset lajit sekä pinta-alaltaan hupenevat ja ominaisuuksiltaan heikkenevät elinympäristöt ja luontotyypit. Kuten edellä on keskusteltu, oletamme että mahdollisimman monimuotoinen metsä, ja luonto ylipäätään, kestää tulevat ympäristömuutokset parhaiten. Metsien kohdalla se tarkoittaa muun muassa että metsissä on eri puulajeja ja metsien ikävaiheita edustettuina. Niistä halutaan edelleen myös puutavaraa eikä pelkästään monimuotoisuutta (lue: metsätuhoja) ja virkistystä.”
https://www.hs.fi/tiede/art-2000010699539.html
Unohtui mainita metsänhoidon ohje: lisää lahopuuta kaikkiin metsän ikävaiheisiin lahopuusta riippuvaisia lajeja varten, ja säilytä sen lisäksi osia metsästä säästiöinä, joita ei koskaan hakata – niitä muita metsälajeja varten.
Säilyykö pohjoinen havumetsä hiilinieluna vai viekö kuusipora voiton?
Kommentoin:
”Artikkelin kysymyksiä pohditaan pohjoisella havumetsävyöhykkeellä raportissa: Enhancing Resilience of Boreal Forests Through Management Under Global Change: a Review. Artikkelissa jaetaan metsäalueet hoidon intensiteetin suhteen eri vyöhykkeisiin, jotka tuottavat eri ekosysteemipalveluja. Triad-vyöhykkeistäminen nähdään keinona lisätä metsien tuottamia kokonaishyötyjä ja parantaa metsien kestävyyttä.
Metsäalueet jaetaan siis kolmeen luokkaan: talousmetsä (intensive), monitoimialue (extensive) ja suojelu (reserve). Tämä ajattelu toteutuu jo valtion mailla Metsähallituksen tekemässä alue-ekologisessa suunnittelussa.
Toinen hyödyllinen kolmijako on suojelu, ennallistaminen ja luonnonhoito. Yksityismetsissä työkaluna ovat metsänhoidon ohjeiden lisäksi kattavat metsäsertifioinnin järjestelmät, joissa määritellään säästettävät kohteet. Lisäksi Metka-tuki ja eri metsien suojelun ohjelmat. Uusimpana työkaluna luontotyyppien ennallistamissuunnitelma.”
https://www.hs.fi/tiede/art-2000010699539.html
Näkisin että tämä vyöhykkeistäminen on jo käynnissä myös yksityismetsissämme, kun erilaisia käytön rajoitteita on lisätty metsäsertifioinnissa ja perustettu lisää suojelualueita.
Jos pitemmän ajan kehitys on metsäkanoilla nousuvoittoinen, niin onko katsottu, että ei ole tarpeen jatkaa viime vuosien melko kovia metsästysrajoituksia, vaikka lyhytaikaisen kannanvaihtelun sykli kääntyisi väliaikaisesti laskuun.
Semmoinen käsitys tullut, että pohjoisempana on parempi kehitys kuin etelässä, esimerkiksi Kainuussa teeriä ollut joissakin talvilintulaskennoissa mukavasti. Etelä-Suomessa pitkäaikaiskehitys on kai edelleen laskeva johtuen muun muassa ilmastonmuutoksesta, varislinnuista, metsien pirstoutumisesta, supikoirista…? Tuo Glan linkittämä raportti kertoo kyllä että eri alueiden kehitys ei mene noin suoraviivaisesti: pohjoisessa on heikomman kehityksen alueita ja etelässä paremman. Johtuneeko sitten esimerkiksi sääoloista eri alueilla miten se on suosinut pesintää ja poikasten kehitystä.
Kalkitus on yksi mahdollinen ennallistamisen apukeino.
Suojavyöhykkeen tarpeellinen leveys kaipaisi lisätutkimuksia koska huuhtouma riippuu muun muassa avohakkuun laajuudesta, pinnanmuodoista ja maalajista.
Metsähallitus: ”Jatkossa lähdemme raakkuesiintymän välittömässä läheisyydessä ely-keskuksen suosittelemasta 45 metrin suojavyöhykkeestä, ellei viranomainen muuta ohjeista. Tämä tullaan myös päivittämään ohjeisiimme.”
metsa.fi/tiedotteet/usein-kysyttya-raakkujen-huomioimisesta-metsatalouden-toiminnassa-valtion-mailla/
Salmus-hankkeen loppuraportti Fennoskandian alueelta.
julkaisut.metsa.fi/en/publication/salmus-saving-our-northern-freshwater-pearl-mussel-populations/
