Epäselvän tilanteen jatkamisen vaihtoehto olisi siirtyä selvään tilanteeseen. Jokaisella metsäkuviolla tiedettäisiin mitä siinä saa tehdä. Uhanalaistietokin olisi julkista. Se olisi maanomistajien ja teollisuuden etu, mutta luontojärjestöjen häviö?

Tuosta lehtijutustakin käy ilmi että HCV-merkintä on ennakkovaroitus joka on tehty kaukokartoitusaineiston perusteella yhtä metsikköä laajempiin kokonaisuuksiin. Jos alue on lähemmin tarkasteltuna luonnontilaisen kaltaista vanhaa metsää jossa paljon lahopuuta, se voi täyttää suojelukriteerit ja silloin siitä tulee saada korvaus.

Ihannetilanteessa karttoja ei enää tarvittaisi mutta nyt kun niitä on, alueen pitää päätyä joko hakkuuseen tai suojeluun mutta ei välitilaan. Pohjoisessa rahoitus on ollut iso ongelma, mutta etelässä sen ei pitäisi olla. Metsistä huolestuneiden kansalaisten kannattaisi tehdä lahjoituksia Luonnonperintösäätiölle.

Hyvä nosto Ranella. Se osoittaa että niin kauan kuin metsien suojeluasiat ovat hoitamatta, järjestöjen harjoittama sakinhivutus jatkuu. Suojelutarpeiden vähättely julkisuudessa haittaa asian hoitamista kuntoon, eli pelaa näiden harmaiden suojelijoiden kanssa samaan suuntaan. Niin kauan kuin osa poliitikoista on sitä mieltä että asia on epäselvä rahaa ei tipu.

Kuolevaan ja tuulenkaatopuuhun sovelletaan ötökkälakia. Kuolleeseen ei-vaaralliseen puuhun sovelletaan sertifikaatin määräyksiä.

Mehän emme tiedä millaista metsää on Sotkamon Kuorevaarassa vai tiedämmekö? Ei mielestäni talousmetsää suojella (lain eikä sertin perusteella) pelkästään puulajin tai lahopuun määrän perusteella vaan muitakin kriteerejä on.

Millä korvataan po. turvataan nyt maisematasolta puuttuvien vanhojen metsien monimuotoisuus Etelä-Suomessa, eli niissä elävät uhanalaiset lajit, jotka kuuluvat peruslajistoomme eli eivät ole satunnaisia vierailijoita tai toisenlaisen ilmaston lajeja?

Lainaus: ”… uhanalaisia lajeja Suomessa olisi Punaisen kirjan ilmoittama määrä 2667, mutta niistä 2352 lajia on jo hakkuiden ulkopuolella tai hakkuurajoitteissa tai suojelussa seuraavasti : perinneympäristöt 650 lajia, lehdot 377, harjumetsät 75, paahderinteet 58, paloalueet 25, suot 120, vedet 156, rannat 283, kalliot 298 ja tunturipaljakat 309. Loput 320 ovat sitten vanhojen metsien lajeja.”

Metsien käsittely voi vaikuttaa, paitsi vanhojen metsien lajeihin, myös ainakin osaan muiden puustoisten luontotyyppien uhanalaisesta lajistosta. Em. listalla ainakin osaan lehtojen, harjumetsien, paahderinteiden, paloalueiden ja soiden lajeista. Näissä on 655 uhanalaista lajia vanhojen metsien lajien 320 lisäksi, yhteensä siis 975 eli noin tuhanteen lajiin. Kaikkiin ei kuitenkaan haitallisesti, vaan osan kohdalla hakkuut tai ennallistamispoltot voivat olla selviytymisen elinehto.

Tarjolle kommentti HS:

Tämä on nyt hallituksen linja ja näillä mennään. Pohjois-Suomessa metsien suojelu on jo hyvällä tolalla. Etelä-Suomessa suojeltavat arvometsät ovat pääosin yksityisten mailla ja ne osataan tunnistaa, joten niiden suojeluun ei niinkään tarvita uusia kriteereitä vaan rahaa.

Monimuotoisuus on muutakin kuin lajien määrä. Siksi metsätalous on todennäköisemmin vähentänyt kuin lisännyt monimuotoisuutta: talousmetsissä viihtyvät yleislajit ja sukkession alkuvaiheen lajit voivat hyvin, kun taas luonnonmetsissä viihtyvät vaateliaat ja vanhojen metsien lajit kärsivät.

Metsien uhanalaisille on pääasia, että metsässä on niille tarvittavat ominaispiirteet eli resurssit. Uhanalaisia eliöitä on paljon sellaisissa ryhmissä kuin kovakuoriaiset, käävät, sammaleet ja jäkälät. Näitä voidaan auttaa suojelualueiden lisäämisen ohella aika hyvin myös lisäämällä talousmetsiin niiden tarvitsemia resursseja, kuten vanhoja, suuria, kuolevia ja lahoavia puita ja eri puulajien kirjoa.