Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Aivan. Ei asteikon käyttöä saa rajoittaa noin että kukin numero on kerran käytössä.
Kannattaisi käydä Metsätieteen Päivillä jos haluaa ymmärtää tieteen tekoa. Tuotoksia on myös netissä katsottavissa ja luettavissa, mutta paremmin selkenee kun kuuntelee ja keskustelee paikan päällä. Tilaisuus on avoin kaikille ja ilmainen.
Kysely toki vaikutti puutteelliselta. Vähintään vapaa palaute ja vastausvaihtoehto ”en tiedä” olisi syytä olla mukana jos kartoitetaan asenteita tai tietämystä. Lisäksi asteikolta 1-6 puuttuu keskimmäinen vaihtoehto (1-5 tai 1-7 parempi).
BII:n taustaa vuodelta 2005.
http://www.cbd.int/doc/articles/2005/a-00262.pdf
Uudempaa paikkatietoa.
https://gee-community-catalog.org/projects/bii/
Menetelmäjulkaisu (white paper).
Tällaiseen vertailuun BII ainakin varmasti sopii: missä päin maapalloa on tehty eniten hävitystä: silmään pomppaavat esimerkiksi Intia, Eurooppa sekä muutamia alueita Etelä-Amerikassa ja Kiinassa. Kts. Figure 1. Projected Biodiversity Intactness for the year 2020.
AR voisi laittaa sapluunamaiset ohjeet missä pituusvaiheessa varhaishoito ja taimikonhoito tulee tehdä. Siis pääpuulajin pituus ja poistettavan vesakon pituus. Pituus toimii paremmin kuin ikä: kasvupaikat ovat erilaisia ja jalostettu kuusi voi kasvaa kaksi kertaa niin nopeasti kuin luontainen alkuperä. Rehevällä paikalla voi toki joutua tekemään 3. raivauksen tai ennakkoraivauksen.
Näin fiksun oloisesti olen kirjoittanut vuonna -22:
”Ilmeisesti aivan kaikki lajit eivät ole välttämättömiä ekosysteemin toiminnalle, joten niitä kaikkia ei tarvitse löytyä jokaiselta metsähehtaarilta eikä jokaisesta taimikosta. Riittää kun tiettyjen lajiryhmien edustajia on vaikka metsälön tasolla, kunnan tai maakunnan tasolla riittävä määrä.”
Heikki Hänninen: Luontokato ei uhkaa Suomen metsätaloutta
Vähän piti metsäalaa kehua, kun kerrankin on aihetta. Kurki toikin näitä numeroita esiin jo aiemmin. HS kommentti:
”Biodiversiteettisopimuksen yleistavoite on, että maa- ja vesialueista pitää suojella vähintään osittain 30 prosenttia, ja siitä kolmannes eli 10 prosenttia tiukasti. Biodiversiteettistrategia toteuttaa sopimusta ja se konkretisoituu Suomessa ennallistamisasetuksen toteutuksena ja suojelualueiden perustamisena eri luontotyypeillä. Suojeluun käytettävän rahan määrä ratkaisee aika pitkälle tiukan suojelun laajuuden. Kokonaistavoitteeseen eli luontokadon pysäyttämiseen vaikuttavat monet muutkin toimet luonnossa.
Käytännön esimerkki toteutuksesta. Professori Annika Kangas kertoi Metsätieteen Päivillä 2024 ”jatkuvasti ylläpidettävän hakkuukertymän” laskennasta. Hän muistutti, että Suomen metsä- ja kitumaan pinta-alasta on erilaisten rajoitteiden piirissä ja siis myös hakkuumahdollisuuksien laskennan ulkopuolella jo noin neljännes.
Tämä koostuu suojelualueisiin kuulumattomista käyttörajoituskohteista 2,38 milj. ha ja puuntuotannon ulkopuolella olevista suojelukohteista 3,36 milj. ha, yhteensä 5,74 milj.ha. Valtakunnan metsien kokonaiskasvun arviossa nuo alueet ovat mukana. Ei kuitenkaan siis oltaisi enää hirveän kaukana tavoitteesta mutta kirittävää on vielä Etelä-Suomessa.
Metsätieteen Päivän esitelmien tiivistelmät ja tallenteet tulevat verkkoon nähtäville. Annikan esitelmä oli iltapäivällä taksaattorien sessiossa otsikolla: Kestävyyden huomiointi eri päätöstilanteissa metsien käyttöä suunniteltaessa.”
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000010778735.html
Monen mielestä ihmisen aiheuttama nopea ympäristömuutos kuten rehevöityminen tai lajikato on neutraaleja asioita, joita ei tarvitse torjua tai hidastaa. On sanottu että ekosysteemit muuttuvat enemmän toistensa kaltaisiksi, kun ihminen pienentää elinympäristöjen vaihtelua. Eri alueiden lajistot muuttuvat enemmän samanlaisiksi. Muutos ajaa nyt nopeaa evoluutiota ja lajisto ei pysy perässä. Pitääkö olla huolissaan, Hesarin pääkirjoituksen mielestä kyllä.
”Ihmiskunta on riippuvainen luonnon tarjoamista palveluista. Kun luonnon monimuotoisuudelle laskee hintaa, arvioidaan esimerkiksi metsien vaikutusta ilman ja veden laatuun. Tai sitä, miten erilaiset luontotyypit suojaavat asutusta ja elinkeinoja myrskytuhoilta ja tulvilta. Perinteiselle taloustieteelle näkymättömät niin sanotut globaalit ekosysteemipalvelut ovat arvokkaampia kuin koko maailmantalouden tuotos eli maailman kaikkien maiden bruttokansantuotteiden summa.
Turvallisuuspoliittisesti valveutuneiden suomalaispäättäjien pitäisi taloudellisten riskien ohella ymmärtää ilmastokriisin ja luontokadon vaikutukset kilpailukykyyn ja turvallisuuteen. Petteri Orpon (kok) hallituksen ilmasto- ja luontopolitiikka ei nyt tätä heijasta.
Luontokadon ehkäisemistä voi pitää vakuutuksena ja riskien hajauttamisena. Vähin, mitä Suomi voi nyt tehdä, on pitää huolta metsistään. Suomen metsät kasvavat odotettua hitaammin, ja niiden kyky sitoa hiiltä heikkenee nopeasti. Se on jo pudottanut pohjan Suomen päästövähennysstrategialta. Hakkuut eivät ole kestävällä tasolla.”
Kommentoin:
”Risuja. Kirjoituksessa huomautetaan, että hakkuut eivät ole kestävällä tasolla. Jos metsien kyky sitoa hiiltä heikkenee nopeasti, tilanteen parantamisen keinovalikoima pitää miettiä tarkasti syiden mukaan. Jos syyt ovat: turpeen nopeampi hajoaminen lämpiminä vuosina, liian kuivien kesien toistuminen, metsätuhojen yleistyminen, metsien ikärakenteen vanheneminen jne. niin auttaako näihin hakkuiden vähentäminen? Pääasiassa ei.
Toivottavasti metsien viimeaikainen kasvun hidastuminen ei kuitenkaan liity luontokatoon. Jos liittyisi, silloin hakkuiden hillintä auttaisi tilannetta, eli jättäisi tilaa lisätä monimuotoisuutta lisäämällä suojelua. Kun emme varmasti tiedä asian oikeaa laitaa, olisi turvallisinta joka tapauksessa hoitaa metsien suojelu kuntoon maan eteläosassa.
Ruusuja. Pääkirjoitustoimittaja ei Taalaksen tapaan moiti Suomen päästövähennysstrategiaa. Taalas on ikään kuin antanut viimeaikaisilla lausunnoillaan synninpäästön maankäytölle, joka ei ole onnistunut päästöjen vähentämisessä. Ilmastonmuutos ja luontokato ovat kaksi toisiinsa kietoutunutta ongelmaa, joita pitää ratkaista samanaikaisesti ja sopeuttaa ihmistoimintaa luonnon rajoihin.”
