Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Sopiva hirvien ja susien määrä on poliittinen päätös. Minusta tärkein painoarvo näissä päätösisssä on liikenne- ja taimikkovahingoilla, mutta kyllä hirviharrastukselle ja susien ravinnontarpeelle on annettava joku painoarvo niillekin. Jonkin muun paletissa hirvisaalis pakastimessa saa jopa suurimman painoarvon.
EU asettaa meille aika tiukat rajat susipolitiikkaan. En ole asiantuntija, mutta arvaisin että susien ravinnon tarve hirviä per vuosi on sen verran pieni, että paljonkin pienempi eli metsätaloudellisesti kestävä hirvikanta pystyy ylläpitämään isommankin määrän susia. Korjatkaa viisaammat jos olen väärässä.
Kyllä olen Tanelin ja MTKn kanssa samoilla linjoilla. Taimikko- ja liikennevahinkojen ehkäisy on ensisijaista, ja muut tavoitteet kuten ihmisten ja petojen ravinnon tarve sopeutuvat niihin. VMI tilaston mukaan 3 prosentilla puuntuotannon metsämaasta on ensisijainen hirvieläintuho havaittavissa. Tämän lisäksi tulevat vielä ne alueet joilla hirvieläinten kulutus on toissijainen tuho.
Anton on oikeilla jäljillä yhdistäessään monimuotoisuuden ja ihmisten terveyden. Eikös tätä ole tutkittukin, että maatilojen lapsilla ja Venäjän Karjalan asukkailla on vähemmän allergioita? Lisäsyynä on ylihygieenisyys nyky-yhteiskunnassamme: lapsen elimistö ei saa tarpeellista mikrobipommitusta ympäristöstä. Toisaalta taudit leviävät vähemmän kun on hygieenistä, että onhan siitä toki etuakin.
En usko että sukupuuttoaallolle on paljon tehtävissä. Monimuotoisuuden väheneminen on vaikeaa pysäyttää meilläkin saati sitten tuolla köyhemmissä maissa. Luonnonvarojen vajaakäyttö (metsät ja pellot) on pian meilläkin muisto vain. Ei mene monta vuosikymmentä kun kaikki on täyskäytössä.
Kotieläinten suojaksi on ainakin seuraavat konstit.
1. Annetaan susien määrän kasvaa jolloin ne elävät laumoina ja kykenevät metsästämään hirviä.
2. Ammutaan susia tehostetusti siellä missä ne aiheuttavat kotieläinvahinkoja.
3. Hankitaan ulkoilevien eläinten suojaksi aitoihin hälytysjärjestelmiä (hälyttää omistajan kotona) ja suuria paimenkoiria.Kuulin Puheradio-kanavalta sunnuntai-iltapäivänä kuvataiteilija Osmo Rauhalan haastattelun. Hän oli pikkupoikana kuullut 80-vuotiaan mummon kertomana järkyttävästä tapauksesta, jossa mummon, olisiko ollut pikkuveljen, oli tappanut susi. Lapset olivat alle kouluikäisiä. Osmo-poika joutui tarinan kuultuaan kulkemaan samaisen metsän, jossa onnettomuus oli tapahtunut, läpi, eli pinkonut pimeällä henkensä edestä kotiin. Tapaus oli Osmolta unohtunut, kunnes hän sitten oli tavannut metsässä villin suden vuosikymmeniä myöhemmin, jolloin kertomus oli palautunut mieleen.
Kiitos Gla linkistä. Kyseessä onkin sama tekijä jota siteerasin jo aiemmin tässä ketjussa. Väitöskirjasta on lyhyt suomenkielinen kooste siellä yliopiston väitöskirja-arkistossa. Asia tuli referoitua jo aiemmassa viestissäni. Eli mitä enemmän maaperää myllätään, sitä enemmän hajotustoiminta kiihtyy, ja typen huuhtoutumisriski samoin.
Vanhat totuudet eivät siis ole kääntyneet päälaelleen. Kantojen nosto on intensiivisyydessään verrattavissa muokkaustapana äestykseen, jossa myös paljastuu paljon kivennäismaata. Kannonnosto on myös verrattavissa tuulituhon tekemiin juuristokuoppiin, eli aivan luonnolliseen ilmiöön metsässä. Erona on vain se että kun kannot viedään pois, lahopuun määrä maassa vähenee radikaalisti.
Huomasivathan kaikki uusimmassa Metsämakasiinissa Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen, joka oli otsikoitu jotenkin siihen tapaan, että kantojen nosto saattaa lisätä ravinteiden huuhtoutumisriskiä (!). Ja TAAS sama moka: ei tutkimuksen nimeä eikä tekijää puhumattakaan mistään linkeistä. Turhauttavaa ja keskustelua estävää uutisointia.
Kun luin uutisen ensi kerran, raivostuin kyllä, mutta en tuloksille, vaan tiedotusvälineille, ja Metlalle. Halusin lisätietoa, koska uutisesta voisi jäädä ihmisten mieliin sellainen kuva, että hakkuutähteiden poistoa voisi perustella vesistövaikutusten pienentämisellä. Ero ei ole mielestäni niin suuri, mutta tämä menee makuasioiden puolelle. Mikä on riittävän suuri ero? Ero hakkaamattoman ja avohakatun välillä on erittäin suuri. Vesistövaikutuksia voidaan hallita esimerkiksi hakkuiden ajoituksella, sijoittelulla vesistöihin nähden ja käyttämällä poimintahakkuita ja muokkaamattomia suojakaistoja. Olisin varmaan otsikoinut tämän uutisen eri tavalla, esimerkiksi: ”Hakkuutähteiden poistolla ei aiheuteta suuria vesistövaikutuksia”.
Sinällään, oletusten vastaiset tutkimustulokset ovat virkistäviä, eivät raivostuttavia.
