Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Samaan aikaan toisaalla eli meitä pinta-alaltaan puolet pienemmässä Venäjän Karjalassa on ilmeisesti karkeasti kolmannes meidän hirvimäärästä, ja neljä kertaa meidän susien määrä, arviolta. Korjatkaa jos luvut menivät metsään. Metsäpeuraa on silti riittänyt meille täydennykseksi itärajan takaa. Miten tämä on mahdollista?
Olisi mielenkiintoista saada kotieläinvahingoista tilasto Venäjän puoletlta.
Metsälehdessä 15/2012 puolustetaan nykyistä hirvitiheyttä maaseudun sosiaalisilla syillä (ihan pätevä perstelu) sekä petokannan ylläpidolla. Varmaan on noinkin että aluksi hirvien vähentyminen voisi näkyä suden vaihtoehtoisten saaliseläinten käyttönä, kunnes susikanta vakautuisi uudelle, alemmalle tasolle?
Onkohan tästä suden vaihtoehtoissaaliseen kohdistuvasta ravinnonhankinnasta havaintoja Itä-Suomesta jossa kai susikanta on hirvikantaan suhteutettuna Suomen korkein? Eli tapahtuuko siellä enemmän kotieläinvahinkoja suhteessa susikantaan kuin muualla?
Juuri noin, jees h-v. Yleissuositus maanmuokkaukselle olisi että heinittyvälle ja veden vaivaamalle paikalle tulisi pääsääntöisesti mätästys. Tämä kattaa lähes kaikki kuusen ja lehtipuun istutusalat. Sitten karuille paikoille laikutusta ja äestystä sen mukaan millä koneella pääsee liikkumaan.
Omalla palstallani vedettiin männyn siemenpuualuekin konekylvöllä äestäen, vaikka varmaan olisi metsä syntynyt osalle aluetta ilman muokkaustakin (ohut kuntta). Kallioisempi osa muokattiin kaivurilaikutuksella ja kylvettiin männylle käsin.
Komppaan tässä asiassa kovasti Miisua. Olen kuullut itäisestä Suomesta viestiä että pedot pitävät hirvet kurissa. Mutta ei ilman haittoja. Olisiko sopiva porojen ja hirvien ja kauriiden yms. kanta asetettava tasolle jolla liikenteen ja metsätalouden vahingot ovat siedettävät kaikille osapuolille, ja petokanta asettuu sitten niiden ravintotilanteen mukaiseksi? Ihmiseen tottumisen estämiseksi sitä petoeläinten metsästystä olisi aina oltava jonkin verran. Kanadassa kyyditsevät ihmiseen tottuneita mustakarhuja erämaahan – Suomessa ei oikein ole paikkoja joissa ne eivät törmäisi ihmiseen. Petokannan kasvaessa kaikenlaiset kohtaamiset runsastuvat, jolloin tulee myös niitä ei toivottuja kohtaamisia.
Metsäsuunnitelmaa varten puuston ainespuun eli myytäväksi kelpaavan puutavaran kasvua ennustetaan simuloimalla tietyn hakkuuohjelman (yleensä metsänhoitosuositusten mukaiset) hakkuut. Niistä lasketaan kasvuprosentti. Toteutuva kasvu riippuu sitten suoritetuista hakkuista ja metsänhoidosta, esimerkiksi käytätkö jalostettua siementä tai lannoitusta jne.
Hakkuissa ei saada talteen myytäväksi kaikkea toteutuvaa kasvua eri syistä; metsään jäävää osuutta kutsutaan hukkapuuksi ja luonnonpoistumaksi. Syyt olet ajatellut ja listannut kattavasti. Ylitiheydestä johtuva itseharveneminen joka aiheuttaa puun kuolemisen (kelpaa enää polttopuuksi) ja kuvion hakkaamatta jättäminen vähentävät myös saantoa. Kannattaa muistaa että metsään jäävällä eloperäisellä aineksella on tehtävä: se muodostaa lahotessaan humusta joka sitoo ravinteita. Ja on myös tärkeä monimuotoisuudelle. Kaikkea hakkuujätettä ei siis tule poistaa energiapuuna.
Auraus todettiin jo Erkki Lähteen ammoisissa tutkimuksissa hyväksi muokkausmenetelmäksi uudistamisen kannalta. Myöhemmin se huomattiin maiseman ja virkistyskäytön (poronhoidon?) kannalta vähemmän suositeltavaksi. Eroosio ja ravinnehuuhtoumat ovat aurausalueella suuremmat kuin mätästysalueella. Tavallaan siinä käsitellään turhankin laaja osuus uudistettavan alueen pinta-alasta. Luontaisessa uudistamisessa tarvitaan paljon paljastettua kivennäismaata, mutta niissä kohteissa aurausta ei kai käytetä. Tarvitaanko aurausta siis nykyaikaisessa metsänuudistamisessa?
Metsälehdessäkin on hiljattain uutisoitu metsänistutuksen puulajivinoutuma kuusen suuntaan, eli sitä istutetaan huomattavasti enemmän kuin muita puulajeja. Rehevimmille kasvupaikoille tulisi saada monestakin syystä myös lehtipuita, mutta hirvivahinkojen pelossa niitä ei uskalleta käyttää. Ilmastonmuutoksen edetessä olisi suosittava monipuolista puulajivalikoimaa, emmehän tiedä kuinka kuusikot kestävät mahdollisen ajoittaisen kuivuuden ja kaarnakuoriaisten lisääntymisen. Lisäksi teollisuudelle olisi oltava vaihtoehtoja raaka-aineeksi, koivua joudutaan jo nyt tuomaan Venäjältä.
Tyvilahokuusikoiden uudistaminen eteläisessä Suomessa on akuutti ongelma. Tyvilahosieni käytännössä estää kuusen kasvattamisen alueella, joten ainoa vaihtoehto olisi jokin lehtipuu tai lehtikuusi.
Edelliselle kommentoijalle: edellisen vuoden säät todellakin määräävät kuinka paljon neulasia syntyy seuraavan vuoden vuosikasvuun. Vuosikasvun pituuteen vaikuttavat myös kuluvan kasvukauden säät. Samoin paksuuskasvuun ja juurten kasvuun. Toisin sanoen tämän kesän tilavuuskasvu määräytyy eniten tämän
kesän perusteella.Sateisen ja viileän kesän ajatellaan suosivan sienitauteja, kuten edellä mainitut, ja lisäksi mm. männynversoruoste. Jos männyntaimikossa on haavanvesaa, kannattaa tarkkailla, tuliko ruostetta. Jos tulee, pitäisi haavanvesat poistaa.
