Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Mitä haittaa on mhy-laista jos jäsenyys on jatkossa vapaaehtoinen?
MTK ei ole tiettävästi osallistunut mihinkään puumarkkinakeskusteluihin enää sen jälkeen kun hintasopimuksista luovuttiin.
Menee nettiin ja lataa sieltä dokumentin nimeltään Riistakannat 2011 (PDF). Löytyy sivulta:
http://www.rktl.fi/riista/riistavarat
Huomaa että joillakin riistakeskusalueilla voidaan hyvinkin sanoa ketun taantuneen, toisilla taas ei.
Huomaa myös että riistalajien kantojen vuosien väliset vaihtelut ovat suuret. Elinympäristöjen muutos on hidasta, samoin metsästyksen taso melko vakaa, joten vuosien väliset vaihtelut liittyvät säihin, ravinnon määrään sekä lajien sisäiseen ja väliseen dynamiikkaan.
Huolestuin, en mhy:n asemasta, vaan Santun lauseista tyyliin: ”MHY lain säilyttäminen tarkoittaa, että MHY lle jätetään tehtävä tuoda puuta markkinoille vastoin metsänomistajien etua välittämättä puun hintatasosta.” Tuollainen väite vaatisi perusteluja. Olisikohan tehtävänä ollut ennemminkin ”tuoda puuta markkinoille metsänomistajan edun mukaisesti?”
Entä jos mhy:tä ei olisi ollut – oltaisiinko oltu kolmen suuren hinnoittelun armoilla, kuten täällä arveltiin nyt oltavan. Mhy:llä on kuitenkin ollut paras tietous paikallisista ostajista, ja se on tuonut leimikoita isomman porukan kilpailun kohteeksi. Puumarkkinat.fi palvelu tekee sikäli palveluksen, että se tekee markkinoista läpinäkyvämmät, kun tieto puueristä on kenen tahansa saatavissa helposti ja nopeasti.
En ymmärrä miksi MTK on noin suuri peikko Santulle. Toivottavasti edes osa metsänomistajista ajattelee toisin. Eivät edunvalvonta-asiat ennenkään (kun MTK kytkös oli tosiasiassa olemassa) niin huonosti ole olleet. Terävöittämisen tarvetta varmaan on, mutta jos kytkentä on tulevaisuudessa suorempi, on vaikuttaminenkin helpompaa.
Oleellista ei ole siis mielestäni se onko mhy-lakia vai ei, vaan millainen siitä tulee, ja millaiseksi metsänomistajat haluavat yhdistyksensä kehittää.
(en saa näköjään tehtyä uutta vastausta, joten lisään tähän)
Leeville: ymmärtääkseni boorin puutteessa on kyse nimen omaan boorin absoluuttisesta vähyydestä, eikä sen väärästä suhteesta typpeen.
Vielä jos saisi lisätietoa mikä maalaji on pellossa ja missä päin Suomea, niin voisi keskustella puulajeista. Ravinneanalyysi olisi hyvä apuväline.
Pellonmetsityksessä on mahdollinen sekä energiakierto että tukkipuukierto.
Teoriassa jos lepän emäksinen karike – tai kulotus tai tuhkalannoitus – nostaisi pH:ta niin paljon että boorin liukoisuus heikkenisi, eli yli 6.5 pH yksikköön, boori voisi sitoutua maahan niin tiukasti etteivät puut saa sitä tarpeeksi.
En ole kuitenkaan löytänyt kirjallisuudesta viitteitä siitä, että sen enempää leppä kuin tuhkakaan aiheuttaisi niin suurta emäksisyyden nousua, että boorin puutetta sen vuoksi tulisi. Leppää voi siis huoletta jättää metsään sekapuuksi, ja lannoittaa tuhkalla turvemaita. (Kivennäismaalla suositellaan tuhkan oheen typpilannoitusta.)
Tuossa otsikossa mainitussa julkaisussa Tuula Piri pohdiskelee sitä, millä lahoasteella kuusen viljely ei ole enää järkevää. Vastaus: yli 30 % kannoista jos on lahoja, sitten kannattaa vaihtaa puulajia kuusesta johonkin muuhun, ellei kantoja poisteta. Lisäksi hän antaa tukea tässä ketjussakin olleille pohdinnoille siitä, että kuusta voi viljellä, kun jättää muutaman metrin turvavälin saastuneisiin kantoihin. 3-4 metrin välillä saadaan tartuntoja vähennettyä 60-80 %.
Aviisissa on muutakin sivistävää luettavaa.
Ketähän Kantona mahtaa tarkoittaa virtuaalimetsänomistajilla? Kyllä me kaikki aktiivikirjoittajat olemme myös aktiivisia puuntuottajia, ei pelkästään virtuaalisesti. Itsekin kävin viime keväänä kylvämässä ja tänä keväänä olisi tarkoitus tehdä terveyslannoitusta.
Petelle lahokuusikon uudistamisesta: minusta nollatoleranssi on varmin. Jos tyvilaho on todistettavasti päässyt alueelle, siitä pitäisi kaikin keinoin pyrkiä pois, eli mahdollisimman kestävillä puulajeilla uudistaen. Vaikka aiempana kirjoitin, että terveet alueet voi uudistaa kuusella, on siinä mukana riski, että niillekin tulee myöhemmin tartunta joko ilmateitse tai juuriyhteyksien kautta hakkuiden yhteydessä. Jos tekee pelkästään talvihakkuita,, riski on kylläkin pieni, mutta korjuuvaurioiden kautta voi silti tulla ns. vauriolahoa (eri sieni kuin tyvilaho).
Toistelen tässä pahasti itseäni, mutta ekologian perusperiaate on kyllä se että saalistajan (susi) kanta sopeutuu saalislajin (hirvi) kantaan, eikä päinvastoin. Toki saalistajakin vaikuttaa saaliseläimeensä, sen käyttäytymiseen ja lisääntymiseen, mutta ei se sitä hävitä sukupuuttoon, muutenhan se häviäisi itsekin. Eli uskon että jos hirvikantaa suunnitelmallisesti alennetaan, alenee myös susikanta sen myötä, eikä suinkaan lisäänny pyytämällä koiria tai lampaita.
Eli Suomen ihminen-hirvi-susi triangelin ratkaisussa pitäisi ottaa huomioon ainakin puuntuotannollisesti kestävä hirvikanta, riittävän elinvoimainen susikanta ja maaseudun asukkaiden sietokyky. Näitä yhteen sovittelemalla joku ratkaisu löytyy. Niin kauan pitää neuvotella että löytyy! (Lisäys: puuntuotannollisesti kestävä hirvikannan taso on alenemaan päin koko Etelä-Suomessa, ja syy on juurikääpä!)
Metsästäjiltä tulee herkästi palautetta, että alempi hirvikanta ei ole ns. metsästettävä kanta. Mikä tahansa kanta kestää metsästystä, kyse on vain siitä mihin lihantuottoon ollaan valmiita tyytymään.
