Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Järkevällä markkinaehtoisella toiminnallakin saadaan paljon aikaan. Tsekatkaapa vaikka ruotsalainen innovaatio, joka kyllästää ja palosuojaa puun samalla kertaa, ja on lisäksi myrkytön. Erinomainen materiaali vaikka puurakentamiseen jos tuo pitää sen mitä lupaa. Paloturvallisuus nousee kerrostaloissakin kertaheitolla uudelle tasolle.
Maa-aineksen eroosio on luonnollinen ilmiö, vuorijonot kuluvat aina ennen pitkää, ja seuraava tulivuorenpurkaus tai maanjäristys järjestelee kuoren muodot uudelleen. En osaa laskea voisiko huuhtoutuminen olla syynä merenpinnan nousuun, ehkä hitusen, mutta kertaluokkaa vähemmän kuin jäiden sulaminen?
Eikö hemputtajaa arveluta mahdolliset haitat, jos ilmasto sittenkin lämpenee: vesivarojen ehtyminen ja suurien maa-alueiden kuivuminen viljelykelvottomiksi, esim. ne jotka ovat riippuvaisia Himalajan jäätiköiden kastelusta? Meitä ei lämmitä kauan meidän saamamme hyödyt ilmaston muutoksesta, jos ne aiheuttavat pakolaisvirran elinkelvottomilta alueilta.
Pisimmät aikasarjat taitavat olla sopuleista Kilpisjärveltä. Nekin osoittavat että syklistä vaihtelua on ollut aina enemmän tai vähemmän.
Kettuahan pelätään metsästäjäpiireissä kovasti, koska sen arvellaan hävittävän metsäkanalintujen pesiä. Tällöin unohdetaan muut pesärosvot, joista tehokkaimpia taitavat olla varislinnut. Norjalaisessa Magne Husbyn tutkimuksessa havaittiin että pikkulinnut pesivät aivan lähellä kanahaukan pesiä, ja kanalinnutkin noin kilometrin päässä niistä, koska kanahaukan reviiri oli vapaa pesärosvoista. Lintu otti siis riskin tulla itse syödyksi suojellakseen muniaan. Laskennallisesti osoitettiin että metsäkanojen eloonjäänti oli kanahaukkareviirilllä suurempi vaikka otettiin huomioon myös talven saalistus joka kohdistui aikuisiin kanalintuihin.
Ravintoketjuissa kaikki ei siis toimi niin kuin ensiksi uskoisi. Ketun kohdalla voi myös olla niin että kun myyräsyklit ovat voimakkaita, sen on turvauduttava myyräkatovuosina vaihtoehtoisravintoon mutta jos ne ovat loivia, sen tarvitsee harvoin turvautua metsäkanalinturavintoon.
Olin suunnitellut Sahalaa heti lauantaiaamuksi. Semmoinen parin tunnin retki. Mutta sovitellaan. Sunnuntaiaamukin on mahdollinen mutta joillakin voi olla jo kiire kotiin siinä. Jos mitoitetaan mottikisa niin että molemmat ohjelmanumerot mahtuvat samaan päivään?
Eli ensin olisi aamupala, sitten Sahala, sitten kevyt lounas Anttonilla, mottikisa, siirtyminen takaisin Korholaan, päivällinen ja vapaata seurustelua.
Luonnontilaisessa ekosysteemissä myyrälle ei ole tarjolla niin runsaita ravintovaroja ja niitä vainoavat useat pienpedot, siivekkäät ja karvaiset. Siksi myyräkanta pysyy siellä todennäköisesti vakaampana, kun kanta ei pääse karkaamaan käsistä. Niinpä eivät petojenkaan kannat vaihtele niin paljon, kun niiden ravinto ei koskaan katoa yhettömiin. Dataa tästä ilmiöstä on olemassa, ei tosin vielä julkaisujen muodossa.
Emme vielä tiedä voidaanko tämä ihannetilanne siirtää talousmetsään. Ketun tappoteho kyllä riittää myyränpyynnissä, se on osoitettu suljetuissa aitauksissa tehdyillä kokeilla. Metsuri motokuskille: ei tässä ole uskosta kyse, olen agnostikko, jos ymmärrät mitä tarkoitan…
Tätä juurikääpäasiaa käsiteltiin laajasti toisessa ketjussa taannoin.
Taimikon lannoitusretkellä havaitsin että kuusen taimet (noin 1 metriset) ovat aika monesti viime talven jäljltä taipuneet. Latvakasvain ja välillä seuraavakin osoittavat vinoon. Olisiko viime talven lumisuus syynä. Ne kannattaisi käydä ennen kasvun alkua varovasti taivuttamassa suoraan asentoon ettei taimi jää mutkalle.
Aivan viime vuosina tapahtuneet laajat myyrätuhot ovat tosiasia, tilastoista luettavissa. Syynä on todennäköisesti se että (kuten Suden jälki muistutti) luontomme ei enää ole luonnontilainen vaan hakee uutta tasapainotilaa. Myyriä suosii mm. avohakkuupainotteinen metsätaloutemme ja pienpetojen metsästys. Avohakkuista ei varmaan ihan heti luovuta, mutta pienpetojen metsästyksen lopettamisen vaikutusta myyräheilahteluihin voisi kokeilla.
Kolumnissa Aarre-lehdessä 4/2013 Aaltoila kirjoittaa:
”ylitiheät hirvi- ja porokarjat muuttavat metsämaisemia rajummin kuin koskaan.” … ”Hirvenlihan tuotanto toisen maalla on maan tapa. Koivun ja haavan, paikoin männynkin kasvatus on liian hankalaa.” … ja tahti vain paranee:”Maiseman muutos on pieni pulma verrattuna ekologiseen tuhoon, jota tutkitaan mutta josta tiedeyhteisö ei uskalla keskustella.”
Muuten samaa mieltä, mutta pitäisin ennemminkin ongelmana, en tiedeyhteisöä, vaan sitä miten heikosti tutkimustuloksia käytetään päätöksenteon apuna. Ei niin että tulokset sanelisivat päätöksen, vaan niin että ne olisivat aidosti poliittisen prosessin apuna.
Tilattuja raportteja (tyyliin Himanen) ei tarvita, vaan toimivat jokapäiväiset yhteydet ministeriöistä sektoritutkimuslaitoksiin. Tietoa saa niistä ilmaiseksi kun vaivautuu kysymään!
