Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Helpottaa paljon jos on tosiaan niin että kovin monet eliölajit eivät ole valikoivia metsän iän suhteen, vaan selviävät monenlaisessa ympäristössä. Kunhan löytyy tarvittavat resurssit – esimerkiksi lahopuuta kovakuoriaisille hajotettavaksi. Talousmetsien luonnonhoito on vaikuttavaa, jos sillä voidaan elvyttää pääosaa lajeista, ja vain vaateliaimmat tarvitsevat oikeasti tiukasti suojeltua vanhaa metsää.
Kanalintukantoihin vaikuttaa niin monta tekijää samanaikaisesti että lienee mahdotonta erottaa kokonaisuudesta kuusettumista, kun ei voida erottaa edes metsästystä tai petoja metsänhoidosta, saati sitten yhtä hoidon osatekijää.
Inventointien mukaan metsissämme on koko ajan lisääntynyt lehtipuun määrä ja sekametsäisyys. Kuusettamisinto ei ehkä ole ehtinyt vaikuttaa kovin laajasti. Siitähän on nyt varoiteltu jo muutama vuosi ja metsien uudistaminen lienee palannut raiteilleen. Koivun menekki kyllä huolettaa… löytyykö tulevaisuudessa käyttöä koivutukille maassamme? Jatkuva kasvatuskin on vielä hyvin marginaalista, ja saisi ottaa suuremman markkinaosuuden rehevissä turvemaan korvissa jotka ovat luonnostaan kuusta kasvavia.
Jos Pohjois-Atlantin kierto heikkenee Pohjoismaissa kylmenee vaikka muualla maapallolla samaan aikaan edelleen lämpenee. Ilmastopakolaisiksi joudummekin me. Tämä muutos voi tulla meidän lasten elinaikana jo. Kyllä hiilet ja turpeet kannattaa pitää maassa ja polttaa puuta niin kauan kuin ei ole muuta.
Puu on globaalisti hyvin tärkeä polttoaine vielä kauan, niin meilläkin. Euroopassakin köyhillä alueilla saattaa olla ainut lämmitystapa talviaikaan. En usko että polttokielto onnistuu EU:ssa.
Kysymys asiaa ymmärtäville: onko humuksen kulkeutumista vesistöihin mahdollista vähentää ja/tai humuksen poistumista vesistöistä nopeuttaa kemiallisesti, esimerkiksi tyyliin Littoisten järven kirkastaminen?
Kommentti HS:
”Tähän ongelmaan pitäisi tarttua ennallistamissuunnitelmassa ja ja taklata se toteutuksessa.
Metsätalouden vesiensuojelun pääongelma ovat kai kiintoaineet ja veteen liuenneet humusaineet vanhoilta ojitusalueilta, siis ojien mukana kulkeutuvat aineet, ei niinkään suojakaistojen puute tai kapeus. Kun sadevesi kulkee metsän läpi, siitä pidättyy ravinteita metsän kasvuun. Kiintoainekin voi pidättyä, jos veden kulkua saadaan hidastettua ennen vesistöä. Sen sijaan humusaineiden määrä valumavedessä voi jopa kasvaa veden matkalla ojittamattoman suon kautta.
Ruotsalainen tutkimus vuodelta 2015 kertoo, että humusaineet häviävät vesistöstä aikanaan biologisen hajotuksen, valon ja flokkulaation eli saostumisen avulla (Anna Kellerman: Molecular-level dissolved organic matter dynamics in lakes. Constraints on reactivity and persistence). Tarkoittaako tämä sitä, että jos humuksen valumaa soilta saadaan hillittyä, vesistöt voivat kirkastua pitkän ajan kuluessa?”
Tvärtemot den gängse uppfattningen att humusämnen är särskilt motståndskraftiga, ser vi att dessa försvinner med ökande uppehållstid i insjöarna. Vi ser att molekylernas egenskaper är viktiga för deras omsättning, säger Anne Kellerman, i ett pressmeddelande från Uppsala universitet. Forskningen är ett samarbete med universitetet i Oldenburg, och bedrivs inom projektet ”Color of Water”, som är en sk. stark forskningsmiljö finansierad av Formas.
*
Kurjen Ruotsi-linkistä tietolaatikosta käännös:
”Vastoin yleistä uskomusta, että humusaineet ovat erityisen vastustuskykyisiä, näemme niiden häviävän järvissä viipymisajan pidentyessä. Näemme, että molekyylien ominaisuudet ovat tärkeitä niiden liikevaihdolle, sanoo Anne Kellerman Uppsalan yliopiston lehdistötiedotteessa. Tutkimus on yhteistyössä Oldenburgin yliopiston kanssa ja se tehdään ”Veden väri” -hankkeessa, joka on Formasin rahoittama niin sanottu vahva tutkimusympäristö.”
Eli humusaineet hajoavat kyllä aikanaan vesistöissä, mutta entistä hitaammin? Toisin sanoen toivoa on: jos humuksen tuotantoa valuma-alueelta saadaan vähennettyä, vesistöt saattavat pitkän ajan kuluessa kirkastua.
Väitöskirja vuodelta 2015 sivu 33: ”DOM removal processes: biodegradation, photochemical oxidation, and sedimentation via flocculation.” Sivuilla 35-40 tulokset tiivistetysti englanniksi ja ruotsiksi.
Kellerman, A. M. 2015. Molecular-level dissolved organic matter dynamics in lakes. Constraints on reactivity and persistence. Digital Comprehensive Summaries of Uppsala Dissertations from the Faculty of Science and Technology 1260. 49 pp. Uppsala: Acta Universitatis Upsaliensis. ISBN 978-91-554-9260-1.
http://www.diva-portal.org/smash/get/diva2:806847/FULLTEXT01.pdf
Netistä löytyy Pefc-yhdistyksen sivustolta raportti nimeltään: Tiedote: PEFC-sertifioinnilla laaja positiivinen vaikutus Suomen metsissä.
Keskustelu alkaa olla Hesarissa kypsä, lopetusta vailla, tässä kommentteja.
Aki Ikonen:
”Hyvärisen ei päällekkäisyyksiä tarkoittaa, että taulukon 5 luvuissa ei sama laji ole kirjattu esim vanhaan kangasmetsään ja kangasmetsään, kuten ei vanhaan lehtoon ja lehtoon. Taulukon 5 lajeissa ei ole päällekkäisyyksiä, niin ei olekaan, laji on kirjattu vain yhteen paikkaan.
Lajitietokeskuksen ja Punaisen kirjan vanhojen metsien erityispiirre/ indikaattorilajit on kirjattu samalla tavalla, mutta lajitietokeskuksen listaus on kattavampi.
On todella mielenkiintoista ettei sinua yhtään mietitytä, miksi lajitietokeskuksen tai punaisen kirjan vanhojen metsien lajeissa ole yhtään puulajia, ei mustikkaa, ei puolukkaa, ei kanervaa, ei petolintuja, ei metsäkanalintuja, nisäkkäistä mukana on vain liito-orava. Listasta puuttuu tuhannet metsien yleiset sieni, sammal, jäkälä ja hyönteislajit. Sinun mielestä näköjään vanhoissa metsissä ei myöskään ole puiden yleisiä tuhohyönteisiä kuin kuolemankello.
Kaikki em lajit on kuitenkin listattu metsät elinympäristöihin. Metsien, kangasmetsien ja lehtojen tuhannet yleiset lajit esiintyvät myös vanhoissa metsissä.
Jos haluat listaa, hae se punaisen kirjan tai lajitietokeskuksen portaalista haulla metsät ja lc eli elinvoimaiset lajit, siinä on sinulla metsissämme ja siten myös vanhoissa metsissä yleisesti esiintyvät tuhannet lajit. Tässä ei tila riitä niitä listaamaan.
Vanhoissa metsissä pitäisi olla millä perusteella yli 10000 lajia? Siis hakkuu aukealla ja nuoressa metsässä on 10000 lajia minkä tutkimuksen perusteella?
Siitosen kovakuoriaistutkimuksessa eri ikäisissä metsissä lajit vaihtelevat, ei kovakuoriaisten määrä romahda mihinkään.”
Marko Rahikkala:
”Kaikkeen yritystoimintaan liittyy toki riskejä. Onneksi metsäalan riskejä pystyy pienentämään esimerkiksi hakkaamalla metsänsä. Kuvittele tilanne jossa metsänomistajalla olisi nyt esimerkiksi sadan tuhannen euron arvosta puusta jossain puron rantamailla. Nyt metsä on luvallista hakata ja suojakaistankin saa käsitellä poimintahakkuun. Samaan aikaan meuhkataan että että suojakaistoille pitää saada lain suoja ja suojakaistoja pitää laajentaa ja metsänomistajien pitää kärsiä tappiot ilman kompensaatiota. Kyllähän melko moni tässä tilanteessa tekee metsäkaupat ihan vaan riskiä pienentääkseen.
Vai että on PEFC yhtä tyhjän kanssa? Esimerkiksi tuo yksittäinen suojakaistakriteeri muutti 3,5% Suomen metsäalasta peitteisesti käsiteltäväksi. Erkki lähde ei ole onnistunut samassa edes vuosikymmenien agitoinnin aikana! Ja ylipäätään mitä enemmän väheksyt metsänomistajien tekemiä luonnonhoitotoimia niin sitä vähemmän meillä on motivaatiota niitä vapaaehtoisesti toteuttaa! Tämäkö tosiaan on tavoitteesi?”
AJ vs. TA:
”Sitä emme vielä tiedä, onko riittävä suojelutaso meillä sama kuin tutkijoiden maailmalla keskimääräiseksi tarpeeksi arvioima 30 prosenttia sisältäen erilaista suojelua, vai pienempi vai suurempi määrä. Paljon riippuu siitä mitä lopulla 70 prosentilla eri luontotyypeissä tehdään ja myös siitä kuinka paljon ennallistamista saadaan toimeksi.
Olettaisin että metsäsertifikaatteja pääsääntöisesti noudatetaan. Poikkeamista voi lukea Kestävän metsätalouden yhdistyksen raporteista.
On huono juttu, jos metsänomistajia tosiaan pidetään niin vastuuttomana tahona, että lajitietoa ei voida antaa heille. Asian huonoja ja hyviä puolia pitää pohtia tarkasti. Ei tuo viranomaistoimintakaan vaikuta kovin vastuulliselta, jos mikä tahansa uhanalainen laji voi johtaa omaisuuden käyttörajoitteeseen ilman korvausta.”
”Pelkäänpä että edistymistämme estävät myös sellaiset äänet kuin sinun Toni, jotka eivät usko muuhun vaihtoehtoon kuin pakkolakeihin ja sääntelyyn. Laeilla suojelu edellyttää korvauksia verovaroista tai jostain muualta. Vapaaehtoinen suojelu luonnonarvomarkkinoilla tuo mukaan yksityistä rahaa. Harmaata korvauksetonta suojelua ei pitäisi olla lainkaan.
Ei kaikkien uhanalaisten lajien kaikkia esiintymiä tarvitse kategorisesti suojella, vain riittävä määrä. Kaikkien metsänomistajien ei tarvitse olla mukana, vain riittävän määrän.
Uhanalaisten lajien listaamisen ja luokittelun jatkoksi on tehty yksittäisille lajeille suojelutarpeen arvioita. Kun tuossa analyysissä todetaan, että jokin laji tarvitsee pikaisia toimia, sen arvo korvauksissa ja markkinoilla voidaan määritellä suuremmaksi kuin melko yleisen lajin. Esimerkiksi saimaannorpan tai metsäpeuran elinympäristön suojelusta saisi suuren korvauksen, koska niitä ei esiinny missään muualla (norppa) tai lähes missään muualla (peura).”
”Tässä tulee vastaan nyt sekin ongelma, että maanomistajat joutuvat keskenään eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, sattuuko omalle maalle uhanalaisen lajin esiintymä. Eli jos hoidat metsää niin hyvin, että siellä haluaa asua vaikka liito-orava tai kanahaukka, sinua rangaistaan siitä laittamalla alue käyttökieltoon.
Luontotyyppien uhanalaisuus vähenee suojelemalla, jos on kyseessä harvinainen luontotyyppi. Laaja-alaisia tyyppejä kuten keskiravinteiset kangasmetsät autetaan luonnonhoidon ja metsäsertifioinnin keinoin. Uhanalaisuushan tarkoittaa luontotyypin kohdalla sen ominaispiirteiden muuttumista liian luonnonmukaisesta poikkeavaksi. Sinun sanoja käyttäen siis puupelloksi.”
”Metsätaloustoimijoiden ja heidän toimiensa merkityksen vähättely on viesti, jolla luontojärjestöt keräävät jäseniä ja rahaa. Ne elävät vastakkainasettelun jatkumisesta, joten ei kannata uskoa sellaisenaan heidänkään viestiään, vaan ottaa itse selvää asioista.
FSC on kunnianhimoisempi kuin PEFC, mutta jälkimmäinen kattaa laajemmat pinta-alat, joten se on ainakin vielä vaikuttavampi. Metsien inventoinnit ja uhanalaistilastot kertovat muutoksen suunnan lahjomattomasti. Tapion sivuilta löytyy artikkeli otsikolla: Luontopääomasta huolehtiminen on metsänomistajalle taloudellisesti kannattavaa. Hyötyä tulee ekosysteemipalvelujen kautta heti, ja tulevaisuudessa myös luonnonarvomarkkinoiden kautta.
Kyselytutkimusten mukaan metsänomistajat ovat nykyään monitavoitteisia ja moniarvoisia. He eivät ole tasalaatuista massaa, jossa kaikilla olisi samat tavoitteet. Suurin osa asuu nykyään kaupungeissa ja metsä ei ole heille ensisijainen toimeentulon lähde. Omistajien monimuotoisuus ja hajautunut omistusrakenne varmistavat metsien käsittelyn monimuotoisuuden.
Metsäluonnon laatua parantavia toimia on voitava tehdä ilman pakkosuojelun uhkaa. Suuri osa metsänomistajista harjoittaa salaista suojelua, koska haluaa säilyttää itsellään omistuksen ja päätösvallan. Nämä alueet eivät näy suojelualueiden tilastoissa mutta näkyvät vaikutuksina uhanalaistilastoissa. Pakkosuojelun uhka poistaisi osan näistä hyvin kustannustehokkaista alueista eikä uusia välttämättä syntyisi.
Itselläni on kalasääksiluoto ja kaksi muutaman hehtaarin laajuista lahopuun tuotantoaluetta, joihin toiseen odotan valkoselkätikkaa ja toiseen liito-oravaa asukkaiksi. Liitis voi tosin jäädä saamatta, koska alue sijaitsee saaressa, mutta harmaapäätikka siellä on pesinyt monena vuonna. Järeitä haapoja olisi pesäpuiksi.”
