Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä tuulituho voi olla iso tai pieni häiriö. Näitä on Suomessakin nähty hyvin eri kokoisia yhdestä puusta alkaen ja päätyen tuhansiin hehtaareihin. Luonnon avohakkuuta kuten Asikainen sitä kutsui Metsä-Suomen radio-ohjelmassa.
PS. Mukava keskustella kun AR vaivautuu lukemaan linkin. Toiset kuten Perko tuntuvat siltä että eivät halua lukea mitään omien käsitystensä vastaista juttua, siinähän voi järkyttyä.
Puiden kuolemistodennäköisyyksistä voi vilkaista ruåtsalaisten kehittämän ASIO-mallin. Perusideana on että eri kasvupaikoilla uudistuminen on erilaista. Kasvimaantieteellisillä suuralueilla eroja tulee myös ilmastosta ja puulajeista.
Käsitys metsäpaloista ei perustu pelkästään siihen ajanjaksoon jolloin ihminen oli paikan päällä, vaan vaikkapa järven pohjan kerrostumista tai lustoaikasarjoista voidaan katsoa paljon pitemmälle menneisyyteen. Luonnonmetsissä kuusi on hävinnyt meillä kuivilta kasvupaikoilta säännöllisesti pintakuloissa. Siperian ja Pohjois-Amerikan häiriödynamiikka on erilainen: meillä on harvemmin isoja metsää uudistavia metsäpaloja kuin noilla alueilla.
Kts. esim. Tuomas Aakalan artikkeli.
Tuomas Aakala. 2021. Metsien luontainen rakenne, kehitys ja haasteet monimuotoisuuden turvaamiselle talousmetsissä. Metsätieteen aikakauskirja.
heillä on hiiltä maaperässä paljon enemmän kuin Suomessa
Varaston arvioidut määrät taisivat olla samaa suuruusluokkaa. Ruotsissa vuotuinen maaperänielu eli varaston muutos on kuitenkin paljon suurempi erilaisesta metodiikasta johtuen (vaikka metsämaan määrä on samaa luokkaa).
ei niitä Euroopan laskentoja oikein voi uusiksi laittaa
Voitanee, koska ne ovat EU:n sisäinen sopimusasia. Sen sijaan IPCC eli YK:n Ilmastosopimuksen laskennan ja raportoinnin muuttaminen on pitempi prosessi.
viherpoliittinen järjestelmä?
Ei pitäisi vaikuttaa tässä, koska raportoinnin takana on tiedettä eikä politiikkaa. Pohjaveden pinnan taso voitanee lisätä malliin kohtalaisen pienenkin aineiston avulla, koska pieni aineistohan turpeen hajoamismallissakin oli. Siinä mielessä uskoisin että voitaisiin selvitä pienellä viilauksella, eikä kaikki aiempi tutkimus ole kelvotonta.
TA ei usko minua juuri missään asiassa, esimerkiksi siinä että metsä on huono hiilivarasto eikä siinä että kaikkia ojia ei kannata lähteä tukkimaan. Yllytin häntä lukemaan professorien (Tomppo ja Laurén) ajatuksia Metsälehden metsäuutisista.
Meillä tehtiin saarissa aavistushakkuu, kun tuli tieto rantojensuojelun ohjelmasta. Ei se välttämättä osu metsiin liian aikaisin, vaan voi osua metsätaloudellisesti ihan kohdalleenkin, mutta syy on metsätalouden ulkopuolella. Aavistushakkuuksi voisi ehkä lukea myös jos aavistetaan puun hinnan aleneminen ja sen vuoksi laitetaan leimikko myyntiin.
jos jokainen metsähehtaari palaa ja tai kaatuu tuulessa 200 vuoden välein
Käsitys luonnonmetsien sukkessiosta on ollut edellä esitetty, mutta kuva on muuttunut ja monipuolistunut tutkimuksen myötä. Minullekin opetettiin 1980-luvulla metsäopinnoissa tuo AR:n edellä kertoma malli: ensin avoalueelle tulevat valoa vaativat pioneeripuulajit eli lehtipuut ja mänty ja niiden jälkeen rehevämmille kasvupaikoille kuusi.
Nykyään häiriö- eli uudistumisdynamiikat jaetaan (yksinkertaistaen) kolmeen: puukohtainen/pienaukko, kohortti ja iso aukko. Kohortti eli tasaikäinen ikäluokka syntyy esimerkiksi hyvänä siemenvuonna tai metsäpalon jälkeen. Lisävaihtelua tulee siitä, että luonnonmetsissä alueelle jää aina paljon puuta joko elävänä tai kuolleena. Osa uudistumisesta tulee puiden elinkaaresta ja osa erilaisista enemmän ja vähemmän satunnaisista tuhoista (sääolot, myrskyt, hyönteiset, metsäpalot…).
Käsityksen päivitys on sikäli tärkeä, että sen johdosta myös jatkuva kasvatus voidaan nähdä luonnonmukaisena metsänkäsittelyn mallina.
Mites jos lehtipuulle ei ole pääpuulajina markkinoita, mitäs sitten tehdään? Toisaalta tyvilahot (männyn ja kuusen) ja muut tuhonaiheuttajat leviävät kohti pohjoista ja niitä vastaan suositellaan sekametsiä. Etelärannikolla tulevat jalopuut avuksi, niitähän esimerkiksi Innoforin Marcus Walsh voi hyödyntää Porvoossa.
En usko että metsien kasvun dynamiikasta kannattaa kiistellä. Käytetään eri käsitteitä mutta päädytään samaan. Jos metsistä ei oteta poistumaa hakkaamalla, sinne tulee poistumaa itseharvenemisen ja metsätuhojen muodossa. Metsä kun ei ole halkoliiteri, vaan elävä ja uudistuva eliöyhteisö.
Kritiikki alkaa olla tiedeyhteisön puolelta jo niin äänekästä, että virkamiehetkin jo kuulevat. Petteri Orpokin ihmetteli jossain vaalitentissä hiililaskentojen epävarmuuksia… Heitin linkin em. Metsälehden artikkeliin Hesarin mielipiteeseen.
http://www.hs.fi/mielipide/art-2000011131649.html
Kurki ei ilmeisesti lukenut Ruotsin englanninkielistä inventaarioraporttia vaikka yllytin aiemmin ja laitoin sivunumerotkin esille? Yritän lukea myöhemmin ajatuksella, juuri nyt en ehdi.
Lahopuun lisäyksen osalta voitaisiin käyttää indikaattorilajeja. Ollaan määrissä ja laadussa kuitenkin vielä pitkällä takamatkalla verrattuna luonnonmetsiin, joten tässä kohtaa ei pidä alkaa lepsuilla.
Metsä-Suomi -sarjassa avohakkuukeskustelu. Mukana Antti Asikainen, Marcus Walsh ja Metsä-Groupilta edustajana Tiina Laine, metsänhoitopäällikkö.
Tuo ilmaisu on Suomen metsien osalta hiukan hämärä. Olisi hyvä tietää tarkemmin, miten latvuksen ja rungon massa tai näiden suhde eroaa poistumassa ja kasvussa.
Karikekertymä on Asikaisen mukaan tärkeä hiilinielun komponentti. Tämä kasvun, karikkeen ja maaperän ”pyhä kolminaisuus” on maallikoille joskus liian vaikea rasti ja keskustelu menee mahdottomaksi.
Tuli mieleen mitä Lauri Mehtätalo sanoi Tiedekulman esitelmässä: kun puu vanhenee eli suurenee, ylläpitohengityksen määrä suhteessa yhteytyksen määrään suurenee mikä aiheuttaa kasvun alenemisen.
