Googlaamalla ”jutkula” MTT:n sivuilta löytyy vanhoja lajikkeita.

Tysk blå, vanha lajike, luultavasti Saksasta kotoisin.
Hyvin jauhoinen.(erinomainen muussiperuna)

Suomessa kutsuttu: Jutkula, Puikula, Punainen puikula, Vuokatin musta, Ellakka, Jäämeren sininen, Kokko.
Rakkaalla lapsella ollut monta nimeä.

Kyseisellä sivulla linkki josta löytyy valokuvia.

Aukusti taisi olla hyvin jyvällä asiasta. Piti tarkistaa, oikein muistin.
Kasvaa hyvin mutta on täällä ruton ja ruven arka. Vaatii ruttoruiskutuksen mikäli satoa aikoo saada. Suht vaatimaton lannoituksen suhteen. Liiallinen typpi tekee vetiseksi. Viherkesannointi edellisenä kesänä toiminut parhaana lannoitusmuotona. kunnon makkilantaa ei enää tahdo saada mistään.

Kerrompa yhden muiston hirvitulilta vuodelta -85? Sen jälkeen homma ei ole enää huvittanut.
Vanhemman papparaisen kertomaa. Sota-aikana kun oli pula kaikesta ja viina kortilla. Viinaa piti saada mutta viljaa ei riittänyt kuin leipään ja hevosen appeeseen, niihinkin säästeliäisesti.
Joku kekseliäs oli huomannut että hevonen kun on ”läpipaskuri”, niin murskattu vilja tulee osittain sulamattomana ruuansulatuksesta läpi. Siispä kakkarat talteen ja saaviin, siittä sitten rankki käymään.

Kun ”poika” oli aikansa käynyt saavissa, liemi kipattiin muuripataan ja tehtiin asiaan kuuluvat toimenpiteet että saataisiin ”jaloa päihdyttävää juomaa”, eli pontikkaa.
tislauksen jälkeen padan reunusta oli kiertänyt kellertävä rasvainen rengas ja koko pata oli ”tuoksunut siltä itseltään”

Lopputuotteen maku kuulemma oli ollut aika muikea hänen kertomansa mukaan. Mukana ollut kunnon ”hevosmiesten aromi” kaikkine vivahteineen.

Ja miksikö tuohon tisleeseen ei käytetty puhdasta viljaa?
Pollen piti jaksaa kiskoa tukkirekeä kotirintamalla että Itäsen Suomen sotaponnistelut eivät kärsisi.

Kun oikein on ”kädestä pitäen ja sormella osoittaen” kiitelty lyhyt sanaisuudesta nyt oikein moderaattorin toimestakin, niin kerrompa toisenkin puutarha muiston.

Isäni kertoman mukaan ukkini oli kasvattavut kessua pirti nurkalla tupakan puutteeseen.
Lannoitus oli hoitunut luomu menetelmällä rakon tyhjennyksen muodossa.
Sadonkorjuun jälkeen varret oli kuivattu pirtinuunin päällä.
Kuivatut lehdet hakattu asianmukaisesti kessupölkyllä.

Valmis tuote oli laitettu peltipurkkiin. Purkki kääritty sellofaaniin ja upotettu hevosenlanta tunkioon ”hiostumaan”.
Tuonkin lopputuotteen aromit olivat olleet aivan omaa luokkaansa.

Toimenpide järjestyksen voin muistaa väärin. Oikaiskoon jos joku tietää paremmin.

Tiedän ”kisi” hyvä, tästä ei enää ”pidot” parane.
Ei vaikka puhuis kukkais kielellä.

On täällä ainakin yksi pari joka viihtyy hyvin yhdessä.
Saammeko sittenkin ”satuhäät”?

”,,esimerkkinä vaikkapa Kaanaan häät, vettä loihti hän hääjuhlajuomaksi, kun hän yskäisi käänsi hän kansan päät,,”
Siinäpä ruokajuoma.
”,,viidestä leivästä, kahdesta turskasta, hän siunasi särvintä hurskasta,,,”
Ja ruokapuolikin ratkesi aivan itsestään.
Matkalla sattui kommelluksia uuden ehdokkaan luonteen tuntien
”,,kukaan tullut ei sulhoa saatille, vettä pitkin hän tallusti paatille,,”
Ja näin saatiin vesiestekin ylitettyä.

Mutta ”,,pastori liehuvatukkainen voisi sääntöjä pikkuisen vilikasta,,”

Oukei.
Natsaa siihen kauppiaankin suositteluun.
Tuohon kalliimpaan pitää taas saada taloushallinon suostumus.

Ja tälle vuodelle tuli ”tiklin” poisto, mutta onhan tuo vuosi jo lopuillaan.

Kiitos Luonnotar, sehän se oli.
Pajatus ätkii välillä.

Laiva-peruna kuulostaa tutulta. Puhuttiin yleisesti Kainuussa 70 luvulla.
Se violetti kuorinen ”puikula” lienee ollut tuo peruna.
Hyvinä kesinä kasvoi niin että parhaillaan kolme perunaa riitti kuuden hengen aterialle. Pituudeltaan reilun aikamiehen vaaksan.
Vaimo kolusi joskus virallisen lajike nimenkin, ei vaan muistu mieleen.